Every day may not be good, but there is something good in every day

Uuh. Eilinen lepopäivä oli ihan huippu. 

Aamulla ja illalla oli pikaset parin tunnin duunissa pyörähtämiset, mutta siinä välissä ehdin ihanasti loikoilla muutaman tunnin ja iltapäivällä otinkin 1,5h päikkärit kissa kainalossa. Ja ihan tällainen karvainen ja nelijalkainen mirri nimeltä Veijo. Ainut katin rotisko maailmassa, jota ei huvita nylkeä ja pistää lapasiksi.

Veijo söör Persereikä

Siinä, ennen nukahtamista, tuota kattia rapsutellessani mietin, että olo ei tuntunu yhtään yksinäiseltä, kun jotain elävää pörisi kyljessä. 

Aurinkokin pilkahteli eilen ja lämmitti, ainakin iltasella, niin kivasti, että takin kanssa tuli ihan kuuma. Sekin hymyilytti ja tuntu antavan ihan hurjasti energiaa.

Vaikka asiat tuntu tuossa hetkellisesti vaikeutuvan aika roimasti ja pari päivää koin ihan valtavaa ahdistusta, kun en tiennyt miten pitäisi toimia ja missä järjestyksessä niin nyt, saatuani korvaamatonta tukea mulle tärkeiltä ihmisiltä ja apua hiukka yllättävältäkin taholta..näyttää kaikki oikeastaan aika hyvältä.

Ja tunnen syvää kiitollisuutta, jälleen, niitä kaikkia kohtaan, jotka on jaksanu kerta toisensa jälkeen kattoa vierestä tätä meininkiä ja kipittää aina uudelleen avuksi, kun tilanne on kääntyny päälaelleen.

Ei heitä monta ole, mutta ei se määrä vaan ehdottomasti se laatu, joka on ihan parasta!

Ja eilen muistin myös sen, miten paljon nautin ihan tavallisesta työnteosta. On ollu ihanaa olla töissä. Asiakas on mukava, hommat on iskostunu päähän kerta heitolla ja tuntuu niinku oisin ollu pidempäänki, ku kaks viikkoa. Niin omalta se tuntuu. 

Tänään pitkästaikaa Tampereella piipahtamaan. Huomenna yhteistreenit Mikon kanssa + jokohan nyt saan ne uudet treeni ja ruoka hommelit. Saapi nähdä. Ja jos hyvin käy niin pika visiitti Seinäjoelle myös luvassa ja sunnuntaina koitan kurvailla takasin Savoon.

Hmm. Mulla on hyvä olla. Nyt. \o/

Oman kehon kuuntelu ja kaukokaipuu

Sen verran vanha ja kova itsensä kusettaja päivystää täällä ruudun takana, että meinas tuossa männä viikolla vallan hassusti käydä, kun niin olin sitä mieltä, että "Jaksaa jaksaa, painaa painaa!!" No, ei vittu välttämättä jaksa!

Siinä lepoviikon keskiviikkona, kun lähdin nakuttamaan, työmatkan merkeissä fillarilla, kilometrimittariin sitä kuudettakymmenettä kilometria ja sen lisäksi olin stressannu aamuaerobisten erikseen suorittamista ja kun ensimmäisen kerran maailman horisontti vippas järven ylittävällä kävelysillalla..aloin ajatella, että onkohan sillä lepoviikolla olemassa joku muukin, kuin nimellinen merkitys.

Kolmatta päivää työstin munamankelia räntäsateeseen ja helvetilliseen vastatuuleen 20km/päivä ja takana 4 viikon treenit..viimeisin 6 päivän treeniputkella niin kuinkahan siinä sitten niin kävi, että koko keskiviikon kiipeilin pitkin seiniä, kun taju meinas poistua päästä harva se hetki? Puhumattakaan siitä, että tunnin välein olin nälkäkuoleman partaalla, kun maha piti omaa konserttiaan niin, ku ei ois muka koskaan ruokaa nähnytkään, vaikka samalla tavalla häntä ravitsin, kuin aiemminkin.

Niimpä. Mitenköhän?

Vaikka osaan olla melkonen aasi niin sen verra sain kaivettua järjen rippeitä kasaan, että ymmärsin, että nyt jos koskaan on aika sipasta omantunnon ääni jesarilla tukeksiin ja höllätä remmejä ihan kunnolla! Ja kyllä..onnistuin olemaan loppu viikon ihan superisti antifitness ja vieläpä, ainakin 96% ajasta, nauttimaan siitä.

Toisinaan sitä on niin kuuro oman kehon viesteille, kun joskus aikanaan sitä osas niin hienosti selitellä itselleen miksi milloin minkäkin liikuntasuorituksen voi jättää tekemättä tai miten milloin missäkin tilanteessa on oikeutttu pikku snickersiin. Nyt sitten, oikean väsyn iskiessä, sitä on hankala kuulla, että laiskottaako tässä vai eikö vaan oikeasti jaksa. Yleisesti ottaen pidän itseäni vaan laiskana lusmuilijana ja siitä suivaantuneena vaadin entistäkin enemmän, joka sitten näemmä kostautuu lopulta.

Mutta päätökseni palkittiin. Tämän viikon jaksaminen treeneissä on ollu ihan omaa luokkaansa. Kroppa ottaa kaiken vastaan, voimatasot on paremmat, kuin ennen lepoa ja nuo omat parsakaalit ja tomaattijauhelihasörsselipihvitkin maistuu taivaalliselle. 

Nyt onkin taas raadettu 3 päivää niin lujasti putkeen, että joka paikkaan koskee, joten tänään on ihan totaali lepoa luvassa..tosin ainoastaan treeneistä. 

Uamubyllyilyä eiliseltä

Heeeei! Tänään on melkein päivälleen 10 kk siitä, kun starttasin Trans Mongolian ja sitä myöten 2kk kestävän reippureissun Aasiaan ja hieman yli 8kk, kun palasin takaisin Suomeen. Ja nyt vasta eilen havahduin siihen tunteeseen, että joku reissu vois olla poikaa. Ja siis ihan kunnolla havahduin.

Aloin oikeasti kutkutella jollain extempore lähdöllä ja pitkästaikaa palasin jopa mol:n sivuille selailemaan ulkomaan työpaikka ilmoituksia, jota ennen harrastin harva se päivä. Näköjään 2kk;n Aasia teki todellakin tehtävänsä reissu nälälle vähäksi aikaa, kun ei oo mitään kunnollista himoa, ennen tätä, ollu yhtään minnekään Suomen rajojen ulkopuolelle.

Mutta nyt..hmm..haluan jonnekin. Hih! ^_^

Shanghai

Baikal järvellä Siperiassa

Lautalla Shanghaista Japaniin

Fitness Friikki is back!

Sunnuntaina hermo pinkeenä, mutta rangaistuksena itselleni juhannuksen häpeämättömästä lusmuilusta, tunkasin ystävän ehdotuksesta rullaluistimet kinttuihin, 7 vuoden tauon jälkeen, ja lähdin kuoleman pelko vahvasti perseessä koettamaan onneani kylänraitille.

Ensimmäinen reilu 4km:n kierros näytti varmaan lähinnä tuulimyllyn pyyhältämiseltä eteenpäin, käsien viuhtoessa ja koko kropan heiluessa puolelta toiselle. Kenties se muistutti enemmän lento harjotuksia, kuin rullaluistelua.

Tokalla kierroksella pyyhälsin jo kohtalaisen tasaista haipakkaa eteenpäin ja kolmas vedettiin jo ihan niinku vanha konkari konsanaan. Ja yllätyksekseni vedin ne kolme, kun lähtiessä tuhahtelin, etten todellakaan jaksa, siinä olotilassa, vetää kierrosta enempää, mutta sisäinen natsi taas heräili juhannuskoomasta ja kielsi lusmuilun, joten Sports Trackerin mukaan 1h6min ja 13km ja rapsakat tuli pyyhällettyä.

