Kropan toimivuus ja pään sisältö

Aamupeikko täällä terve. Ah..ompa ihana nähdä kehitys noissa olkapäissä heti aamusta!! Siis nehän todellakin alkaa osottaa viitteitä jo siitä mitä salaa oon muilla ihastellu. \o/ Kiva muutenkin, että nyt hiilareiden lisäämisen myötä kroppa muuttuu kohisten ja suunta on suureneva, mutta mitään kauheeta pöhöä ei oo vielä ollu havaittavissa..paitsi tietty iltaisin maha pullottaa kovasta syömisestä, mutta ei oo sellasta turpeista ja löllöä oloa ollenkaan.

Ja verraten marraskuusta tähän päivään, asennekin hommaan on huomattavasti rentoutuneempi. Hermo ei mee enää niin helposti ja osaan käyttää enempi omia aivoja. En siis saa paniikki raivaria, jos tasan klo 12.07 ei ole pilkulleen 120g lohta nenän edessä. Vaan, vaikka ruokaraivarit on edelleen ehdottomasti totta..pystyn ehkä hiukka pidempään purra hammasta ja jos sitä vaakaa ei olekaan saatavilla niin pystyn elää sen asian kanssa, että ehkä sitä lohta saattaa olla siinä 123g. JA oon voinu suoda itelleni myös sen jäätelön silloin tällöin ilman itseni sättimistä ja kaksi juhlailtaakin on kesään mahtunut.

Valmennusta on nyt takana 8kk ja rapiat ja tässä matkalla on tapahtunu päässä kaikenlaista. Sosiaalinen elämä ja ihmissuhteet ei oo ehkä ollu optimaalisessa, tavoitetta tukevassa, balanssissa koko tänä aikana. Ja nyt vasta tajuan, että on todellinen ihme, etten oo nakanu rukkasia tiskiin ja syöny itseäni hengiltä pelkästä ahdistuksesta ja meiningin mahdottomuudesta johtuen. Koska mähän oon tunnesyöppö ja huomaan kaipaavani suklaata heti, kun joku asia ahdistaa. Onneksi...maailmassa on proteinipatukat ja mulle ilmaantunu edes joku puolittainen kohtuusnappula aivoihin.

Ja saan olla todella onnellinen siitä miten mahtavasti mun kroppa toimii, miten herkkä se on. Tiedän tasan tarkkaan mitä voin laittaa suuhuni ja miten paljon ja mikä suora seuraus sillä on mihinkin. Tunnen jokaisen muutoksen ja osaan sanoa mistä ne johtuu. Liha tarttuu hyvin ja painoa on helppo pudottaa ja myös nostaa. Kaikilla ei näin hienosti ole asiat oman kehon kanssa ja toivonkin, että omani pysyy näin loistavassa toiminnassa koko ajan. 

Ja tänään hellinkin sitä hieman taas käymällä fyssarilla. Tosin nyt oon kyllä uppiniskanen ja vedän reisitreenit ensin, koska muuten ei tässä viikossa piisaa päivät eikä tunnit.

Huomenna tosiaan viimein pääsen poistumaan Savosta ja äidin patojen kautta kurvaan kohti omaa kotia ja omaa elämää ja on sangen suuri helpotus saada asiat omaan järjestykseen ja pyyhkiä kaikki ylimääränen säätäminen elämästä. Ihanaa keskittyä vaan näihin omiin touhuihin ja omassa kotona. Puuh!

Ja uskon, että blogia jaksan päivitellä vasta ens viikolla taas, kun oon turvallisesti kotona. Ajatus ei tahdo nyt kulkea enkä saa mitään järkevää rustattua.

Mikon kanssa btw sovittu yhteistreenit 14.8!! Jee!! Kaipaanki kunnon myllytystä perseelle, vaikka uus tuttavuus boxkyykky onkin osottautunu tehokkaaksi kaveriksi näin yksin suoritettuna, mutta kyllä kunnon potkiminen on aina kunnon potkimista..siitähän me ei päästä mihkään!

Torstain jatkoja toverit!

Vapaus on lähellä (turhia jorinoita ja kuviloita)

Se lähenee kesän vietto Savonlinnassa loppuaan ja vaikka asiat ei sujunu ihan niinku oli suunniteltu niin ei mun kesässä oo ollu mitään vikaa, joskaan nyt ei sen kummempia tapahtumiakaan, mutta ihan mukavaa arkea töiden, treenien ja ystävien merkeissä.

Mietin just, että oonko mä tehny yhtään mitään, mutta kuvista päätellen onhan sitä tullut tehtyä, vaikka ja mitä.

Moni on valittanu tuota kuumuutta, mutta mä oon kyllä, kylmä talvi mielessäni, imeny itteeni joka ikisen auringon pisaran ja vuodattanu mielelläni joka ikisen hikikarpalon liikkumatta tai liikkumalla. Enkä oo kertaakaan valittanu niinku lupasin! Ah. Rakastan kesää vaan NIIIIIN PALJON! Vaikka salillakaan ei oo treenatessa ollu ilman vaihtumisesta tietoakaan ja hikikarpalot on puskenu ulos jokikisestä ihohuokosesta jo ennen ensimmäisen painon nostamista niin silti ei oo tullu mieleenkään jättää menemättä.

Puhumattakaan tuosta loistavasta mahdollisuudesta, ensimmäistä kertaa elämässäni, verhota nämä työnitulokset naurettavan olemattomiin mikroshortseihin ja ulkoiluttaa niitä ilman häpeän häivää! Ihan ekaa kertaa ikinä!! Just because I CAN!

Ja nyt tulee aika jymy paljastus tästä heinäkuusta. Oon nimittäin menny melkein koko kuukauden ilman ruokavaakaa. Unohdin vaakani Seinäjoelle kesäkuun lopussa ja ystävän vaaka ei joutanut olemaan lainassa paria viikkoa pidempään, joten heinäkuun 5. päivästä asti oon vetäny kaiken silmämääräsenä. Joskin nyt, kun sain vaakani takaisin, huomasin, etten oo silmämääräsyydelläni ihan kauheen hakoteillä ollu..puhutaan ihan jokusen gramman heitoista, mutta johan tässä on vuoden päivät puntaroitu, joten kyllä se aika hyvin sietääkin olla hallussa..tuo arviointi. Määrätyt ruuat on siis kyllä syöty, toki jokunen jäätelökin, mutta vain omalla arviolla ja ei tässä nyt näytä hullumpia tapahtuneen. Elossa ollaan ja muuten mittaus päiväkin oli viime lauantaina ja seuraavanlaista oli tapahtunut. (Kesäkuussa otetut mitat suluissa.)

Paino: 61.8kg (61kg)
Vyötärö: 69cm (69cm)
Lantio: 90cm (88cm)
Hauis: 28cm (29.5cm)
Reisi: 55cm (54,5cm)
Rinnanymp(rinnan alta): 80cm (77,5cm)

Paino on helmikuusta noussu tasasen tappavasti 3,5kg ja uskoisin, TOIVOISIN valtaosan olevan lihasta. Kun alotin valmennuksen marraskuussa..painoin 61,5kg. Ihan järettömän siistiä miten oon palannu samoihin painolukemiin, jopa yli ja tunnen itteni niin satakertaa parempivointiseksi ja paremman näköiseksi, kuin silloin.

Lokakuu2013

toukokuulta 2014

(Ainut asia muuten mikä ois voinu tässä helteessä olla kyseenalaista ois diettaaminen. Kyllä lämpimiä ajatuksia oon lähettäny kisadieettiläisten suuntaan. Vaikka rakastankin tätä paahdetta niin onhan se totta, että mehut se vie ja voisinki treenaamisen ja töiden lomassa vaan nukkua ja nukkua ja nukkua!! Saati sitten, jos pitäis vielä elellä jollain yli niukalla ravinnolla, kun nythän mätän hiilareita, kuin mikäkin possu..niin tuottais kyllä aikamoisia vaikeuksia. En epäilekkään.) (Ei oo muuten kuumuus mun ruokahaluja vieny minnekään, mutta mikäs ne nyt veis.)

Duuni kuvioita sen verran, että hakemani paikan arpaonni ei osunu mun kohdalle, joten jatketaan metsästystä. Virittelin heti seuraavat verkot vesille ja katsellaan sitä mukaa sitten miten lähdetään hommaa toteuttamaan, jos jostain kuuluu jotain.

