tiistai 31. joulukuuta 2013

Osteopatiaa ja selkätreeniä

Ensimmäinen viikon täyslepo salitreenistä takana ja sorvin ääreen palattu selkätreenin merkeissä. Kuvittelin, että en jaksaisi mitään, mutta mätin jopa lisää painoja ja toistoja. \o/

Ennen iltapäivän treeniä, kävin Osteopaatilla kysymässä mikä mua vaivaa, kun tuntuu, että vasen puoli kropasta vääntyy oudosti ja se on alkanu häiritsemään nyt, kun treeniä on tullut enemmän.

Osteopaatti kyseli taustoja ja joku ahaa -lamppu sytty sen pään päälle, kun kerroin esim. kyykätessä olon olevan tasapainosempi sillon, ku vasen jalka on huomattavasti edempänä, kuin oikea ja olon olevan eriparia, jos jalat on samassa linjassa.

Niimpä mut neuvottiin ottamaan paita pois ja osteopaatin käskettyä mun seistä suorassa, katseltuaan mua vähän aikaa hymähdellen ja saatuaan multa "Seisotko omasta mielestäsi nyt suorassa?" -kysymykseen "Kyllä." -vastauksen, totes, että vasen puoli tosiaan on ihan rullalla enkä todellakaan ollu seisoessani suora. Vähän aikaa taivuteltuaan mua eri suuntiin sain tuomioksi, että vinous johtuu alaselän juntturasta.
Alle puolen tunnin painelu ja molemmilla kyljillä kunnon rusautus (olo oli ku märällä pyyhkeellä) ja tuli kuulemma valmista. Tuntu just siltä, että paine oli hävinny.

Onneks kyse oli näin helposta jutusta. Mulla vilisi silmissä jo, vaikka mitä kauhuskenaarioita treenaamisen lopetus pakosta ja kisojen unohtamisesta. 

Ja nythän on pakko myöntää, että lauantaina sorruin...söin YHDEN konvehdin. Sellaisen hasselpähkinän makuisen neliön. OMG!! Sitä morkkiksen määrää, mutta sitä ihanaa makua, joka suli kielelle, kun kulutin aikaa sen yhden kimpaleen lussuttamiseen. Mulla oli NIIIIIN kauhee himo, kun otin tänne kotiin yhden rasian, että voin tarjota vieraille (VIRHE ottaa himaan yhtään mitään tollasta!!) ja päätin päästää itseni mieleni päähän ja ottaa yhden. (Jos nyt jostain pitää olla ylpeä niin siitä, että se jäi siihen yhteen...normaalisti, kun tuppaa jäämään putki päälle)


Onneks nää on nyt syötetty muille tahoille!

Aijaijai! Ja Better Bodiesit ovat tulleet taloon!! Oh my lord!! Sovitin liikkeessä 6 eri housut ja eri merkeiltä, koska päätin, että jos oikeesti löytyy paremman näköset ja tuntuset, ku ne himoitsemani camo kuosiset, niin ei sen ole pakko olla Better Bodies vaan merkin vuoksi. Mutta asiahan vaan meni niin, että ne yksinkertasesti tuntu ja näytti parhaimmilta. 
Matalasta vyötäröstä huolimatta ne ei luista jalasta pois vaan ne on lantiolle niinku liimattu ja kyykistelin ja venyttelin niin ne mukailee kyllä kehon liikettä miten päin vaan..puhumattakaan siitä, että peräkin näytti niissä kaikista kivoimmalta. Hihhih. 

Menipä vielä  S kokokin päälle suht heittämällä, vaikka tuo perse yleensä on vaatinu vähintään M:n. Mutta koska edessä on alakropankin pienentymistä niin halusin vähä pienempää housua jo valmiiksi, ettei jää isoksi sitten.



Ja tuossahan näkyy tuo mun näppärä tukkaprojekti. Kyllä. Se on pinkki. Tänään pakko yrittää korjata tilannetta, koska pitäis vähä töitä tehdä enkä haluais näyttää 15 vuotiaalta punkkarilta.

Huomenna, jos tän päivän jäljiltä jaksan, yritän tehdä pienen koosteen vuodesta 2013, joka oli niin syvältä hanurista, kun vaan olla ja pystyy! 

Näillä eväillä..Hyvää uutta vuotta ihmiset!! 
Ottakaahan iisisti!! 

torstai 26. joulukuuta 2013

Joulu lusittu


Hyvät Joulut näin jälkikäteen vielä kaikille!!

