Jos koronassa on ollut paljon pahaa niin pakko sanoa, että on siinä ainakin allekirjoittaneelle ollut paljon hyvääkin.
9 Viikon poissaolo boksilta pakotti improvisoimaan treenejä kotioloissa ja onneksi meidän boksilla Turussa Crossfit East:lla valmentajat piti huolen siitä, että kotitreenit oli laadukkaita. Tulin treenanneeksi kotosalla vähintäänkin yhtä täysiä, kuin boksilla. Painoja ei ollut saatavilla yht'laajasti, ei edes lähelle, mutta vanhan bodarinkin pää saatiin kääntymään siinä mielessä, että tuli huomattua, että hapottava treeni onnistuu tarpeen vaatiessa ilmankin tai täyttämällä reppu esim. kahvakuulilla ja vesipulloilla.
 |
| Tai käyttämällä ystävältä lainattuja TRX remmejä esim. mustassa huoneessa |
Sen lisäksi mun ja sokerin suhde on alkanut rakoilla pahasti tämän kevään aikana. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta sokeri mieliteot ovat poistuneet lähes kokonaan enkä edes muista milloin viimeksi mun olis oikein kunnolla tehnyt mieli esim. karkkia saati, että olisin ostanut, vaikka jotain irtokarkkeja siis edes ennen koronaa, kun niitä vielä sai kaikkialta. (Vaikka on meidän lähikauppa kylläkin myynyt mokomia koko ajan). Löysin jokunen kuukausi sitten kuivatut lakritsi taatelit, jotka ovat siis ihan vaan kuivattuja taateleita, jotka on pyöritelty lakritsijauheessa. Ei lisättyä sokeria eikä oikein mitään muutakaan, vain ne taatelit ja se jauhe. Ne on ihan mielettömän hyviä ja ne on ainut makea asia mitä välillä tekee oikein mieli, mutta muuten sokeriset asiat eivät ole maittaneet.
Osaltaan johtunee myös siitä, että omalla kohdalla sokeri tekee kasvoille ihan kamalia asioita. Ne räjähtää täyteen paiseita ja niitä saa sitten nöyristellä ja anella anteeksiantoa pari viikkoa, että rauhoittuvat ja inhoan sitä....PALJON, joten myös se on saanut hiukan jopa tietoisesti tekemään parempia valintoja sokerin suhteen. Nykyään pystyn ottamaan kahvipöydästä yhden keksin ja jättämään siihen. Ennen yksi keksi olisi käynnistänyt viikon sokeriputken. Mahtavaa aikuista edistymistä eikö?
 |
| Best! |
Muutenkin havahduin tuossa loppu keväästä sellaiseen iloiseen asiaan, että miten terveellä pohjalla oma syöminen viimein on. Ei siihen mennytkään, kuin joku 15 vuotta. Ruoka ei pyöri mielessä koko ajan epäterveellä tavalla. Ei ahdistavana asiana eikä kontrolloinnin tarvetta vaativana eikä etenkään asiana, jota ohjaa tunteet (entinen tunnesyöjä moi). Monipuolinen 4 krt päivässä syöminen on muodostunut mukavaksi rutiiniksi, johon mahtuu leipää ja välillä purkki kermaa kanapastan sekaan. Aikoja sitten on päästy sellaisesta sairaalloisesta laihuuden ihannoinnista, joka eli ja voi hyvin aina Bikini Fitness tavotteisiin asti. Vasta silloin ymmärsin, ettei jatkuva vaa'an tuijottaminen kerro mitään eikä 58kg maaginen tavoitepaino tee autuaaksi(en voisi enää kuvitellakaan painavani 58kg..siis en mitenkään pääsisi sellaisiin lukemiin terveellisesti) mutta vasta nyt on oikeasti sellainen tunne, että myös ruoka on asettunut sellaiselle paikalle elämässä, että terveellinen ja monipuolinen syöminen tulee vaivatta selkärangasta eikä sitä tarvitse perustella itselleen ja että monipuolisuus voi sisältää myös ravintolaillan tms ystävien kanssa ilman, että siitä seuraa mitään kamalaa. On äärimmäisen tervettä osata sanoa mieliteoille, ei. Mutta on myös äärimmäisen tervettä osata sanoa niille välillä, kyllä.
Hassua sinänsä, että aloitin aktiivisen kuntosaliharjoittelun marraskuussa 2011, keväällä 2013 muistaakseni aloin aktiivisesti kiinnostua myös treenaamista tukevasta syömisestä ja ymmärtämään, että ehkä ylipäätään syömistä olisi hyvä harrastaa, jos mielii tuloksia ja nyt 7 vuotta myöhemmin koen vasta olevani balanssissa sen kanssa. On se vaan ollut yllättävän pitkä ja kivinen tie, kun syöminen on ollut monella tapaa elämässä se suurin ongelma vuosia tai aina. Enkä ole ikinä hakenut siihen mitään Personal Traineria kummempaa ulkouolista apua, vaikka näin jälkikäteen, kun katselee niin todellakin olisi pitänyt. Eikä mun valmentajat ole koskaan edes tienneet mun ongelmista, koska en ole itse pitänyt niitä siinä hetkessä ongelmina ne on olleet vain asioita joiden kanssa olen itsekseni takunnut ja koska olen äärimmäisen hyvä noudattamaan ohjeita niin on ollut helppo noudattaa valmentajan laatimaa ruokavaliota, koska silloin on voinut laskea irti siitä itsensä kontrolloimisesta ja saanut luvan kanssa olla jonkun toisen "kontrolloitavana" mikä on ollut siinä tilanteessa helpotus.
Kai tämän paatoksen tarkoituksena on jollain tapaa koittaa kertoa, että elämäntapamuutokset vaatii todellakin aikaa. Etenkin, jos on iskostanut elämäänsä jotain huonoja/hankalia käytösmalleja, voi niistä irti päästäminen olla pitkä prosessi, etenkin jos ei ymmärrä pyytää apua. Ehkä olisin ollut itseni kanssa tässä pisteessä jo 5 vuotta sitten tai ehkä jo 10 vuotta sitten, jos olisin oikeasti ymmärtänyt tai myöntänyt, että kyse on ihan oikeista ongelmista. Ei ihmisen kuulu vihata itseään saati miettiä puntarilla seisten uskaltaako tänään laittaa voita leivälle tai ostaa 2% raejuustoa. (Nykyään syön 5%, koska se on niin ihanan rasvaista ja saa voisilmän kanssa puuron maistumaan taivaalliselta.) Sellaiset asiat ei saisi olla asioita, joiden miettiminen vie päivästä valtaosan.
Semmosta.
Nyt oikein hyvää juhannusta ihmiset! Ottakaa vähän viintä ja makkaraa, mutta älkää hukkuko!