Tämän viikon perjantaina palaan viimein kotiin Tampereelle, joskin haikein mielin, koska muutamia tyyppejä tulee kyllä tosi ikävä. Eikä vähiten mun kärsivällistä vuokraisäntää, joka on haistellu mun seinään tartutettuja pihvinkäryjä(ja haistaa ne varmaan tästä vuoden eteenpäin) ja urhoollisesti kuunnellu mun "Voitko hakee töistä. Sataa vettä." -marinoita langan päässä, vaikka varmasti ois ollu parempaakin tekemistä (ja kiitokset kärsivällisyydestä vaimolleenkin). Ja myös mun huikeempaakin huikeemmat ystävät Maarit ja Virpi, jotka laukkas paikalle uljaan prinssin tavoin, kun päätään seinään hakannut neito oli jälleen pulassa. Päästivät kotiinsa ja vetivät mun kanssa lohdutus jurrit...JÄLLEEN KERRAN. 

Tavallaan tää kaupunki tuntuu kodilta, mutta se kai siinä just onkin. Tää on mun koti, mutta just niin liikaa, ettei täälä voi enää asua, mutta Never say never. ;)

Ja nythän tässä alkaa olla pikku hiljaa aika alkaa suunnitella hiukka tiiviimmin noita kisa-asioita. Mun kisaemo on edelleen luvannu pysyä roolissaan ja tämän näppärän neitosen avustuksella saadaankin monta asiaa hoitoon, joten elokuussa lienee ensimmäisen palaverin aika, mutta kunhan saadaan kalenterit synkroon niin siitä sitten lisää.

Nyt aaa-aaa, että jaksaa viimeset päivät rutistaa dunussa! (Josta lähtö on sekin niin pirun haikeaa, kun asiakaskin tuntuu olevan siitä niin pahoillaan. Nyyh. )

Paljastus..kävi miten kävi.

Se asia jota oon täälä sivunnu ja jännittäny enemmän, kuin mitään milloinkaan on, ihan heittämällä, mun unelmaduunin kärkkyminen ja mahdollisuuksien ovien aukeaminen kohti sitä mitä niin palavasti haluan eli liikunta-alan hommia.

Selailin reilu kuukausi takaperin mol:n sivuja ja löysin työpaikkailmoituksen, jossa haettiin liikunta-alan ammattilaista TAI tarpeeksi kiinnostunutta henkilöä koulutettavaksi tehtävään. Noh..minähän sipasin sellasen hakemuksen sinne sähköpostiin, josta sai varmaan niin fanaattisen ja sekopäisen kuvan, että kutsu haastatteluun irtos ehkä pelkästä mielenkiinnosta ihmistä kohtaan, joka rustaa niin överiöveriyliinnokkaan kilometrin mittasen läähätys viestin. 

Olikohan se siis 30.6, kun intopinkeenä kipitin haastatteluun enkä yhtään tiennyt mitä odottaa. Ekaa kertaa elämässäni pystyin kuitenkin olemaan täysin oma itseni ja selkeästi kertomaan omat tavoitteeni asioiden suhteen ja kieltäytymään asioista, jotka eivät tue tavoitteitani. Ajattelin, että haluan sitä NIIIIIIN paljon, että jos se on mua varten niin mä saan sen ilman, että mun tarvii tyytyä sellaisiin asioihin, jotka ei vie mua eteenpäin.

Tarjolla oli siis kokopäiväinen liikunta-alan osaajan paikka.. sis. ryhmäliikunnan vetämistä ja kuntosaliohjausta ja sitten paikka, jossa on pelkästään ryhmäliikunnan vetämistä. Ja lähdin tavoittelemaan kokopäiväistä, koska kuntosaliohjaaja/personal tariner on mun tavote ja kiinnostuksen aihe numero 1.

Minkäänlaista koulutustahan mulla ei alalle ole enkä ole ikinä edes MIETTINYT miten ryhmäliikuntatunnit suunnitellaan ja minustahan teki varsin onnellisen kananmunan, kun sain kutsun haastattelun toiseen osioon, joka oli näytetunti. Voi terve!! 2 Itse valitsemaa biisiä + omat koreografiat ja 1 valmis biisi koreografioineen ulkoa opeteltavaksi. Alkuaskelluksesta kyykkybiisin kautta rintabiisiin eli n. 10-15min mittanen tunnin pätkä täytyi suunnitella ja ohjata muille hakijoille ja "raadille". Oh my lord!! 

Voitte kuvitella, että viimeset 3 viikkoa oon ollu niin paniikissa. Tartuin toimeen tietysti ihan heti ja aloin harjoitella valmista koreografiaa, että saan jotain käryä miten ne on suunniteltu. Ja valmiin koreografian sainkin ihan parin päivän sisällä taottua muistiini..PUOLIKSI ja sitten jotenkin jätin kaiken roikkumaan, koska mua ahdisti ajatus koko hommasta ja olin niin epävarma. En tienny yhtään mitä teen. Ja suljin koko näytetunnin ja sen suunnittelun mielestäni "Onhan siihen vielä aikaa." "Nyt ei ehdi. Huomenna.."

Ensimmäinen viikko siis meni ihan harakoille. En vaan saanu oikein mitään aikaan. Tokalla viikolla aloin suunnitella kyykkybiisiä ja lähdin lähestymään, tatoihini nähden, asiaa ihan liian kunnianhimoisesti ja ahdistuin lisää. "Ei s**tana! Perun koko haastattelun!" Toisen viikon lopulla lyttäsin koko kyykkybiisin suunnitelmineen, vaihdoin kappaletta ja sain vihdoin tunteen, että nyt ollaan oikeilla jäljillä. JES!! Ja vihdoin..viimeisen viikon keskiviikkona..kaks päivää ennen näytetunnin pitoa..sain koko kolmen biisin helahoidon pakettiin, harjoteltua sen läpi putkeen viidesti ja sitten en voinu enää laittaa, kun tassut ristiin ja rukoilla etten munaa itseäni!

Miks aina kaikki on jätettävä viime tippaan? Viimesen päivän pakkomotivaatio. Ihan tarpeetonta itsensä stressaamista, mutta kai ne on niitä hetkiä missä tuntee elävänsä. Hahhaha. Helkkari!

Ja eilen oli se näytön paikka. En oo ikinä milloinkaan jäänittäny työhaastattelua niin paljon! Ja olihan tämä ihan erilainen, kuin mikään ikinä. Lyttäsin itseäni alimpaan maanrakoon jo valmiiksi ja psyykkasin kyllä tosi mainiosti itseäni siihen, että epäonnistun ihan heittämällä, unohdan koreografiat, myöhästyn kaikessa ja munaan täydellisesti. Maalasin vielä mielikuvia haastattelutilanteessa seinustalla seisoskelevasta naislaumasta, joka naureskelee ja osottelee häijysti sormillaan, kun teen itestäni pellen. Jep..ihan pieni epävarmuuden aalto ja taantuma tilaan, jossa olin viimeksi ehkä 15 vuotiaana. Ihmismieli on outo, kun se haluaa jotain kovasti!

Kun pääsin paikalle ja tapasin kaikki muut liikuntasalissa..tuntukin, että koko jännitys katos sen siliän tien. Kaikki ne ihmiset oli niin avoimia, välittömiä ja huumorintajuisia, että eihän siinä ollu mitään hätää. Mun lisäksi kaks muuta oli samasta lähtökohdasta, ei mitään hajua ohjaamisesta ja yhdellä oli kokemusta tuntien vetämisestä ennestään. Meitä oli siis yhteensä neljä havittelemassa paikkoja. Ja siinä kun kerettiin turista niin en todellakaan ollut ainut ketä jännitti. Mikä helpotus!

Vedin oman settini kolmantena. Oli kaikki microfonit ja pelit ja rensselit. Ja loppujen lopuksi en tainnut olla yhtään hassumpi. Muistin koreografiat, sain jopa spiikattua väliin jotain, joka oli ehkä mun suurin pelko, että saanko sanottua mitään. Ja kyllä..en tainnu munata itseäni ensinkään. Jäi tosi hyvä fiilis ja meininki varmisti sen, että tuo on juuri sitä mitä haluan...liikkua ihmisten kanssa! En enempää enkä vähempää! 26 vuotiaana oon viimein, kaikkien niiden kokeilujen ja 2kk:n "haluan tänään olla jonglööri" -hommien jälkeen, löytäny sen jutun mikä on ihan täysin MUN JUTTU!! \o/

Noh..jokatapauksessa..ei vielä juhlita. Alkuviikosta tulee palaute haastattelusta ja mahdollinen kutsu vielä kerran jatkoon, jos sellanen flaksi käy. En halua ajatella asiaa, en halua luottaa siihen, että pääsen jatkoon enää, etten tipu niin korkealta ja kovaa, jos niin ei käy. Avoimin mielin odottelen alkuviikkoa. Jos en pääse enää jatkoon niin ei mahda mitään. Tiedän, että tein näillä taidoilla ehdottomasti parhaani ja tiedän, että mussa on tälle alalle potentiaalia, joten keksin muun väylän lähestyä unelman saavuttamista, jos tämä väylä ei aukene enempää.

Hyvä fiilis on kuitenkin nyt! Ja alkuviikosta tämän asian tiimoilta sitten enempi.