Vihdoin tuo stressin sävyttämä aika alkaa olla takanapäin ja ihmiset voi palata normaaleiksi. 

Mutsin ansiosta pysyin ruodussa koko joulun. Äiti oli laatinut nautaa, kanaa, kalaa, hirveä yms..herkkuja sisältävän menun ja koska oon ainut ketä se älytön jouluruuan(laatikot ja kinkku) mättäminen on aina eniten kiinnostanut..oli perinteiset jouluruuat jätetty kokonaan hankkimatta ja valmistamatta tänä vuonna. Ja sen sijaan mamma hääräili keittiössä puntarin ja höyrykeittimen(jonka sain muuten viedä mukanani..huippu härveli!!) kimpussa. Ihana äiti! <3


Höyrykeitin. Pahoittelen, että hiukan paskainen sellainen. 
Pakko kuitenkin tunnustaa, että lasillinen chileläistä mustaa kissaa uppos aaton pippuripihvin kanssa, joka tuntu ihan älyttömältä juhlalta, että saatoin suoda itelleni sen lasillisen. 




Ja lahjat jaettiin perinteisesti ja hyvin salaisesti.Hahhaha. Mutsin kanssa kysyttiin jo toisiltamme aikoja sitten mitä toinen haluaa ja niimpä vaihdettiin samalla summalla (summaa ei oltu kyllä päätetty) varustetut lahjakortit aattona. Mamma pääsi kauneushoitolaan ja minä saan uudet treenivaatteet Body Actionilta. \o/ (Arvatkaa meinaanko olla true fitness mimmi ja hankkii Better Bodiesit..ARVATKAA!!)  




Tietty vähintään se yks konvehtirasia on saatava ja marmeladeja. Konvehdit odottaakin täälä pahaa aavistamattomia vieraita kenen kitaan voin ne tunkea.

Muuten aika vetämättömästi se Joulu sujahti. En jaksanu nähdä läheskään kaikki ihmisiä keitä piti ja hermot hakkas rajotinta vasten ihan koko ajan. Tiuskin ja olin välillä aika ikävä ihminen, joten päätinkin hilpasta omaan kotiin jo joulupäivänä ja pyhittää pari päivää vaan olemalla jylhässä yskinäisyydessäni, koska sitä oon kaivannu jo viikkokausia ihan eniten.


By myself


torstai 19. joulukuuta 2013

Taas askel lähempänä ämmän kuolemaa

Niin sitä ollaan ihan virallisesti sen kahdenkympin huonommassa päässä ja lähempänä uusia vuosikymmeniä. Synttärit meni rauhallisissa merkeissä töitä tehden ja koska sali ja lenkki vapaa sattu juuri sille päivälle..ehdin töiden jälkeen käydä jopa ihan oikeissa kaupoissa, vaikka lompakon kannalta olis ollu parempi, ku olisin kipittäny kotiin. 

Juhlistin siis synttäreitä edistämällä hiusten värjäysprojektiani ja ostamalla jääkaapin täyteen ruokaa.(ts.kahden päivän eväät..hahhah)



7 vuoden aikainen musta pois ja punaista tilalle kiitos. Vaatinee vaan muutaman poiston.



JA..voi ei!! Pakko tunnustaa. SÖIN VAHINGOSSA Skyr:n, jossa on sokeria!!! En tajunnu, ettei ne kaikki oo makeutusaineella makeutettuja ja olin ihan onneni kukkuloilla, kun löysin kaupasta mansikan ja en sitten ymmärtäny tutkia ravintoarvoja ennenkö oli liian myöhäistä. Vähä mulla on morkkis! Opittiimpahan taas uutta. Ravintoarvot syyniin, AINA! Se oli kyllä niin hyvää, että olishan hälytyskellojen pitäny soida jo siinä.


Skyr helvetistä! -.-


Ihana kirjottaa tälläsestä tavallisesta meiningistä, kun elämä alkaa olla pikkuhiljaa kondiksessa. En tiedä, jos joku muu olis käyny läpi tämän mun vuoteni, olisko tullu aikoja sitten mieleen tehdä itsemurha. On tää ollu vaan niin rankka, etten ihan taas muista millon, ennen tätä, ois ollu noin vaikeeta noin pitkään.
Mutta nyt alkaa tuntua, että ihan tosissaan helpottaa. On koti, raha-asiat alkaa olla kunnossa, ihmissuhde sopat purkitettu ja pakastettu, töitä piisaa ja henki kulkee. Melkein voisin väittää, että Love my life again!