Yllättävän vähän olin hiessä ja olis mun kunto kestäny pidemmänkin matkan helposti, mutta joku roti nyt siihen arkeen laskeutumiseen.

Urheiluvamma moisesta luistelusta. Uuh..se nautinnollinen ajankohta, kun se puhkeaa ja suihkussa koitat estää vettä valumasta siihen. Hajajaja!! Mojovasti on luistelut tuntunu tänään myös hanurissa...tosin ei rakon muodossa vaan onneksi ihan lihaksissa. \o/

Onneksi tuli heräteltyä kroppa jo eilen liikunnan riemuihin ja kaivettua puurot, lesitiinit, kasvikset yms..määrätyt materiaalit nenän eteen niin ei tullu tästä maanantaista aivan kamala, jonka starttasin kivassa pikku tihkusateessa kuudelta aamulla Rantasalmen raitilla jolkotellen ennen työviikon alottelua Savonlinnan suunnalla.

Lenkki maisemat aamulla. Ei hupsummat.

Käväsin myös tänään vääntämässä selkä treenin  ja oli sitä vaan voima tasot nousujohteessa, vaikka soijaa pukkas kyllä huolellisesti jo ihan alusta saakka ja tuntu, ettei saa kunnolla happea, mutta tuola salilla se tuntuu kyllä aina siltä. Huono ilma.

Aamulla näpyttelin Mikolle viestin, että missä mun uudet ohjeistukset kuppaa, kun niin malttamattomana odottelin jo viime viikolla uusia kujeita. Vakka uskallan epäillä, että näin mielikseen, kun niitä venailen niin sieltä tulee jotain ihan kauheeta paskaa. Pessimisti ei pety. Hahha.

Keskiviikkona kuulemma tuumailevat siellä päässä niitä, joten toistaiseksi sutkutan vielä vanhaan malliin. Ja sehän on harvinaisen selvä homma.

Ja missäs sitä sitten majaillaan? No rantauduimpa kiukkuisen ystäväni luokse aamu yhdeksältä ja ajoin hänet väkivaltaisesti sängystä ylös vapaa päivänä ja juuri silloin, ennen sian pieremään. Siitäpä hyvityksenä sain kunnian huojua katon rajassa irrottelemassa, neljä vuotta työn alla olleita, pimeässä loistavia sisustustähtösä, joiden kiinnittämiseen oli käytetty mm. teippiä, sinitarraa ja PURUKUMIA...kyllä..pure JENKKI ja sisusta! (ja ei..nämä eivät olleet ystäväni jäljiltä).

Nyt jos alkaisin harkita pään tyynyyn laittamista, jotta jaksan suhata aamulla töihin. 

Ei, kun mainiota alkavaa viikkoa. Täälä ollaan taas päästy kuriin ja nuhteeseen. Ihanaa! \o/

Antifitness

Niin totaalisen antifitness loppu viikko takana, kuin vaan olla ja pystyy! Keskiviikkona koin niin voimakasta huonoa fyysistä oloa, että päätin antaa itelleni ihan totaalisen vapaan.

Juhannusaattona kumosin kunnon lastin alkoholia sisuksiini 7kk:n tipattoman jälkeen ja eilen luonnollisesti kyllästin itseni hiilihydraateilla niinku, kunnon darrassa kuuluu. Vaikka mun darra oli enemmän henkisen puolen hommia, kuin niinkään fyysisen.

Juomat oli hyviä, seura laadukasta ja ilta mukava. Mutta olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että pärjään tässä elämässä vallan mainiosti ilman alkoholia. En kokenut mitään niin mielettömiä juhlan tunteita, että voisin kuvitella minkään dokaus vaihteen jäävän silmään. 

Eilinen todellakin siis oli ihan järkyttävää tankkausta ja ihan pelkkää makaamista. Makasin sohvalla, välillä sängyssä ja tungin riisipiirakoita ja juustoa napaani erittäin häpeämättömästi. Myös jäätelöä, suklaata ja karkkia. Suuhun ei itseasiassa tainnut eksyä mitään proteinipitoista. Uh..shame on me...taas kerran, mutta tuli vaan niin tarpeeseen..etenkin tuo makaaminen.

Tänään lyllerrettyäni sängystä ylös ja tihrustettuani itseäni peilistä hiilihydraattien umpeen muuraamilla silmillä..nappasin kiireesti rakkaat soijalesitiinit kainaloon, kaivoin raejuustot esille ja palasin tutun ja turvallisen puuroaamiaiseni äärelle. Nyt aletaan sulautua takaisin arkeen!!

Tai mun arkeen. Hullun myllyyn ja epämääräiseen sähläämiseen, joka sisältääkin ens viikolla duuneista irtisanoutumista ja ilmeisesti aika vahvan paluun juurille ja heinäkuuksi mutsin nurkkiin. Hahhah. Se se voi olla mielenkiintoista.

Asioiden heittäessä jälleen, tällä kertaa muuten sitten ihan vihoviimeisen kerran, kunnollisen voltin laskeskelin syksyksi hiukan verkkoja vesille ja toivon, että saisin unelmien toteutumiseen hiukka potkua. Väittäisin, että olisin ansainnut sen. Mutta jää nähtäväksi.

Nyt mun aivot ui vielä sen verran pahassa piirakka liisterissä, että pakko jättää syvällisemmät pohdinnat ensi viikkoon. Ja ens viikolla on jotain sanomista taas treenaamisestakin.

Rakkaus, pahin sairaus koskaan.

No joo. Voin säästää ihmiset siltä itsestään selvyydeltä, jonka tämä otsikko kätkee alleen.

Tällä kertaa teen asiat oikein ja annan itselleni luvan itkeä ja rämpiä, vaikka kuukauden putkeen tai kaksi. Lupaan itselleni, että saan olla rikki ja surullinen. Saan vaipua epätoivoon ja elää sitä paskaa fiilistä just niin kauan, ku siitä ylipääseminen vaatii, mutta nyt en enää vaadi päästä takaisin. Nyt en enää ojenna kättäni syljettäväksi enkä käännä kylkeäni potkittavaksi. En. Uskon vihdoin, että rakkaus ei aina voita kaikkea ja toisen rikkomaa ei pysty korjaamaan. Luovutan. Päästän irti.

Jännä mihin omat voimavarat riittää, kun joku asia on kyllin tärkeä, kun ajattelee, että joku ihminen on kaiken sen arvoinen. Siedän, mukaudun, kestän paljon, kun tunnen jonkun asian tai paikan olevan tärkeysjärjestyksen ykkösenä. Siksi kai mua on niin helppo vetää lättyyn..kerta toisensa jälkeen...kuvainnollisesti tietenkin. Koska mähän oon niin saatanan vahva ja siksi heikommat voi sylkeä mun päälle.

Onni onnettomuudessa, että tiedän kuka olen ja minkä arvoinen. En missään vaiheessa oo uskonu olevani niin paska mitä mun on, itsepintaisesti, haluttu luulevan. Ihminen olen kyllä kaikkine virheineni ja ärsyttävine tapoineni. Menneisyyteni on kummallinen, mutta tarpeellinen, jotta voin olla se ihminen, joka nyt olen ja jos sen jollekin pitäisi olla taakka..niin mulle, mutta se ei sitä ole. En kadu mitään, en häpeä mitään. Toiset näköjään minunkin edestä.

