keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ihmissuhteita

Hieman pääaiheesta poiketen tänään..... (tämä ei sitten ole mikään seuranhakuilmoitus..)

Oonkohan mä kuitenki sellanen perus nainen, joka vaatii mahdolliselta parisuhteelta ja sen putkiaivoiselta toiselta osapuolelta mahdottomia vai minkä hiton takia mun on niin vaikee saada ihan sitä normaalia ja balanssissa olevaa parisuhdetta? 

Työ
Siis ihan ensimmäinen ja aika normaali asia mitä haluaisin mieheltä, on se että hänellä on työpaikka. Ihan vain siksi, että tiedän korvien välissä kaiken olevan suht ok ja oma-aloitteisuutta löytyvän. JA koska ite oon ajottain kovakin tekemään töitä ja ylipäätään kaikenlaista, haluan, että joku tietää miltä se tuntuu ja jaksaa vastapainoksi istua mun kanssa sohvan kulmassa, kun ei vaan jaksa enää mitään...ts. ei arkena mitään hiton joka päivästä viinarallia! + tietty se, etten halua elättää ketään.





Luotettavuus
Tämänkin pitäis olla se itsestään selvä asia, mutta eipä tunnu olevan. Vois kuvitella, että nyt olis kyse vieraissa käymisestä, mutta ei..ei. Vaan niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin Lupausten pitäminen. Emmä välitä sellasista tai vaadi sellasia asioita, joita mulle ei omaehtosesti luvata. Minä en haaveile naimisiin menosta tai Joroisissa käymisestä ja oon luopunu jo siitäkin toivosta, että kukaan muu siivoais mun kotona, muuta kuin minä. Mutta jos mulle sanotaan näiden asioiden tapahtuvan niin aika turha ihmetellä miks mua vituttaa paukata töistä pölyiseen kotiin, jos sielä on luvattu imuroida. Pikku asioita, mutta toistuessaan sen miljoona kertaa...aika vitun raskaita! 

Tila
Oma tila kaikille. Yhdessä ei tarvii olla 24/7. Ja on ihan tervettä, että kummankin elämässä on muitakin ihmisiä!! 

Kunnioitus
Niin. Mä en oo mikään himassa hellan ääressä raivoava pirttihirmu, joten mua on turha tunkea väkisin siihen muottiin. Haluan, että mua kunnioitetaan ja kohdellaan tasavertasesti kenen tahansa ystävän tai perheen jäsenen kanssa. Ei sana tyttöystävä tee musta mitään friikkiä, jota täytyy varoa, kytätä, huijata...tmv. Kenestä tahansa tulee vittumainen akka, jos sitä jo valmiiksi kohdellaan sellasena.




Seksi
Minä en tule ikinä keksimään tekosyitä sille, ettei tarvitsisi harrastaa seksiä. Kerta tai kaksi tai kolme < ei ole viikon lukema vaan päivän lukema. Piste sillekin.

Puhe
Jos joku vaivaa niin on suotavaa sanoa se ääneen!! Kykenen kyllä järkevään keskusteluun. Minä olen nainen ja on minun tehtävä väittää, naama norsun vitulla, kaiken olevan kunnossa, vaikkei näin selkeästikään olisi..ei miehen!



Ja hauskintahan on se, että nämä kaikki osa-alueet varmaan toimii ihan kivasti jokaisen elämässä yksinään niin MIKSI SE PÄÄTTYY, KUN SIVIILISÄÄTY MUUTTUU?? (tai minä astun kuvioihin..hahhah).

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Edistymistä ja takapakkia.


Tasan 2kk sitten käynnisty tämä hommeli ja kolmen viikon välein lähettelen tuloksia PT:lleni ja tänään oli taas se päivä. Aivan paras päivä siihen hommaan. (sarcasm)

Lueskelin tuossa jokunen aika taaksepäin Hikikinkun blogia ja postausta PMS oireista ja kuntosalista ja nauroin kuollakseni. Noh..tänään kyseinen postaus palautui mieleeni, joskaan tänään ei oo naurattanu yhtään...

Aamulla saadessani silmät auki, huomasin heti, että olo on hiukan pönäkkä. Ei läheskään niin kevyt ja ohut, kuin nykyään yleensä aamuisin. Edes päästä asti valuva, puolen tunnin mittainen rakon tyhjennys ei keventäny oloa tuttuun tyyliin. Ajattelin jo siinä, että kyllä kiinnostaa mittailla ja puntaroida, koska en olisi ihmetelly, vaikka vaaka olis näyttäny + lukemaa.
Enkä tässä vaiheessa oikein osannu sanoa, että missä mättää, koska ohjeita on noudatettu tarkasti.

Mittailin kuitenkin ja olihan sitä tulosta tullut. Lantiolta -3cm, rinnanympärys -3cm, vyötärö -1cm, reisi -0.5cm, haba +0.5cm, ja paino -300g. Eli niin kauan, kun miinusmerkkisellä mennään, homma on hanskassa, vaikka tietysti mua tuon reiden mitätön kaventuminen suututti...yllättävän paljokin itseasiassa.

Etureisilihas näkyy! O.O vähän, mutta näkyy!!

Tein aamuaerot normaalisti, kokkailin aamupalan ja sen jälkeen olikin tarkotus lähtee treenille. Venytti ja vanutti ja tuntu jotenkin, ettei yhtään jaksaiskaan lähtee. Suututti sekin. "Pitiki juhlia ääneen sitä yletöntä motivaatiota!!"

Sain kuitenki itteeni niskasta kiinni ja raahauduttua ovesta ulos. En siis tajua..jopa matka salille tuntu ihan loputtoman pitkältä, vaikka keli oli hyvä ja ihmisiä liikenteessä ja olosuhteet niin kohdallaan, kun olla voi.



Ja no sitten se treeni...siitähän se helvetti sitten alkoi.

Crossailu ei huvittanu yhtään ja 10min tuntu tunnilta, vaikka normaalisti se menee ihan helposti. Siitä smithille...vaikka mätin lisää limppua tiskiin, oli suorittaminen vähä niin ja näin. Ei oikein tuntunu miltään tai minusta ei tarpeeksi. Tyytymättömyys päivä.
Reidenkoukistukset..yhtä tyhjän kanssa, vaikka sinnekin painoja lisäsin. Lantion nostot ne vasta perseestä olikin. Vapaalla tangolla päätin suorittaa sen enkä jaksanut laittaa lukkoja päihin painojen tueksi. Lopputuloshan on juuri se miksi yleensä käytetään lukkoja. Yksi kiekko melken toisen treenaajan varpailla ja toinen kieri jossain helvetissä ja minä olin jumissa sen perkeleen tangon alla. Huoh. Laitoin lukot. 
Yritin käyttää tangossa pehmustetta, koska 40kg rautaa lantiolla on aika ikävän tuntuista ilman. Ei...se ei pysynyt siinä ja äheltäessäni tangon kanssa asentoon, jumiutu mun taskuvyö selän ja penkin väliin niin, että olin jumissa. Irrotin vyön ja heitin pehmusteen helvettiin. 
Olisin halunnut lisätä painoja, mutta en olisi, sen hetkisellä kömpelyydelläni ainakaan, saanut tankoa enää itse syliini, joten päätin unohtaa sen.