Kiitos niille muutamille ihanille ihmisille keille kerroin tästä etukäteen ja jotka valo muhun uskoa, vaikka ite paskoinkin oman mielenterveyteni hyvin tehokkaasti siitä huolimatta, mutta olisin paskonu ehkä pahemmin, jos nämä muutamat ei ois sanonu mulle, että ei oo olemassa muuta vaihtoehtoa, ku onnistuminen, että se on päivän selvää. Ootte korvaamattomia! <3

Tänään luvassa laatuaikaa(ts. lapsenvahtikeikka) kummin murun kanssa! \o/ <3

Tänään otin mittojakin ja edistystä tapahtuu, mutta niistä lisää myöhemmin..nyt on jo liikaa tekstiä. haha.

Ylipaino. Laiskuutta vai olosuhteiden pakko?

Oon sivunnu tätä aihetta aika monesti. Tietysti, kun tässä näiden asioiden äärellä ollaan koko ajan tämän fitness höpötyksen kanssa. Ruokaa, liikuntaa, lepoa..jne.

En oo kuitenkaan sen suuremmin jaksanu syventyä aiheeseen, mutta Katri blogikirjoituksellaan (<--linkki)sai mut mietteliääksi tai lähinnä kirjoitukseen ilmestyneet vastaukset. Katri mietti onko terveelliset elämäntavat kaikille saatavilla lähinnä rahallisista syistä ja moni kommenteissa valitteli kalliita kuntosali maksuja tai ruoan hintaa. Mitkä minun mielestä on tasan tarkkaan pelkkiä tekosyitä.

Merkittävän tai vähän vähemmänkin merkittävän ylipainonhan saa lähtemään laskusuuntaan jo ihan pelkällä ruokailutapojen muutoksella. Ei kukaan tarvitse heti kärkeen koko kaupungin/kylän kaikkia mahdollisia liikuntapalveluita ja urheiluliikkeen uusimpia Six deuceja saati 300€:n lisäravinnepakettia.

Ja usein vaan on niin, että nämä ketkä sitten ovat ylipainoisia, tunkevat sisäänsä kaikkea käsillä olevaa silkkaa sontaa ja väittävät, ettei ole rahaa syödä terveellisesti, todellisuudessa saisivat sillä e-koodi vuoreen upotetulla rahalla, vaikka mitä terveellistä ja useammalle päivälle, kuin vain sille yhdelle.

Sekin vaan vaatii sitä vaivaa, kekseliäisyyttä ja totuttelua. Eihän kukaan oo sanonu, että Heseruokavaliosta ois KIVA siirtyä järsimään kurkkua ja maustamatonta kanaa  (ja terveellisyyden nimissä on muitakin vaihtoehtoja, kun se kuiva kana ja riisi!!). Tai, että ois ihan päivän parasta antia painua töiden jälkeen lenkille sohvan uumeniin hautautumisen sijaan. Etenkään, jos ei oo ikinä tehny yhtään mitään edellä mainittuja asioita.

Tavallinen ylipainoinen laihduttaja voi ihan huoletta syödä lautasmallin mukaan puhdasta ruokaa, joka siis sisältää sopivassa määrin myös pastaa, perunaa tai riisiä. Ei siihen tarvita mitään kitudieettejä tai jatkuvaa nälän näkemistä..uskokaa.

JA leipä..voi hyvä ihme.. lopettakaa suomalaiset se leivän mupeltaminen. Siinä on kans sellanen tyhjä arpa varastamassa tilaa ja rahaa kunnon ruoalta, joka oikeasti täyttäis mahaa ja antais keholle ravintoa. 

Kaupoissa on tuhansia vaihtoehtoja. Pitää vaan olla halukas vertailemaan ja kuluttamaan aikaa asioiden tutkimiseen eikä napata ensimmäistä valmispasta-ateria pussia hyllystä, joka silmään osuu. 

Sitten se liikunta. Vaikka se kuntosali puuhastelu onkin juuri nyt sitä kuuminta hottia ja sun pitää olla ihan fucking fitness tai et oo yhtään mitään niin uskokaa tai älkää, että muunlainenkin liikunta ja elämäntyyli käy ja mulla on myös iloisia uutisia...sellaista muunlaista liikuntaa saa ihan FOR FREE!! Ja tidättekö mistä sitä saa? Kurkkaappa ulko-ovestasi ulos..se on siinä! Kirmaa niin paljo, ku sielu sietää, tennarissa pohjaa piisaa ja ihan ilmaiseksi!! 

Sinne niin ja vaan mielikuvitus on rajana!!

Ja meillä on kaikilla myös oma kroppa, joka vieläpä on meistä monelle hyvin vieras..surullisen vieras, joten siihen tutustumalla saadaan mitä mainiointa liikuntaa ja lihaskuntoa aikaiseksi. Tosi monella, joka ei ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa on oman kehon hallinta ihan täysin kadoksissa. Sellaset asiat, kuin selän suorassa pitäminen, keskivartalon tukeminen, jopa käsien liikuttaminen tietyssä kulmassa saattaa olla täysin mahdottomia asioita. 

Etsi jostain portaat tai mäki. Etsi netistä videoita, herää aamulla katsomaan kuuden jooga, lainaa kirjastosta joku zumba dvd. Vaihtoehtoja on niin monia, että mulla menis viikko luetellessa niitä tähän. Pelkästään kirjottamalla youtuben hakukenttään sanan "Liikunta" löyty erilaisia videoita yli 3500 kpl.

Ja yks asia, joka ihmisiltä unohtuu. HYÖTYLIIKUNTA! Kaikki matkat, jotka voit tehdä kävellen tai pyöräillen niin tee. Säästäppä bensakuluissa tai julkisenliikenteen maksuissa.

Minun mielestä siis täällä on kaikilla samanlaiset mahdollisuudet. Se vaan on jokaisen omasta halusta ja viitseliäisyydestä kiinni. Ei rahasta taikka ajasta.

Siinäpä teille pohdittavaa, jotka ette ole sinut masumakkaroittenne kanssa.

Jutan hieno lausahdus tähän loppuun "Jos herkuttelee, ei saa valittaa läskeistä."

Tää viikko on ollu niin kiireinen ja oon ollu ihan luvattoman poikki pitkistä päivistä ja stressannu (kyllä..minäkin osaan stressata) huomista niin paljon, että oon ollu niinku jänis ajovaloissa välillä. Nyt alan todellakin olla ihan viilausta vaille valmis ja kuinka helpottuneena loikin äsken ympäriinsä, ku sain homman pakettiin. Nyt hiukka treenausta tänään vielä ja huomenna onkin sitten näytön paikka. Jännittäää!!

Kohta salille vetämään reisijumppa ja sitten pariksi tunniksi töihin. Huomenna suuntana siis Seinäjoki! \o/ Voi olla, että tällä viikolla tämä jää viimeseksi postaukseksi, joten kivaa torstaita ja loppu viikkoa ihmiset, jos niin käy! <3

Treenailujuttuja vain, ehkä myös pieni raivari.

Piti kirjotella tänään ihan asiaakin, mutta mun inspiraatio kuolee, jos on jotain ylimäärästä hässäkkää ja nyt on tullu väännettyä taas pitkää päivää ja muutenki v*tuttaa niin, että naama irtoo, joten ei..ei..nyt en jaksa paneutua ylipainoon, viinaan tai mihkään muuhunkaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, vaikka em. asiat mietityttivät tänään kovasti..niistä sitten, kun kelloon saadaan lisää tunteja ja maailmaan vähemmän ärsyttäviä ihmisiä. Huoh.

Joka tapauksessa on tähän päivään mahtunut positiivisiakin asioita. Nämä negailut kärjisty vasta kotiin tullessa (5km:n kävelyn + lisäravinnepaketin raahaamisen ja 14h pitkän päivän jälkeen NÄLKÄISENÄ!!).

Vedin tänään ihan HUIPPU HYVÄN takareisi ja pakara treenin! Ai ettien että mikä tuntuma! Tunsin oikein, kuinka takarepaleet kasvo kohisten..varmasti kasvo! Hahha. Kyllä vain! Prässi soi ja lantion nostot kirvotti tuskan parahduksia. Ah. Ja jotenki olin niin tavattoman keskittyny meininkiin, että en oo varma tanssahtelinko korvanappimusiikkieni tahtiin välillä. Ihan taas unohtu ympäröivä maailma. Loistavaa! Vieläkin...kohta 3 vuotta treenaamisen alotuksesta, hämmästelen tätä mun loppumatonta..kyllästymätöntä intoa. Hih. Ihanaa!

bersepumppi ja pömppömaha

Ja nyt on 4 päivän aikana tehty takareidet ja perse kolmesti, joten oiskohan nyt aika antaa niille kunnon lepo. Ja en muuten tehny eilen selkää vaan olkapäät olikin vuorossa ja huomenna siis selkä hommia!

