Osteopatiaa ja selkätreeniä

Ensimmäinen viikon täyslepo salitreenistä takana ja sorvin ääreen palattu selkätreenin merkeissä. Kuvittelin, että en jaksaisi mitään, mutta mätin jopa lisää painoja ja toistoja. \o/

Ennen iltapäivän treeniä, kävin Osteopaatilla kysymässä mikä mua vaivaa, kun tuntuu, että vasen puoli kropasta vääntyy oudosti ja se on alkanu häiritsemään nyt, kun treeniä on tullut enemmän.

Osteopaatti kyseli taustoja ja joku ahaa -lamppu sytty sen pään päälle, kun kerroin esim. kyykätessä olon olevan tasapainosempi sillon, ku vasen jalka on huomattavasti edempänä, kuin oikea ja olon olevan eriparia, jos jalat on samassa linjassa.

Niimpä mut neuvottiin ottamaan paita pois ja osteopaatin käskettyä mun seistä suorassa, katseltuaan mua vähän aikaa hymähdellen ja saatuaan multa "Seisotko omasta mielestäsi nyt suorassa?" -kysymykseen "Kyllä." -vastauksen, totes, että vasen puoli tosiaan on ihan rullalla enkä todellakaan ollu seisoessani suora. Vähän aikaa taivuteltuaan mua eri suuntiin sain tuomioksi, että vinous johtuu alaselän juntturasta.
Alle puolen tunnin painelu ja molemmilla kyljillä kunnon rusautus (olo oli ku märällä pyyhkeellä) ja tuli kuulemma valmista. Tuntu just siltä, että paine oli hävinny.

Onneks kyse oli näin helposta jutusta. Mulla vilisi silmissä jo, vaikka mitä kauhuskenaarioita treenaamisen lopetus pakosta ja kisojen unohtamisesta. 

Ja nythän on pakko myöntää, että lauantaina sorruin...söin YHDEN konvehdin. Sellaisen hasselpähkinän makuisen neliön. OMG!! Sitä morkkiksen määrää, mutta sitä ihanaa makua, joka suli kielelle, kun kulutin aikaa sen yhden kimpaleen lussuttamiseen. Mulla oli NIIIIIN kauhee himo, kun otin tänne kotiin yhden rasian, että voin tarjota vieraille (VIRHE ottaa himaan yhtään mitään tollasta!!) ja päätin päästää itseni mieleni päähän ja ottaa yhden. (Jos nyt jostain pitää olla ylpeä niin siitä, että se jäi siihen yhteen...normaalisti, kun tuppaa jäämään putki päälle)

Onneks nää on nyt syötetty muille tahoille!

Aijaijai! Ja Better Bodiesit ovat tulleet taloon!! Oh my lord!! Sovitin liikkeessä 6 eri housut ja eri merkeiltä, koska päätin, että jos oikeesti löytyy paremman näköset ja tuntuset, ku ne himoitsemani camo kuosiset, niin ei sen ole pakko olla Better Bodies vaan merkin vuoksi. Mutta asiahan vaan meni niin, että ne yksinkertasesti tuntu ja näytti parhaimmilta. 
Matalasta vyötäröstä huolimatta ne ei luista jalasta pois vaan ne on lantiolle niinku liimattu ja kyykistelin ja venyttelin niin ne mukailee kyllä kehon liikettä miten päin vaan..puhumattakaan siitä, että peräkin näytti niissä kaikista kivoimmalta. Hihhih. 

Menipä vielä  S kokokin päälle suht heittämällä, vaikka tuo perse yleensä on vaatinu vähintään M:n. Mutta koska edessä on alakropankin pienentymistä niin halusin vähä pienempää housua jo valmiiksi, ettei jää isoksi sitten.

Ja tuossahan näkyy tuo mun näppärä tukkaprojekti. Kyllä. Se on pinkki. Tänään pakko yrittää korjata tilannetta, koska pitäis vähä töitä tehdä enkä haluais näyttää 15 vuotiaalta punkkarilta.

Huomenna, jos tän päivän jäljiltä jaksan, yritän tehdä pienen koosteen vuodesta 2013, joka oli niin syvältä hanurista, kun vaan olla ja pystyy! 

Näillä eväillä..Hyvää uutta vuotta ihmiset!! 
Ottakaahan iisisti!! 

Joulu lusittu

Hyvät Joulut näin jälkikäteen vielä kaikille!!

Vihdoin tuo stressin sävyttämä aika alkaa olla takanapäin ja ihmiset voi palata normaaleiksi. 

Mutsin ansiosta pysyin ruodussa koko joulun. Äiti oli laatinut nautaa, kanaa, kalaa, hirveä yms..herkkuja sisältävän menun ja koska oon ainut ketä se älytön jouluruuan(laatikot ja kinkku) mättäminen on aina eniten kiinnostanut..oli perinteiset jouluruuat jätetty kokonaan hankkimatta ja valmistamatta tänä vuonna. Ja sen sijaan mamma hääräili keittiössä puntarin ja höyrykeittimen(jonka sain muuten viedä mukanani..huippu härveli!!) kimpussa. Ihana äiti! <3

Höyrykeitin. Pahoittelen, että hiukan paskainen sellainen. 

Pakko kuitenkin tunnustaa, että lasillinen chileläistä mustaa kissaa uppos aaton pippuripihvin kanssa, joka tuntu ihan älyttömältä juhlalta, että saatoin suoda itelleni sen lasillisen. 

Ja lahjat jaettiin perinteisesti ja hyvin salaisesti.Hahhaha. Mutsin kanssa kysyttiin jo toisiltamme aikoja sitten mitä toinen haluaa ja niimpä vaihdettiin samalla summalla (summaa ei oltu kyllä päätetty) varustetut lahjakortit aattona. Mamma pääsi kauneushoitolaan ja minä saan uudet treenivaatteet Body Actionilta. \o/ (Arvatkaa meinaanko olla true fitness mimmi ja hankkii Better Bodiesit..ARVATKAA!!)  

Tietty vähintään se yks konvehtirasia on saatava ja marmeladeja. Konvehdit odottaakin täälä pahaa aavistamattomia vieraita kenen kitaan voin ne tunkea.

Muuten aika vetämättömästi se Joulu sujahti. En jaksanu nähdä läheskään kaikki ihmisiä keitä piti ja hermot hakkas rajotinta vasten ihan koko ajan. Tiuskin ja olin välillä aika ikävä ihminen, joten päätinkin hilpasta omaan kotiin jo joulupäivänä ja pyhittää pari päivää vaan olemalla jylhässä yskinäisyydessäni, koska sitä oon kaivannu jo viikkokausia ihan eniten.

By myself

Taas askel lähempänä ämmän kuolemaa

Niin sitä ollaan ihan virallisesti sen kahdenkympin huonommassa päässä ja lähempänä uusia vuosikymmeniä. Synttärit meni rauhallisissa merkeissä töitä tehden ja koska sali ja lenkki vapaa sattu juuri sille päivälle..ehdin töiden jälkeen käydä jopa ihan oikeissa kaupoissa, vaikka lompakon kannalta olis ollu parempi, ku olisin kipittäny kotiin. 

Juhlistin siis synttäreitä edistämällä hiusten värjäysprojektiani ja ostamalla jääkaapin täyteen ruokaa.(ts.kahden päivän eväät..hahhah)

7 vuoden aikainen musta pois ja punaista tilalle kiitos. Vaatinee vaan muutaman poiston.

JA..voi ei!! Pakko tunnustaa. SÖIN VAHINGOSSA Skyr:n, jossa on sokeria!!! En tajunnu, ettei ne kaikki oo makeutusaineella makeutettuja ja olin ihan onneni kukkuloilla, kun löysin kaupasta mansikan ja en sitten ymmärtäny tutkia ravintoarvoja ennenkö oli liian myöhäistä. Vähä mulla on morkkis! Opittiimpahan taas uutta. Ravintoarvot syyniin, AINA! Se oli kyllä niin hyvää, että olishan hälytyskellojen pitäny soida jo siinä.

Skyr helvetistä! -.-

Ihana kirjottaa tälläsestä tavallisesta meiningistä, kun elämä alkaa olla pikkuhiljaa kondiksessa. En tiedä, jos joku muu olis käyny läpi tämän mun vuoteni, olisko tullu aikoja sitten mieleen tehdä itsemurha. On tää ollu vaan niin rankka, etten ihan taas muista millon, ennen tätä, ois ollu noin vaikeeta noin pitkään.
Mutta nyt alkaa tuntua, että ihan tosissaan helpottaa. On koti, raha-asiat alkaa olla kunnossa, ihmissuhde sopat purkitettu ja pakastettu, töitä piisaa ja henki kulkee. Melkein voisin väittää, että Love my life again!

Sain paljon apua ja tukea ihmisiltä, joiden sitä ei olisi tarvinnut antaa ja paljon jäi saamatta ihmisiltä, joiden olisi olettanut sitä antavan ja joilta olisi sitä kipeästi tarvinnut, mutta tämä taas määrittelee sen ketkä ovat niitä todellisia ihmisiä ympärillä ja kullan arvoisia. Keiden seurassa vahvistuu, koska tietää, että ne auttaa sua kantamaan taakkaa eikä suinkaan mätä lisää paskaa niskaan. 

Kaikki vuoden aikana tapahtunut oli pitkälti itse aiheutettua, että se evännee multa valitusoikeuden, mutta se kaikki on nyt toivottavasti takana päin ja tiedän, että siinä missä ite sain mojovan, vuoden mittasen, oppitunnin..en ollut ainut sillä mun järjestämällä opetusjaksolla ja oppi on menny perille muuhunkin suuntaan. Ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.

Otan riemusta kiljuen vuoden 2014 vastaan parin viikon päästä, kiitos!

Hektinen arki

Reilu 3 viikkoa on nyt vierähtäny valmennuksen alotuksesta ja tänään oli aika lähettää valmentajalle ekat mitat. Otin siis 24.11 itestäni lähtömitat ja nyt kolme viikkoa myöhemmin uudet. 

Siitä huolimatta, että kolmessa viikossa tapahtunut muutos on silmilläkin nähtävissä, oon noudattanu ohjeita ja treenannu, ku mielipuoli kaiken muun ohella, pelkäsin kuollakseni etten oo tehny siltikään tarpeeksi eikä mitään tuloksia ole näyttää. Mutta turhahan se pelko oli. n. 2cm lähteny joka kohdasta, en kylläkään tiedä millanen saavutus se on kolmessa viikossa, oisko voinu lähteä enemmän? Olisinko voinu treenata vieläkin kovempaa? Olisin varmaan, mutta näillä mennään.

Vasen ylhäällä otettu 2,5kk sitten Japanissa, oikea n. 2kk sitten Taiwanissa ja alin vasen viikko sitten ja oikea eilen. Sieltä ne vatsalihakset pikkuhiljaa pyrkii jällen näkyviin (jopa näköjään vinot!!) ja hartialinja on selkeytynyt ja persauksiinkin jo hieman pyöreyttä tullut lisää. Hommiahan on vaikka kuinka paljon vielä, etenkin tuo alaruumis, kun on sellanen murheenkryyni ollu aina. Ja se onki vielä ihan eri paria yläkropan kanssa. Onneks rakastan jalkapäiviä!

Aika ällöttävältä muuten näyttää tuon alaosaston muotoutuminen. Kun osasta paikkaa on palanu rasva ihan selkeesti vauhdikkaammin ja siihen kohtaan on jääny tavallaan sellanen löysä tyhjä nahkapussi(kuulostaapa ihanalta), jonka oletan siis kyllä aikanaan tiukkenevan lihaksen kanssa kiinteämmäksi, mutta joka nyt tuo mieleen lähinnä 80v mummon riippuvan pakarapussin. Hahhah. Onneks se nyt ei oo niin radikaalisti havaittavissa muuta, ku sillon, ku intoudun tekemään peilin edessä lähempää tulos tarkastelua ja puristelemaan selluliittikasoja. hahhah.

Ruokavalion noudattamisen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Syön kaiken mitä vaaditaan niillä aikaväleillä, kun vaaditaan. Välillä on kiva, ehtiessäni, väsätä niistä ainaisista samoista raaka-aineista kaikenlaisi versioita, kun yleensä tulee vaan syötyä ne sellaisenaan, ku ne on. Kasvikset, proteini ja hiilari kypsäksi ja ei, ku ääntä kohti. 

Välillä oon tehny paprikajauhelihapihvejä. Sika hyviä, kun laittaa reilusti chilijauhetta ja pippuria. Sidosaineeksikaan ei tarvii, kun pikku lorauksen vettä, että saa paprikapalat ja jauhelihan mössättyä sekasin, palloksi ja taputeltua pihviksi pellille. Sitten vaan uuniin. Toisinaan oon laittanu myös osan keitetyistä riiseistäni pihviin.

Täytetty paprika on myös ollu hyvää. Jauhelihat/kanat esipaistettuna sisään, reilusti mausteita (oreganoa päälle, jos jauhelihaa) ja uuniin. Kyytipojaksi pennepastaa, raejuustolla täytetty avokadon puolikas ja NAM!

Ja parsakaalihan on mun hyvä ystävä, joten se nyt menee miten päin vaan hyvänä lisukkeena painon sallimissa rajoissa aterialla! 

Baari hommiakin tässä eilen harrastelin. Pääasiassa duunin merkeissä, mutta jäi siinä reilusti aikaa ihan istua alaskin vesituopillisen kanssa ja lätistä sitä kuuluisaa paskaa. Ai, että miten mun aivot nautti!! En muista millon viimeks oisin voinu huoletta käyttää verbaalista lahjakkuuttani ilman, että kukaan loukkaantuu jokaisesta läpästä mitä heitän. Ja nauraa ja hymyillä tuntikausia ihan vaan siksi, että seura oli viihdyttävää ja olo oli rento pitkästä aikaa.

Vähän toki moinen pilkkuun asti istuskelu verotti tän päivän meininkejä ja myöhästytti mut omalta aamupalaltani niin, että nyt kukun yötä vasten ja ootan, että saan syödä iltapalani. Mutta olihan se sen arvosta.

Huomenna alkaa viimenen viikon kierto treeniä ja sitte pääsen ihan oikeelle joululomalle. Ei duunia, ei treeniä..vaan äitin lihapadat ja sohva! 

Adventure is over

Sitä kai sanotaan, että "Pitää lähtee kauas, että näkee lähelle.". Kävin tosi kaukana ja myös lopulta tosi pohjalla. Mutta tässä sitä ollaan, hengästyneenä, mutta viimein taskussa melkein kaikki mitä halusin ja käsissä avaimet niihin asioihin mitä tulevaisuudessa haluan. 

Astuessani junasta ulos Lahden rautatieasemalle, 23.11., laiturille 1-2, ajattelin, että melkein tasan tarkkaan 3kk aiemmin lähdin samalta laiturilta kohti Siperiaa ja jätin kaiken taakseni...odottamaan mitä tuleman pitää. Aika nostalginen ja ehkä haikeakin fiilis. Olinhan sielä vaan pakkaamassa elämäni pussukoihin lähteäkseni taas seuraaviin koitoksiin.

Tossa laukussa oon asunu viimeset 4,5kk

Oon ollu niin kiireinen, etten oo ehtiny hetkeksikään pysähtyä läpikäymään koko Aasian reissua, mikä on tosi hassua. Se oli iso ja merkittävä reissu ja oon vaan siirtäny sen jonneki aivojen perukoille ja unohtanu koko jutun, ku on ollu muka niin kiire. Ja tämän kirjoittamisenkin aloitin jo yli kk sitten, mutta on ollu täysin mahdotonta kasata ajatuksia ennen tätä.

Olihan se aikamoinen itseänsä tutkiskelu matka ja pakko sanoa, että oon aika ylpee siitä sisäisestä balanssista, jonka oon jostain löytäny. Vaikka ulkopuolisen silmin tää elämän meno, etenkin viimenen vuosi..vaikuttaa kaikkea muuta, ku tasapainoselta niin silti tunnen olevani tosi rauhallisessa tilassa.

Vaikka aina valitankin kiirettäni ja sitä, ettei oo aikaa hengähtää tai maata sängyn pohjalla silti kiire ja jatkuvat projektit pitää mut hengissä. Halustani huolimatta, en pystyisi kuitenkaan maata sielä sängyn pohjalla. Kyllästyn, tylsistyn ja kuolen pois, jos mun pitäis tehdä niin ja oon ehkä hyväksyny sen, ettei siinä ole mitään pahaa.
Joidenkin ihmisten on vaikea elää mun kanssa tästä ominaisuudesta johtuen ja kun siihen vielä lisätään se, että en omista stressaamisen kykyä, siis sitä ihan aidon oikean stressaamisen, voin olla melkoisen raskas kanssa ihminen, jos tahti ja rentouden taso ei ole sama tai edes lähelle.

Reissulla myös tämä asia selkeytyi, kun pystyin niin huolettomasti imemään itseeni jokaisen kokemuksen ja vastoinkäymisen ilman hermojen kärähtämistä. Olin vaan loppujen lopuksi onnellinen, kutakuinkin, kaikesta. Ja opin myös hyväksymään sen, että mulla on lupa ottaa asiat ja tapahtumat vastaan mulle ominaisella tyylillä. Ei mun tarvii esittää, et mulla on kurjaa, jos toisella ihmisellä on.

Viihdyn myös sittenkin yksin. Oikeastaan tosi hyvin. Enkä näkisi mahdottomana vaihtoehtona tehdä tulevaisuudessa pidempää reissua omassa seurassani. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä sun elämästä onnellista ja on oikeastaan aika tärkeetä oppia olemaan ensin täydellisen onnellinen yksin ja sitten vasta ottaa muita ihmisiä jakamaan se sun kanssa. Jaettu onni on kaksinkertainen, riippuvainen onni, sitä vastoin, lähinnä pettymys.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää Aasian vallotuksen henkinen puoli. Ehkä joskus jaksan kirjottaa koosteen vielä nähtävyyksistä ja kulttuureista, mutta en lupaa siitä mitään, koska se kaikki oli mulle loppujen lopuksi ihan toissijasta, vaikka mielenkiintosta oli toki sekin.

-K

Aamumato

En tiedä miten monta tuntia tarvisin aamussa aikaa, että ei tulisi kiire. Herään 3 tuntia ennen töiden alkua ja silti oon aina nykyään myöhässä. Ennen heräsin, mietin itsekin onko se tosiaan mahdollista, TUNTIA ennen töiden alkua! Ja kerkesin juoda kahvin, olla koneella ja syödä + olin duunissa ajoissa, vaikka sinne käveli 15min. Nyt ei tulisi kuuloonkaan moinen!

Niinä aamuina, kun olen viettänyt kaikenlisäksi yöni työpaikallani MYÖHÄSTYN SILTI, vaikka herään sieläkin 3 tuntia ennen työvuoron alkamista, aamuaero aamuina jopa 4 h ennen. Ihme vetelehtimistä.

Kai se on, kun illat on saliharrastuksen myötä, niin täyteen buukattuja, kun treenaan aina töiden jälkeen niin aamut on sitä ainoota mun aikaa jolloin saan vaan löhnöttää koomassa kahvini kanssa eikä siitä tarvi potea huonoa omaatuntoa. (Paitsi jos myöhästyy niistä fucking töistä! hahhah)

(Äsken mun ovella kävi joku kukkalautojen asentaja. Siinä se ukko napotti lauta ja pora kainalossa. Tukka pystyssä ja iso t-paita päällä kysyin, että "Onko pakko tulla nyt." jostain syystä ukkoa hymyilytti ja lupas tulla sitte, ku oon lähteny. Mun aamuja ei terrorisoida mun kotona poralla. Piste. hahha.)