Ainut onnen tunne, jonka koin oli sumovedoissa hetki, kun koin valaistuksen vetoremmien täydellisyydestä ja rakastuin. Loppu askellukset korokkeelle sentään tuntui hanurissa ja reisissä.
5min loppu verryttelyn hoidin juoksumatolla enkä jaksanut edes enempää vajota maahan tuntiessani reisieni osuvan yhteen kävellessäni. (en edes muista millon viimeks ne ois ollu niin paksut, että ne osuu yhteen, kun kävelen!!)

Olin ihan down treenin jälkeen ja ajatukset oli aika maailmanlopullisia....
NYYH OLEN PASKA JA SAAMATON LÄSKIREISI!! Eikä mulla oo ikinä mahdollisuuksia kisalavalle, koska kaikki muut on ahkerampia, kuin minä!!!

Noh, vaikkei rättisulkeisia ole, mirenan ansiosta, tarvinnut harrastaa yli 5 vuoteen..näköjään hormonitoiminta kuitenkin pelittää....-.-

Tulin kaupan kautta kotiin, siivosin koko asunnon, mattojen tamppaamista myöten ja tilasin netistä oikein kalliin ja ihanan tv-tason!! Helpotti! Vaikka olisin myös halunnut sipsiä ja suklaata, söin prodepatukan kahvin kanssa ruoka-aikaan. Välis on ihan mahtavaa olla tavotteellisesti treenaava NAINEN!! (sarcasm)

Ja en tiedä voinko allekirjoittaa tuon kuvan sanomaa. Paskasti mennyt treeni ainakin vituttaa ehkä enemmän, kuin tekemätön!

Treeni kuulumisia

Pari päivää treenit kulkenu mainitsemisen arvoisen hyvin. Toissapäivänä oli aika huippu etureino treeni (vieläkin koskee..tai nyt vasta koskeekin) ja alkuperäsestä suunnitelmasta, olla lisäämättä painoja, poiketen..lisäsinkin taas vähä sinne sun tänne painoa ja toistoa ja menihän se taas niin, että viimeset bulgarialaiset tehtiin oksennus kurkussa. Ainut tilanne missä on kiva, että on huono olo. Hahha. 
Kuin myös eilinen olkapäätreeni osu ja uppos eikä oikea olkapääkään enää vihotellu. Ihan mieletön treenidraivi päällä. Millonkohan tulee se motivaatio kuolema (vai joutuuko mun latari kohta kiellettyjen aineiden listalle..hahhah)?

Outo fiilis, kun eilen pääsin poikkeuksellisesti tekemään treenit ennen duunia, joka tarkottaa sitä, että pääsin suoraa töistä kotiin, joka on erittäin harvinaista ja tänään sama tapahtuu sali vp:n johdosta niin tuntuu ihan hirmu lusmuilijalta, ku toka päivä putkeen ettei oo töiden jälkeen mitään. Wtf?

Huomenna olis luvassa takareidet, maanantaina rinta-haukkari-ojentaja ja sitte lepäilläänkin viikko ja koitetaan pyhittää aika kehon ja mielen huollolle. Vähä rentoutus harjotuksia ja hierontaa. Tuntuu, että käyn niin pahasti ylikierroksilla, että pulssi on varsin 200 eikä oikein meinaa saada nukuttua.

AI NIIN....ja huomennahan on myös taas mittauspäivä. Jännää!! Onkohan mitään tapahtunu? Eilen ainaki, ku otettiin duunissa jotain kuvia niin näytän niin ruipelolta omasta mielestäni, että ihan säikähdin. Ihan mitättömän näkönen lommoposki! Suoraan sanoen..hyi!

Niin ja pakko vähän nyt pönkittää taas mun truu fitnessmimmi statusta. Yhyhyyy..ostin Gazozin treenitopin ja vihdoin ne vetoremmit, jotka piti olla jo aikaa sitten. Kai sitä vähä saa välineurheilla, ku ne on ainoot hyödylliset ilot mun elämässä nykyään......Ompa muuten toppi gazoz niin kovin hyvin muotoiltu ja kivan värinen!




Huvittais ehkä tänään käydä näyttämässä naamaansa jossain ihmisten ilmoilla, mutta katsotaan onko mulla kanttia lähteä yksin suhaamaan tuonne iltasella. Hyväää viikonloppua ihmiset!! 



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Ystävät

Tuo hullunkurinen ihmisjoukko, joka yleensä on hyvin paljon itsesi kaltainen. Samanlaisella huumorintajulla ja elämän asenteella varustettu ryhmä, jota ilman on yksinkertaisesti mahdoton tulla toimeen.

Silti usein pidämme heitä niin itsestään selvänä asiana, että uskomme heidän pysyvän muuttumattomasti rinnallamme, vaikka itse laiminlöisimme heitä ja olettaisimme, milloin mistäkin syystä, että ystävän voi aina jättää sijalle kaksi. Onhan hän ystävä ja hän on siinä joka tapauksessa...luulemme.



Tällä viikolla minä olen rakastunut ystäviini uudelleen ja enemmän. Tällä viikolla haluan pyytää heiltä anteeksi laiminlyöntejäni ja luvata olla itsekin parempi ystävä jatkossa.

Monen kanssa ollaan tunnettu yli 10 vuotta, osan kanssa hieman vähemmän, mutta heistä jokainen on aina ollut paikalla, kun tarvitsee, heistä yksikään ei ole ikinä kohdellut minua huonosti ja he ovat aina saaneet minut tuntemaan itseni etuoikeutetuksi siitä, että minulla on heidät. 

Toki ollaan riidelty, nahisteltu, on ollut erimielisyyksiä ehkä jopa pientä käsirysyä, mutta ystävyys on aina kestänyt sen kaiken...lopulta.

Syy miksi moinen aihe tuli mieleeni on se, että itse olin niin ääliö, että annoin melkein itseni unohtaa, pienehkön painostuksen alla, ketkä on niitä todellisia ihmisiä elämässäni ja ketkä tekevät minut onnelliseksi joka päivä! 