Kävin jälleen myös läpi tulevan perjantain meininkejä ja pakko sanoa, että huh..voiton puolella ollaan. VAIKKA edelleen..hiomista vaatii ja nyt ei oo enää kovinkaan häävisti aikaa. Pitäis olla jo valmista! Torstain pyhitän kokonaan, kun töitä on vähempi. 

No se siitä. Nyt oon antanu näppäimistön huutaa ja kehon ryöpyttää adrenalinia...enkä suinkaan tuon alkutekstin muodossa vaan muiden sosiaalistenmedioiden kautta. Onneksi vaan kirjotellen, koska tärykalvo olis voinu puhjeta vastapuolelta. Niin paljon halusin HUUUUUTAAAAA!! Noh..ikävää, jännitystä mitä lie. Kyllä se siitä.

Nyt nukkumaan, että jaksan huomenna vielä puristaa kellon ympäri ja vähä yli. 

Kauniita unia kansa! <3

Kivuuksien viikonloppu!

Olipa rentouttava lauantai.

Mulla on aina ollu pienimuotosia ongelmia naisten suhteen ja tietynlainen kanailu ja kotkotus ei vaan mee mun aivolohkoon. Mun elämässä ala-aste aikaset "Me ollaan Maijun kans tää viikko kahestaan" -tyyppiset paskanjauhanta tsembalot on taakse jäänyttä elämää, mutta valitettavan moni maitorauhasen kannattelija on jäänyt tälle tasolle, joten toimeen tuleminen on ajoittain hiukan haasteellista..usein jopa mahdotonta. 

Siksipä on erittäin antoisaa ajaa, vaikka poikien kanssa vesiskootterilla ja puida saunanlauteilla pornon katselun syvintä olemusta...niinkuin esimerkiksi eilen. Mun poskilihakset on krampissa jatkuvasta hymyilystä ja nauramisesta. 

Kävästiin ensin porukalla treenailemassa....tällänen yyyber fitness mimmi ei ehkä näyttänyt kuuluvan ihan siihen testosteronin katkuiseen kerrostalon kellarisali -kuvaan better bodiesiensa kanssa,  mutta moni kakku päältä kaunis...kädet ja naama mustassa öljyssä sain vallan mainiosti taputeltua peräosaston siihen momenttiin, että nyt sattuu. "Lasketko tuon prässin mulle. Mun jalat ei yllä sinne ollenkaan." Hahhah!

Pelkkää rautaa.. :D

Ja mökkireissulla unohdin ihan ottaa kuvia, ku heiluin vaan sen vesiskootterin kanssa niin intopinkeenä. Illalla raahauduin mukaan vielä jonnekin pippaloihin, mutta 15 min jälkeen tajusin, ettei oo kyllä selvinpäin mun paikka, joten loikkasin ystävän kyytiin paluumatkalle ja tulin kiltisti nukkumaan kahden jälkeen.

Mutta ei huono saldo, uintia, saunaa, skootteria, hyvää seuraa(ja okei yks siideri ja yks olut!!) ja lämmintä!! Tykkään!

Parin viime viikon aikana mun elämään on palannu ihmisiä, joiden luulin jääneen taakse jo aikoja sitten..eniten ehkä siitä syystä, että koin elämänkatsomustemme olevan niin kaukana toisistaan, että konfliktien välttämiseksi oli parempi pitää etäisyyttä. Kuitenkin nyt..joko nämä ihmiset tai minä ovat muuttuneet ja oon tosi yllättynyt siitä miten läheisiksi välit tuntuu muuttuneen näin lyhyen ajan sisällä. Tuntuu, että voi puhua kaikesta..tai että ei tarvii puhua mistään. On rentoa ja mutkatonta. Ja ihan aitoa viihtymistä. 

Mun elämä on ihan hubaa, vaikka nyt vähän jotkut asiat stressaakin. (Mua jännittää ens perjantai ihan kauheesti!! Niin kauheesti, että haluaisin perua koko jutun. Mikä ei oo yhtään mun tapasta!!  Ja nyt ku sanon sen ääneen..haluan onnistua enemmän, ku mitään muuta! Enkä yhtään perua sitä!! Jep..pahemman luokan jännitystä!! Sekavaa!!)

Porrastreenin kävin tänään väsäämässä kaupungilla ainoissa portaissa joiden olemassa olosta täällä tiedän. Tässä kohtaa tuli niiiiiin ikävä Pyynikin portaita. Siellä on valinnanvaraa! Mutta kyllä nämäkin hien sai lentämään ja perän kipinöimään, kun harpoin auringonpaahteessa noita ylös. 

Ja Katan kokeilevassa kyökissä tehtiin taas pannaria, kun mulla ja iltapannarilla on ollu koossapysymis ongelmia, kun iltapalaan ei kaurahiutaleet kuulu niin löysimpä vastauksen tuosta viereisestä K-marketista. Psyllium jauhe! Sehän on melkein silkkaa kuitua, joten sitä vaan turvotettuna valkuaisten ja yhden keltuaisen ja rahkan sekaan blenderiin ja niin pysyi kivasti kasassa mun pannukakku ja rakennekin oli miellyttävä. Ei yhtään niin jämäkkä, kuin mitä kaurapuurolla tulee vaan sellanen lötkö niinku letut yleensä.

Hiukan kärsivällisyyttä vaatii hyytymisen odottelu kääntämisvaiheeseen kylläkin, joka mulla on rajallista. Sitten sipasin niskaan vaniljaskyriä ja tuoreita mansikoita. NAM!


Tänään ei oikein irtoo mitään järin syvällisiä pohdintoja. Huomenna taidan mennä treenailemaan selän ja annan peräosaston lepäillä, kun sitä on nyt pumppailtu kaks päivää putkeen ja vasta on paikkoja auottu. Ja jos on aikaa niin taidampa hiukka tsuumailla noita ens perjantain asioita peilisalin puolella niin saan jotain todellisuuten viittaavaa prspektiiviä siihen asiaan. Voi apua!

Noh..nyt sitten huomisten eväiden tekoon ja kohta kohti sänkyä, että saapi kammettua ittensä töihin.  \o/

Pari kohtaamista, jotka herättivät ajatuksia...

Muistan ala-asteella, itsasiassa heti ekalla luokalla, kun ihastuin luokkalaiseeni poikaan ihan perin juurin. Silloin ainakin jokaisella oli pulpetissaan virsikirja, ruokalappu jne.. vakiovarusteena.  (ruoka tarjoiltiin luokkiin pienessä kyläkoulussa)

Ja miksi tämä virsikirja tieto on tärkeä? No koska leikkasin kartongista, punaisesta, virsikirjan kokoisen sydämen, raapustin siihen ihastukseni nimen ja jemmasin sen virsikirjan väliin. Ja kesän tullen, kun nämä virsikirjat sitten palautettiin opettajalle, voitte kuvitella kuinka siinä kävi. Sinä kamalana päivänä koko totuus selvisi koko luokalle siinä silmieni edessä, kun opettaja kaivoi sydämeni kirjan välistä hymy huulillaan. Olisin voinut vajota suoraa lattian läpi sinne Kojolan kylän mutaan ja jäädä sinne. Olin, sielä omalla ensimmäisellä luokallani, ainut tyttö kuuden pojan joukossa. Sitä pilkan ja naurun määääräääääää!!

Mutta..kai se kasvaminen sellaisessa porukassa tekikin musta tälläsen selviytyjän, koska muistan silloin jo, että pakotin häpeän tunteet taka-alalle. Hyväksyin sen, että niin kävi ja nostin nenän pystyyn. Että vaikka jumalauta hävettää niin en anna pikku pilkan häiritä, koska eihän sille enää mitään mahtanut. Eikä siinä poikaporukassa auttanut ämmäillä, jos ei halunnu jäädä jalkoihin.

Joka tapauksessa..näin mulle kävi eilen ja kirjoitin siitä faceen suraavasti:

"Erikoisia kohtaamisia osa 163379: salin ja suihkun päälle, naturellina, pyyhälsin Tokmannille hakemaan palauttavaa patukkaa ja mättämään roposia hyväntekeväisyyteen kulta jaskan merkeissä. Ja hyväntekeväisyyteen ne menivätkin.

Noh...poistuessani päättäväisin askelin kys. Kauppakeskuksesta käveli tuulikaapissa vastaan poika (ja oikeasti poika..ehkä 20kg kevyempi ja varmaan ikäkin oli lähempänä kyseisiä pyöreitä) joka katsoi pitkään silmiin ohittaessamme toisemme.

Meni n. 2 sekuntia, kun kuulin takaani "anteeksi. Onko hetki aikaa?" Jotain flyerin tyrkyttäjää peläten vastasin melko viileästi ja epäilevästi "riippuu mitä asia koskee?" Johon poika hämmentyneenä "Sä oot tosi kaunis." Johon minä melkein sanattomaksi jääneenä (kerrankin) "ahaa..öööh..kiitos vaan..." ja hämmentyneenä poistuimme omiin suuntiimme.

Samainen kaveri tuli uudelleen vastaan citymarketissa ja tälläkertaa tiedusteli siviilisäätyäni johon luikurimaisesti tokaisin, jotta varattuja ollaan ja sanattomuus jatkui, vaikka olisin halunnut huikata pojan perään, että pidin moista rohkeutta suuressa arvossa, mutta empä saanut sanaa suustani."

Rohkea poika. En voi muuta sanoa. Ja vaikka hän ei ehkä varteenotettava poikaystävä kandidaatti ollutkaan niin kyllä hän hymyn huulille sai loppu päiväksi. :)

Toisenlainen kohtaaminen bussipysäkillä päivänä eräänä:

"Muuan, useamman päivän dokannut, herrasmies päätti jututtaa mua bussia odotellessa. Kertoi nähneensä mut edellisenä päivänä kevyemmässä vaatetuksessa tatuointieni kera ja tämä oli sitten kirvoittanut herrasmiehen ajattelemaan, että josko ne sitten olisivat minun tapani kapinoida. Ilmoitin ystävällisesti, ettei tällaisen kolmeakymppiä lähentelevän eukon ole syytä juuri enää maailmaa vastaan kapinoida vaan,että ne ovat lähinnä muistoja elämän varrelta ja itseilmaisuni muoto. Jotta kaikki tavallaan. Herra kiitti tästä erilaisesta infosta, jonka perään muisti kuitenkin mainita, että hänestä tatuoinnit ovat törkeitä. Sitten, bussin saapuessa, hän kaivoi citymarketin muovipussin ja oksensi siihen krapulaansa koko bussimatkan keskustaan. Minähän se olin siinä se yhteiskunnan häpeäpilkku. :)"

Pakko sanoa, että tuossa tilassa vaatii aika jäätävää pokkaa. Rohkea mies hänkin...eri tavalla, mutta ehdottomasti rohkea. Ja sai hänkin hymyn huulille. :)

Kaksi hyvin erilaista mielipidettä minusta, päin naamaa sanottuna, lyhyen ajan sisällä..sitä, kun on tällänen homejuusto ihminen, että ensin on ennakkoluuloja ja makuun päästyään sitä joko rakastaa tai vihaa.

Mitä vanhemmaksi sitä on tullu, sitä vähemmän hävettää oikeastaan mikään. Hävetyshän johtuu usein siitä, että mietitään mitä muut ihmiset ajattelee ja se on sellanen asia, joka ei oo ollenkaan allekirjoittaneen kiinnostuslistalla. 

Sen takia on välillä tuskallista seurata ystäviä, tuttavia, kavereita, joiden elämä ja kaikki ajatukset pyörii vaan sen asian ympärillä, mitä muut ihmiset ajattelee. Ei voida tehdä mitään, näyttää miltään, hankkia mitään..sen takia, kun muiden ihmisten mahdolliset mielipiteet huolestuttaa niin kovasti.  Tai vaihtoehtoisesti suututaan, pilataan päivä ja suunnitellaan jotain väkivaltaista kostoa, kun joku on sanonut susta sitä tai tätä selän takana.

Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja tiikeri ei menetä yöuniaan lampaiden mielipiteiden vuoksi. Ja mitä muita hienoja sanontoja niitä on, jotka pitää presiis paikkansa.

Tähänkin asiaan toki sisältyy tietynlainen vastuu, koska aikuisiahan tässä ollaan ja käytöstavat pitää silti löytyä ja kunnioitus kanssaihmisiä kohtaan. Ja tällä tarkoitan sitä, että et sä voi mennä kylille potkimaan mummoja, koska "Ei kiinnosta mitä muut ajattelee!".

Ihailen eniten ihmisiä, jotka ovat rohkeasti sitä mitä ovat. Ilman selityksiä, ilman pelkoa. 

Noh..se siitä aihepiiristä.

Eilen treenailin lupausteni mukaan ne olkapäät ja ojentajat. Oli tosi hyvä setti!! Joutu ihan vähän jopa ihastelemaan noita olkapäitä miten ne on muuttunu ja siinä missä ennen kattelin vastaavanlaiseen suuntaan muotoutuneita olkapäitä naisella...olin ihan, että "Yöök! En haluu tollasia!!" mutta kyllä! Haluan ja oon super onnessani, kun huomaan miten muutosta tapahtuu! huippua!  Ja kyllä..toissapäivänen kevyempi reisi,pohje treeni on uponnu kohteeseen sekin. Sattuu!! 

Muutaman tunnin päästä on viimein se fyssari. Vaikka se tuskin on mitään nautinnon riemujuhlaa...oon onnessani, jos sais nuo paikat auki ja treenit taas kulkemaan entistä tehokkaammin. Koska kyllähän tuo tukkoisuus rajottaa jokasta treeniä kuitenkin, vaikka miten tuntus, että menee perille.

Tässä on nimittäin alkanu huoli hiipiä naiseen....ei tässä kuitenkaan mitenkään älyttömän montaa kuukautta oo aikaa takoa enää sitä lihasta, joten nyt ois ihan äärettömän tärkeetä saada jokaisesta treenistä kaikki irti! En halua, että tulevan kisadieetin jälkeen oon pakkasen raiskaama vinkuheinä vailla mitään muotoja ja lihasta. Mieluummin liikaa, kuin liian vähän.

Välilä näyttää, että ois lihasta ja välillä taas näyttää omaan silmään, että ei kertakaikkiaan mitään! 


Nyt ruokaa, siivousta ja sitten kärsimystä!

Heippa! 

Vähän treeni löpinää ja yks d(m)okailu kuva

Ohhoh mikä päivä takana!! 

Aamu seiskalta ovesta ulos ja 21.15 olin kotona 5km:n kävelyn päätteeksi. Ou mai gaaaaaaaad! Voi olla ihminen loppu!!

Mutta jotain positiivista. Selkä antaa treenailla. Eilen tein siis selän ja hauikset eikä juuri muuta, kun kulmasoutu piti ottaa vähän varovaisemmin, ku levytangon nostaminen maasta meinas vähän vihloa, vaikka yritin tarkasti käyttää jalkoja nostossa, mutta kyllä se aina sen verran käy. Ja vatsoja en eilen uskaltanut vielä tehdä ollenkaan.

Tänään otin uhkarohkeana käsittelyyn reisijumpan, joka viime viikolla selän kosahtamiseen keskeytyi. Kevensin prässiä suosiolla parilla kymmenellä kilolla ja vapaata kyykkyä tein vaan pumppi tangolla 30kg:lla. En uskaltanut vielä heilua sen suurempien painojen alla vapaasti, koska torstaina on kuitenkin fyssari niin parempi yrittää malttaa nyt. Ja muutenkin vähän kevensin jokaisessa sarjassa...joskin pumppasin sitten pidempään tai tein lisäsarjan ja hyvin tuntuu kyllä reisissä ja hanurissa nyt, vaikka kevyempää olikin. Mutta kyllä huomaa miten tukkeessa nuo reidet on..ei herran jumala. Ne meni ihan ekoissa sarjoissa aivan kivikoviksi pölkyiksi ja jälkeenpäin vähän rullailin putken päällä niin ei minnekään. Ne on niin tukossa, että se ei edes satu enää..siis se putkirullaus.

Vatsat sain myös tehtyä tänään ja tänään onkin ollut aikalailla kaikki kipu poissa. Eilen seisomaan nousu teki vielä toisinaan pahaa, mutta tänään sekin on käynyt vaivatta.

Huomenna ois tarkotus pakertaa olkapäät ja ojentajat ja torstaina pidänkin levon, koska on se fyssari. Kerkeisin toki ennen sitä tehdä takareidet ja pakarat, mutta en näe kyllä järkeä tukkia niitä enää yhtään enempää ennen enkä jälkeen käynnin, joten torstai olkoon lepo ja jos sitten viikonloppuna ottaisin takarepat, pakarat ja porrasrallin.

Huomattavasti helpompaa suunnitella ja sommitella viikkoon 4 salitreeniä ja yks ulkotreeni, kuin kuusi salia ja kolme lenkkiä. Hahhah. Huomattavasti väljemmältä tuntuu viikko ja välillä luvattomankin lepposelta, kun tottu niin ankaraa tahtia vetämään tuon 7kk. Toki sopivasti keveni tähän heinäkuulle niin oon ehtiny vähä ammentamaan väriäkin ehkä itseeni.

Tässä teille loppu kevennyksenä pieni ote tuosta viikonlopusta. Siinä se kohtalokas asetelma, josta noinkin alkoholin notkistama kuravarvas rimpsrempsa jysähti pääedellä lattiaan. Ompa yllättävää. Ja kiitos vain Virpiseni. Kaverit auttavat sinut ylös, tosi ystävä räpsii kuvia ja nauraa. :D

Nyt on ihan välttämätöntä kammeta sänkyyn. En kerta kaikkiaan jaksa enää mitään. Öitä ihmiset! <3

Lipsutirallaa

Niimpä niin tekopyhä fitness perse täällä hei!

Lauantaina tuli paukattua poikain kanssa katselemaan Savonlinna Power EVENTiä, kun armas valmentajani sattui samaan kaupunkiin nykimään limppua lattiasta.

Olikin oikein yllättävän mukavaa seurata noita touhuja ja viihdyin vallan mainiosti sen viitisen tuntia, joka siellä vietettiin. Aurinko helli ja isot raudat liikku.(On kyllä vaikeeta sulloa tähän pieneen päähän miten helvetin paljon on joku 300kg!! Ihan käsittämättömiä määriä!! ) Ja kaupan tekijäisenä sain viettää aikaa ystävän kanssa, jota tulee harvoin nähtyä, mutta jutun taso ja määrä se on aina vakio. :D

Laverilla oli eksyny pikku titityyt pesässään sen hulinan keskelle. Toivottavasti tiput säily ehjänä ja emo on löytäny ne. :(

Suomen ennätys rauta ilmassa

Naisiakin oli muutama vetämässä ja yks tais tempasta 200kg tai ihan vähän alle. En muista nyt täysin tarkkaan. Valmentajahan se raapasi suomen ennätyksen 315kg. \o/ Tiiämpähän, että jos päätän vaihtaa lajia niin ei tarvii vaihtaa valmentajaa. Hahhah. Ja tällä leväperäisyydellä alkas olla aika selvää, että saan ihan just vaihtaa tosiaan tuohon voimailuun, jos tää perseily ei lopu.

Testosteronin kyllästämä ilmapiiri, porottava aurinko, kunnon rocki ja sairasloma. Voi voi voi. Siinä oli aikamoinen livetysliuska valmiina uppiniskaselle turmion tielle ja niinhän siinä kävi, jotta joudun tehdä lähikuppilaan vetoomuksen tanssitangon poistamisesta sen tanssilattialta ja ens kerralla ehkä harkita bikinibeibeilyn hyödyntämistä tosielämässä ja liimata olematon hamoseni persauksiin kiinni. Tai vaihtoehtoisesti nöyrästi pyytää ystäviltäni, että jos olen sellaisssa tilassa niin eivät jättäisi minua yksin...hetkeksikään.

Että vanha kunnon Katahan se tuli ulos kuorestaan, kun pikkusen oluella avitti. Noh..onni onnettomuudessa, että sinälläänhän tuossa ei ollut mitään erikoista tai normaalista poikkeavaa enkä minä itsestäni niin ole huolissani, mutta on aika ikävää pakottaa muut ihmiset katselemaan sellaista meininkiä. Etenkin, kun se homma ei varmaankaan ole näyttänyt samalta, kuin olen ehkä pääni sisällä kuvitellut. Etenkään se niskoilleen jysähtäminen pää edellä sieltä tangosta. Tekevälle sattuu ja sitä tulee toisinaan oltua aika ehtiväinen neiti.

Syytän tästä kaikesta sairaslomaa, koska mähän olisin treenannut koko viikonlopun, jos olisin pystynyt ja siis ollut myös töissä. Ja siis olihan tuo olut nyt lihasten rentoutumista ajatellen helvetin paljo parempi ratkasu, kun se että olisin alkanu jotain lääkkeitä popsimaan. Eikö niin? No juu.. ei.

Otetaampa uus yritys sille kurille ja nuhteelle. Tänään katsotaan josko tuo selkä antais treenailla. Vähä siihen vielä jomottaa ylös noustessa, mutta jospa unohdan nyt sen prässäilyn ja katon pystynkö tehä selän ja hauikset. Koska suurin syy tuohon kipuun on pakarat ja reidet, joten jospa antaisin niiden nyt olla.

Ja nyt jos koittaisin siivota tämän ällöttävän majani viikonlopun jäljiltä. Eilen en luonnollisestikaan tehnyt muuta, kuin maannut pahalle haisevana, kuola ja meikit poskilla ja yritin säilyä hengissä. Pitkästäaikaa jomotti jopa ohimoa ja pystyasennossa oleminen ei ollut kummoinen vaihtoehto.

Uusi viikko ja uudet kujeet, että ei kun niitä kohti! :)

Sokeri vieroitus + perjantai yksin = fail.

Ei muuta.

Rakkaus, onnellisuus, parisuhde

Mietiskelyjä hiukka pääaiheen vierestä, kun selkäsärkypotilaalla on taas aikaa. (jooo...olisimpa ymmärtänyt mennä sinne fyssarille jo silloin , ku  voivottelin, etten ole aikoihin käynyt...tukkoset pakaralihakset edesautto eilisen prässäyksen yhteydessä alaselän lihakset kunnon suojalukkoon ja saikkulappu hyppysissä ja sirdalud resepti apteekissa odottamassa tässä nyt napotetaan sitten)

Oon mietiskelly näitä asioita viimesen pari vuotta enemmän taikka vähemmän sattuneesta syystä, kun sitä on ollut kaikenlaista rallia tässä ihmissuhderintamalla. Ja, vaikka tuon viimesimmän sivalluksen jälkeen tässä hiukan ahdistaa ajatus yhtään minkäänlaisesta parisuhteesta niin silti mun sisäinen ja salainen vaahtokarkkimainen pehmeä imelyys ihminen kaipais toisinaan jalkapohjan silittelijää sohvan kulmaan. Ja tietty jotain, jonka voin käskeä aamuisin tukkimaan turpansa. Luonnollisesti. (Tai ehkäpä sen pitäisikin olla ihminen, jonka puhe ei haittaa mua..edes aamuisin.)

Tuntuu, että tässä on monella ihmisellä puntarissa oma onnellisuus vs. parisuhteen jatkaminen. Tuntuu, että monelle on käymässä niin, ettei uskalleta laskea irti siitä tutusta ja totutusta, vaikka ollaan suurimmaksi osaksi onnettomia ja kaikki tuntuu olevan sitä itseään...silkkaa paskaa.

Yksin jäämisen pelko on kieltämättä aika musertava. Se voi saada pysymään kaulaansa myöden paskaläjässä, vaikka hamaan loppuun saakka. Koska, vaikka se haisee niin ainakin se lämmittää. Ja onhan siihen hajuunkin vuosien saatossa tottunut, ettei sekään enää niin häiritse, vaikkei se onnelliseksi tekisikään. nimim. entinen kakassa köllöttelijä

Mutta tässäkö sitä sitten ollaan. Tyydytään siihen, ettei kai sitä nyt tarvitse niin onnellinen olla..kunhan ei tarvitse olla yksin? Lainatakseni erästä, toisinaan ihan fiksuakin, tyyppiä... "Emmä halua vaan tyytyä johonkin. Emmä halua vaan pärjätä.". Niimpä. 

Elämä on liian lyhyt pelkkään pärjäilyyn missään asiassa. (miksi sitä oli niin vaikea hyväkysä? )

Viimenen 1,5 vuotta oli omalla kohdalla aikalailla just sitä..pelkkää pärjäämistä ja pinnalla pysyttelyä samalla, ku toinen äyskäröi merivettä keuhkoihin ja toistepäin. Juu en väitä, enkä ole väittänyt, ettei mussa olisi hukuttajan vikaa. On...ehdottomasti. Ja kai mä sielä vieläkin pyristelisin, jos mua ei ois tuupattu ulapalle.

Mutta tyhmähän se on, joka ei asioista ja tapahtumista ota opiksi ja kasva niiden seurauksena. Jotenki tän kaiken ansiosta oon saanu rutkasti enemmän suvaitsevaisuutta, välineitä ja kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ja nähdä vieläkin enemmän värejä niiden päävärien ja mustan ja valkoisen lisäksi. 

Oivalluksen siitä, että parisuhde on kaikessa tavallisuudessaan just täydellinen sellasena. Ei se tarvi mitään kikkailua toimiakseen. Ei se ole mitään ostamista ja myymistä. Se on se turvallisuuden tunne siinä hetkessä sen toisen ihmisen kanssa, kun voit olla juuri sitä mitä olet ja tiedät, että se riittää. Ja ymmärrät, että sen PITÄÄ riittää. 

Kellään ei ole oikeutta muuttaa tai yrittää muuttaa toista mieleisekseen ja kaikista typerintä on edes yrittää vastata näihin yritelmiin. Se on suora polku kauas pois onnellisuudesta ja suora tuhon tie pidemmässä juoksussa.

Kai mä tässä yritän sanoa sitä, että onneton pärjäily parisuhteessa on aina huonompi vaihtoehto ja varsinaista ajan haaskaamista, kuin opettelu olemaan yksin ja onnellinen itsensä kanssa. Vähän niinkuin se, että jos et rakasta itseäsi ensin niin miten voisit ikinä rakastaa ketään toista tai miten kukaan voisi rakastaa sinua? Niin miten ihmeessä, jos et voi olla onnellinen yksin niin miten ikinä voisit osata olla onnellinen jonkun toisen kanssa tai joku toinen sinun kanssa?  Kaikki peruspilarit täytyy jokaisella olla itsensä kanssa kunnossa ja hanskassa. Toinen ihminen tulee siihen vain täydentämään sitä kaikkea, jo olemassa olevaa onnea. Ei pitämään niitä kasassa, rakentamaan SAAATI korjaamaan.

Rakkaus ei satuta, jos ei sen anna. Se opettaa. Ja kaikki mistä on mahdollisuus oppia jotain, on hyvästä...lopulta. :)

Nyt selkävammanen lyllertää auringon ottoon! Jos sunnuntaihin mennessä ei näy postauksia niin en ole päässyt ylös tuolta kalliolta.

Ihanaa päivää!! <3

Onko elämäsi mielekästä, jos tarvitset siitä lomaa?

Kaikesta pitää aina tehdä niin vaikeaa ja loppuun asti miettiä, pähkäillä ja järjestää.

Mietitään tässä nyt sitten kaikki yhdessä, että liikkuakko lomalla vaiko eikö?

Niin sanat "loma" ja "vapaa" saakin ihan automaattisesti ainakin allekirjoittaneen inhoamaan kaikenlaista liikuntaa ja on vaan helpotus, että luvan kanssa voi viimein maata. Öööh. Noooot!

Miksiköhän sitä tarvitsisi lomaa jostain sellaisesta asiasta,  jota rakastaa? Tai siis miksi sitä pitää erikseen miettiä? Pointti on siis se, että jos sielä treenaamassa käy mielellään arkena niin miksi se ei muka olisi luonnollisesti mielekästä myös lomalla? Että jos huvittaa liikkua ja mieli kaipaa sitä liikuntaa niin sitten liikutaan. Jos ei niin sitten ei! Simple as shit!

Tarviiko sielä terassin sohvalla väkisin maata ja kieriskellä huonon omantunnon syövereissä vain siksi, että on loma?

Ei maailma muutu tai elämä pysähdy siihen lomaan. Uskokaa tai älkää niin elämä jatkaa kulkuaan ihan samalla tavalla,  kuin viime maanantaina, joten mikset voi tehdä muka samoja asioita,  kuin viime maanantaina...paitsi että saat ehkä nukkua pidempään, kun ei tarvitse töihin.

Voisko olla jopa rentouttavampaa tehdä tavallisia arjen asioita ilman työkiireitä, kuin stressata siitä miten saa lomailtua kaikista tehokkaimmin? Tehokasta lomailua...johan se kuulostaakin ihan naurettavalta.  Olisko ihan kauheeta vastata kysymykseen "Mitä teit lomalla?", että "En mitään!".

Maailmasta ja ihmisistä on tullu niin saakelin suorituskeskeisiä, että edes rentoutuminen ei ole enää rentoutumista vaan suoritus! Kuka tekee sen parhaiten, kuka saa siitä eniten irti. 

kuva täältä

Mulle vapaalla ja lomalla sitä parasta antia on se, että ehdin tehdä asioita, joita en arkena ehdi tai saan venyttää aikatauluani hiukan vapaammin. Mun ei tarvitse lähteä salille tasan klo 14.15 joka kerta töiden takia..vaan voin mennä esimerkiksi klo 12.30 tai klo 17.47, jos siltä tuntuu.  Mun ei tarvitse sulkea tietokonetta klo 23.30, että ehdin ennen puoltayötä painaa pään tyynyyn vaan voin kukkua koneeni kanssa vaikka kolmeen, koska aamulla saa nukkua juuri niin pitkään, kuin huvittaa. 

Loma ja vapaat ovat lomaa ja vapaata aikatauluista. En mä mun elämästä mitään lomaa tarvitse. Pitäisikö huolestua, jos sellasta tarvetta ilmenee? :)

Vapaapäivän täydeltä rakastamista!

*Varoitus: Sisältää yliannostuksen koira intoilua!


Noin. Asunnon, sukkien ja puhelimen lisäksi olen haalinut itselleni myös koiran. Näin se vaan käy. Hahhaha! Saisko lapsen vielä jostain? Anyone??

Sain eilen hoitoon tälläsen turrikan, enkä minkä tahansa turrikan vaan ehkä maailman komeimman ja ihanimman otuksen, kun nätisti pyysin. Ajattelin, että tässä sujuu vapaa päivä rattosasti moisen palleroisen kanssa ja pääsinkin jo nukkumaan viime yön prinssi kainalossani(se todellaki nukku sängyssä mun kyljessä kiinni ja kuorsas, ku isompi porsas! haha. :D ) ja aamu meillä starttaskin lenkkeilyn merkeissä ennen mitään aamupaloja. Hih..oli ihanaa, kun ollu niin outoa olla ilman aamulenkkejä ja nyt oli seura vielä mainiota niin päivähän alko ihan loistavasti!

Päivemmällä painuin komistuksen kanssa rantsuun. Vähä jänskätti, että kuinka mun käy jos vastaan tepastelee toisia koiria, kun tällä kaverilla elopainoa lienee meikäläisen verran ja lievä ongelma saman sukupuolen edustajien kanssa. Mutta hyvin meni. 

Käytiin kalliolla vähä istuskelemassa ja tuli sitä pulahdettuakin. Tuo arvon prinssihän ei sitten hipiäänsä todellakaan kastele, joten hän sai nököttää puun alla varjossa vesikupposen kanssa.

Näihin maisemiin täällä vain ei kyllästy!

Niin oli hiostava ja kuuma ilma, että ei tuon koirulin kanssa juuri tuntia kauemmin viitsitty olla, kun herra alkoi käydä levottomaksi vaan suunnattiin takaisin kodin viileyteen, jossa karvakaveri onkin ollut ihan lopen uupunut. Oon niin rakastunu tuohon palleroon!! ^_^ <3

Jatkettiin myös auringon ottoa vähän aikaa täälä kotona terassilla, kunnes Herran hermo meinas mennä, kun naapurissa joku suivaantunu äijän kuvatus repi äänihuuliaan muijalleen jonku tunnin verran ja kävi hyvin selväksi, että hän lenkkeilee ja yritti ottaa päiväunia ja ämmällä on lupa poistua äitinsä luo nuolemaan ****** ja enempää ei kuunneltu, kun poistuttiin sisälle, jottei mun hoitovauvan herkät korvat saastu enempää. Hävytöntä.

Päivä on siis sujunu pääpiirteittäin erittäin rattoisasti ja eipä oo tullu vaan löhnättyä sisällä, kun ollu joku jonka kanssa lähteä vähä terassia edemmäs. 

Huomenna jatkuu työt ja 9pv:n työputki edessä ja huomenna myös luvassa reisi ja pohje jumppa! \o/

Nyt on ainakin univelat kuitattu todellakin! Tuntuu, että oon elämäni voimissa! Ja nyt, kun on kolmatta päivää menossa sokerilakkoa hyvällä ruokailu rytmityksellä..ei kroppakaan tunnu enää niin nesteiseltä. Jännä miten herkästi mun kroppa reagoi kaikkiin muutoksiin. Toisaalta se on kyllä hyvä, että reagoi. 

Sitten ei, kun koiran tuoksuista loppuiltaa kaikille. Minä taidan jatkaa nautiskelua ja lyllertää saunan lauteille!

Heippa! <3

Ne uudet treenikuviot

Hommahan tiivisty kerta rykäsyllä oikein kivasti.

Olkapäät ja ojentajat tehdään yhdessä ja selkä ja hauikset. Takareidet, pakarat ja reidet, pohkeet. Treenipäiviä salilla ei ole, kuin tosiaan 4, mutta treeni aika piteni huomattavasti. Helposti näyttää menevän pelkkään treeniin 1,5h, koska lämmittelykin hoituu kevyillä alkusarjoilla ja aerobista ei ole.

Vatsoja saan edelleen tehdä vapaa valintaisesti 2-3 päivänä viikossa toistoalueella 15-20 ja n. kolme eri liikettä. 

Pääpaino on selkeästi olkapäillä, takareisissä ja hanurissa. Ja onhan ne tällä hetkellä ihan huomattavasti heikommat alueet. Joskin uskon, että tällä olkapäätreenillä saadaan ne ainakin aika nopeasti mukaan. Tänään oli aika huikee pumppi noissa palleroissa, ku väänsin sen kolmen sortin viparia ja superia joka suntaan. Ja tuntuma oli sen verran mainio, että hiusten pesu treenin jälkeen oli hiukka raskasta.

Hyvin huomaa kohdat mihin sitä lihaa tarttis saada, jotta saadaan sitä haettua pyöreyttää aikaseksi. Ja puhun nyt olkapäistä. :D

Eilen tein takareidet ja pakarat. Jotenkin..johtuu varmaan siitä, että vaihtelu on todellakin virkistäny ja saanu muhun uutta intoa, mutta myös siitä, että homma läjättiin tälläseen selkeeseen nippuun, tuntuu tää uus ohjelma ihan yli mielekkäältä ja on helpompi saada ittensä tekemään sarjat loppuun ja hakemaan se tuntuma joka toistolla siihen treenattavaan lihakseen.

(On pakko keulia, että prässäsin jonku 210kg. 180kg + kelkka!! Ja kyykkäsin smithissä 90kg!! Miun reisissä on voimaa..ja pyllyssä!!)

Kun sanotaan, että älä treenaa sitä liikettä vaan sitä lihasta. Niin nyt oon nimenomaan onnistunu tekemään tuota jälkimmäistä entistä paremmin. Jaksan keskittyä nimenomaan siihen missä sen pitää tuntua ja jos tunne herpaantuu teen uuden.

Sarjojen pidentymisen ja liikkeiden järjestysten muuttuessa on tietysti pitäny katella tutuissa liikkeissä painoja uudelleen ja kyllä se hiukka syö miestä, kun et enää pystysoudun ja pystypunnerruksen smithissä jälkeen saakkaan tehtyä pystypunnerrusta käsipainoilla läheskään samoilla painoilla, kuin aiemmin. "Miehekkäät" :D 11,5kg/käsi vaihtu auttamattomasti 8kg/käsi ja seki oli siinä ja siinä, että sain ne vikassa sarjassa liikkumaan minnekään.

Vasemmassa kädessäkin tuntuu olevan kalvot taas niin jumeksessa, että se meinaa muutenkin antaa helvetin paljo nopeampaa periksi kaikessa ja välillä tuntuu, että se muljahtelee pois sijoiltaankin koko olkapää. Taitaa kroppa olla vailla pienehköä kehonhuoltoa. Seuraava fyssari käynti tulee niin koskemaan jahka sinne joskus uskallan.

Tänään on edelleen menny mun sokeri vierotus hyvin. Meinasin murskata välipalarahkaan yhden makeutusainetabun, mutta empäs murskannut. Säästelen sitä iltapannariin. Ja ruokailut on ollu sen verran kivasti balanssissa, ettei niitä mielitekojakaan oo ollu. En tiedä eikö niitä vaan oikeesti ole vai sainko vaan nyt niin hyvän niskalenkin itestäni, että ne on helppo sivuuttaa? Toisaalta..mikäs tässä on yksinään ollessa kämpillä rahkojensa äärellä. Poissa silmistä poissa mielestä.

Pakko laittaa kuva tuosta, kun tämän aamuinen pannari näytti miljoona kertaa herkullisemmalta, kuin se tuonne ohjeen yhteyteen liitetty sörsseli. Toisinaan onnistun, toisinaan taas en. :D

JA tänään oon ollu ahkera tyttö ja saanu jotain..aika paljonkin..aikaseksi sen mun salaisen deadlinen osalta.....

..BUAHHAHAHHAAAH....

Sokeri Hiiri häkkiin!

No niin oli hienosti koko ämmä puhki, ku vetelin yöunia tuonne aamu 11.00 asti. Ei herran jumala! Jo tokaa kertaa viikon sisällä vedän lähelle puolta päivää, kun kello ei oo herättämässä. On vissiin ihan pientä univelkaa ja uupumusta ollu pinnan alla, joka vaan on jääny huomaamatta, kun on ollu niitä pakollisia menoja ja hommia heti kuudelta aamulla..yleensä jo vähä ennen.

Mutta nyt koittaa luxus viikko, kun seuraavan kerran tarvii laittaa kello herättämään vasta perjantai aamuksi. Kaikkina muina aamuina saan kiskoa unta tauluun niin kauan, ku mielin ja niin aion myös tehdä!! Haa..ihanaa!! 

Siihen päälle päätin, että nyt loppuu taas sokerin mätystäminen ihan kokonaan! Ompa yllättävä tieto, että rippijuhliin leipoessa sieltä täältä meni hiukka myös omaan suuhun vähän sitä tätä ja tuota. Ihan vain vähän taikinaa, kuorrute suklaata..jne.

Tää mun sokerikoukku on ihan järkyttävää ja sairasta. Tämä on nimenomaan juuri se sokerikoukku ja addictio, joka ei oo MILLÄÄN tavalla tervettä. En voi ottaa yhtä palaa suklaata, haukkua donitsista tai yhtä hedelmärae karamellia. En tosiaan!!

Jos otan yhdenkin palan niin kaikki lähtee ihan käsistä...joskus jopa hajun tavoittaessa sieraimet..on vaikeuksia. En kertakaikkiaan PYSTY hillitsemään itseäni. Kotona en voi missään tapauksessa säilyttää avaamattomia sokeriherkkuja odottelemassa jotain tiettyä hetkeä. Ei ei ei. Syön ihan kaiken ja syön niin kauan, kun niitä on olemassa. Oli kyse sitten kolmesta litrasta jäätelöä tai 1,5kg karkkia tai mistä vain.

En koe edes normaalille ihmiselle tulevaa pahaa oloa övereistä, kuin ehkä 15 minuuttia, jonka jälkeen pystyn taas jatkaa sokerin mättämistä. Oon niin kateellinen ihmisille, jotka voi ottaa yhden palan suklaalevystä ja antaa sen sen jälkeen olla kaapissa, vaikka viikon. Tai kaksi namia tv mix pussista ja antaa sen odottaa seuraavan viikonloppuun, jolloin taas otetaan kaksi namia!! EN YMMÄRRÄ!!

Jos saan nenäni eteen karkkeja niin suorastaan ahmin ne kitusiini. Suklaalevy tuhoutuu 15min ihan heittämällä ja 300g karkkeja samassa ajassa. Hullua.

Ja tosiaan..viikonloppuna närpin sitä sun tätä sieltä täältä ja tuli sitä juhlapäivänä maisteltua kakkujakin. Ja koska jokainen suuhun tukittu sokeri oli justiin saman verran liikaa..päätin, että nyt loppuu!! Tässä kesän aikana on kuitenkin menny vähä vapaammin jäätelöä ja jopa sitä suklaata. Ei nyt joka päivä, mutta ainakin parina viikonloppuna/kk ja koska olen sokeriholisti niin nämä kerrat ei oo todellakaan jääny siihen yhteen palaan tai yhteen jäätelöön.

Joskus pyörin, ku mikäkin narkomaani ja kolisuttelen kaappeja ja etin edes jotain pientä karkin tynkää tai pakastimen perälle unohtunutta jäätelön lirua. Ihan oikeasti. Elämä ilman alkoholia ja tupakkaa ei oo missään vaiheessa ollu niin hankalaa, ku yrittää pysyä erossa karkeista ja muista vastaavista.

Nyt en käytä enää mitään missä on sokeria! Ja makeutusainettakin kohtuudella ja vain omissa sallituissa ruoissa. ts. prodepannari. Yritän vaihtaa aamusen aspartaami mehukeitonkin marjoihin niin vähenee makeutusaineen käyttökin vähän. Kuin myös skyr saa jäädä toviksi.

Ja tänään eka päivä vedetty kunnialla. Ilman ylimääräsiä himoja. Näyttää muutenkin sopivan tuo aamarin vetäminen vasta aamu ysin jälkeen mulle paremmin ja ekan lämpimän aterian sijoittuminen tuonne klo 14-15 tienoille, kun jotenkin mielihalut pysyy siten paremmin kurissa.

Katsotaas mitä huomisesta tulee, kun tosiaan nämä pari päivää vapaata sattuu tähän ja siinähän on kyllä aikaa rakennella mielihaluja. Onneksi huomenna pitkät treenit luvassa ja jospa kävisin etsimässä lähistöltä uimarannan, jossa voisin grillata tätä kalkkunan olemusta muutaman tunnin.

Niin valkonen, että häikäsöö!!

Huomenna koitan koota jotain sanottavaa noista treeneistä, jotka sain nyt ihan virallisesti kunnolla ilman painopakkoihin törmäilyä..käynnistettyä tänään uuden treenikierron alusta! On nimittäin sangen rakastettava uusi ohjelma todellakin. Eikä tämä ole sarkasmia! Mutta siitä huomenna.

Hyvää yötä! <3