Sain paljon apua ja tukea ihmisiltä, joiden sitä ei olisi tarvinnut antaa ja paljon jäi saamatta ihmisiltä, joiden olisi olettanut sitä antavan ja joilta olisi sitä kipeästi tarvinnut, mutta tämä taas määrittelee sen ketkä ovat niitä todellisia ihmisiä ympärillä ja kullan arvoisia. Keiden seurassa vahvistuu, koska tietää, että ne auttaa sua kantamaan taakkaa eikä suinkaan mätä lisää paskaa niskaan. 

Kaikki vuoden aikana tapahtunut oli pitkälti itse aiheutettua, että se evännee multa valitusoikeuden, mutta se kaikki on nyt toivottavasti takana päin ja tiedän, että siinä missä ite sain mojovan, vuoden mittasen, oppitunnin..en ollut ainut sillä mun järjestämällä opetusjaksolla ja oppi on menny perille muuhunkin suuntaan. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Otan riemusta kiljuen vuoden 2014 vastaan parin viikon päästä, kiitos!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hektinen arki

Reilu 3 viikkoa on nyt vierähtäny valmennuksen alotuksesta ja tänään oli aika lähettää valmentajalle ekat mitat. Otin siis 24.11 itestäni lähtömitat ja nyt kolme viikkoa myöhemmin uudet. 

Siitä huolimatta, että kolmessa viikossa tapahtunut muutos on silmilläkin nähtävissä, oon noudattanu ohjeita ja treenannu, ku mielipuoli kaiken muun ohella, pelkäsin kuollakseni etten oo tehny siltikään tarpeeksi eikä mitään tuloksia ole näyttää. Mutta turhahan se pelko oli. n. 2cm lähteny joka kohdasta, en kylläkään tiedä millanen saavutus se on kolmessa viikossa, oisko voinu lähteä enemmän? Olisinko voinu treenata vieläkin kovempaa? Olisin varmaan, mutta näillä mennään.











































Vasen ylhäällä otettu 2,5kk sitten Japanissa, oikea n. 2kk sitten Taiwanissa ja alin vasen viikko sitten ja oikea eilen. Sieltä ne vatsalihakset pikkuhiljaa pyrkii jällen näkyviin (jopa näköjään vinot!!) ja hartialinja on selkeytynyt ja persauksiinkin jo hieman pyöreyttä tullut lisää. Hommiahan on vaikka kuinka paljon vielä, etenkin tuo alaruumis, kun on sellanen murheenkryyni ollu aina. Ja se onki vielä ihan eri paria yläkropan kanssa. Onneks rakastan jalkapäiviä!

Aika ällöttävältä muuten näyttää tuon alaosaston muotoutuminen. Kun osasta paikkaa on palanu rasva ihan selkeesti vauhdikkaammin ja siihen kohtaan on jääny tavallaan sellanen löysä tyhjä nahkapussi(kuulostaapa ihanalta), jonka oletan siis kyllä aikanaan tiukkenevan lihaksen kanssa kiinteämmäksi, mutta joka nyt tuo mieleen lähinnä 80v mummon riippuvan pakarapussin. Hahhah. Onneks se nyt ei oo niin radikaalisti havaittavissa muuta, ku sillon, ku intoudun tekemään peilin edessä lähempää tulos tarkastelua ja puristelemaan selluliittikasoja. hahhah.




Ruokavalion noudattamisen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Syön kaiken mitä vaaditaan niillä aikaväleillä, kun vaaditaan. Välillä on kiva, ehtiessäni, väsätä niistä ainaisista samoista raaka-aineista kaikenlaisi versioita, kun yleensä tulee vaan syötyä ne sellaisenaan, ku ne on. Kasvikset, proteini ja hiilari kypsäksi ja ei, ku ääntä kohti. 

Välillä oon tehny paprikajauhelihapihvejä. Sika hyviä, kun laittaa reilusti chilijauhetta ja pippuria. Sidosaineeksikaan ei tarvii, kun pikku lorauksen vettä, että saa paprikapalat ja jauhelihan mössättyä sekasin, palloksi ja taputeltua pihviksi pellille. Sitten vaan uuniin. Toisinaan oon laittanu myös osan keitetyistä riiseistäni pihviin.