Love u guys, more than anything!! <3

tiistai 21. tammikuuta 2014

Jutta on the road ja minäkuva

Käytiin mutsin kanssa eilen katsomassa Tampere-talolla Jutan luentoa ja mukavaa oli. Tykkään Jutan energiasta ja vilpittömyydestä, joka hänestä huokuu. Siitä naisesta ei voi olla ammentamatta motivaatiota!




Kyllä sali oli ihan täynnä. (kivasti toi tolppa tossa)
Aika paljohan sielä puhuttiin niistä itsestäänselvyyksistä, elämäntaparemonttiin liittyen, jotka jokainen meistä tietää, mutta sujuvasti itselleen valehdellen, ignooraa ne ja kuvittelee, ettei ne kosketa itseään.

Sielä puhuttiin myös minäkuvasta, josta tuli mieleeni oma tuskien taival tässä kehon muokkauksessa.


Minä..n. 10 vuotta sitten.

Elopainoa löyty parhaimmillaan n. 80kg ja suurimmat housut, jos en olisi herännyt, olis ollut kokoa 46. Muistan ikuisesti sen shoppailureissun, kun havahduin laajenevaan ulkomuotooni. Mutsi kiikutti sovituskoppiin koon 44 farkut, jotka nekään ei mahtuneet päälle. SILLOIN, SILLÄ HETKELLÄ tajusin miltä näytän ja mitä minun pitää itselleni tehdä. 
Hauskaahan tässä on se, että tajusin vasta(siksi sana vasta, koska olin koko lapsuuden lihava) tuolloin kunnolla (oli takana toki jotain älyttömiä "olen viikon syömättä ja laihdun 10kg" -yritelmiä laihoin tuloksin), 15 vuotiaana, mikä on homman nimi. Siihen asti olin ihan OIKEASTI kuvitellut näyttäväni saman kokoiselta, kuin normaalipainoiset ystäväni. Väitinkin monelle kiven kovaa puntarin näyttävän 58kg. Niin varmaan. Oh dear! Ja pituutta tuolloin oli 163cm. 

No ei siinä mitään. Äidin korvaamattomalla avustuksella alotettiin taistelu läskiä vastaan ja minä voitin sen ihan kirkkaasti, mutta sitten kävikin toinen ääripää........mun silmät olikin avautuneet niin isoiksi ja verkkokalvoille oli palanut niiiin järkyttävä kuva itsestäni siinä 80kg kropassa, että se ei tahtonutkaan pyyhkiytyä pois....puntarin lukemien pienentyessä...näin kuitenkin vain läskiä. Ja terveellisesti, mutsin ja painonvartijoiden avittamana, aloitettu painonpudotus muuttu kalorien kyttäämiseksi, hulluksi liikkumiseksi, kahvin ja tupakan suurkuluttamiseksi ja syömisen välttelyksi.



Kummassakin ääripäässä olin totaalisen sokea. Minäkuva, peilikuva ja kaikki oli niin vääristyneet, kuin vain ikinä voi olla. Määrittelin arvoni vaa'an lukeman perusteella enkä nähnyt totuutta, joka oli suoraan silmieni edessä..siellä peilissä. 

Miten hitossa se on mahdollista? Mikä sielä päässä napsahtaa niin vinoon, että ei oikeasti näe silmillään? Oli kyse sitten ylipainosta tai alipainosta niin sitä vaan elää jossain omissa mielikuvissa ja kuvittelee asiat ihan päinvastaisiksi. 

Onneksi nykytilanne on ihan toisenlainen, olen hyvin sinut itseni kanssa, luotan tekemisiini ja tiedän viimein näkeväni oikein ja olevani terveyteni kanssa sillä tiellä millä kuuluu. Minäkuvani on ehjä ja terve. Jopa se aikanaan hävinnyt itsetuntokin on löytynyt. Ja uskokaa tai älkää....sillä ei ole mitään tekemistä vaa'an lukeman kanssa. Painan nyt 10kg enemmän, kuin alimmassa kuvassa, mutta väitän olevani 1000000 kertaa paremmassa kunnossa ja paremman näköinen. Silloin olisin järkyttynyt ajatuksestakin, että paino alkaisi kutosella. Nyt sillä ei oo kertakaikkiaan mitään väliä ja se on niin iso helpotus, että sitä ei voi sanoin kuvailla.

Aika tärkeää on siis nauttia matkastaan kohti niitä realistisia tavotteita, nähdä selkeästi ja olla tyytyväinen joka askeleeseen. Tollanen sairas rimpuilu ja sokkona kompurointi ei aiheuta, kuin tuskaa, ahdistusta ja sen minäkuvan lopullista surkastumista.







sunnuntai 19. tammikuuta 2014

PT unelmia ja lisäravinteita

Tuossa piipahdin viikonlopun verran etelän suunnalla ystävän luona ja samalla hoidin lauantaina pikaisen työkeikan Vantaalla. Matkustaminen on vaan näine hyvineen aika kuluttavaa puuhaa, kun on pakattava eväät, vitamiinit yms. aina mukaan ja se ei oo mikään pieni satsi, joka lähtee matkaan, vaikka kyse ois vaan viikonlopusta. Lisäksi, töistä johtuen, oli paljon muutakin krääsää matkassa ja meinasin taas ampua itseni, kun ähelsin ja puhelsin juna-asemalla romppeitani ja punkesin niiden kanssa junaan. (ja tietysti kun hinasin matkalaukkua ja tankoa perässäni, selässä olevasta repustani katkes toinen olkaremmi) Onneksi ystävä odotteli pulkan kanssa vastassa niin saatiin hinattua mun tavaravuori määränpäähän. Hahhah.


Onko jo kylliksi oikeaa syytä hankkia uus (sali)reppu? Huomatkaa myös irvistävä vetoketju.
Olin lupaillu jeesailla kaveria jonkunlaiseen kuntosali alkuun ja koska olin ite saanu aamulla persettä repivän piiskauksen, oli tuskan siirto ystävään varsin luonnollinen jatkumo. 

Kyllä se PT homma vaan siintää kirkkaana mielessä. Nautin suunnattomasti, kun sain puhua aiheesta, josta osaan sanoa jotain, neuvoa liikkeitä ja mikä parasta..katsoa vierestä ja pakottaa. Ahhahhah! 




Eli PT hommia kohti kovaa kyyttiä ja ne onki kisataipaleen jälkeen edessä. Sillon on varmaan etukäteistietoa karttunu jo sen verran, että kannattaa lähtee kouluttautumaan ja saa siitä kaiken irti. 

Perjantain yhteistreenit, PT:n kanssa, uppos kohteeseen niinku metrin leka sääriluuhun!! Murskaavasti! En nimittäin kykene istumaan edes pöntölle ulisematta. Eilen sattu paljon, tänään sattuu ENEMMÄN. Onneksi tästä kivusta voi olla vain ja ainoastaan onnellinen!