Ainut asia johon oon syyllistyny on sairastuminen tuohon "Rakkaus" -nimiseen sairauteen, joka pakottaa sivuuttamaan asioita, uskomaan, että huominen on aina parempi ja unohtamaan eilisen. Näkemään sen toisen ihmisen sinä rakastettavana olentona niinäkin hetkinä, kun saat osaksesi kylmiä ja välinpitämättömiä katseita höystettynä niillä julmilla sanoilla ja teoilla, joita et todellakaan ole ansainnut. Kuinka tämä kiero sairaus saa siitä huolimatta näkemään niiden ohi ja uskomaan. Tuntemaan, että jostain syystä, tuo hirviö, on silti kaiken antamasi arvoinen, vaikka nyt tiedän, ettei ole.

En halua enää rakastaa. Enkä aiokaan, tätä lajia. En kyllä myöskään vihaa enkä aio. Tämä asia ei enää ansaitse niin energiaa vieviä tunteita. Haluan sen vain katoavan ja se kyllä katoaa. Tulee vielä aamu, jolloin en tämän asian tiimoilta tunne enää mitään. Ja uskon, että se tulee nopeampaa, kuin arvaankaan.

Jokainen saa tässä elämässä sen minkä ansaitsee....tavalla tai toisella.

Vielä tulee ihminen, joka rakastaa tätä Fitness Friikkiä, ex-stripparia, eroottisten kakkujen taitajaa, bloggaria, facettajaa, treenaajaa, impulsiivista, liian rentoa, piittaamatonta, alastonta, tatuoitua ämmän käppyrää ja silloinkin, kun heittelen tavaroita.

Siihen saakka...aion keskittyä itse itsestäni tykkäämiseen, koska lopultahan se on tärkeintä mitä ihminen tarvitsee. Itsesi kanssa joudut elää joka päivä, joten sen, jos kenen kanssa on parempi olla hyvää pataa ja ihan ensi sijaisesti. Tästä lähtien mun ja mun väliin ei tule kukaan enää sanomaan mitä saan ja en saa olla. Olen kaikkia yllämainittuja, paljon myös enemmän ja helvetin sinut niiden kanssa. 

Sitten vaan nessu ostoksille ja toipumaan!! 

Huomenna riipasen sen päiväsen jurrin, että siinä on sivusta katsoja ihmeissään. Maanantaina jatkan Fitness Friikkinä toimimista. Kiitos nam..ja hyvää jussia. Muistakaa nu...kkua. \o/





 

Valittamisen ovet aukenevat

Savonlinnaan saavuttu pienen tavara vuoren kanssa ja...

..sieltähän se saapui rytinällä..ah..se kauan odotettu oravanpyörä, joka mahdollistaa luvan kanssa valittamisen ja ihanien vapaiden hetkien totaalisen arvossa pitämisen! Työntekijän "En kerkeä mitään muuta!" -arki on täällä!

Onneksi töiden aloitus sattu lepo viikolle niin saan rauhassa tottua rytmiin ja suunnitella treenit työpäivien ja aikojen kanssa toimiviksi.

Uh..ja todellakin tuli lepo tarpeeseen. Viime viikolla treenasin 6 päivää putkeen ja koska meneillään oli neljäs viikko, ei kaks vikaa treeniä kulkenu enää mitenkään päin. Takarepapäivä..ihan hanurista...kuin myös rinta-haukkari-ojentaja. Pitikin juhlia treenien luistavuutta. Ei vaan ollu enää mitään voimia ja joka paikkaan koski, joten nyt oon ihan tyytyväisenä antanu tän viikon liikuntasuoritusten rajottua aamuaerobisiin ja dunumatkojen fillarointiin.

Ja ai, että miten ihanasti oonkin nauttinu juhannusviikon säätä cyckelöidessäni tuota 4,5km matkaa eessuntaassun. Eilen aamulla, mennessäni, tuli rakeita. Käydessäni tauolla kaupassa, tuli vitusti vettä, joka roisku suoraa persvakoon rapakaarettomasta renkaasta. Lähtiessäni väliajalla kotiin, tuli vettä taivaan täydeltä niin , ettei ikinä ennen ja vastatuuli oli sitä luokkaa, jotta meno oli kuin spinningtunnilla.....poljet, reidet tulessa, paikallaan. Ja sama saderalli jatku vielä parin ajomatkan verran. Toka vikalla kerralla luulin jo elämän voittaneen, ku näin pilkahduksen aurinkoa, mutta joku koettelemusten päivähän se mulle oli, ku astuessani ovesta ulos, aukes taivaan palkeet ja sain taas sellasen kasan vettä niskaan, että ei jaksanu enää edes vituttaa. En vaan käsittäny miten se on enää edes mahdollista.

Ei ollu märkää, eikä kylmää. 

MUTTA..kotonapa odotti ihana lämmin vastaanotto saunoineen päivineen, kun uin viimeisen kerran takaisin...mmm..tuli tarpeeseen! ^_^

Nyt se perkeleen kesä, jos ei ala tulla niin mun hermoa koetellaan ja kovasti, joskin..tokihan nää kelit mahdollistaa paremman ruodussa pysymisen, kun ei jostain syystä juuri terassit huutele eikä jäätelökojut tuolla lumen keskellä.

Vaikka juhannuksenhan mä otan rennosti, vaikka satais pieniä miehiä! Haluan, kaikessa yksinkertaisuudessaan,..olutta ja makkaraa! 

Nyt..releet niskaan ja kustannuspaikalle! Aurinkoa näyttäs olevan, mutta eiköhän tuo vesisade ala jahka avaan oven!

Onnellinen kananmuna.

Omg. Viimestä viikkoa ennen lepoviikkoa viedään ja alan olla ihan totaalisen rikki, joten tulee todellakin tarpeeseen!

Tän viikon treenit on uponnu ihan täysillä suoraa sinne minne pitää. Tuntuu, että kaikki lihakset huutaa hoosiannaa ja armoa, vaikka vielä pitäis tänään ja huomenna sykkiä täysillä. Etureidetkin on niin tukossa, että torstaina valuin hikeä pelkästään alkulämmittelyn ja treeniä edeltävän tuskasen putkirullailun ansiosta. Jokanen solu ja ihohuokonen työnsi nestettä pitkin salin lattioita ja olisin tarvinnu mopin ja ämpärin, sen postimerkki pyyhkeeni sijasta, jotta olisin voinu ehkästä vesivahingot. Anteeksi vaan kanssa treenaajille. Kaikista upeinta on jättää johonki prässiin koko ämmän muotonen ja kokonen hikiläntti. Selkä, perse, kaikki! \o/ Anyway..kävely tuottaa vieläkin vaikeuksia.

Eilen oli Mikon kanssa sovittu klo 13 toimisto tapaaminen, jonka tarkotuksena oli katella treeneihin jotain muutosta. Kävin vetäsemässä ennen sitä olkapäätreenin, joka sekin (tän päivän fiilareiden perusteella) osu ja uppos oikeeseen osotteeseen.

Tapaaminen johtikin, pienten muutosten sijaan, kuntotsekkiin Bullin ja Harrin silmän alle, jossa todettiin, jotta jos en meinannut siirtyä BodyFitnessiin(se oli siis ehdottava kysymys, johon vastasin ehdottoman ein.) on syytä alkaa himmailla lihasten kasvatusta, erityisesti yläkropan ja lisätä ruuan saantia kiireesti. Vissiin tässä vaiheessa liian luiseva kevättä ajatellen ja onhan tuota ajottain hiukan rimpula olo ollut ja ruokaahan tähän possuun uppoaa määrittelemätön määrä, joten tulevat lisäykset tuskin haittaa ollenkaan. Hahhah. Jännä nähä muuten miten mun aamuaerobisten käy.

Niimpä siis tämä viikko on viimenen viikko näillä ohjeilla, joita on urhoollisesti läpikäyty viimeset 7kk. Herra paratkoon miten se aika lentää!! Ja ensi viikolla kolahtaa kuulemma säpon uudet ohjeistukset. Sopivaan saumaan sattu siis lepoviikkoni kanssa niin pääsen suoraa sieltä uuden sorvin ääreen.