Täytetty paprika on myös ollu hyvää. Jauhelihat/kanat esipaistettuna sisään, reilusti mausteita (oreganoa päälle, jos jauhelihaa) ja uuniin. Kyytipojaksi pennepastaa, raejuustolla täytetty avokadon puolikas ja NAM!

Ja parsakaalihan on mun hyvä ystävä, joten se nyt menee miten päin vaan hyvänä lisukkeena painon sallimissa rajoissa aterialla! 

Baari hommiakin tässä eilen harrastelin. Pääasiassa duunin merkeissä, mutta jäi siinä reilusti aikaa ihan istua alaskin vesituopillisen kanssa ja lätistä sitä kuuluisaa paskaa. Ai, että miten mun aivot nautti!! En muista millon viimeks oisin voinu huoletta käyttää verbaalista lahjakkuuttani ilman, että kukaan loukkaantuu jokaisesta läpästä mitä heitän. Ja nauraa ja hymyillä tuntikausia ihan vaan siksi, että seura oli viihdyttävää ja olo oli rento pitkästä aikaa.

Vähän toki moinen pilkkuun asti istuskelu verotti tän päivän meininkejä ja myöhästytti mut omalta aamupalaltani niin, että nyt kukun yötä vasten ja ootan, että saan syödä iltapalani. Mutta olihan se sen arvosta.

Huomenna alkaa viimenen viikon kierto treeniä ja sitte pääsen ihan oikeelle joululomalle. Ei duunia, ei treeniä..vaan äitin lihapadat ja sohva! 

torstai 12. joulukuuta 2013

Adventure is over


Sitä kai sanotaan, että "Pitää lähtee kauas, että näkee lähelle.". Kävin tosi kaukana ja myös lopulta tosi pohjalla. Mutta tässä sitä ollaan, hengästyneenä, mutta viimein taskussa melkein kaikki mitä halusin ja käsissä avaimet niihin asioihin mitä tulevaisuudessa haluan. 

Astuessani junasta ulos Lahden rautatieasemalle, 23.11., laiturille 1-2, ajattelin, että melkein tasan tarkkaan 3kk aiemmin lähdin samalta laiturilta kohti Siperiaa ja jätin kaiken taakseni...odottamaan mitä tuleman pitää. Aika nostalginen ja ehkä haikeakin fiilis. Olinhan sielä vaan pakkaamassa elämäni pussukoihin lähteäkseni taas seuraaviin koitoksiin.


Tossa laukussa oon asunu viimeset 4,5kk


Oon ollu niin kiireinen, etten oo ehtiny hetkeksikään pysähtyä läpikäymään koko Aasian reissua, mikä on tosi hassua. Se oli iso ja merkittävä reissu ja oon vaan siirtäny sen jonneki aivojen perukoille ja unohtanu koko jutun, ku on ollu muka niin kiire. Ja tämän kirjoittamisenkin aloitin jo yli kk sitten, mutta on ollu täysin mahdotonta kasata ajatuksia ennen tätä.

Olihan se aikamoinen itseänsä tutkiskelu matka ja pakko sanoa, että oon aika ylpee siitä sisäisestä balanssista, jonka oon jostain löytäny. Vaikka ulkopuolisen silmin tää elämän meno, etenkin viimenen vuosi..vaikuttaa kaikkea muuta, ku tasapainoselta niin silti tunnen olevani tosi rauhallisessa tilassa.

Vaikka aina valitankin kiirettäni ja sitä, ettei oo aikaa hengähtää tai maata sängyn pohjalla silti kiire ja jatkuvat projektit pitää mut hengissä. Halustani huolimatta, en pystyisi kuitenkaan maata sielä sängyn pohjalla. Kyllästyn, tylsistyn ja kuolen pois, jos mun pitäis tehdä niin ja oon ehkä hyväksyny sen, ettei siinä ole mitään pahaa.

Joidenkin ihmisten on vaikea elää mun kanssa tästä ominaisuudesta johtuen ja kun siihen vielä lisätään se, että en omista stressaamisen kykyä, siis sitä ihan aidon oikean stressaamisen, voin olla melkoisen raskas kanssa ihminen, jos tahti ja rentouden taso ei ole sama tai edes lähelle.

Reissulla myös tämä asia selkeytyi, kun pystyin niin huolettomasti imemään itseeni jokaisen kokemuksen ja vastoinkäymisen ilman hermojen kärähtämistä. Olin vaan loppujen lopuksi onnellinen, kutakuinkin, kaikesta. Ja opin myös hyväksymään sen, että mulla on lupa ottaa asiat ja tapahtumat vastaan mulle ominaisella tyylillä. Ei mun tarvii esittää, et mulla on kurjaa, jos toisella ihmisellä on.

Viihdyn myös sittenkin yksin. Oikeastaan tosi hyvin. Enkä näkisi mahdottomana vaihtoehtona tehdä tulevaisuudessa pidempää reissua omassa seurassani. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä sun elämästä onnellista ja on oikeastaan aika tärkeetä oppia olemaan ensin täydellisen onnellinen yksin ja sitten vasta ottaa muita ihmisiä jakamaan se sun kanssa. Jaettu onni on kaksinkertainen, riippuvainen onni, sitä vastoin, lähinnä pettymys.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää Aasian vallotuksen henkinen puoli. Ehkä joskus jaksan kirjottaa koosteen vielä nähtävyyksistä ja kulttuureista, mutta en lupaa siitä mitään, koska se kaikki oli mulle loppujen lopuksi ihan toissijasta, vaikka mielenkiintosta oli toki sekin.

-K
















maanantai 9. joulukuuta 2013

Aamumato

En tiedä miten monta tuntia tarvisin aamussa aikaa, että ei tulisi kiire. Herään 3 tuntia ennen töiden alkua ja silti oon aina nykyään myöhässä. Ennen heräsin, mietin itsekin onko se tosiaan mahdollista, TUNTIA ennen töiden alkua! Ja kerkesin juoda kahvin, olla koneella ja syödä + olin duunissa ajoissa, vaikka sinne käveli 15min. Nyt ei tulisi kuuloonkaan moinen!

Niinä aamuina, kun olen viettänyt kaikenlisäksi yöni työpaikallani MYÖHÄSTYN SILTI, vaikka herään sieläkin 3 tuntia ennen työvuoron alkamista, aamuaero aamuina jopa 4 h ennen. Ihme vetelehtimistä.

Kai se on, kun illat on saliharrastuksen myötä, niin täyteen buukattuja, kun treenaan aina töiden jälkeen niin aamut on sitä ainoota mun aikaa jolloin saan vaan löhnöttää koomassa kahvini kanssa eikä siitä tarvi potea huonoa omaatuntoa. (Paitsi jos myöhästyy niistä fucking töistä! hahhah)

(Äsken mun ovella kävi joku kukkalautojen asentaja. Siinä se ukko napotti lauta ja pora kainalossa. Tukka pystyssä ja iso t-paita päällä kysyin, että "Onko pakko tulla nyt." jostain syystä ukkoa hymyilytti ja lupas tulla sitte, ku oon lähteny. Mun aamuja ei terrorisoida mun kotona poralla. Piste. hahha.)

Kaikenlisäksi teen näistä aamuista toisinaan ite itelleni kuolettavan vaikeita. Eilen illallakin olisin voinu punnita tän päivän ruuat valmiiksi niin EI! En voinu. Ajattelin kyllä illalla ääneen, että kusen suoraa omiin aamumuroihin, mutta eeiih..eeeiiiiiiih!! Ja kyllähän se nyt tänä aamuna sitten vitutti. Hyvä, kun ehtii nyt sitten kahvinsa juomaan. Huoh.

Ja aikaa tälle blogimarmatuksellekkaan ei olisi ollut minuuttiakaan, mutta päätin, että aamuistenpurkkisulkeisten lomassa on pakko ehtiä vähän narisemaan.

Nytpä sitten pakkelit lärviin ja tukkaputkella kohti velvollisuuksia! Kivaa päivää kaikille!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Sisustamista ja purkkisulkeisia

Verhot ikkunassa, tanko,sänky ja uus käytetty sohva paikallaan. Kämppä siis kutakuinkin kuosissa, kolkohko vielä, mutta vähän jotain ihanaa sisustus krääsää, budjetin antaessa myöten, ja saadaan kodikkuuskin kohdalleen. En malta oottaa, että pääsen ripustelemaan jotain hyllyjä ja liimailemaan tekstejä ja suunnittelemaan mimmosen lipaston hankin sängyn päätyyn ja maton eteiseen ja ja ja...oon ihan höpönä kaikkeen sisustus krääsään ja suunnitteluun. Huippua! 

Uusvanha sohvani! Oli kyl huippu ostos! 