Sitten tuo lisäravinne puolihan on mulle henk. koht. aika uus juttu. En oo ennen vetäny yhtään mitään ja nyt tuntuu, että tarvii olla jos jonkunlaista purnukkaa. Lataria, hiilaria, palkkaria jne. Ja oon huono kyseenalaistamaan annettuja ohjeita tai edes merkkejä, mutta nyt olin uppiniskainen ja luovuin ainakin Fastin latarista (shock) ja Whey + :sta. Ja otin testiin jonku Starnutritionin uutuus latarin ja whey 100 palkkariksi.



Kun käyttelin sitä shockia niin en oikein edes tajunnu miten sen pitäis toimia. Se vaan kihelmöi naamaa ja käsiä ja se siitä. Puhumattakaan, että makuvaihtoehdot ei ollu mitään mieltä ylentäviä. Se maistu aika skeidalle. (mustikka, kirsikka, enrgiajuoma..wtf..miks ei mitää normaalia? Mustikka oli ainaki ihan kauhee..) Toi Intensity sen sijaan yllätti, koska en ensinnäkään uskonu, että huomaan siinä mitään eroa mihinkään, paitsi maussa, jota sai appelsiinina esim. Mutta kyllä vaan...ihan selkeesti huomasin millanen energiaboosti tuli heti treenin alussa ja jaksaa mättää uutta limppua tiskiin ihan toisella tavalla. Eikä kyse voi olla kuvitelmasta, koska en odottanu mitään ja shockin kans en tuntenu vastaavaa. Oon ottanu sitä periaatteella "koska paperissa lukee niin.."

Ja Fast:n Whey +:sta tykkäsin kyllä kovastikin. Se oli niinku kaakaota, mutta Starnutritionilta otin ihan hinnan takia kokeiluun tuon ja pakko sanoa, että tykkään tästä uudesta enempi. Ei oo läheskään niin makea, kuin edellinen ja jotenkin pähkinäisempi ja täyteläisempi suklaan maku, josta tykkään. Ja makuhan on tärkeä, koska siis treenin jälkeinen palkkari kera banaanin on melkein pyhitetty, nykyisessä elämässä, herkkuhetkeksi, joten täytyy olla tarkkana. :D

Eikä nää starit ainakaan tunnu turvottavankaan. Mutta oon ottanu vasta pari kertaa, että vielähän tässä on aikaa haistella toimintoja. Tutkin myös pitkään, ennen päätöstäni, Scitec nutritionin tuotteita ja heiltä mulla onki käytössä VitarGO, mutta ehkä kokeilen sieltäkin sitten muitakin tuotteita jossain kohtaa, kunhan tietämys ja kokemukset kasvaa. :)

Tänään on ollu sali vp ja palailinkin kotiin reissultani jokunen tunti sitten ja kyllä taas, kun laukut on purettu ja ruuat taas omassa kaapissa ja vaaka omalla paikallaan, sitä miettii, ettei ihan kohta halua lähteä yhtään minnekään pidemmälle.

Huomenna tuleekin äityli ja meillä on suuntana Tampere-talo ja Jutta on the Road!! \o/








perjantai 17. tammikuuta 2014

Yhteistreenit ja Katan kokeileva kyökki

Tänään taas polkastiin aamu käyntiin yhteistreeneillä PT:n kanssa heti kympiltä. Ei tippaakaan laiskottanu vaan olin ihan mielissäni pyyhältämässä kohti salia ja ihan ajallaan, ennen kymppiä, aamupala ja latari masussa.

Pelko perseessä (nimenomaan siellä) säästelin takareiskat rankastavaksi ja kerta kerralta ymmärrän paremmin miksi ihmiset huutaa treenatessaan. Minäkin huusin, enkä yhtään huvikseni. (Ja viitaten hiukan näihin lehtigallupeihin missä ihmetellään halveksien huutavia ihmisiä "pienten" painojen alla, niin kyllä..mun painot on jonku muskelibodarin silmään lämmittelypainot, mutta mulle ne on ihan täyttä tavaraa ja huusin, koska vedin ihan viimeseen piippuun yli jaksamisen ja se vaan kirvottaa ääniä suusta..väkisin. Joten uskon harvan mölisevän vain huvikseen.)

Heti tokassa liikkeessä, prässissä, pelkäsin, että nyt jää treenit kesken. Kovasta jännityksestä ja painon tumppaamisesta räjähti sellanen jännitys päänsärky päälle, että pelkäsin sen muuttuvan migreeniksi. Otsalohkoa tykitti ihan kunnolla ja oksennus pyöri kurkun päässä. Hahhahah..oon kuitenki niin paska housu, että en kehdannu sanoa mitään, koska ajattelin, että pt luulee mun yrittävän luistella treeneistä, joten hieroin ohi mennen ohimoita, hengittelin, hörppäsin intraa ja päätin purra hammasta, vaikka tuntu, että olo ei ainakaan parane, ku painoja tungettiin vaan lisää. Kyykkyjen jälkeen kuitenki jyskytys alko vähä helpata ja tuntu, että pystyn keskittyä taas olennaiseen. Ja kyllähän me ihan kunnon poltot saatiin tonne takaosastoon aikaseksi. Siitä ei päästä minnekään. Lantion nostojen jälkeen ryömin, ku mikäki eläkeläinen kohti juomapulloa ja mietin pääsenkö mitenkään kotiin asti. 

Kehuja sain myös siitä miten hyvin alakroppa on alkanu muokkautua ja juuri eilen otin itekin itelleni vähän vertailu kuvaa ja pakko myöntää, että yllätyin aika kovasti. Itse, kun ei omaa selkäpuoltaan juuri pääse näkemään niin ei pysy kärryillä.
Vasen taiwan 12.10.2013 ja oikea 16.01.2014


Aika huomattava ero hanurissa ja reisissä. Ja oikeasti kuvittelin Taiwanissa, että en ole älyttömän pahassa kunnossa, mutta oonhan mä, nyky tilanteeseen nähden, ihan hiton löysä.

Paino on siis tähän mennessä tullu marraskuulta alas parisen kiloa ja sen ei kuulemma tarvii nyt juuri paljolti pudota, että sentit ratkasee ja tuli myös käsky jatkaa samalla ohjelmalla vielä eteenpäin kerta se nyt puree. Viikon kuluttua taas mittojen lähettelyä ja samaan syssyyn alkaa taas lepo viikkokin. Sitten on luvassa hitosti venyttelyä ja hierontaa. Kroppa on ihan paskana ja tuntuu, et oon notkee, kuin kalapuikko. Myönnän laiminlyöneeni venyttelyjä.:(

Vähän ruoka puolta, joka aika-ajoin tympii, mutta aika ja jaksaminen ei tahdo riittää minkään uuden kivan kokeiluun. Mieluummin vaan pastat ja kasvikset höyrykeittimeen, jauhelihapihvi uuniin ja ääntä kohden. 

Mutta eilempä...vietettyäni ihanan ja rentouttavan vapaa päivän, päätin kokeilla päivällisellä fitness tortilloja! Ja siis keksin nämä itse.




Tortilla pohjina käytin täysjyvälasagnelevyjä. Punnitsin niitä siis sallitun määrän ja laitoin ne höyrykeittimeen tulemaan. Sitten punnitsin jauhelihan, paprikaa, tomaattia, kurkkua ja sipulia. Paistoin jauhelihat, paprikan ja sipulin kevyesti ja nopeasti ja maustoin chilillä, paprikalla, valkosipulilla, mustapippurilla ja cayenne pippurilla ja jätin vähäksi aikaa kannen alle tekeytymään, levyjen pehmetessä keittimessä.

Päivälliseeni kuuluu ½ avocado, joten tein nk. guacamolea. Kaivelin avocadon kippoon ja muussasin suolan ja valkosipulijauheen kanssa, lisäsin joukkoon myös säästämäni tilkan pilkottua sipulia ja tomaattia ja laitoin hetkeksi kylmään.

Kaiken ollessa valmista, rullasin jauhelihatäytettä(johon viimeisenä lisäsin tomaatit ja kurkut) lasagnelevyjen sisään lautasella, guacamolet niskaan kera punnitun määrän raejuustoa ja se on siinä! Oli muuten herkkua!! (suosittelen kuitenkin katsomaan, ettei chiliä humpsahda erehdyksessä liikaa. Imin sitä nenään ja joka paikkaan..vähä hikoilutti.)

Sellasta siis tänään. Pakko sanoa, että olisin aika hukassa tällä hetkellä ilman tätä hurahtamistani treenaamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Kunnon treeni vaan pelastaa päivän, ku päivän ja saa paskimmatkin ajatukset ja asiat siirtymään kokonaan syrjään vähäksi aikaa. Ai, että. Se vaan tekee mut onnelliseksi. Hih!

Kivaa viikonloppua ihmiset! 




torstai 16. tammikuuta 2014

Crazy Bitch

Ei oo helppoo, ku on vaikeeta.


Onko se vaan niin, että absolutismi vaikuttaa näin selkeesti nutturan tiukkuuteen vai oonko mä vaan yksinkertaisesti levon ja jonkun Joogan tarpeessa?

Oon siis ihan käsittämätön mielipuoli nykyisin ja jos en riehu ja tiuski niin ainakin kaikella muulla tavalla joustamaton ja vittumainen. Ja, ku en jumalauta ole sellanen ihminen!! En oo koskaan ollu enkä halua tulla sellaseksi, mutta tuntuu, että en voi itelleni yhtään mitään, vaikka miten yrittäisin ja toisinaan oon niin uupunu, etten jaksa, tietyn pisteen jälkeen, enää edes yrittää.

Hiton hyvä esimerkki, kun kävin itä-suomessa viikonloppuna,( joka muuten meni ihan pitkin.....just niinku EI OLLUT suunniteltu)kun J oli ihanasti ottanut mut ja ruokavalion huomioon ja järjestäny niin, että mulla on siellä kaikki tarpeellinen. MUTTA kunnon vaakaapa ei sitten ollutkaan (J oli aiemmin sanonu, ettei mun tarvii ottaa omaa mukaan, että hän saa mulle vaa'an, mutta sanoin ottavani kuitenkin oman ja sitten en ilmoittanut etten ottanutkaan..joten oma syy tämäkin jälleen) ja mähän meinasin tästä johtuen levitä ihan totaalisesti. Sydän hakkas miljoonaa, ku raivari teki tuloaan ja ihan kauheeta tietää, että oot ääliö ja hermostut turhasta ja samalla tuntee raivon kasvavan etkä voi pysäyttää sitä. Sanoin J:llekin jotain tyyliin "Mä meen nyt vähäks aikaa tonne olkkariin, koska tästä tulee nyt muuten vitun lapsellinen raivari!!" Niin menin, kaivauduin sohvatyynyjen väliin ja purin hammasta. Ihan vitun noloa!! Ja kyllä harmitti ja harmittaa vieläkin moinen epäkiitollinen käytös, vaikka J koittikin lohduttaa mua, että se johtuu ruokavaliosta yms, mutta ei mun olo oo yhtään vähempää syyllinen. Ja ku oikeesti olin tosi otettu J:n huomaavaisuudesta. Huoh. (ja siis viikonlopun pipariksi meno ei johtunu vaa'an puuttumisesta..hokshoks..)


Mutta sitten taas, kun ei mua vituta treenaaminen, eikä tämä ruokavaliokaan. En kaipaa biletystä, enkä enää niin paljon herkkujakaan ja tää on ihan mieluista puuhaa vielä. Niin jotenkin uskon, että sen lisäksi, että punnitsen ruokia, hoidan aamulenkit, treenit, kellotan syömisen ja päiväni sen mukaan ja siihen väliin sijotan vielä 10h työpäivät ja tämän kaiken jälkeen nukkumiselle jää häthätää 4-6h aikaa...se taitaa vaan käydä nyt voimille ja sen mukaan on sitte pinnakin lyhentyny. Mua ei tippaakaan huvita nähdä juuri ketään ystäviäkään. Tuntuu, että sekin on pakollista suorittamista, koska haluan vaan olla yksin ja tehä ihan omia juttuja kaikessa hiljaisuudessa sillon, ku se on mahdollista. Tosi outoa. 



Tästä kaikesta siis hiukan huolestuneena ja tähän kaikkeen enemmän, kuin kyrsiintyneenä laitoin postia mentaalivalmentajalle, josko hänen kanssaan pienen session pitäminen tois jotain selvitystä tähän pääkoppaan. Mä en todellakaan voi alkaa hajoilla NYT. On muuten ensimmäinen kerta, kun edes ajattelen ketään pääkopan ammatti-ihmistä omiksi tarpeikseni.

Onko kellään muulla kokemuksia vastaavanlaisesta muutoksesta itsensä kanssa? Ja mitä hittoa sille voi tehdä?






perjantai 10. tammikuuta 2014

Kyllä kannatti

No kannattihan se toissapäivänen lusmuilu. Eilinen etureiska treeni meni nimittäin, uusilla voimilla, niin hyvin, että fiilis ei ois voinu olla parempi. Ihanaa!

