torstai 17. heinäkuuta 2014

Pari kohtaamista, jotka herättivät ajatuksia...

Muistan ala-asteella, itsasiassa heti ekalla luokalla, kun ihastuin luokkalaiseeni poikaan ihan perin juurin. Silloin ainakin jokaisella oli pulpetissaan virsikirja, ruokalappu jne.. vakiovarusteena.  (ruoka tarjoiltiin luokkiin pienessä kyläkoulussa)

Ja miksi tämä virsikirja tieto on tärkeä? No koska leikkasin kartongista, punaisesta, virsikirjan kokoisen sydämen, raapustin siihen ihastukseni nimen ja jemmasin sen virsikirjan väliin. Ja kesän tullen, kun nämä virsikirjat sitten palautettiin opettajalle, voitte kuvitella kuinka siinä kävi. Sinä kamalana päivänä koko totuus selvisi koko luokalle siinä silmieni edessä, kun opettaja kaivoi sydämeni kirjan välistä hymy huulillaan. Olisin voinut vajota suoraa lattian läpi sinne Kojolan kylän mutaan ja jäädä sinne. Olin, sielä omalla ensimmäisellä luokallani, ainut tyttö kuuden pojan joukossa. Sitä pilkan ja naurun määääräääääää!!



Mutta..kai se kasvaminen sellaisessa porukassa tekikin musta tälläsen selviytyjän, koska muistan silloin jo, että pakotin häpeän tunteet taka-alalle. Hyväksyin sen, että niin kävi ja nostin nenän pystyyn. Että vaikka jumalauta hävettää niin en anna pikku pilkan häiritä, koska eihän sille enää mitään mahtanut. Eikä siinä poikaporukassa auttanut ämmäillä, jos ei halunnu jäädä jalkoihin.

Joka tapauksessa..näin mulle kävi eilen ja kirjoitin siitä faceen suraavasti:

"Erikoisia kohtaamisia osa 163379: salin ja suihkun päälle, naturellina, pyyhälsin Tokmannille hakemaan palauttavaa patukkaa ja mättämään roposia hyväntekeväisyyteen kulta jaskan merkeissä. Ja hyväntekeväisyyteen ne menivätkin.

Noh...poistuessani päättäväisin askelin kys. Kauppakeskuksesta käveli tuulikaapissa vastaan poika (ja oikeasti poika..ehkä 20kg kevyempi ja varmaan ikäkin oli lähempänä kyseisiä pyöreitä) joka katsoi pitkään silmiin ohittaessamme toisemme.

Meni n. 2 sekuntia, kun kuulin takaani "anteeksi. Onko hetki aikaa?" Jotain flyerin tyrkyttäjää peläten vastasin melko viileästi ja epäilevästi "riippuu mitä asia koskee?" Johon poika hämmentyneenä "Sä oot tosi kaunis." Johon minä melkein sanattomaksi jääneenä (kerrankin) "ahaa..öööh..kiitos vaan..." ja hämmentyneenä poistuimme omiin suuntiimme.

Samainen kaveri tuli uudelleen vastaan citymarketissa ja tälläkertaa tiedusteli siviilisäätyäni johon luikurimaisesti tokaisin, jotta varattuja ollaan ja sanattomuus jatkui, vaikka olisin halunnut huikata pojan perään, että pidin moista rohkeutta suuressa arvossa, mutta empä saanut sanaa suustani."

Rohkea poika. En voi muuta sanoa. Ja vaikka hän ei ehkä varteenotettava poikaystävä kandidaatti ollutkaan niin kyllä hän hymyn huulille sai loppu päiväksi. :)

Toisenlainen kohtaaminen bussipysäkillä päivänä eräänä:

"Muuan, useamman päivän dokannut, herrasmies päätti jututtaa mua bussia odotellessa. Kertoi nähneensä mut edellisenä päivänä kevyemmässä vaatetuksessa tatuointieni kera ja tämä oli sitten kirvoittanut herrasmiehen ajattelemaan, että josko ne sitten olisivat minun tapani kapinoida. Ilmoitin ystävällisesti, ettei tällaisen kolmeakymppiä lähentelevän eukon ole syytä juuri enää maailmaa vastaan kapinoida vaan,että ne ovat lähinnä muistoja elämän varrelta ja itseilmaisuni muoto. Jotta kaikki tavallaan. Herra kiitti tästä erilaisesta infosta, jonka perään muisti kuitenkin mainita, että hänestä tatuoinnit ovat törkeitä. Sitten, bussin saapuessa, hän kaivoi citymarketin muovipussin ja oksensi siihen krapulaansa koko bussimatkan keskustaan. Minähän se olin siinä se yhteiskunnan häpeäpilkku. :)"