Oon niin onneni kukkuloilla tuosta kuntotsekistä!! Niin oon miettiny monena päivänä, viikkona ja kuukautena, että tuleeko sitä kuitenkaan tehtyä tarpeeksi ja kun vaan tuntuu, ettei se lihas kasva! Mutta helkkari!! Kyllä vaan sitä on, hyvillä ohjeilla, jotain oikeinkin onnistuttu tekemään. ^_^ Oisin voinu tanssia koko kotiin kävely matkan!! Oli ja ON niin huippu fiilis ja ihan täynnä taas lisäintoa ja varmuutta siitä, että suunta on kaikin puolin oikea ja mikään ei oo ollu eikä ole turhaa!

Mietiskelen vaan puoli ääneen, että milloinkohan tässä tulee vastaan se käsittämättömän raskas osuus? Vai tuleeko sitä? Onko tämä kaikki just niin raskasta miten siihen asennoidut?  Tosin..seuraavaan ohjelmaan uhattiin laittaa ainoastaan +15 toiston saroja, joten jos jostain tulee vaikeaa niin siitä...pitkät sarjat on mulle aikamoinen..uh...en tykkää. Tylsää hinkkaamista. Pitkäveteistä. Vaikka alku lienee kuitenkin positiivinen vaihtelun vuoksi. Mutta tässä voimme odottaa niitä ensimmäisiä kunnon vaikeuksia. Pelonsekaisella innolla kuitenkin odotan ensi viikkoa! 

Nyt aika lähteä tutkimaan onko mitään mahdollisuuksia treenata takareisiä tänään. Apua, että oon hajalla!! Lyllerrän, ku joku mummo paska housussa ja valitankin samaan malliin!!

Ystävä tuli eilen yökylään ja käytiin vähä Punnitse & Säästä -puljussa. "Voiko pähkinäövereihin kuolla??" "Kai siihen voi" Hahhahaha!

Työpaikka ja kimppakyytejä

Nakkasin tän mun kaaoksen ihan kunnolla järjestykseen ja annoin heinäkuuksi kämpän lainaan ja päätin viettää ainakin kesän Savonlinnassa, joten tulin sitten hakeneeksi sieltä myös töitä,  jonne sainkin kutsun työhaastatteeluun heti viime maanantaiksi.

Tuttuja kuvioita. Henkilökohtaista avustamista ja palkanmaksajakin sattu olemaan sama, kuin pari vuotta takaperin, kun tein kyseisessä kaupungissa samoja juttuja.

Haastattelu meni hyvin ja olin aika varma omista mahdollisuuksistani ja niin olikin, että tiistaiaamuna sain soiton, että asiakas oli valinnut minut avustajakseen. Huh! Ihan huippu juttu! Yksi stressitekijä toistaiseksi taas vähmmän ja tän hetkiseen elämäntilanteeseen 26h/vko töitä on ihan paras ratkasu. \o/

Ja koin myös suuren hämmästyksen, kun toinen vanha työnantaja soitti ja tarjos töitä, kun oli kuullu mun Savonlinnassa pyörimisestä. Hahha. Sanon aina kaikille, ettei ne työt tule ketään kotoa hakemaan, mutta näköjään voi tulla. 

Kesiviikkona

(SORRUIN SYÖMÄÄN MANGOMELONIPALLON.OMNOMNMO Kun käytiin kakkos aamiaisella ennen mun lähtöä.Jännä muuten miten jäätelöistä, suklaista yms..maistaa sen rasvan tai tuntee sen kielen päällä, kun rasvasten tuotteiden käyttö on olematonta. En oo ikinä ennen tajunnu, ku rasvan mättäminen on ollu niin normaalia.) sitten kimppakyyteilinkin Lahteen, josta jatkoin bussilla Tampereelle laittamaan asioita järjestykseen ja hakemaan henkilökohtaset tavarat heinäkuun asukkien tieltä pois.

automatka evästykset

bussissa on tunnelmaa

Tähän kohtaan muuten suosittelen kaikille erittäin lämpimästi kimppakyytejä! Savonlinna - Tampere  VR =60-80€/suunta. Kimppakyyti + Tarjousbussilippu =22€/suunta.

Ite kyllä vältän julkisia ihan viimeseen pisteeseen asti. Säädän mieluummin, vaikka kolmella eri kimppakyydillä kohteeseen, ku maksan VR:n riistohintasia lippuja. Ja sitte vielä "Kumpa ihmiset käyttäs enemmän julkisia." Voi HV!! Enkä suinkaan toivottele hyviä vappuja!

Puhumattakaan siitä, että kimppakyydeissä on mahdollista tavata jos jonkunlaisia ihmisiä ja tähän asti omat kokemukset on ainaki ollu pelkästään positiivisia. 

Toki erilaisia tarjouksia on tälläkin saralla sadellut, mutta sellaset kyydit voikin sitten ihan suoraa jättää omaan arvoonsa ja tietysti nyt kannattaa muutenkin vähä miettiä, että millasen ihmisen kyytiin on järkevä hypätä. 

Mutta...suosittelen kokeilemaan, jos ei oo vielä tuttua puuhaa. Facebookissa on kymmeniä kimppakyyti ryhmiä eri kaupunkien väleille ja omia nettisivujakin löytyy tähän tarkotukseen.

Ja sunnuntaina sitten palailen taas savon suuntaan ja katotaampa miten mun ja prinssin käy, ku joudutaan kattoa toistemme naamoja yli kuukauden ilman mun pakenemismahdollisuuksia omaan kotiin edes viikonlopuksi. Hahhaha. Siitä voi tulla hauskaa tai sitten ihan hiton paljo vähemmän hauskaa. :D

Tänään tapaan Pt:n toimiston puolella ja tsuumaillaan kai jotain muutoksia johonkin. Ennen sitä taidan käydä pumppailemassa olkapäät niin on sitten tämän päivän velvollisuudet hanskassa ja voin jatkaa tavaroideni jemmailua ja pakkailua.

Ja nyt jokainen tanssii jonkunlaista aurinkotanssia, koska mua alkaa vituttaa tää jatkuva vesisade, joka tuntuu seuraavan mua mihin tahansa meenki. -.-

Mitä Fitness on minulle

Mahdollisuus esitellä persettä ja siihen kylkeen syy käydä kampaajalla? Nääh. Ei. 

Ennen kisapäätöstä kerkesin treenailla vuoden päivät ja tein omia kokeita ruokavalion muutoksilla ja pieniä itsekuri testejä, mm. moneen kertaan mainittu jutan gofatgo -dietti. (Täällä siitä) En missää vaiheessa ajatellut, silloin, kisaavani..en uskonut, että pystyisin tai edes haluaisin pystyä moiseen kurinalaisuuteen tai siihen, että elämä pyörii treenaamisen sun muun ympärillä pidempään, kuin kuukauden kestävien testijaksojen verran.

Missä tällaiset kisapäätökset sitten syntyvät?

No tietenkin viikon mittasella junamatkalla Siperiassa. Siinä istuessani ja katsellessani ohi viliseviä Venäläis kyliä ja kaupunkeja, sielä yhteisvaunussa, jossa jaoimme neljättä päivää kotoista hien hajua peseytymismahdollisuuden uupuessa, sain ilmeisesti tuulahduksen tulevaisuutta ja päätin, että palattuani kotiin, vedän järkyttävät perslärvit ja sen jälkeen teen kaikkeni, jotta pääsen kisalavoille. Ja niin...kaksi kuukautta myöhemmin..kotiinpaluu lennolla Bangkok - Arlanda - Helsinki, täytin FitFarmin valmennus ilmoitus kaavakkeen ja heti miten, Suomeen päästyä, lähetin sen eteenpäin.

Siperian maisemia junan ikkunasta

Missään vaiheessa en ajatellu mitään bling blingiä tai huomiota tai itsensä esittelyä tai sitä mitä tämä bikini homma tuntuu monen, etenkin ulkopuolisen silmin, olevan. Ei..ainoat syyt kisa-ajatuksen heräämiselle oli päämäärä, itsensä ylittäminen, mielenkiinnon ylläpito ja halu omistautua.

Kyllästyn salaman nopeudella asioihin, joissa kehityn liian hitaasti tai jotka ei tarjoa edistymismahdollisuuksia lainkaan. Esimerkkinä mun espanjan kielen opinnot. Kerta en oppinut koko kieltä kuukaudessa, sai se jäädä, koska mun motivaatio ei vaan riitä, jos ei tuloksia synny. Kaiken lisäksi oon niin laiska, että tuloksia pitää saada aikaan yhdellä tietyllä tekemisellä, yhtenä tiettynä aikana. Jos menen salille kyykkäämään, tiedän että lihas kasvaa, kun teen sen kunnolla. Jos menen aamulla lenkille, tiedän, että rasva palaa.

Jos näytän näin helvetin rumalta, ei aamujumppa oo voinu, ku mennä perille.

Espanjan tunnilla saatoin lukea sanoja tunnilla ja ehkä kotona ja EHKÄ ne jäi päähän, ehkä ei. Inhoan EHKÄ sanaa. Mun pitää tietää, että jotain tapahtuu varmasti ja pystyä vaikuttamaan siihen. Vain siten saan asian pysymään kiinnostavana.

Miksi siitä huolimatta pitää kisata?

Koska, todellakin, halu itseni ylittämiseen on niin suuri. Takapajulan dokaavasta, hyllyvästä, mopoja rassaavasata heppatytöstä on aikamoinen kontrasti tiukkaakin tiukempaan, parsakaalia järsivään, kuudelta aamulenkkeilevään fitness mimmiin. Ja JOS kisatavoitetta ei olisi. En olisi tässä. Ilman konkreettista päämäärää, paperiin ja kiveen hakattua maaliviivaa, olis mun elämän meno ihan varmasti toisenlaista.

Ja uskokaa tai älkää. Rakastan tätä hommaa. Rakastan rakastan rakastan!! Vaikka rakastan myös sarkasmia, itseironiaa, huonoa huumoria ja negatiivisuus puree aina paremmin, kuin positiivisuus noin niinku viihdearvollisesti...niin kaikesta nillityksestä, skitsoilusta yms. huolimatta...en vois kuvitellakaan että luopuisin tavoitteestani. Tai tekisin yhtään mitään muuta mieluummin.

Se vitutus, jonka selätät aamulla lähtiessäsi vesisateeseen lenkille ja se voittaja fiilis minkä kanssa palaat takaisin kotiin läpimärkänä, mutta tyytyväisenä itseesi, jälleen kerran.
Se fiilis kunnon treenin jälkeen, kun hiki lentää vielä 2 tuntia lopetuksesta ja teit jokaisen sarjan edelliskertaa puhtaammin ja paremmalla tuntumalla ja raskaammilla painoilla.
Ja tieto siitä, että kaikella tuolla tekemisellä on tarkoitus. Päämäärä. Palkinto. Ja mulle vaan ei riitä palkinnoksi tai päämääräksi oma peilikuva vaan se täytyy olla jotain konkreettista..mulle sen palkinnon täytyy olla kisalava, joka todistaa sen, että tein tarpeeksi ja voin saavuttaa ihan mitä ikinä haluan, kun vaan tarpeeksi haluan.

Reiluuden nimissä..mulle pirtelö ja miehelle omin pikku kätösteni avulla väännettyä pizzaa.

Ihmiset puhuu siitä, että en voi tehdä sitä, tätä tai tuota. Voi mua parkaa. Oon sanonu miljoona kertaa. Voin tehdä, juoda, syödä mitä ikinä haluan ja koska haluan. Vituttaako välillä jättää bileitä välistä, koska ei huvita olla ainut, joka ei halua juoda? Kyllä. Olenko välillä helpottunut voidessani kieltäytyä treenaamisen varjolla reissuista, jonne ei huvita lähteä? Kyllä. Valuuko kuola suusta väsätessäni toiselle ihmiselle pizzaa ja juodessani itse siinä sivussa rahkapirtelön? No kyllä! Mutta voinko elää näiden asioiden kanssa päämääräni vuoksi? KYLLÄ.

Onko tämä nyt sitten elämää Fitneksen ehdoilla vai onko tämä vain elämää, joka tekee mut tässä hetkessä onnelliseksi ja joka saa mut jaksamaan, vaikka elämä nakkais mitä paskaa. 

On nimittäin päiviä, jolloin oon itkeny salille meno matkan, mutta pyyhkiny naaman treenin ajaksi ja unohtanu koko ympäröivän maailman siksi hetkeksi ja jälleen itkeny kotiin kävelymatkan, koska kaikki muu on tuntunu niin hiton paskalta ja mun päämäärä on ollut ainut syy nousta sängystä ylös joka päivä. Ja on iltoja, jolloin en malttaisi käydä nukkumaan, kun odotan niin innolla aamutreenejä. Uskokaa tai älkää tätäkin. Mustakin vähä sairasta. Hahah. :D

Ehkä, koska oon ekaa kertaa pappia kyydissä, oon hiukan neuroottinen, liian jämpti ja fanaattinen, mutta eka kerta jännittää aina ja saa meidät ihmiset hermoilemaan (HAH..varsinainen aamuinen vitsiniekka), annettakoon se minulle anteeksi. 

Ja tärkeä kysymys..miksi vitussa tämä blogi?

Ensinnäkin rakastan kirjoittamista. Oon aina rakastanut ja se on ehdottomasti itseilmaisuni vahvin muoto. Kaikki asiat saa miljoona kertaa järkevämpään järjestykseen ja sanottua siten miten ne tarkoittaa, kun kirjoittaa ne ylös.

Uskon, että kaikkia ihmisiä ei kiinnosta mun treenaaminen, selfiet ja hikipinkoilu ja intoilu, mutta niistä puhuminen ja niiden vatvominen on mulle just nyt tärkeässä asemassa, joten näin ne keitä ei kiinnosta voi ignorata mun jutut jättämällä blogin lukematta ja ne keitä kiinnostaa voi seurata sitä asiaa tämän kautta.

Tällaista on mulle Fitness ja nimenomaan se kisatavoite puoli siinä. En todellakaan väitä enkä ala väittää, että tämä on jotain ruusua, shampanjaa ja blingiä koko helkkarin ajan. Ehen. Ihan varmasti on aikoja, jollon tämä on musta ainoastaan syvältä perseestä, mutta ei se sitä tarkota, että jos jotain asiaa rakastaa etteikö siinä vois olla ne nurjatkin puolensa. Miettikäähän, vaikka parisuhdetta.

Treeni kuulumisia tähän loppuun sen verran, että vikaa viikkoa ennen lepoviikkoa taas viedään ja tänään ois tiukkana vuorossa etureppanat, jotenka hiukka päivemmällä niitä sitten pieksemään.

JA hiukan myöhässä oon uutisteni suhteen, joita lupasin maanantaina kirjotella Savonlinnasta, mutta joo..tällä ois nyt sitten sellanen ihan oikea työpaikka. Ensi maanantaina alkaa. Mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tukkajuttuja.

Viikon viides aamuaerobinen vedetty. Se oli rangaistus viime viikolla yhden aamukäppäilyn väliin jäämisestä. En edes muista miksi se jäi välistä, mutta nyt velka maksettu. (Sports trackerin mukaan; 4,5km ajassa 28min ja keskinopeus 9.5km/h. Välis kyllä viuhdoinki niin, että melkein kintuissani sekosin ja ton matkan suorittamiseen on yleensä menny joku 35min. )

Ja ai jumalauta!! Ne salin ovet! Ei eilenkään ja kaikenlisäksi olin niin myöhään liikkeellä, etten ehtinyt wolfillekaan enää!! Siis SUUNNITELTU salitreeni jäi tekemättä KOKONAAN!! Miten tyhjä olo, mikä paniikki!! Olin ihan hukassa, että mitäs nyt! Ihan totaali down!! Kävin mielessäni kaikenlaisia varavaihtoehtoja takareisijumpalle ilman salia, mutta eihän sellasta vaan ole, joka ois hyväksyttävä korvike. Uskomatonta! Pyörin vaan täälä kotona ja se aivojen raksutus kuulu varmaan naapuriin asti, mutta eih....ei auttanu, ku lysähtää sohvankulmaan, tehdä banaaniprode pannari ja kattoa puolenvuoden superdieettiä. Sehän on ihan suora seuraus ja ehdottomasti kaikista paras tapa toimia. ONNEKSI..en lähteny Makuuniin, vaikka myönnän miettineeni 15 minuuttia moisen vastarintaliikkeen suorittamista näiden pettymysten edessä, mutta..minä 1 makuuni 0 prodepannarit 2! Ja tänä aamuna taputin itseäni selkään. Hyvä minä!

Eilen heti aamusta, ku tsuumailin itteeni peilistä, alko niin jumalattomasti nyppimään tuo mun ripulin värinen, muka punainen hirvitys letti jonka joka päiväseen värjäämiseen oon ihan lopen kyllästyny puhumattakaan noista mun haperoista, tippuilevista latvoista, jotka estää minkään sortin blondauksen ainakaan seuraavaan vuoteen, päätin, että tapahtupa tolle pehkolle mitä tahansa niin nyt saa punanen väri kyytiä!!

Siispä Sokokseen ja ettimään jotain tummanruskeeta värishampoota, koska myöskään mun latvoilla ei oo toivoakaan selviytyä yhdestäkään ammoniakki pommista. Tosin olin jo ihan varma lopputuloksen kaoottisuudesta, koska en luota niihin väripesuihin pätkääkään, mutta sen hetkinen tukka oli siinä pisteessä, että mikä tahansa katastrofi ois silti parempi, kuin se.

Ostin, en muista merkkiä, jonkun 8e:n kevytvärin, jonka pitäis kestää 28 pesua ja hutkin sen heti kotiin päästyäni päähäni ja vedin vielä muovipussin perään, että varmasti imeytyy jokanen epätoivonen tippa noihin haituviin!

Yleensä oon aika huoleton ollu hiusten värjäämisen suhteen. Siinä missä joku miettii vuoden uskaltaako laittaa ruskeita raitoja niin mä oon vaihtanu mustasta blondiin ja siitä punapääksi kolmesti. Mutta nyt pelotti. Ensinnäkin se, että katkeeko hiukset lisää. Ne on ton punapäisyys projektin aikana kärsiny enemmän, ku koskaan ennen..ikinä ei oo ollu NÄIN huonossa kunnossa. Ja toinen asia, että jos se väri vaan ei tartu tasaisesti ja lopputuloksena on entistä ripulimpi sekametelisoppa.

Mutta ei! Loppu hyvin kaikki hyvin! Ja nuo ystävältä saadut/lainatut klipsipidennyksetkin uppos tonne sekaan mitä parhaiten! Thankgod! Kaikki hyvin! Ja on varmaan kolmatta kertaa turha pyytää, että joku sanois ens kerralla, ku JÄLLEEN punasentukan himo yllättää, että se ei ole hyvä ajatus?

Nyt oon sitte lähempänä sellasta kelpaavaa bikini beibeäkin. Selväksihän tuli tuossa viimesen parin kuukauden aikana, että punanen ei oo se edustustukka sielä lavalla. Vaikka..ens kevääseen mennessä mä nyt oon ehtiny kyllästyä tähänkin viidesti, joten..kaljuksi vaan ja peruukki kauppaan.

Mulla oli tossa illalla, nukkumaan käydessä, päässä joku hieno aihe, josta oli ajatuksena kirjottaa ja pohdinkin sitä vielä pitkään ja mietin, että täytyis laittaa ylös, koska unohdan sen aamuun mennessä. Empä jaksanut laittaa ylös, joten tässä ollaan..en muista yhtään mikä se aihe oli. Hahhah. Varsin mielenkiinoinen aihepiiri siis ilmisesti.

Tänään pidän huolen, että pääsen treenaamaan ja illalla painelenkin jälleen Savonlinnaan ja huomiset kuulumiset tuleekin sitten sieltä. Ja minkä laatuiset niin se selviääkin huomenna. Hih.

Miksi ovet ei aukene mulle??

Eilen, taas Matti Myöhäisenä, laittelin pt:lle mittoja ja vaa'an lukema jäi ottamatta, kun ainoastaan mittanauha oli siihen hätään saatavilla.

Alakroppa kasvaa hitaasti, mutta varmasti. Reidet sillon alkutaipaleella kutistu 4,5cm/reisi ja nyt niihin on tullut takasin 3cm. Kuin myös lantion kohdalla on tapahtunut levennystä jokusen sentin.

Painon pääsin tarkistamaan tänä aamuna ja viime punnituksesta on tullut lisää 500g. Valmennuksen alussa painoin 61.5kg, josta helmikuuhun mennessä oli tultu alas 58,3kg asti ja siitä lähtien on taas tultu ylöspäin tasasta vauhtia.. paino on siis nyt 60,4kg. Kehon koostumus on ihan toinen, kuin vaakalukema 61,5kg aikoihin. Ja koska oon vetäny himona mulle määrätyt aamuaerobiset ja muutenkin liikun määrättyjen treenien lisäksi paljon, en usko, että painon noususta kovinkaan suuri osa olisi rasvaa, joten uskallan tuulettaa, että kasvusuunta todellakin on lihaksessa! Jei!

facebookin puolellakin hehkuttelin jo miten ekaa kertaa elämässäni oon oikeesti innoissani painon noususta ja mittanauhan lukemien suurentumisesta.

Mutta ennen painon nousuun ja mittanauhan suurentumiseen liittyikin hyvin pöhöttynyt olo ja epätyytyväisyys omaan itseensä. Nyt taas, kun aamuisessa rutikuivassa ja super tiukassa olossa hyppää puntariin suoraa sängystä ja vaaka näyttääkin plussaa..ei olo voi olla, kuin loistava. 

Kahville kaverin kanssa ja sitten olkapää treenille

Eilinen totaali lepo oli varsinainen totaalilepo, (haistakaa sarkasmia) kun matkustin n. 5h autossa tampereelle, kävelin 1,5km matkan kämpille koko elämä laukuissa (ja kävelin siis vapaaehtoisesti, ku en muistanu, että ne laukut painaa niin vitusti), siivosin taakse jättämäni sikolätin lattiasta kattoon, pesin pyykkiä ja kävin kaupassa. Olipa levännyt olo. Hahhah.

Tänään pinkaisin ihanaan aamuaurinkoon vetämään porrasjuoksu aamulenksut. Meinasin kuolla! 39min, uuden ystäväni, sports trackerin mukaan ja maksimi nopeus 17.6km/h..mutta keskinopeus ei ollut, kuin 5.0km/h..olin niin loppu loppumatkasta, että yllätin itteni suorastaan laahautumasta viimeset metrit.

kuva täältä

Tuo sports tracker on kyllä mukava systeemi. Kiva seurata vauhtia, kilometrejä jne. 