Ja kävi siinä smithissä kyykätessä (kapea, koroke kantapäiden alla) pikku vahinko, kun nopeesti vaan selasin millä painoilla oon viimeksi tehny ja mätin kiekot tankoon ja aloin kyykkäämään 15 toistoa, mietin, että vähä puuskututtaa, mutta että johtunee edellisen päivän ylimääräsestä levosta, joten lopetettuani lisäsin hiukka painoja ja toka setti taas 15. Nyt jo alko oikeesti tuntua siltä, ettei tää oo ennen näin raskaalta tuntunu, ku pusersin vikoja väkisin, mutta edelleen..lusmuilun piikkiin ja kolmatta sarjaa kehiin. Alko olla jo hippasen enemmän vaikeuksia tuoda tankoa ylös, mutta neljänteen sarjaan vielä lisää kiekkoa ja sitte ajattelin kuitenkin tarkistaa oonko tehny sen varmasti niinku aiemmin...JA...niin... olin lisänny toistojakin jokaseen sarjaan 5 tietämättäni. Eli siinä missä lisäsin entiseen nähden painoja lisäsin myös toistoja. Ilmankos vähän tuntu. Mutta tietenki ois ollu paskahousun hommaa vähentää toistoja enää vikaankaan sarjaan, joten........
Tiiämpähän nyt, että saan ne kyllä tehtyä pidemmälläkin sarjalla...


Smith (ihan vain siksi, jos joku ei saa mielikuvaa mistä puhun)

Muutenkin mätin vähä lisää painoja kaikkiin ja tuntu, että koko treenin sai vedettyä tosi hyvällä sykkeellä. Aikaaki tuhraantu kauemmin, jonka näkisin johtuvan siitä, että treeniin keskittyminen ja liikkeiden loppuun vienti on parantunu huomattavasti.

Ja kyllä vaan...pakko alkaa kokemaan jotain ylpeyttä noista reiskoista. Hommaahan niissä on vielä, vaikka kuinka, mutta eipä oo jalat ikinä ennen ollu näin lihaksikkaassa kuosissa. Alan olla sitä mieltä, ettei niitä ehkä tarviikkaan vaihtaa. Hahhah.

Tänään olis olkapäiden vuoro, mutta oikea olkapää on kipuillu aika rankasti viime olkapäätreenin jälkeen, eikä se ole lihaskipua, joten en tiedä antaisinko sen lepäillä sunnuntaihin ja tekisin tänään poikkeuksellisesti rinta-haukkari-ojentajan. En nimittäin usko, että viparit tekis nyt kovin hääviä.

Näihin perus treenitunnelmiin tältä erää! Huomenna kohti itäistä suomea ja sunnuntaina saanki aika ihanaa treeni seuraa! Hihhih!



torstai 9. tammikuuta 2014

Armottomuus

Voi morkkis ja vitutus ja tää treenaamisen sairaus.

Eilen oli tarkotus mennä etureisitreenille, kaikki salikamppeet oli duunissa mukana ja ruuatkin sillä periaatteella väsätty, että salille mennään, MUTTA jotenki alko kiukuttaa heti aamusta, kun tuntu taas, että töissä ei mikään luistanu puhumattakaan siitä, että palelin ihan koko päivän luita ja ytimiä myöten ja makasin vaan patterin vieressä yksinäisessä nurkassa filtti korvilla.

Epätavallinen kuvotuksen tunnekin vaivas ja välillä olin varma, että laatta lentää komeesti ihan minä hetkenä tahansa ja tuntu, että oon niiiiiin poikki, niin totaalisen poikki, ettei tosikaan ja samalla, kun koin kuvotusta tuntu kuitenkin, että kuolen nälkään ja edessä oleva rahka-ateria ennen treeniä ei mitenkään riitä ja ylös noustessakin tuntu, että taju lähtee.

N-A-R-I N-A-R-I!!

Aloin ajatella, että onko se treenille lähteminen sittenkään viisas ajatus, jos kipittäisin himaan, nukkuisin hyvin ja keräisin voimia tehdäkseni seuraavana päivänä uusilla voimilla paremman treenin. Ja munhan oli tästäkin asiasta konsultoitava J:tä, koska ihan tosissani mietin, että onko mun olo niin huono, etten muka voi treenata, että yritänkö kuitenki kusettaa itteeni. (J on siis treenaillu varmaan yli 10 vuotta ja onki ollu mun konsultti ja apu aika monessa asiassa..)
Saatuani J:ltä hyväksyttävän synninpäästön perusteluineen, päätin armahtaa itseni ja suunnata duunin jälkeen kotiin.

Sairaintahan tässä on se, että tarvitsin ylipäätään sen synninpäästön. Ja kotonakin vielä mietin, että onko se olo nyt sellanen, että salin välistä jättäminen oli ok. Näin silmissäni jo kuvia koko kropan löpsähtämisestä ja tutkin oikeasti peilin edessä, että joko vatsalihakset lakkaa näkymästä. COME ON BITCH!!! 

Toisaalta on hyvä, että oon ankara itelleni enkä vaan oikeuta omin lupineni kaikenmaailman lusmuumista, mutta on se välillä vitun raskasta, ku pitäis aina olla kysymäs lupaa lepoon. Pitäis vaan muistaa, että kroppa on se jota pitää kuunnella, jos se sanoo, että nyt levätään niin sitte niin tehdään. Ei valmentaja tai kaverit tiedä väsyttääkö sun kroppaa vai ei. Vain sinä itse tiedät, vaikka tällasena vanhana, itselleen, valehtelijana omaan arvostelukykyyn onki kovin vaikee luottaa. Vähä niinku parisuhde, jossa luottamus on hävinny. 

Eikä tässä vielä kaikki!! Huoh. Siis mähän söin ennen nukkumaan käymistä vielä yhden skyr:n. Vaikkei se todellakaan kuulunu ohjeeseen. Mulla oli NIIIIIIN nälkä. Siis ihan oikeasti..mun maha huusi, ku syötävä, vaikka olin vetäny paria tuntia aiemmin ohjeiden mukaisen lämpimän aterian. En tiedä johtuisko se siitä, että 4h ateriavälit on mulle auttamattomasti liian pitkiä ja sinne asti venyessään, vaikka söiskin heti 4h kohdalla, jälkiseuraamukset on sitten nämä. Koska mun pinnahan alkaa kiristyä ihan välittömästi 3h kohdalla jolloin ruuan pitäis olla jo menossa ääntä kohti vauhdilla.
Mut en vaan tajua mistä nää tälläset nälät nyt tulee, kun luulis kehon jo tottuneen, ku tätä on takana nyt kuitenki 7 viikkoa. Vai onko kaikkine treeneineen ja kalorivaihteluineen kroppa koko ajan sellasessa polttotilassa, että se alkaa vaatia enempi poltettavaa?

Sitten vielä noihin mittoihin, joita lähettelin sunnuntaina. 