Pakko sanoa, että tuossa tilassa vaatii aika jäätävää pokkaa. Rohkea mies hänkin...eri tavalla, mutta ehdottomasti rohkea. Ja sai hänkin hymyn huulille. :)

Kaksi hyvin erilaista mielipidettä minusta, päin naamaa sanottuna, lyhyen ajan sisällä..sitä, kun on tällänen homejuusto ihminen, että ensin on ennakkoluuloja ja makuun päästyään sitä joko rakastaa tai vihaa.

Mitä vanhemmaksi sitä on tullu, sitä vähemmän hävettää oikeastaan mikään. Hävetyshän johtuu usein siitä, että mietitään mitä muut ihmiset ajattelee ja se on sellanen asia, joka ei oo ollenkaan allekirjoittaneen kiinnostuslistalla. 

Sen takia on välillä tuskallista seurata ystäviä, tuttavia, kavereita, joiden elämä ja kaikki ajatukset pyörii vaan sen asian ympärillä, mitä muut ihmiset ajattelee. Ei voida tehdä mitään, näyttää miltään, hankkia mitään..sen takia, kun muiden ihmisten mahdolliset mielipiteet huolestuttaa niin kovasti.  Tai vaihtoehtoisesti suututaan, pilataan päivä ja suunnitellaan jotain väkivaltaista kostoa, kun joku on sanonut susta sitä tai tätä selän takana.



Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja tiikeri ei menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden vuoksi. Ja mitä muita hienoja sanontoja niitä on, jotka pitää presiis paikkansa.

Tähänkin asiaan toki sisältyy tietynlainen vastuu, koska aikuisiahan tässä ollaan ja käytöstavat pitää silti löytyä ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan. Ja tällä tarkoitan sitä, että et sä voi mennä kylille potkimaan mummoja, koska "Ei kiinnosta mitä muut ajattelee!".

Ihailen eniten ihmisiä, jotka ovat rohkeasti sitä mitä ovat. Ilman selityksiä, ilman pelkoa. 

Noh..se siitä aihepiiristä.

Eilen treenailin lupausteni mukaan ne olkapäät ja ojentajat. Oli tosi hyvä setti!! Joutu ihan vähän jopa ihastelemaan noita olkapäitä miten ne on muuttunu ja siinä missä ennen kattelin vastaavanlaiseen suuntaan muotoutuneita olkapäitä naisella...olin ihan, että "Yöök! En haluu tollasia!!" mutta kyllä! Haluan ja oon super onnessani, kun huomaan miten muutosta tapahtuu! huippua!  Ja kyllä..toissapäivänen kevyempi reisi,pohje treeni on uponnu kohteeseen sekin. Sattuu!! 

Muutaman tunnin päästä on viimein se fyssari. Vaikka se tuskin on mitään nautinnon riemujuhlaa...oon onnessani, jos sais nuo paikat auki ja treenit taas kulkemaan entistä tehokkaammin. Koska kyllähän tuo tukkoisuus rajottaa jokasta treeniä kuitenkin, vaikka miten tuntus, että menee perille.

Tässä on nimittäin alkanu huoli hiipiä naiseen....ei tässä kuitenkaan mitenkään älyttömän montaa kuukautta oo aikaa takoa enää sitä lihasta, joten nyt ois ihan äärettömän tärkeetä saada jokaisesta treenistä kaikki irti! En halua, että tulevan kisadieetin jälkeen oon pakkasen raiskaama vinkuheinä vailla mitään muotoja ja lihasta. Mieluummin liikaa, kuin liian vähän.


Välilä näyttää, että ois lihasta ja välillä taas näyttää omaan silmään, että ei kertakaikkiaan mitään! 


Nyt ruokaa, siivousta ja sitten kärsimystä!

Heippa! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti