Ystävä wknd

Viikonloppu starttas käyntiin viime torstaina, kun pakkasin vetolaukkuni taas kukkuralleen ja käänsin nokan kohti Savoa.

mun viikonloppu eväät. vitamiinit, lisäravinteet...jne

Junaa odottamassa kera aamukahvin.

Ensin suunnistin pariksi päiväksi erään ystäväni luokse ja käytiin siinä paikallisella salilla treenaamassa to ja pe.

Mulla tulikin, suunnitellun mökki viikonlopun takia, seitsemän päivän treeni putki, joka oli kyllä henkisesti ja fyysisesti ihan liian rankkaa. Ensinnäkin selkä oli edelleen kipeä, joten en voinu vääntää täyttä treeniä ja kyllä viikossa pitää ainakin kaks lepoa olla pääkopan ja lihasten kannalta. Etten tiedä onko tollasesta treenaamisesta lopulta enempi haittaa, kun hyötyä, kun kroppa ei saa levätä missän vaiheessa ollenkaan.

Mutta viikonloppuiset mökkibileet piti mut lauantain ja sunnuntainkin pois salilta ja koska olen umpi väsynyt vielä tänäänkin ja selkäkipukin on rajussa laantumis suunnassa, päätin levätä vielä tämänkin päivän, jotta voin huomenna aloittaa salikierron normaalisti selkäpäivällä. Koska viimenen viikko on menny järjestystä soveltaen ja erittäin paljo keventäen niiden kipujen takia ja todellaki haluan seuraavan viikon vetää täysillä. Nyt riittää lusmuuminen!

Perjantaina suunnattiin ed. ystävän kanssa siis mökille ja itse olin siis vesilinjalla tälläkin kertaa, joka ei taaskaan tuottanut mitään ongelmia. Hauskaa riitti ja ihan huippu seuraa!!! Eikä mun edes tehny mieli juoda! Todella kummallista vieläkin. Ja tein kaikki ruuatkin etukäteen valmiiksi mukaan, joten ei tarvinnu, ku lämmittää aina oikeaan kellonaikaan eikä tarvinnu tuhlata seurusteluaikaa kokkailuun.

Viikonlopun pihvit

Päästiin hiukka katselemaan korkeuksista maisemiakin bileiden lomassa ihan yksityisesti, jota naapuri mökin asukkaat näytti hieman kateellisena alhaalta pällistelevän. Hihhih. Vähän jännitti alkuun, mut oli kyllä siistiä!! 

Poreiltua tuli poreammeessa ja käytyä vähän paikallisessa ja ylipäätään vaan hengailtua hyvien tyyppien kanssa. Viikonloppu hurahti ihan siivillä ohitse ja nukuttua ei hirmu häävisti tullut, joten tänäänkin oon vielä ihan loppu.

Se on taas tää mun kevät, joka normaalisti on menny aika rankasti ryypäten niin nyt näköjään sitä osataan bilettää ryyppäämättäkin niin, että väsyttää vielä maanantainakin. Hahah.

JA..AAARGH...teen tunnustuksen. Söin eilen kebabia...ja jäätelöä. MUTTA. Sille on (teko)syy. En voinu kokata, koska olin kaverin työpaikalla yötä ja siellä ei ollu hellaa eikä uunia. Ja hermo ja väsymys oli niin tiukassa, että päätettiin hakee valmista ruokaa, joten päädyin kebabiin riisillä koska siinä on salaattia, lihaa ja riisiä. Enkä syönyt annoksesta, kun salaatin ja 1/3 kebab riisiä. VAIKKA OLISIN HALUNNUT SYÖDÄ KAIKEN!! Jätskile ei ole selitystä. Sen söin vain siksi, koska olin heikko ja teki mieli. :(

Noin. Synnit tunnustettu ja viikonloppu taputeltu. Oli huisiii!! Huomenna siis tämän viikon salistartti! Ja nyt taas väännän kyllä ihan himona! Selkä on hyvä ja saa parantua huomiseen mennessä! Piste.

Kivaa viikon alkua jälleen immeiset! \o/

Sitä Bikini Fitness hehkutusta

Tässä teille ensimmäinen Katan ruusunpunainen Bikini Fitness oksennus!

En oo oikein osannu hehkutella asiaa sen kummemmin, kun sitä kuntotsekkausta ei oltu tehty, eikä kisa-ajankohtaa määritelty. Kaikki on tuntunu niin kaukaselta. Ei mulla oo ollu mitään sen kummempaa ajatusta koko asiasta..mulla ei oo edes sitä suurta idolia ja innoittajaa aikasempien kisaajien joukossa tai siis ketään sellasta "nimeä", jota ihailisin..niinkun monella tuntuu olevan päässä miljoona menestyjää, jotka latoa tiskiin kysyttäessä.

Ainut kenet tiedän on Anna Virmajoki..ja tietysti...onhan hän tosiaan meidän Anna, joten päivän selvää, että kannustusjoukoissa seisotaan niinkun kenen tahansa suomalaisen kuuluu. 
Arnold Classic kisan tuloksia tonkasin sen verran silloin, että tykästyin kakkoseksi, Bikinissä, tulleen fysiikkaan. (En kuollaksenikaan muista tytön nimeä..enkä jaksa etsiä.) Ehkä Suomen kriteereihin liian jämäkässä kunnossa, mutta musta just loistava. 

Oikeastaan, ihminen kenen blogi sai mut miettimään kisaamista vakavasti, oli Bikini Fitness Aku, jonka blogiin törmäsin hänen kisamatkansa alkutaipaleella ja jota luen edelleen. Vaikkei kaikki mennyt silloin suunitelmien mukaan hänen osaltaan niin se oli kuitenkin niin tavallisen ihmisen kisatekstiä, ilman sitä pelkkää glamouria mitä monet muut hehkuttaa, että se teki vaikutuksen ja sai mut oikeesti ajattelemaan, että miksei kisat voisi olla mahdollisia mullekin ja halusin myös tietää, että voisko se just mulle olla helpompaa? Miten mun pää kestäis sen meiningin?

Ja siitähän tässä nyt sitten koitetaan ottaa selvää.

Tällä hetkellä rakastan treenaamista, ruokavaliota (makuuni haaveista huolimatta), juomattomuutta, aamulenkkejä..kaikkea! Salille lähtö ei vielä oo mulle mikään pakko vaan se on osa mun päivää ja se tapahtuu ajattelematta. On päivän selvää, että aston ovesta ulos ja menen treenaamaan. 
Hauskasti yks ystävä sano viikko takaperin "Mitä sä enää rääkkäät ittees. Ne kisathan on vasta vuoden päästä??"  Niin...Mitäs mä tässä nyt enää. Ei, ku pizzalle! Hahhah. Hauskasti ne ihmiset vieläkin luulee, et tää on mulle jotain pakollista kärsimystä.

Nooo..kuitenkin..lupasin pientä ruusunpunaa ja Bikineihin kuuluvaa ämmä hehkutusta..joten....tosiaan..ekat posetreenit varattu! Tuleva kisaemo CHECK! Tuleva kisalook CHECK! 
Kisaemoksi pyysin ihanaa Annukkaa, jolle alunperin delegoin jo mun tukan ja meikin, mutta koska tyllerö ymmärtää itekin treenailun päälle ja uskon, että Annukka pystyy pitää mun hermot läjässä puhumattakaan hänessä asuvasta pikku perfectionistista, joka takaa sen, että mulla on varmasti maailman täydellisin letti, meikki ja virheettömin kisaväri, ku astelen lavalle.
Koska johan me suunniteltiin peitevärien ja meikkien yms..hommien palaveri viikonloppuJA ..hahhaha!! Montako niitä saadaan mahtumaan yhteen vuoteen? (miettikää muuten, että kohta ylitetään se kohta, kun ei ole enää vuottakaan aikaa) Mitenköhän paljo mä tästä vielä ämmäännyn. Voi ei!

Myös pieniä sponsori puheita on tuossa ollut, mutta niistä lisää sitten, kun tajuan niiden päälle jotain.

Sellasta tälle aamulle.

Huomenna yritän laskeutua viikonlopun viettoon ja painelen jälleen itäiseen suomeen moikkaamaan ystävää ja ystäviä. Edessä on rentouttava mökkiviikonloppu kera ryhmärämän. 
Johan edellisistä menoista on vierähtänyt pari kk, joten joutaa napata aivot narikkaan niin jaksaa taas jatkaa salin ja kodin välisen uran syventämistä ens viikolla.
Vesi linjalla toki mennään ja ruokavaliota kunnioittaen. Onneks mulla on niin hienoja ystäviä, että niiden seuraa jaksaa miten päin vaan.

Pt päivät ja kipuileva selkä

Tuli sitten käytyä niillä Pt päivillä WFC:llä ja sehän oli aika huippu kokemus!

Aluksi, kun änkesin pukuhuoneeseen niiden tsiljoonan muun pimatsun kanssa, olin aika varma, että jos en kohta saa paniikkikohtausta niin en milloinkaan. Ihan jäätävä ryysis ja olo oli vaan sellanen, että ei saatana..mä haluan kotiin. Etenkin, kun koko päivä oli kokonaisuudessaan ollu muutenkin vaikea ja olin kuluttanu sen lähinnä sohvan kulmassa poraamiseen siihen saakka.

Joku ystävällinen neitokainen kuitenkin tyhjensi mulle siinä rytäkässä kaappinsa, ku sitä siinä tuskastellen haeskelin ja nakkasin kamani sinne ja änkeydyin ulos pukkarista. Alko helpottaa.

Päätin jättää takareinot välistä, koska selkäkipu ei edelleenkään osottanu hellittämisen merkkejä ja kysyttäessä tunkasin itteni käsiryhmään suosiolla. Ja hyvä niin, koska veikkailen, että takareino ryhmään ei muutenkaan päässeet kaikki halukkaat.

Tehokas tunti tuli väännettyä ojentajien ja haabersonien kimpussa ja voin tälleen maanantaina kertoa, että on menny treeni perille! 

Siellä se kirkkaimmalla punasella tukalla varustettu handutreenari heiluu.

Pt päiviltä sai kyllä hyviä vinkkejä ja vilpitöntä kannustusta. Mikä oli täysin päinvastaista, kun mitä odotin. Kaikki ihmiset oli niin ystävällisiä ja vilpittömän avoimia, että oli oikeesti tosi mukavaa ja viihdyin hyvin. (ja odotin siis kaikenlaisia hirveyksiä, koska muhun on muuttanu asumaan joku ihmisvihaaja, jolla on hirveet ennakkoluulot kaikkia kohtaan....mutta ei huolta..häätötoimet on aloitettu)

Pt Mikkoanikin morjestin pois lähtiessäni ja tulin maininneeksi pahemmaksi äityneen selkä ongelman niin samantien asia otettiin käsittelyyn ja varmistettiin, että saan kunnon ohjeet miten toimin sen kanssa. Ja nyt kokeillaan siis voltarenilla ja kevyellä liikunnalla ja jos ei ala muutamassa päivässä hellittää niin sitten yhteys Fyssariin. Jonkin asteinen revähdys on vissiin ensimmäinen ajatus, joten pitäis ihan näillä ohjeilla saada aisoihin.

Niimpä eilen päätin kokeilla tehdä omatoimisen takareisi treenin, mutta vaan hiton paljo kevyemmin ja jättää esim. kyykkäämisen ja sumovedon kokonaan pois siltä erää.
Skitsotin itteeni jo 3h ennen treenille lähtöä siitä miten perseestä on vetää paska treeni ja kuinka ei varmaan tule edes hiki ja miten vitun vammasta lähteä treenaamaan, kun ei voi tehdä kunnolla jnejnejne. Tietenkin. Että ei enempää eikä vähempää, kun se 100kg joka laitteeseen ja paikat paskaksi. Että mustakin on tullu ääliö!!

Totuushan on se, että päätöksistäni huolimatta päätin kokeilla leveää kyykkyä, kuin myös sumovetoa, mutta tangon sijaan kahvakuulalla kevyesti ja korokkeelta. Ja kappas kappas. Painoja vähensin n. puolella aikasempiin verrattuna, mutta lisäsin toistoja. Tein pitkiä sarjoja, varmistin, että ne menee kunnolla perille ja keskivartalon pito on koko ajan paikallaan ja kuuntelin selkää. Ja TADAAAAA! Mulle tuli jopa hiki ja sain tuntumaa takaosastoonkin, kun jouduin keskittyä paljo aiempaa enemmän kunnon puristuksiin ja ite suorituksiin, ettei VAAAN selkä löpsähdä.

Salilta lähtiessä fiilis oli siis mitä mainioin eikä yhtään niin mörkö, kuin sinne mennessä.

Niin vaan pitää sattua jotain ennenkä menee asioiden oikea laita perille. Onneks selkä on nyt alkanu tuntua jo paremmalta hiukan. Ei niin paljon enää vihlovaa kipua, joten TOIVON HARTAASTI, että ensi viikolla, mieluiten tietty jo loppu viikosta, voin palata normaaliin treeni meininkiin.

Nyt onkin jo maanantai startattu aamuaeroilla ja niin huippu auringon paiste tuolla, että halkean! Ihanaa! ^_^

Pieniä vaikeuksia...

Viimeset kaks viikkoa on ollu taas hiton vaikeita....lähinnä henkisesti ja kai siinä kohtaa olis hälytyskellojen jo pitäny soida ja järjellä ajattelun astua kuvaan, mutta minkäs ihminen mahtaa sille, että kaikenlaiset tunteet menee aina järjen edelle.

Pakko sanoa, että onneksi joku muu osaa kuunnella sitä järkeäkin, vaikka ekaa kertaa elämässäni voin kertoa, että en olisi uskonu, että fyysinen kipu sydämessä on mahdollista näiden asioiden takia, mutta on se. Ja vaikka tiedän, että ratkasu on kaikille parhaaksi....silti se ei koske yhtään vähempää.

Nyt tämä on tuplasti kamalampaa, koska olin jo rämpiny kuiville..ei olisi tarvinnu enää, ku vierottautua kokonaan. Nyt..joudun alottaa taas alusta ja vielä kauempaa.

Pitää vaan nyt keskittyä täysillä tavotteisiin ja pitää mieli avoimena. Elämä ei todellakaan pääty tähän ja onneks mun perusluonne on se ärsyttävän positiivinen, piittaamattomaksikin kutsuttu ja stressitön, joten vaikka se potku munille sattuu niin ei se lattialla kieriminen ikuisesti kestä...tiedän sen, vaikken olekaan mies.

Tällaset tilanteet on hiton hyviä esimerkkejä siitä, miten suurta kuolemaa mä tekisin, jos en vois purkaa kaikkea, maan ja taivaan väliltä, treenaamiseen. Se on pelastanu niin monta päivää, auttanu näkemään asioita uudessa perspektiivissä ja ylipäätään kunnon treenin tuottama mahtava fiilis hakkaa kaikki paskat fiilikset 6-0 ja mennen tullen.

Tämä asia siis jätetään nyt tähän tällä erää, vedetään syvään henkeä ja käännetään nokka kesää kohti ja katotaan mitä sieltä tulee.

Tästä pompataan aiheeseen Uusi tatuointi, jonka kävin eilen hakemassa luotto tatskariltani Tonilta. Kuva on 11. kuvaperheessäni ja Tonin kanssa ollaan toteutettu viimesimmät 3 suurinta.

Henkisesti valmistauduin kipuun ja tuskaan jälleen, kun alaselkä ei kuulemma ole helpoimmasta päästä, mutta en kyllä koko 4h aikana kokenut ylitsepääsemättömiä tuskia. Ekaa kertaa ääriviivat oli ehkä pahemmat, kuin väritys..vaikka normaalisti väritys on musta se pahempi asia. Ja se viimenen 30min on aina vähä ärsyttävä, ku on ne viimeset sipistelyt ja lyhyet tökkimiset. Hahhah. Mutta keskiarvona kipu oli olematonta, voisin mennä heti uudelleenkin ja välillä intouduin puhumaan niin paljon ummet ja lammet, etten kiinnittäny huomiota koko tikkaamiseen. Kiitos Tonille taitavasta harhauttamisesta.

Tällä porskutetaan läpi, vaikka harmaan kiven!

Täällä siis taas heiluttaa räpylää upean uuden tatuoinnin omistaja!

Ja tänään olis sitten ne Pt päivätkin. Hiukan jännittää, koska oon sen verran erakko tuon treenaamiseni kanssa.

Ja voi sanonko mitä!!...olisin halunnu tekemään takareisiä, MUTTA selkä on edelleen niin kipeä, että on varmaan parempi antaa sen vielä levätä ja liittyä johonkin yläkroppa ryhmään. Ottaa kyllä niin päähän. Koska en varmasti voi kyykätä enkä varmana ala missään pt päivillä valittamaan kesken treenin.

Ehkäpä siis rinta-haukkari-ojentaja -tyyppistä menoa tänään ja huomenna puserran takareisiä itekseni sitten, vaikka vähän kevyemmillä painoilla, jos en muuten pysty.

Harvinainen ystävämme aurinkohan se näyttäs myös pilkistelevän tuolla taivaalla, joten jos availis sälekaihtimet, vetäis volat kaakkoon ja alkais laittaa tätä kämppää järjestykseen. Ehkä se fiiliskin siitä saatais noususuhdanteeseen ja ajatukset keskitettyä positiivisiin asioihin. 

Kivaa viikonloppua ihmiset!! 

Berberin täsmäisku

Alotetaan ensin, vaikka tiistaista jolloin onnistuin telomaan selkäni. Vurossa oli etureiskojen runtelua ja kaikki lähti täydellisesti käyntiin korokekyykyillä smithissä. Sain kyykättyä syvältä ja tuntu just siltä miltä pitää. Smithin jälkeen vuorossa oli reidenojennus ja siinä pystyn avittaa itseäni niin, että saan tehtyä pakkotoistoja.

Noh..tämä itsensä avitteluhan se koitu sitte mun kohtaloksi, kun jotenkin keskivartalon pito tietysti herpaantuu ja väkisinkin on jonkin asteisella mutkalla, kun jeesaa pakkaa ylös viimesissä ja juuri tälläsessä vikassa rykäsyssä oikealta puolelta selästä vihlasi yhtäkkiä IHAN HITON KOVASTI ja se oli siinä. Hoidin toki treenin loppuun ja samalla tahdilla, kuin ennenkin, mutta huomasin, että loppua kohden liikkuminen alko olla sangen ikävää ja pukkariin päästyäni jopa kenkien laittaminen jalkaan sattui ja kaikenlainen muukin kumartelu oli ihan vanhan mummon näköstä hommaa. Kivasti siinä mietin, että mitenköhän keskiviikko aamuksi suunniteltu eka perseen täsmäisku saadaan suoritettua........

Ja eilen aamuna polkastiin siis käyntiin, yhden aamuaeron tilalle juntattu, tyhjän vatsan persetreeni ennen sian pieremää! ts. klo 5.15 oli jo nenä menossa kohti Fressiä kovaa kyyttiä ja vieläpä tälleen ekaa kertaa, kohtalaisen tyytyväisin mielin.

5 liikettä, 3 kierrosta yht. n.30min. Siinä Mukava tempoinen aamujumppa. OMG. Ja kyllä se vaan hanurissa tuntu. Viimenen kieros oli jo ihan silkkaa tuskaa. Pakarapotkua, sumovetoa, lantion nostoa, askellusta korokkeelle ja reiden loitontajaa. Hihhei! Lensi soija nätisti!

Ajattelin, että kerta olin niin aikasin salilla, saisin vihdoin jotain kuvia itse salilta blogin yhteyteen, mutta empäs ollutkaan ainoa himotreenaaja siihen aikaan, joten jäi himokkaat salipeiliselfiet nyt ottamatta. Mut onneks mul on niitä teille pukkarista. Hahahah!!  

Reenin jälkeen. Kovin pirteä ilmestys.

Miule on kasvanu olkapiä!

Ja selkä ei persetreenissä vaivannut ollenkaan, mutta muuten se vaivaa edelleen aika pahasti. Eilen sain siihen kyllä kohdistettua hierontaa, mutta saa nähdä lähteekö se siitä tokenemaan. Paree olis. Haluaisin lauantaisilla PT päivillä treenata takareisiä ja se ei kyllä tule onnistumaan mikäli kivun taso on tämä. Jääpi nähtäväksi. 

Tulin varanneeksi myös ensimmäiset posetreenit huhtikuun puolen välin tienoille. Jännää! Ja yhteistreenit Mikon kanssakin tuli pistettyä varaukseen. Jee jee! Tuntuu siis siltä, että hommat on hyvin hanskassa ja menee eteenpäin luonnollisena jatkumona..toistaiseksi. 

Tulispa vaan se hiton kesä jo niin nuo aamulenkit ois niin paljon mukavampia. Tänäänkin rämmin nilkkoja myöten lumihangessa ja sormet jäässä niin ei se järin mieltä ylentävää, etenkään ajatuksena sängyssä kellon soidessa, ole. Etenkin kun parina aamuna jo kerkes lenkkeillä kevyemmässä vaatetuksessa, kun ilma alko olla keväinen...

Tänään olkapää jumppaa täällä Savossa ja huomenna tattoo time!! \o/

Nyt se on virallista!!

Oijoi! Viimeksi, kun otettiin mittoja ja painoa yms. Tuli pt:ni kanssa puheeksi, että koska mulla on kaikenlaisia kysymyksiä niin sovitaan tapaaminen ja jutellaan yks kerta treenien sijaan.
Halusin tietää mihin mun treenillä tähdätään tällä hetkellä, mitä mun kropalle halutaan tapahtuvan. Koska valmennuksen alussa Mikko sanoi leikkisästi, että mun ei tarvii ajatella ite mitään, että sen ku teen vaan niinku käsketään, joten oon ottanu sen aika kirjaimellisesti ja toiminu juurikin niin, mutta nyt on alkanu heräilemään kysymyksiä mikä lienee ihan ok. Hahhah.

Niimpä pyyhälsin tänään klo 10 sovittuun tapaamiseen, mieli täynnä kysymyksiä ja pieni odotus treeniohjelman muutoksen suhteen. WFC:n kautta siis toimistolle Mikon kintereillä ja n.5min höpöttelyn jälkeen sainkin kehotuksen kuntotsekkaukseen, että voidaanki nakuttaa kisa-ajankohta lukkoon, kun Harri oli siinä joutavana kuntoarvion antamaan. OMG. Oho..se ei ollu ihan odotuksissa, mutta onneks aamari oli vedetty naamariin jo jokunen tunti takaperin ja viimepäivinä vaivanneet turvotuksetkin oli tipotiessään, joten kuoriuduin suhteellisen hyvillä fiiliksillä enimmistä vaatteistani.

Arvio oli kaiken kaikkiaan positiivinen ja sain paljo kehuja kunnosta, mikä on aina niin hienoa kuulla! Alakroppa laahaa jäljessä yläkroppaan nähden, minkä tiedänkin, koska se vaan on mussa se osasto jonne kaikki ekana kerääntyy. Yläkroppa on niin hyvässä tikissä, että ylimääräsiin vatsalihasliikkeisiin ei tarvii sen kummemmin kuulemma kiinnittää huomiota, että pari kertaa viikossa riittää vapaat, kun palat erottuu jo nyt. Myös selkä sai kehuja "fileistä". Hahhah.

Näillä eväillä siis kisa-ajankohdaksi vahvistettiin kevät 2015 ja treeniohjelmaan lisättiin yhden aamuaeron tilalle täsmäisku perseeseen, joten se tietää yhtenä aamuna viikosta salille riipasua tyhjällä vatsalla ja potkimaan persettä pystyyn. Pakko ostaa kortti WFC:lle, että voin näppärästi pölähtää siihen tekemään aamuiset perserimpuilut!


Tää kaikki tuli niin mielettömän täydelliseen saumaan, kun oon kamppaillu noiden ruokahimojeni kanssa niin voin kertoa, että tää potkasi niin satasella motivaatiovahvistuksen mun ruodussa pysymiselle, että sinne jäi salakähmänen omin lupineni Amarilloon visiitin suunnittelu ja makuuni keikka. Kyllä mä kestän! Ja kyllä mä ehdin pitää niitä mättäjäisiä sitten myöhemmin! 

Voi ei. Oon niin onnellinen, että poksahdan! 

Posetreenit kehotettiin alottamaan jo heti, että ne ehtii upota kunnolla selkärankaan. Se on oikeesti nyt menoa! Nyt se on virallisetsi totta! Hihhih. 

Tukka putkella mennään ja opiskelumotivaatiota pukkaa

Hyvä kirjotella kolmen jälkeen yöllä ihan hullun päivän ja hullun viikon päätteeksi.

Tässä sitä istutaan bussissa ja ennenkä kotiovi on taas saavutettu on reissuamista tälle päivää kertyny n. 14h ja valvottuja tunteja yli vuorokauden verran.
Sen verran innoissani oon tuosta tiistaina alkaneesta koulusta, että sinne oli väenvängällä tänäänkin päästävä, vaikka aikataulun ja lompakon kannalta olis ollu järkevintä jättää väliin.
Ja onneksi menin, koska koko päivän vaivannu suuuuri tuskainen ahdistus hukku samantien, ku upotin näppini pääsiäiskakun hukkapaloihin ja aloin murentaa niitä kakun jatkoksi. Ihanaa!!

Ekan koulupäivän lähtötasotesti. Ei oo meitsin eiffeli kyllä mikään kedon kaunein kukkanen. HAHHAH!!

Pääsiäiskakku. Sitä oli kiva tehdä.

Vaikka kärsivällisyys toisinaan, pipertelyyn, ei oo sieltä parhaimmasta päästä niin oon kyllä kuitenki niin taideihminen ja luovan puuhastelun kannalla,  että se vaan...on mun juttu. Oli taiteen toteuttamisen muoto sitten kakut tai mikä vaan.

Ja sitten nukahdin....ilmeisesti...hahhah! Noh..päivän puolelta jatkuu...

Pakko tunnustaa, että mulla on sattunu pikku livettelyjä tässä viimesen kuukauden aikana tuon ruokavalion suhteen. Ja vaikka kyse on vain?? sillon tällön mussutetusta ylimääräsestä proteini puddingista tai sokerittomasta mehukeitosta...niin silti se raastaa. Mistä yhtäkkiä on peräisin tämä hallitsematon makean nälkä. En kestä!! Ja sitten on järkyttävät morkkikset, kun vedän jotain fastin puddingia ohi listan. Samalla morkkiksella vois vääntää sitä snickersiä naamaan!! Ai jumankauta!! Koulussa oon kyllä saanu pidettyä näppini erossa kuorrutteista, mutta johtuu siitä, että sen luokan repsahdusta mun omatunto ei sulattaisi millään muotoa!

Tällä viikolla treenit on luistanu vaihtelevalla menestyksellä. Maanantan selkätreeni meni niin loistavasti perille, että tiistain etureino treeni taas ei niinkään, koska oikeastaan kaikenlainen liikkuminen oli vaikeaa. Kyykkyjä ei saanu tarpeeksi syvälle ja prässääminenkin tuotti vaikeuksia, vaikka mitään painojahan ei todellakaan alettu keventää...jumankauta!! Hahah! Olis ehkä kannattanu taas antaa itelleen vähä armoa.
Keskiviikon olkapää päivä oli oikein mainio. Ja kävinkin suorittamassa sen kokeeksi Classicilla, kun herra menneisyydestä päätti putkahtaa tuohon takaisin häilymään, jottei hänen tarvitse riistohintaisia päiväkohtaisia treenimaksuja maksella.
Kuin myös 4 päivän treeniputken sinetöi torstain takareppana treeni myöskin *Classicilla. Ja jalkapäivä meni taas perseelleen. Lisäsin painoja ja kyykkäsin jopa 80kg, tein hackia, reidenkoukistajaa maaten, lantion nostoa 60kg:lla!!! jne jne, mutta vasta loppu askelluksessa korokkeelle sain tuntuman peräosastoon. Ei, että tympi! Mutta ajatukset oli niin muualla ja päivä, aamusta asti, jotenki stressaava, että keskittyminen treeniin tais olla vähä niin ja näin ja kaikki tuntu vaan hirveeltä pakolta. Outo päivä, outo viikko.

(*Classic Gymistä sen verran, että jospa se vain olis edes 500m lähempänä mua niin kävisin sielä ahkeraan...ETENKIN jalkapäivinä. Todellaki back to basics! Ja huippu vastaanotto ja just muhun iskevä tunnelma.)

Maanantaina on PT:n kanssa ihan "istutaan alas" -tapaaminen ja saapa nähdä keksitäänkö mulle jotain uutta jäynää treeniin ja kenties ruokavalioon. Vaihtelu ois kyllä kovastikin tervetullutta, kun nyt on alkanu tuntua siltä, että poljen paikallani. Mitään ei tapahdu ja mulla pitää olla tapahtumia! Vaikka siis tietty koko ajan jotain tapahtuu, mutta ei tietenkään enää niin silmiinpistävällä vauhdilla, kun tässä on kuitenkin nyt 4kk menty tällä.

Äh...kiva yrittää vääntää koko viikon kuulumisia yhteen postaukseen. 

Aamuaerot alkaa olla koko ajan mukavempia, kun aurinkokin pilkottelee. Paitsi mulle aamu kasin lenkit on auttamattomasti liian myöhään..oon sillon liian tajuissani lähteäkseni enää minnekään, joten aamu kuuden ravaamiset on ehdottomasti enempi mun juttu!

Tampere ja aaarinko!! <3 <3

Se siitä...koitan saada seuraavaan postaukseen jotain päätä ja häntää!

Reissuamista ja häränpyllyä

Lähinnä siis ympäri tätä rakasta kotimaata on taas saanu hinata vetolaukkua ihan kyllästymiseen asti. Vihaan sitä, mutta tykkään.

Silloin edellisenä perjantaina matkasin Saloon, siitä heti maanantaina Poriin ja Porista palasin keskiviikkoiltana ja torstaina pakkasinkin laukkuni uudestaan ja sujahdin Seinäjoelle. Nyt olen kotona kaikki 3 päivää ja raahaan ahterini Järvenpäähän loppu viikoksi. Ihmekään, että oon vapaa päivinä sohvaan kotiloitunu tekemätön läjä, ku en vaan jaksa tehdä kertakaikkiaan yhtään mitään silloin, kun ei tarvitse. 

Huomenna alkaa sitten se koulukin ja nyt uskallan olla jo innoissani, koska löysin vihdoin tavan päästä ylipäätään koko koululle. Sitä on asustellu täälä vasta niin vähän aikaa, ettei oo oikein käryä noista kulkemisista..etenkin, kun tulee mentyä aina kävellen joka paikkaan, mutta nyt tuo n. 20km matka ei vain taitu töppöstellen. Haha. Mutta onneksi löyty bussi joka  kulkee.

Sokerista puhallettu

Sellasia sitä taas päästään puuhastelemaan. Nuo amis ajoilta. 

Viime viikko oli tosiaan treeni vapaa ja se tuli kyllä ihan tarpeeseen. Pieni kaipuu kyykyille alkoi loppu viikosta olla, mutta nehän saadaan huomenna uppoamaan sitten suoraa kohteeseen etureinotreenin merkeissä, kun on joutunu vähä odotella.
Sain, Matti Myöhäisenä, hieronta-ajankin silloin viime viikon perjantaille ja kyllä oli taas hyvä hieronta. Ihan uskomaton! 45min varasin, mutta hieroja oli sitä mieltä, että jalat on niin jumissa, ettei halua jättää niitä ihan kesken ja hiero mua yli tunnin, vaikka se oli poissa hänen tauosta. Ja siis todellakin HIERO! Se ei ollut mitään nautinnollista hipsuttelua vaan ihan täyttä asiaa koko reilu tunti. Varasin parin viikon päähän jo uuden ajan. Alkavaa penikka vaivaa, joten tarvitaan täsmäiskuja! Vaikka kipuhan oli kohtalaisen sietämätöntä.

Ja niin....tämä elämä kerkes (TAAASTAASTAAS) tässä puolessa viikossa heittää kunnolla häränpyllyä. Oon tullu tehneeksi ratkaisuja, jotka tuntuu oikeilta, MUTTA jotka on silti pelottavia. Ne on isoja. Mikään ei enää ole ollenkaan niin, kuin viime maanantaina kuvittelin.

Toivon vaan, että nämä on nyt niitä asioita, joissa sielä lopussa seisoo se, paljon puhuttu, kiitos. 

Siitä lisää kunhan tiiän taas itekin missä olen ja saan korvien välini järjestykseen.

Tänään selkätreenin merkeissä starttaillaan salirullailut ja mittoja tuli otettua eilen, mutta postailen niistä kunhan armas PT Mikkoni vastaa mun kysymys tulvaan. 

Ei, kun kivaa alkavaa viikkoa ihmiset! 

Onko miehen syy, jos vaimo rupsahtaa?

Oon tavannu paljon ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta tyytymättömiä kumppaninsa ulkoiseen olemukseen ja pettyneitä toisen viitsimättömyyteen panostaa ulkonäköönsä. Kun se vaimo ei enää meikkaa eikä pukeudu kivasti eikä urheilekkaan enää.

Pääsääntöisestihän omasta ulkonäöstä huolehditaan itseään varten ja jokainen määrittelee itse sen mikä on sopivasti vai onko tarpeellista huolehtia ollenkaan.

Oman kokemuksen syvällä rintaäänellä haluan tuoda tähän asiaan naisen näkökulman siitä mistä se "halu panostaa" kumppania varten kumpuaa.

Mulla on tähän kaksi hyvin erilaista suhde-esimerkkiä, joissa huomasin käyttäytyväni TÄYSIN eritavoin.

Suhde numero 1. Kesti melkein 4 vuotta. 
Oon aina tykänny meikkailusta eikä se oo ollu mitään pakko pullaa. Mutta tuon suhteen aikoihin meikkailin oikeastaan vaan viikonloppuisin, jos lähdettiin jonnekin liikenteeseen ja kaikenlaiset ajatukset makuuhuone pukeutumisen suhteen oli tosi vieraita. Mieskään ei ollu sitä sorttia, joka ois liiemmin jaellu ylistyssanoja tai saanu mua tuntemaan itseäni mitenkään erityiseksi. Päinvastoin...hän lähinnä kulutti aikaansa mahani tökkimiseen ja vieraiden naisten tissien kuolaamiseen.
En siis dissaa häntä, koska sanoin aina, ettei se häiritse. Eikä se tavallaan häirinnytkään, mutta ei se varsinaisesti innostanut ikinä yrittämään edes nimenomaan hänen takiaan mitään suurempaa panostusta, edes alussa. Meikkasin, jos huvitti, itseni vuoksi.  Joskus jos oltiin pitkään erossa, saatoin saada tekstiviestin ennen kohtaamista, että voinko pukeutua stay upeihin tmv ja toteutin pyynnön mielelläni. Mutta tosiaan vain pyydettäessä.

Suhde numero 2. Kesti alle vuoden
Hullaannuin ensinnäkin ihan sillä sekunnilla, kun tapasin kyseisen ihmisen ja sain sen palavan himoitsevan katseen, jota en ollut saanut vuosiin. JA se ei jäänyt vaan siihen. Joka ikinen päivä hän muisti kertoa miten hyvältä näytän ja eritellä ne parhaat kohdat. Joka ikinen kerta, kun nähtiin sain sen saman himoitsevan katseen, kuin ensimmäisellä keralla ja epäuskoisen pään pudistuksen, josta tiesin, että edelleen hän piti näkemästään. Ja joka ikinen kerta halusin näyttää juuri niin täydelliseltä ja vain häntä varten. Koska tiesin, että kolmen tunninkaan puunaaminen peilin edessä ei menisi ikinä hukkaan. En ikinä jäisi ilman sitä katsetta. En jäänyt lopulta ilman sitä katsetta edes meikittä aamuisin, tukka pystyssä tai hikisenä ja punaisena kuntosalilla. Sain sen katseen ollessani alasti, verkkareissa, pikkuhoususilteni...ihan miten vaan ja tiesin, että näytän täydelliseltä hänen silmissään. Tästä johtuen hänen ei ikinä tarvinnut pyytää minulta panostusta. Panostin erittäin mielelläni, kulutin jopa aikaa ja ajatuksia siihen, kun mietin mitä ehkä puen päälle häntä varten ja hioin alusvaatevalintoja, jota en ollut ikinä aiemmin kuvitellutkaan tekeväni. Ja saatoin tehdä näin ihan vaan sillä välin, kun hän oli käymässä kaupassa keskellä viikkoa.
Kuin myös toistepäin...minua saatto odottaa kynttilät, siivottu asunto ja viimeisen päälle puunattu mies tullessani jostain, eikä mitään sen kummallisempaa ohjelmaa, kuin suunnitelma siitä, että saan maata sohvalla siliteltävänä eikä tarvii laittaa rikkaa ristiin.
Eikä kertaakaan, ei yhden yhtä kertaa käynyt niin, että hän olisi kuulteni kehunut ketään toista naista, vaikka itselläni on tapana kehua ääneen kauniita naisia. Ei edes yhtään myötäilyä.

Hyvin siis erilaiset suhteet ja hyvin erilaiset miesten käyttäytymistavat, joilla on suora seuras minun haluun panostaa ulkonäkööni suhteen vuoksi vapaaehtoisesti.

Voiko siis vaimon rupsahtamisesta syyttääkkin miestä? Onko niin, että suomalaisen perusjörrikän puhumattomuus ja pussaamattomuus tappaa naisen halun nähdä vaivaa ulkoisen olemuksensa eteen kotioloissa. Miksi vaivautua, ku toinen ei kuitenkaan sano mitään..jos edes huomaa? Miksi itsekään tehdä mitään, kun toinen makaa vain verkkareissa sohvalla eikä laita rikkaa ristiin minkään asian suhteen? 

Siitä seuraakin päättymätön oravanpyörä siihen asti, kunnes ymmärretään, että panostamattomuuden syyt ovat alunperin panostamattomuudessa. Vaimo ei panosta, koska mies ei panosta ja mies ei jaksa panostaa, kun ei tuo kulahtanut vaimokaan.

Kukapa nainen ei kehuista tykkäisi ja vaikka itsekin sorrun vähättelemään itseäni kuullessani jotain positiivista, tuo se silti aina ehdottomasti lisä buustia suhteeseen ja vauhdittaa halua kaivaa ne parhaat alusvaatteet laatikosta ja sujahtaa niihin, miehen hipaistessa aamuisella ohikulkumatkalla vyötäröä ja kuiskuttaessa korvaan, kuinka seksikkäältä näytän juuri sillä hetkellä.

Ja tiedän, että parisuhteeseen liittyy miljoona muutakin asiaa, mutta halusin tarttua tähän nimenomaiseen pinnalliseen ulkonäkökysymykseen, kun se nimenomainen asia sattui tässä juuri kohdalle ja pisti miettimään.

Vapailla ollaan taas

Salivapaat taas menossa ja tällä kertaa niitä vietellään täällä Porissa. Ihan kiva niin ei tarvii alkaa etsiskelemään treeni paikkaa. Vieraalla salilla treeni ei koskaan mene niin perille, kuin omalla ja mä ainakin onnistun löytämään aina ne paikat, joista puuttuu jotain oleellista (niinku, vaikka reidenojennuslaite...miltä salilta se puuttuu??).

Aamulenkit sen sijaan vieraassa kaupungissa on aina kivoja ja tulee melkein, kuin vahingossa tehtyä aina hiukan pidempi lenkki, kun on niin kiinnostavaa ja kivaa katella uusia paikkoja. Tänäänkin seikkailin aamu kuuden jälkeen Kirjurinluodossa ja ihastelin pimeyttä ja kaupungin valoja. Mukavaa. (Eikö ookkin musta tulossa sellanen vitun ärsyttävä aamuinen luontoihminen..?? Just sellanen, joita vastaan ennen raahauduin darrassa, ku keräilin itteeni jostain kotiin..hahahah!!)

Ja eilen sisälläni asuva nainen pääsi taas valloilleen, kun käytin hyväkseni työpaikkani tarjoamaa lekottelu mahdollisuutta; poreammeessa köllöttelyä cosmoa pläräten. Ihme kyllä..tällä kärsimättömyydellä jaksoin lillua melkein tunnin. Pitkästäaikaa tuntu, että aivot tyhjeni ja oikeesti pysty vaan olemaan.

Matti Myöhäisenä sain eilen varattua, nipin napin, hierojan perjantaiaamuksi Seinäjoelle. En ymmärrä miksen voi ikinä tehdä sitä ajoissa, kun kuitenkin tiedän etukäteen mille viikolle treenivapaat sattuu. Ääliö mikä ääliö. Ja Seinäjoelle siis siksi, koska torstaina oli muutenkin suunnitelmissa suunnata sinnepäin loppu viikoksi. Sielä olisi uutta duuni kuviota tarjolla ja vähän muutakin kuviota, joka on se pääsyy reissulle....hihhih. Ja samaan syssyyn menee kummitytsin moikkailut. Kiva, että asun nyt niin paljon lähempänä niin ei veny tapaamiset aina kuukausitolkulla.

JA sunnuntainahan mittaillaan ja punnitaan jälleen. Mihin tää aika juoksee?? Nyt nimittäin pelottaa ihan tolkuttomasti, mitä mun kropalle on käyny. Tässä oli kuitenki tankkaukset välissä ja puhumattakaan siitä, että mittaus otetaan nyt vapaan viikon päätteeksi. Epätoivoset haaberi rimpuilut yritin vielä sunnuntaina järjestää, että saisin jotain kasvua aikaseksi, mutta saapa nähdä. Ainaki oon tuntuman saanu oikeisiin kohtiin, kun kädet, rinta ja olkapäät on hellinä. Kroppahan kokonaisuudessaan tuntuu ihan hyvältä, etten oo varma onko aihetta pelkoon, mutta en aina näissä asioissa luota itseeni, kun oon tuon oman kropan tuntemukseni kanssa sellanen vekkuli.

Tää on nyt vähä tällänen liirumlaarum postaus, mutta tarviiko sitä nyt aina olla raudanlujaa asiaa ja syviä mietteitä. Loppuun vielä historiallisia tapahtumia, kun jouduin eilen todella lähelle sortumista sokeri himoissani ja päädyin kuitenkin ostamaan CocaCola Zero Cherryä. Historiallisen tästä tekee se, että inhoan limpparia, en ikinä juo limpparia ja omaa pulloa en oo ostanu varsin lähemmäs kymmeneen vuoteen....siittä!

Eihän se hyvää ollut nytkään.

"Eikö vituta yhtään, kun et voi juoda?"

Hahhahhah. Niin. Ihmiset on hassuja.

Monet tuntuu unohtaneen sen tosiasian, että puuhastelen näitä asioita ihan vapaaehtoisesti. Että kyllä mä voin juoda, jos haluan. Ihan tasan tarkkaan niin usein ja paljon, kuin haluan. Olen aikuinen, vissiin ihan terveen paperit omaava, ihminen, jolla on päätäntävalta omissa pikku tassuissa.

Juominen ylipäätään...hmm..sitä on tullu läträttyä tässä elämässä ihan H-I-T-O-S-T-I!! Oon se joukon bilehile, joka on ollu AINA valmis bileisiin ja joka on heittämällä jaksanu vetää useemman päivän putkeen aamusta asti.

Siksi kai se on monelle niin outoa, että nyt oon se joka kieltäytyy viinasta, koska olin viimenen ihminen kenestä ois koskaan uskonu, että laitan korkin kiinni. En vielä vuosi sitte olisi itekään uskonu sitä itestäni.

Oletin, että elämä ilman viinaa olis ollu mulle jotenkin haastavaa, mutta eih. Mulla ei oo kertakaikkiaan mitään ongelmaa sen kanssa. Tämä on enemmän, kuin jees.

Mutta en nyt ala jeesustelemaan sitä miten hirveetä on katella, ku ihmiset örveltää baarien edustoilla ja oksentavat päälleen puistossa. Sellanen sitä on iteki ollu ja on, koska en todellakaan väitä, että en juo enää koskaan (en kyllä myöskään väitä, ettenkö vois olla myös juomatta..), etten koskaan enää ryömi räkäposkella jonkun baarin narikkaan ja yritä oksennus suussa pokata siitä itelleni mies seuraa laihoin tuloksin. Etten enää koskaan makaa suihkun lattialla alasti, moukarin tavoin jyskyttävän valkkaripäänsäryn kourissa ja valuta oksennusta lattiakaivoon. Ei ei ei. Uskon syvästi, että nämä valitettavat tapahtumat ovat vielä toistuvina edessäpäin.

Ainut syy sille miksi en juuri nyt juo, on edessä siintävät kisahaaveet ja haluan epätoivoisesti, että kun kisat on käyty ja oli sijotus mikä tahansa, että voin katsoa itseäni peilistä ja voin sanoa, että todellakin tein kaikkeni, etten olisi voinut tehdä enää mitään paremmin ja olla näin tyytyväinen suoritukseeni! Ja jos nyt juon, jos nyt en noudata annettuja ohjeita ja suosituksia, en voi katsoa silloin sinne peiliin ja olla tyytyväinen. Ja silloin kaikki valuu hukkaan. Silloin pyyhin omaehtoisesti persettä koko tällä vuodella enkä voi ikinä antaa anteeksi itselleni, jos teen tätä jotenkin 72%:sti. Jos jotakin tehdään niin se tehdään kunnolla!

En missään tapauksessa lähde väittämään, ettei sortumisen vaaraa ole tai ettei sitä tule tapahtumaan. Matkaa on vasta 3kk takana ja rutosti paljon enemmän edessä, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu niin yksinkertaiselta ja selkeältä. Tiedän mitä haluan ja tiedän miten se saavutetaan ja tiedän myös, että sen saavuttaminen on mulle tärkeämpää, kuin yksikään jurri tai yksikään syöty pizza. SIKSI mua ei vituta yhtään, etten "voi" juoda. 

Ja lupailin tuolloin marraskuussa, projektin alkaessa, että raportoin hiukka yritelmistäni bilettää selvinpäin ja sehän on siis onnistunu vallan mainiosti. Jotenki sitä on saanu kasvatettua itsetuntoa ja alkanu viihtyä niin hyvin omissa nahoissaan, että oleminen näin..omana itsenä on helppoa ja mukavaa. :)

Moni myös tuntuu kuvittelevan, että mun kanssa ei nyt sitten voi viettää viikonloppuja, lähteä baariin tmv, kun en juo. Niin...no ei se muiden juominen todellakaan haittaa mua enkä tuomitse ketään. Kyllä mun seurassa voi olla just niin perseet, kun haluaa...itseasiassa parempihan se niin on, ku mulla kerranki pysyy se järki päässä niin voin vuorostani huolehtia muista, kun yleensä oon ollu aina se huolehdittava. Hahhah.

Näillä viinamietteillä on hyvä jatkaa darratonta sunnuntaita ja alkaa suunnitella salille siirtymistä. Sunnuntaisin aamuaerotki voi vetää vähä myöhemmin, ku vielä kasiltakaan ei ketään liiku missään. Jännä. :D

The day off

Terkut sohvan pohjalta ja MasterChef maratonin äreeltä!! Siis todellinen vapaa päivä, ihan K-A-I-K-E-S-T-A!!

Eilen oli työkeikka Salossa ja kotiuduttiin, pikku harha-ajeluiden jälkeen, klo 6.00 aamulla. Onneksi olin taas kaukaa viisas ja järkkäsin sali ja lenkki vp:n tälle päivälle ihan just sen takia, että arvelin, ettei oo aamulla ekana lenkit mielessä, kun herään...tai aamulla ja aamulla..klo 11.30 kaivauduin sängystä ylös. En edes muista millon olisin niin myöhään vedelly unta kaaliin, vaikka ei tuossa taas nukuttuja tunteja kovinkaan häävisti kertynyt.

Kyllä vaikuttaa yö valvominen ruokahaluun, vaikkei jois tipan tippaa vettä kummempaa. Ensinnäkin, kun saavuin aamulla kotiin, oli nälkä ihan mieletön ja päällimmäisenä mielitekona oli proteini vanukas. Siis kyllä...mun teki mieli fastin puddingia!! Ei mitään muuta. Ja onhan se niin, että jos nainen raahautuu baarista kotiin, selvinpäin, klo 6.00 aamulla ja sen tekee mieli ainoastaan proteini vanukasta..niin onhan sen se saatava.

Tää päivä on todellakin menny vaan sohvalla maaten ja ainoat nousut on tapahtunu vessaan tai ruuanlaittoon. (paitsi pikainen kipitys lidliin lihan hakuun, ku hoksasin, etten pärjääkkään mun kanoilla). Pienet himot salille menemisestä kyllä kolkutteli takaraivoa tuossa päivällä, mutta siinä missä oon päättäny olla luistamatta treeneistä, oon päättäny olla luistamatta vapaa päivistä. Eihän tässä muuten homma pysy balanssissa. Ja mulle ainakin on ollu tärkeetä opetella levon tärkeys ja uskomaan, että se tosissaan on ihan yhtä tärkeetä koko paketin kasassa pysymiseen, kuin treenaus ja ruokakin.
Edelleen tunnen itteni laiskaksi läskipossuksi maatessani tälleen tekemättä mitään ja vaan kokkaillen, mutta joka kerta se tunne on pienempi ja joka kerta tuntuu enempi, et oon todellaki ansainnu nää tällaset päivät ja osaan jopa huokasta ja nauttia olemisesta.  

Ruoka hifistelyäkin jakso taas harrastaa aikansa kuluksi. Broileripinaatti"risotto" lounaaksi tänään ja päivälliseksi meni pippuripihviä pastan kera. OMNOM!!

Aiemmin viikolla tein millin tarkkaa koukutus työtä ja väsäilin eräälle herra seuralle ja itselleni iltapalaksi proteini lettuja Fastin reseptivihkosta. Tuli ihan hyviä, minusta ainakin...etenki, kun vedin ne ananas skyrin ja mansikoiden kera huppuun. 

caramel vanukasjauheen sijasta käytin double chocolat -jauhetta. Ja kyllä..tuo lautanen on ainut syvälautanen jonka omistan..siksi se sama perkele on joka kuvassa. Hahah.

Aaah..kohtahan sitä saiski vedellä iltapalan naamaan ja siirtyä tästä sohvalta tuohon sänkyyn. Voi kuinka veteläääääääh!! ^____^ Huomenna viimenen treeni ennen viikon lepoa ja maanantaina lähtö Poriin pienelle työkeissille. 

Kivaa lauantai-iltaa ihmiset!