Tänään olikin vuorossa, aamulenkin lisäksi, olkapäätreenailu. Perjantain treenit on kiva vetää iltasella, kun jostain syystä salilla on silloin kovin hiljaista..paitsi tänään, kun koin kommelluksia.

Ensinnäkin ihan aluksi lähdin kaverin kanssa kahville ja tottakai..5minuuttia ennen ulos astomista alko sataa, kuin Esterin hanneksesta. Eipä siinä mitään..Suomen kesä on melko leuto ja vähä luminen, joten kerros pukeutumista vaan ja matkaan.

Kahvittelut tuli kahviteltua ja erottiin kaiffarin kanssa fressin kulmalla..minä suuntasin treenille ja toinen kotiinsa. Sade oli onneksi jo lakannu, mutta Fressin ovi päätti olla olematta yhteistyökykyinen, vaikka miten päin piiputin korttiani lukijaan ja nyin ovea niin ei..ei ei. Tunsin jo alkavan turhautumisen nostavan päätään, mutta kiitos nykyajan, avasin puhelimen, tarkistin WFC:n aukioloajat ja otin suunnan kohti kotikatuni treenimekkaa.

Ai kauhee...en tiedä minkä kynnyksen oon ite itelleni rakentanu sen paikan suhteen, mutta tunnen aina samanlaista epävarmuutta sinne mennessäni mitä joskus tunsin kaikkia saleja kohtaan. Alemmuuskompleksia ja jotain ihme kärpäsenpaska fiilareita. Hahhah. Näpäytin ittiäni sormille moisten ihme ajatusten johdosta, ostin kerta käynnin ja menin treenaamaan, koska WFC;n ovet sentään aukesivat mulle.

Ulkoilman takia, kosteustaso sisälläkin tuntu olevan ihan omaa luokkaansa, hikoilin, ku sika ja haisin hevosen kuselta jo viiden minuutin soutamisen jälkeen ja huomasin, että wfc:llä treenataan myös perjantai-iltaisin, koska en ollut läheskään yksin. (hauska fiilis muuten siellä..ei yhtään sellanen "kaikki tekee vaan omaa juttuaan."  vaan enemmän sellanen yhteisöllinen ja kotoinen. Outoa.)

Olkapäätreeni kuleksi kivasti ja Jyrkiltä sain taas edellisviikolla hyödyllisiä neuvoja, joten yritin ottaa niistä vaaria ja uskoakseni jopa onnistuin. Polte oli sen mukainen ja loppuväsymys.

Ens viikon perjantaina on toimisto tapaaminen Mikon kanssa ja katotaan vissiin treeniohjelmaan jotain muutoksia. Hui jännittää.

Uh..nyt oon taas ihan totaali loppu, haisen edelleen hevosen kuselta ja light jaffa odottaa mua jälkiruokana jääkaapissa. Huomenna takareppanat ja Fressi saa luvan narisutella saranoitaan mulle! 

Hyvää yötä!

Paluu asiaan

Hikinen, kusen hajuinen ja hengenvaarallisesti BIKINIfitness urheileva ämmän lärpytin ilmottautuu aamupalan äärestä tappavan persejumpan jäljiltä!! HUHHUH! Totta..hengenvaarallista tosiaan. Tuntu nimittäin kyllä, että oli hengen lähtö lähellä, ku pakotin pakara paran suoriutumaan viimesistä pakarapotkuista.

Muutamat viime postaukset on vähä sivunnu tätä blogin alkuperästä aihetta ja tää on lähinnä muuttunu mun nillitys kanavaksi, joka polttaa reikiä omillekin verkkokalvoille niitä lukiessa. Yritetääs siis suunnata meininki oikeille raiteille.

Viime viikon romahduksesta ja "mäenjaksatreenataeikävittukiinnostamikään" -olotilat on ihan totaalista historiaa ollu sen koommin, ku avauduin pt:lle asiasta ja tänä aamunakin ilosesti rullasin, ennen kuutta, fillarilla tuon yli 3km:n matkan salille suorittamaan hommiani ja ihan loisto fiiliksillä. Ei mitään probleemia.

Treenit on muutenki kulkenu huippu hyvin. Fyssarilta saamien neuvojen ja gymlogista ja Jyrkiltä saatujen putkirullaus suositusten ansiosta oon saanu takareisille ja perseellekin ihan toisenlaista tuntumaa.

yritin saada jotain venyttelyä tuon itseni kuvaamisen lisäksi aikaseksi.

Nyt oon tehny viitenä päivänä 5 salitreeniä ja 2 aamuaerobista. (sillä vaan, että huomenna saattais olla oikeutus totaalilevolle!!) Ja aamuaerobisille oon ottanu mukaan porrasjuoksutkin toisina aamuina. Ekoja kertoja tehdessä tuntu, että ei jaksa yhtään askelmaa ottaa yhtään ripeemmällä temmolla ilman, että kuolee. Mutta pikku hiljaa alkaa vissiin kunto kehittyä, vaikka en joka aerobisella teekkään sykkeen nostatuksia, tuntuu kuitenkin joka kerta, niin tehdessä siltä, että jaksaa enemmän hengästymättä.

Muutenkin on ilo huomata miten lihasvoima kasvaa. Muistan esimerkiksi, kun tulin Aasian reissultani suomeen lokakuussa ja tehtiin J:n kanssa salilla kyykkyjä smithissä, kuinka häthätää jaksoin kyykätä 30kg. Nyt joku 30kg menee ihan välipalana ja lämmittelynä. 
Ja eniten ehkä ilostuttaa romanialainen mave, jota joskus 2011 vuoden lopulla, salitaipaleeni ihan alussa, yritin tehdä pelkällä 20kg:n tangolla, kun se oli laitettu mun saliohjelmaan ja inhosin sitä perkelettä! Ai että miten inhosin!! En ikinä jaksanu tehdä sitä kunnolla ja se perkeleen tankokin paino niin paljon..NYYH! Lopulta se poistettiin mun ohjelmasta, kun sanoin, että vihaan sitä.

NYT..rom.mave 80kg eikä ota yhtään päähän tehdä. \o/ Kehittyminen on niin parasta motivaatiota, kuin olla ja pystyy!

Tosin tällä hetkellä inhokkilistan kärjessä on sumoveto, joka saa kyllä poistua mun ohjelmasta. En osaa tehdä sitä..en, vaikka miten yritän, ettei tanko töppää polviin ja saisin perseeseen dippaus asennon..niin ei!! Eieieieiieei!! Se ei onnistu ja sillä huojumisella ja sähläämisellä on aivan sama teenkö sitä vai en, koska se ei tunnu, kun korkeintaan ärsyyntymisestä pullistuvassa ohimosuonessa!

Aaah...ja nyt, hehkuttamalla hieman näitä mun ruokavalio eväitä, jotka ei missään tapauksessa voi olla hyviä vaan silkkaa paskaa, jonka herkulliseksi väittäminen on itsensä kusetusta, lusikoin (vaikka ei pitäisi) hieman tuota soppaa, jonka sai aikaiseksi tämä tickleyourfancy -blogi kirjoitus. Mutta ensin sitä hehkutusta tuosta alla olevasta vehkeestä.....

..blenderistä! Oijoijoi. Mun rahkan syöntiin on siltä istumalta, kun tuo rantautui tämän katon alle, tullut ihan uusia ulottuvuuksia! Jopa kestosuosikki SKYR on poistunut väliaikaisesti keskuudestamme. Jäiset mansikat, mehukeitto, rahka, loraus rasvatonta maitoa ja ripaus steviaa! MMMmmmMMMM..MMMMMMM!!!! Sopivan paksuksi jätetty koostumus ja taivaan ovet aukenevat!! OHMYGOD!! Voisin juoda sitä jumalten nektaria loputtomasti (eilen kyllä mietin, että voisinko juhannuksena lirauttaa sinne lisäksi hiukan kossua..tekiskö se dokaamisesta terveellisempää?? rahkaa kossulla??)!!  Välipalalla, edellä mainittujen lisäksi (ei kossua), määrätyt cashewt ja ripaus vaniljan makuista whey 100 niin aaaargh!! En kestä!! Niin HYVÄÄÄÄ!! 