Valmentajalta tuli maili, että hyvin toimii ohjelma vieläkin, mutta katotaan ens tapaamisella, jos tehdään jotain pieniä muutoksia. Eli siis viikon päästä perjantaina. Jännä nähdä mitä sitten tapahtuu. Sillon olis myös jälleen yhteistreenien aika ja taidan valkata vuorostaan takareidet siihen rääkkiin. Voisimpa veistellä arkkua jo valmiiksi. Hahhah.

Näin on synnit tunnustettu heti torstaiaamun ratoksi ja nyt lärvi kuntoon ja kohta duunia kohden! Todellaki toivon energisempää päivää, itseni lisäksi, kaikile muillekin!! :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Edistymisiä

Virallisesta projektin alkamisesta on siis tarkalleen 6 viikkoa ja 4 päivää. Aika menee ihan hullua kyytiä!


Kiitos Jaaago vaakapoikana toimimisesta. hahhah.


Tänään lähettelin heti herättyäni jälleen PT:lle 3 viikon väliaikatietoja edistymisestä ja olihan sitä edistystä taas tullut. Ei kylläkään niin paljon, kuin viimeksi, mutta vyötäröltä ja lantiolta oli -1,5cm ja muualta vähintäänkin se -0.5cm. Sinällään tulokset tuntuu mitättömiltä, kun tiedän olleeni orjallinen ja omistautunut. Mitään ei ole mennyt ohi ruokalistan (paitsi se yks hiton konvehti ja lasi punkkua :'D ) Mutta kai se lienee sanomattakin selvää, että tahti hidastuu jossain vaiheessa.

Viimeksi punnitsin itseni 6 viikkoa sitten ja nyt, passitettuani ystäväni vaaka ostoksille, sain viimein sen aamupainonkin tänään, joka oli kaikki -2,2kg kuudessa viikossa. Ahhahaha. Hauskaa tästä tekee se, miten paljo ihmisen ajatusmaailma voi muuttua, kun se saa asioista tietoa ja alkaa viihtyä itsensä kanssa. Ei vaan moinen tulos olisi vielä 2 vuotta sitte todellakaan ollu tyydyttävä ja vaa'an lukemat oliski kiinnostanu sata kertaa enemmän, ku mittanauhan. Ja nykyään oon sitä mieltä, että 90% maailman naisista sais luvan heittää sillä vaa'alla vesilintua ja lupa takasi käyttöön ottoon myönnetään vasta, kun peilikuvan tuijottelu tulee tutuksi. 


uskomatonta, että mun läskireidessäkin alkaa hahmottua jotain tiukkaaa!
(hitaasti, mutta varmasti)


Mutta siis oma tulokseni lienee tyydyttävä, koska suunta on painonkin kanssa alaspäin ja uskon kaikkien kahden kilon olevan juuri sitä sulanutta tavaraa, kuin sen pitääkin olla. Luulisin, ettei tällä proteiinin mättämisellä lihasmassa hävikkiä ole.

Tietenkään tässä on nyt juuri turha juhlia ennenkä saan vastauksen PT:ltä. Niitä siis jännityksellä odotellessa.



lauantai 4. tammikuuta 2014

Selviytyminen ja motivaatio

Tällä aiheella on hyvä alottaa vuoden ensimmäinen postaus, kun kaikki lupaukset paremmasta kunnosta ja hoikemmasta vuodesta on lyöty ilmoille monien ihmisten taholta.




Mutta miten pysyä lupauksessa? Miten pitää motivaatio yllä? Näitä kysymyksiä tulee mulle harva se päivä, joten minäpä kerron muutaman, itsestään selvän asian ylipäätään asennoitumisesta koko projektiin.

1. Unohda paasto!
Ehkä suurin virhe minkä jokainen alkava laihduttaja/elämäntaparemontoija tekee on se, että luullaan, että syömättömyydellä laihtuu. Noh..sehän vaan ei pidä paikkaansa. Et syö --> aineenvaihdunta kuolee --> se vähä mitä syöt epämääräisinä aikoina varastoituu kaikki kroppaan ts. et laihdu.
MUISTAKAA syödä vähän, mutta usein. n. viidesti päivässä 2-4h välein on hyvä nyrkkisääntö. 

2. Oikotietä onneen ei ole
Oon sitä mieltä, että kaikki maailman pussikeitto ja patukka dietit vois työntää suoraan sinne ja syvälle, jonne aurinko ei paistele. 
Kenen motivaatio tai hermo kestää sitä, että syöt jotain saman makuista pussi puuroa kolmesti päivässä ja edessä siintää ajatus, että sitä täytyy jatkaa viikko tolkulla? Siinä ei pysy mieli, järki saati vatsa tyytyväisenä ja jos et jo parin päivän kuluttua löydä itseäsi karkkipussilta niin viimeistään kuurin jälkeen ahmit itsesi hengiltä.




Miksi siis altistaisit itsesi totaali repasahdukselle tälläsillä älyttömyyksillä, kun voit yksinkertaisilla muutoksilla pitää itsesi kylläisenä, mieliteot kurissa ja voida paremmin. Kaikille, joille tuottaa hankaluuksia sorvailla itse ruokavaliota, suosittelen lämpimästi pohjaksi Jutan gofatgo dieettiä pysyvään elämäntaparemonttiin.

3. Älä ahnehdi

Jos olet tähän asti viettänyt kaiken aikasi sohvan kulmassa ja liikuntaa muodostuu vaan auton ja ulko-oven välisen matkan verran niin ihan suotta kuvittelet, että jaksat tai olet kiinnostunut vetämään yhtäkkiä, vuoden vaihtuessa, neljä aamuaerobista viikossa ja käymään kuntosalilla tmv. liikuntahommissa viidesti viikossa. Ei ei ei. Tälläseen itsensä yliarviointiin saa kaadettua hyvänkin remonttistartin. 