 Treenit ja ruokavaliot on on pysyny määrätyissä puitteissa kaikesta ns. stressistä huolimatta ja parisen viikkoahan tätä virallista noudattamista on takana ja eilen olikin ensimmäiset yhteistreenit trainerin kanssa. Huhhuh. 

Koska oon sairas paska, tein kahtena peräkkäisenä päivänä yläkroppaa ja säästin etureisi treenin Pt:n kanssa tehtäväksi. Tiesin kyllä etukäteen, että tulen tekemään kuolemaa.

Alkulämmittely jo, askelkyykkyineen lattian päästä päähän + kyykkyloikkien, meinas tappaa mut. Sanoinki, että en halua edes tietää mitä seuraava tunti tuo tullessaan jos alkulämppä saa mut jo haukkomaan henkeä. Ja niinhän siinä sitten kävi.. 400 toistoa pelkkiä etureisiä erinäisissä laitteissa (hack, prässi, reidenojentaja, lankku + kyykkyjä ja loikkia). Ensimmäistä kertaa elämässäni pidin selkeästi kuuluvaa meteliä treenatessani. Voi luoja muhun koski ja se tunne, kun keho huutaa "EI ENÄÄ!!" ja traineri, että "VIELÄ MENEE!!" 

Siitä tietää, että homma menee oikein, kun haluaa tappaa lähellä olevia ihmisiä. Ja olohan tämän piiskaamisen jälkeen oli mitä mainioin. Portaiden kiipeäminen lähes mahdotonta ja tämän päivän snadi kipuilu enteilee huomiseksi kunnon lyllerrystä. Tätä mun reidet juuri kaipaa!!

Purnukka sulkeiset ja keittiön jatkuva kaaos meinaa tehdä mut välillä hulluksi. Käytiin J:n kanssa Oulussa ja sinnekin piti väsätä muovipussiin kaikki päivän ateriat matkaan. Punnitse, mittaa, paista, pakkaa. Varmista, ettei kipot ja kupit vuoda ja yritä vetää ne huppuun niin, ettei kaikki tavara oo sylissä liikkuvassa autossa. Kun ne tuppaa olemaan sylissä, vaikkei mikään liikkuiskaan. Maailmassa ei ole kyllin syviä ja isoja lautasia mun annoksille.

JA jos sattuu tulemaan päivärytmiin joku muutos, on ruokakatastrofi valmiina. Paniikki mistä saada korvaavia tuotteita ja jääkö joku ateria syömättä, ehtiikö sen korvata jollain ja ja ja ja...elämä on yhtä ruokaa.

Oulun matkan eväät

Mun laboratorio
Viikon päästä lähettelen PT:lle ekoja mittoja itestäni. Jännä nähä onko kolmessa viikossa tapahtunu mitään. Ite ainaki huomaan, että vatsalihakset vähä meinaa kurkistella ja hartialinja on lyhyessä ajassa tullu selkeemmäksi. Kyllä ruokavalio, herkkulakko ja juomattomuus vaan puree, vaikka ne ajoittain tuottaakin pieniä tuskastumisen aaltoja. \o/

tiistai 3. joulukuuta 2013

Hullun myllyn viikko 48

Aaaah..muuttaminen.(jonka takia siis päivityksetkin ovat viipyneet) Tuo mieltä ylentävä hyötyliikunnan muoto, joka saa hermot poksahtamaan nopeempaa, ku supersetti hack-kyykkyjä.

Lauantaina oli määrä muuttaa ja viime viikko oli kaikinpuolin kiireinen muutenki, joten pakkauspuuhat jäi vähä heikkoihin asetelmiin. Alkuviikosta pyörähdin eksän luona tekemäs jotain roinavuoren kasaamista eteiseen, mutta siihen se sitte oikeestaan jäikin, koska tietysti ystävien tapaaminen meni tällästen sivuseikkojen, kuten muutto, edelle. Hahhah.

Tähtityttö kuvaukset oli myös viime viikon tiistaina Helsingissä ja kuva (joka muuten tullee olemaan ehkä maailman hirvein, koska mut pakotettiin hymyilemään niin, että hampaat näkyy..eksää lainaten "Oh FUCK!!" Hahhah.) ilmestyy helmikuun ekalla viikolla seiskassa + tietysti se epämukava ja nolo videohaastis. Oh my lord! Noh...kokemus oli kuitenkin ihan hauska ja kukapa tyttö ei nauttis siitä, että tukan ja meikin tekee kerrankin joku muu, kuin itse JA nythän mulla ei ollu sitä perinteistä viikonlopun jälkeistä pöhöäkään, joten kroppa saattaa edes olla vähän edukseen. Vaikka en hehkuta sitäkään nyt liikaa, koska musta otetut kuvat vaan ei onnistu ikinä. Piste.

Maanantaista keskiviikkoon olin siis Järvenpäässä ystävän luona turisemassa paskaa ja keskiviikkona otin jälleen suunnaksi Tampereen ja tyhjän asuntoni, jossa olin vakaasti päättänyt jo yöpyä. Oli sielä onneksi Siperiaan hankkimani fleece makuupussi ja patjan virkaahan toimitti toppatakki. Tähän voinen sanoa nyt, että "Siperia opettaa!". Yö oli kohtalaisen kamala. Yksinäisyyden tunne korostui kylmässä ja kaikuvassa asunnossa maatessani kovalla laminaatilla. Siinä sitä tuli mietittyä, että tästä vaan ei päästä enää, kuin ylöspäin. 

Erittäin paskasti nukutun yön jälkeen, torstaiaamuna pakkasin jälleen kimpsut ja kampsut ja otin suunnaksi Porin ja sielä odottavan uudelle haisevan parin päivän työkeikan. Aloin olla ihan kuitti ja hermoja kiristi niin kovaa. En olisi yhtään enää jaksanu rampata, mutta niin vaan täyty ja Porihan oli paikkana ihan huippu, huippuine ihmisineen, että se sentään vähä piristi. Ja tuli sitä tietysti Porin päässä käytyä kuntosalillakin, joka nyt ei ollu mun tarpeisiin ehkä kyllin kattava, mutta kyllä mä reiteni kipeeksi sain.

Perjantaina jälleen Tampereelle viimeiseksi yöksi kovalle lattialle ja sitten aamusalin jälkeen, ystävän korvaamattomalla avustuksella, hakemaan kamoja Lahdesta. Voi olin niiiiin onnellinen. VIHDOIN!! Tanko, sänky, töllö!! Mitä luksusta!! Oma OSOITE!! Mä oon taas olemassa tämän yhteiskunnan silmissä. Hahhhah. 

Me kaks muijaa suoritettiin kamojen kanto kärriin n. tunnissa..3.kerros ei hissiä. Hurautettiin Tampereelle, purettiin kuorma 4. kerrokseen..onneks oli hissi..PAITSI..käytiin myös hakemassa siinä hötäkässä mun uus (käytetty) sohva, jonka varasin alkuviikosta, joka oliki kokoluokassaan sitä kaliiperia, ettei se mahtunu hissiin. Niimpä me näppärät ämmät, ystäväni voimanaisena etenkin, kannettiin se kierreportaita kahdestaan sinne stnan 4. kerrokseen. Meinasin repiä peliverkkarit ihan tyystin, mutta saatiin, kuin saatiinkin se vaan ylös asti, mutta kyllä me oltiin loppu!! Silti vaan, kamat vähä näennäisesti omille paikoilleen, ykköset ylle ja yöhön. 

Oli aika testata pään kestävyyttä selvinpäin baarissa viikonloppuna. Vichy linjalla ystäväiseni ryystäessä tyytyväisenä jos jonkunlaista herkku juomaa. Kieltämättä olo oli vähän orpo ja joukkoon kuulumaton, mutta en usko, että tulevaisuudessa ois mahdotonta kyetä sopeutumaan selvinpäin baarissa oloon. Ei ahdistanu niin paljo, ku ois voinu olettaa. Ilta meni istuskellessa ja jutellessa. Oltiin niin loppu ettei oikein lähteny muutenkaan sen enempää se meininki, vaikka melkein pilkkuun jaksettiinkin olla. Ja J:kin on sen verran lujaa vielä mielessä toivonkipinänä, ettei tuo miestarjonnan tuijottelukaan huvittanut pätkääkään.

Tyytväisenä kyllä kömmittiin sängyn pohjalle, takas MINUN KOTIIN pästyämme, ja ei tarvinnu vissiin kummankaan juuri unta kysellä.

Ihan siis hullu viikko takana ja alan todella toivoa, että tää tästä jo kohta rauhottuu. NYT, kun on virallisesti koti, haluan mun oravanpyörän takasi! Kiitos nam!!