Ja tästä päästään siihen ed. mainittuun blogitekstiin, johon en alunperin meinannu ottaa kantaa, koska noh..aihe on musta vaan niin kulahtanu. Mutta muutama asia kärvensi verkkokalvojani niin pakko sanoa sananen.

Bikini fitness on vaarallista, perseestä ja vaan bimbojen hommaa. Karjamarkkinat ja sitä rataa. Ja kyllä hävettää käydä salilla ja urheilla, kun on nyt tuo fitness ILMIÖ. (uh..kyllä..kärjistän tarkoituksella) Hmmmmm. Hävettää? Ihmistä, joka ei kilpaile..eikä edes halua eikä aio..hävettää oma treenaaminen ja treeni halut ovat kadonneet?? Öh. Oonko mä aasi, jos se minusta kertoo enemmän siitä kyseisestä ihmisestä, kuin fitness ilmiöstä?

Miten huono itsetunto pitää olla, jos ilmiön ulkopuolella oleminen tuottaa noin suurta tuskaa? Mitä VÄLIÄ sillä on mihin MUUT ihmiset sinut lokeroi, jos itse tiedät oman lokerosi ja olet siihen totaalisen tyytyväinen?

Tätä fitness touhua, etenkin bikini, parjataan niin joka tuutissa, että jos MINÄ en olisi tyytyväinen ja 110% varma valitsemastani polusta ja omasta tekemisestäni..niin johan minä olisin tässä häpeissäni heittänyt hanskat naulaan, kerta tämä laji saa nyt niin suurta vihaa osakseen ja minutkin on lokeroitu ja tullaan lokeroimaan  bimboksi, bikinibeibeksi, joka postaa belfieitä ja selfieitä ja kuvaa ruoka-annoksia ja hehkuttaa treenaamisen ihanuuttaa ja parsakaalin herkullisuutta ja on muuten vaan ärsyttävä wannabetreenaaja, joka haluaa näytellä persettä. MUTTA tässäpä se ero onkin...JOS EN OLISI 110% varma ja tyytyväinen valintoihini, mutta kun olen. Että ei vaan hävetä yhtään. 

Sillä ei ole mitään väliä mitä kukakin tekee, kunhan on tyytyväinen siihen mitä tekee. Minulta ei ole pois niiden ihmisten toiminta, jotka eivät kisaa. Minulta ei ole pois edes se, jos joku ei treenaa lainkaan.

Eihän täälä tarvitse iloita vieraiden ihmisten puuhasteluista ja hehkuttaa, kuinka onnellisia ollaan kaikkien niiden puolesta, jotka ovat tunkeutuneet sisälle tähän fitness ilmiöön. Mutta yhtä älytöntä, tai musta ois ainaki suurta omien energiavarastojen tuhlaamista, yhtään sen kummemmin, ärsyyntyä, tuntea häpeää tai kyseenalaistaa itseään ja omaa puuhaansa..muiden ihmisten(vieraiden sellaisten) tekemisten tai tavoitteiden vuoksi.

Edelleen musta on super surullista se miten kovasti ihmiset antaa merkityksettömien asioiden vaikuttaa omaan elämän laatuunsa.

rakastamani veden äärellä maanantaina tunnelmoimassa. On täälä Savonlinnassa jotain hyvääkin.  ;)

Huippua keskiviikkoa!! =)

Kuinka tärkeää on, että elämä on balanssissa.

Eilinen aamu mökötys paisu ihan valtavaksi härdelliksi ja tilanteen kärjistymisestä en voi jälleen kerran syyttää, kuin itseäni ja omaa lapsellisuuttani. Loppujen lopuksi kyse ei ollut enää edes väärään aikaan puhumisesta tai käskyttämisestä vaan mun koko maailma romahti n. klo 21.00. Kyllä..murjotin yli 12h, jonka päälle tappelin(huusin, raivosin, itkin ja heittelin tavaroita)n. 2h. Ihan järkyttävää!

Juteltiin tänään Jyrkin kanssa pitkät tovit aiheesta ja ottihan se koville katsoa toista silmiin ja sanoa, että "Anteeksi. Meni hiton kovaa överiksi. Olin kusipää.". Tärkeää kuitenkin on, että olen harjoitellut virheideni myöntämistä ja nykyään osaan nöyrtyä ja pyytää anteeksi, kun on historiassa aika, jolloin en koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään eikä minussa milloinkaan ollut mitään vikaa. Tietenkään.

Joka tapauksessa, pyysimpä anteeksi tai en..ei se tee tilanteesta itselleni juuri sen mukavampaa. Nuo kohtaukset on aika pelottavia ja epämiellyttäviä. En voi sanoin kuvailla sitä puristuksen tunnetta rinnassa ja sitä tarvetta tehdä jotain konkreettista pahaa päästäkseni pakoon sitä sisäistä ahdistusta. Eli tässä oltais taas vahvojen pakko harjotusten äärellä...miten päästä siitä fiiliksestä ilman kiljumista, toisen loukkaamista ja muuta lapsellista toimintaa?

Toki oon aina ollu temperamenttinen, mutta tää alkaa olla itellenikin aika uutta ja kanssaihmiseni huomauttaessa raivareiden ja kovaa treenaamisen yhteydestä..aloin ajatella asiaa.

En ehkä siltä kantilta, että treenaaminen sais mut raivon valtaan tai ruokavalio tai kisatavoite. Ei. Mä oon onnellinen niistä asioista. MUTTA kaikki muu mikä tapahtuu mun ympärillä, kun tavoite on suuri ja vaatii mun jakamattoman huomion tai haluan antaa sille kaikkeni. Se, että mikään muu asia mun ympärillä ei olekaan balanssissa, stressaa ja saa mun aivoissa räjähtelemään. Yhtään mikään muu ei ole kunnossa ja se on perseestä! Ja kyllä..se on varmasti iso syy siihen, että en kestä pienintäkään ryppyä tai asian muuttumista. Kaikki tuntuu heti maailmanlopulta ja raivari on heti miten valmis.

Hartain toiveeni olis saada tähän kohtaan sellanen turvallinen oravanpyörä, joka sisältää selkeät aikataulut arkipäivien kulkuun ja illalla tylsän vanhettumisen mieheni kainalossa ennen klo 23.00 tapahtuvaa nukkumaan menoa. Sitä haluan ja TARVITSEN juuri nyt, että mun pää pysyy läjässä enkä tapa ketään sen takia, että parsat unohtu kaupan kassalle. Jumalauta..eihän se ole normaalia!!?

Näistä asioista johtuen...alan todellakin ymmärtää miksi se arjen tasapaino on helvetin tärkeätä näissä hommissa...miksi siitä puhutaan niin paljon. Muutenhan mulla ei ois tän mun hallitun kaaoksen kanssa mitää ongelmaa, mutta tähän kohtaan se hallittu on muuttunu hallitsemattomaksi eikä näin ollen sovi kuvioon.

Onnekseni tämä vanha narttu oppii vielä uusia temppuja ja voi näin ollen vielä paikata tilanteen ja opiskella antikusipäisyyttä ja mielenrauhaa. Että ei, kun ketarat ristiin ja meditoimaan.

Taas opittiin jotain uutta..snadisti kantapään kautta, mutta meneepä viesti perille tähän luupäähän.

Sunnuntai-illan jatkot toverit!