En väitä, etteikö se auto olisi hyvä vaihtaa kävelyyn, jos mahdollista ja ottaa ne portaat hissin sijaan + käydä lisäksi jossain varsinaisesti liikkumassa, mutta koska asia numero 1 on se, että keittiössä homma toimii niin, jos kiinnostus liikuntaan on tässä vaiheessa 0 niin sitten se on. Laita keittiössä asiat järjestykseen ja uskon, että olon kohentuessa se kiinnostus liikkumiseenkin kasvaa ja kun näin tapahtuu niin etsi rohkeasti sitä omaa juttua. Ei sen tarvii olla kuntosali ja bodypumppi. Pelaa vaikka squashia, jos siltä tuntuu.
Puhun nyt entisen liikunnan vihaajan suulla. ("On ihan tyhmää juosta jossain metsässä ilman päämäärää" -Kata :'D)

4. Ole rehellinen, älä selittele

Se, että ei ole aikaa, on paska puhetta. Piste. Vaikka sinulla olisi työ, lapset, ruuan laitto ja postin jakaminen niin löydäthän silti aikaa kahvin juomiselle ja facebookile, kenties myös tv:n katselulle.
Jos taas kesken projektin tuntuu siltä, että et kerta kaikkiaan jaksa lähteä kävelylle tai syödä rahkaa niin sitten et jaksa. Myönnä itsellesi, että nyt laiskottaa ja ole laiska! MUTTA älä oikeuta sitä itseltäsi selitysten kera vaan todella MYÖNNÄ itsellesi, että se johtuu laiskottelun halusta, siitä että sinua ei huvita. Käy myös mielessäsi läpi mihin yhden päivän laiskottelu johtaa. Johtaako se energisempään oloon seuraavana päivänä vai unohtuuko sen myötä hiljalleen koko projekti ja luisut takaisin vanhoihin tapoihin? Ja ole rehellinen itsellesi. Pysähdy TODELLA miettimään tätä asiaa äläkä vaan päätä jäädä sinne sohvan kulmaan. Itselle valehtelun polku on epäonnistumisen polku.

5. Halua ja tee itsellesi!!!!

Ehkä kaikista tärkeintä!! SINUN täytyy HALUTA elämäntapamuutosta ITSESI vuoksi. Ei siksi, että kaikki muutkin tekee niin, ei siksi, että on muotia olla niin fucking energinen ja fitness! Kun haluat, osaat myös motivoida itseäsi oikein ja linjassa on helppo pysyä. Yleensä suositellaan aloittamaan tällaisia projekteja ystävän kanssa. Minä taas suosittelen aloittamaan yksin. Siinä missä ystävä voi olla paras tuki ja motivaattori, voi se olla myös vaarallisin kompastuskivi. Ystävän lipsuessa on helpompaa itsekin antaa periksi mieliteoille, kun on rikoskumppani. "Nooh....Kerta Annelikin jättää jumpan välistä ja ottaa suklaakakkua...."




Millä minä sitten motivoin itseäni?

Joskus on niitä päiviä, kun on tieto, että treenille on mentävä, vaikka mikä olisi. Silti sohvan kutsu on voimakas ja halu sen uumeniin jäämisestä, salilla rehkimisen sijaan, mieletön. Päässä pyörii tuhat ajatusta, millä verukkeella voisin jättää treenit tänään välistä? Ja keksinkin monta hyvää tekosyytä, joilla voisin näppärästä huiputtaa itseäni.

Näinä hetkinä alan piinata itseäni edessä olevalla morkkiksella. Tiedän, että se tulee ja tiedän miltä se tuntuu. Etenkin, kun siihen liittyy ajatus koko projektin tuhoutumisesta. Tiedän myös miten tyytyväinen olen, kun tällaisina lusmutuntupäivinä kuitenkin raahaudun sinne treenille. Olo on miljoona kertaa parempi, kuin koko päivänä. Lisäksi saatan lukaista pätkän jotain hyvää treeniblogia ja katsoa mahdollisesti jakson jotain dieetti ohjelmaa. Ja näin olen yleensä valmis heittämään latarin huppuun ja laukkaamaan treenille eikä se lähteminen tunnu enää yhtään niin vastenmieliseltä, kuin ehkä tunti aiemmin.



Onnistumisen täyteistä vuotta kaikille! Muistakaa, että tärkeintä on voida olla onnellinen rehellisesti omana itsenään! :)





keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Mennyt vuosi 2013

Paljon ei vaatisi, että vuosi 2014 menis edes hiukka paremmin, ku vuosi 2013. Oikeestaan, jos tarkkoja ollaan, se ei edes voi mennä niin pitkin persettä, vaikka sattuis mitä. (Ja ei..tämä ei ollut haaste!!)

Liekkö syy vuoden lopussa sijaitsevassa epäonnen numeroparissa 13, koska tuntuu, että en oo ainut kellä jäi kys. vuodesta hieman kitkerähkö maku suuhun.

Isoja ja raskaita elämän muutoksia, varmaan enemmän kyyneleitä, ku mitä tämä piin kova ämmä on koko elämänsä aikana vuodattanu, totaalisen romahduksen hetkiä, epätoivoa ja turhautumista. Siitä oli vuosi 2013 rakennettu. 
Kaiken eteen sai tehdä helvetin paljo enemmän töitä, ku olis ollu tarpeellista ja asiat joista ei oo ikinä ollu mitään stressiä, muuttu stressaaviksi..ylipäätään koko sana "Stressi" tuli hiton tutuksi ja teki musta myös melko ikävän ihmisen. 

Loppuvuotta kohden oon ollu niin loppu, että oon muumioitunu himaani ja suoraan sanottuna on tehny mieli, niille parhaimmillekin tyypeille, haistattaa vitut ja käskeä jättämään mut rauhaan. Mikä on sekin jo merkki siitä, että aika äärirajoilla on vedelty.

Mutta, vaikka kokonaiskuva melko synkäksi jääkin niin oli myös muutama hienokin hetki matkallani. Aasia suurimpana tietenkin. Päätin tehdä sen retken ja tein! Samalla reissulla myös tein päätöksen, että vaikka Suomessa odottais mikä, niin tartun päässäni pyörineeseen fitness tavotteeseen samantien, kun palaan Suomeen.  
Ja raskas koettelemus oli myös Suomeen paluu tyhjänpäälle, mutta hyväksi asiaksi sen tekee se, että jollain ihmeen ilveellä sain rakennettua itelleni, muutaman ihmisen korvaamattomalla avulla, kaiken ihan tyhjästä uudelleen. Koti, huonekalut, uusi kaupunki ja alku. En todellakaan tiedä miten se tapahtu,  mutta tässä ollaan taas....voittajana.

Elämän perusasiat alkaa näin vuoden vaihduttua olla aika hyvällä mallilla, mutta helmikuussa alkaneet ihmissuhdesäädöt, en tiedä, ratkeaako ne ikinä? Tyydynkö johonkin välimallin tilaan, että saan edes jotain vai odotanko, että joku muu tekee välillä päätöksiä? Vaikea sanoa, mutta onneksi niille ei ole eräpäivää.

Uuden vuoden aatto meni hienosti hyvässä seurassa osittain töiden merkeissä. Alkoholittomasti jälleen, mutta viihdyin loistavasti!

Ja mitä menneeltä vuodelta sitten opittiin?

Jälleen todistettiin se, että jos jotain tahtoo todella, sen voi saavuttaa!
Karma is a bitch!
Ja vaikka menis miten päin helvettiä niin aina on suunta ylöspäin! 
Never give up!!