Kaikenlisäksi teen näistä aamuista toisinaan ite itelleni kuolettavan vaikeita. Eilen illallakin olisin voinu punnita tän päivän ruuat valmiiksi niin EI! En voinu. Ajattelin kyllä illalla ääneen, että kusen suoraa omiin aamumuroihin, mutta eeiih..eeeiiiiiiih!! Ja kyllähän se nyt tänä aamuna sitten vitutti. Hyvä, kun ehtii nyt sitten kahvinsa juomaan. Huoh.

Ja aikaa tälle blogimarmatuksellekkaan ei olisi ollut minuuttiakaan, mutta päätin, että aamuistenpurkkisulkeisten lomassa on pakko ehtiä vähän narisemaan.

Nytpä sitten pakkelit lärviin ja tukkaputkella kohti velvollisuuksia! Kivaa päivää kaikille!

Sisustamista ja purkkisulkeisia

Verhot ikkunassa, tanko,sänky ja uus käytetty sohva paikallaan. Kämppä siis kutakuinkin kuosissa, kolkohko vielä, mutta vähän jotain ihanaa sisustus krääsää, budjetin antaessa myöten, ja saadaan kodikkuuskin kohdalleen. En malta oottaa, että pääsen ripustelemaan jotain hyllyjä ja liimailemaan tekstejä ja suunnittelemaan mimmosen lipaston hankin sängyn päätyyn ja maton eteiseen ja ja ja...oon ihan höpönä kaikkeen sisustus krääsään ja suunnitteluun. Huippua! 

Uusvanha sohvani! Oli kyl huippu ostos! 

 Treenit ja ruokavaliot on on pysyny määrätyissä puitteissa kaikesta ns. stressistä huolimatta ja parisen viikkoahan tätä virallista noudattamista on takana ja eilen olikin ensimmäiset yhteistreenit trainerin kanssa. Huhhuh. 

Koska oon sairas paska, tein kahtena peräkkäisenä päivänä yläkroppaa ja säästin etureisi treenin Pt:n kanssa tehtäväksi. Tiesin kyllä etukäteen, että tulen tekemään kuolemaa.

Alkulämmittely jo, askelkyykkyineen lattian päästä päähän + kyykkyloikkien, meinas tappaa mut. Sanoinki, että en halua edes tietää mitä seuraava tunti tuo tullessaan jos alkulämppä saa mut jo haukkomaan henkeä. Ja niinhän siinä sitten kävi.. 400 toistoa pelkkiä etureisiä erinäisissä laitteissa (hack, prässi, reidenojentaja, lankku + kyykkyjä ja loikkia). Ensimmäistä kertaa elämässäni pidin selkeästi kuuluvaa meteliä treenatessani. Voi luoja muhun koski ja se tunne, kun keho huutaa "EI ENÄÄ!!" ja traineri, että "VIELÄ MENEE!!" 

Siitä tietää, että homma menee oikein, kun haluaa tappaa lähellä olevia ihmisiä. Ja olohan tämän piiskaamisen jälkeen oli mitä mainioin. Portaiden kiipeäminen lähes mahdotonta ja tämän päivän snadi kipuilu enteilee huomiseksi kunnon lyllerrystä. Tätä mun reidet juuri kaipaa!!

Purnukka sulkeiset ja keittiön jatkuva kaaos meinaa tehdä mut välillä hulluksi. Käytiin J:n kanssa Oulussa ja sinnekin piti väsätä muovipussiin kaikki päivän ateriat matkaan. Punnitse, mittaa, paista, pakkaa. Varmista, ettei kipot ja kupit vuoda ja yritä vetää ne huppuun niin, ettei kaikki tavara oo sylissä liikkuvassa autossa. Kun ne tuppaa olemaan sylissä, vaikkei mikään liikkuiskaan. Maailmassa ei ole kyllin syviä ja isoja lautasia mun annoksille.

JA jos sattuu tulemaan päivärytmiin joku muutos, on ruokakatastrofi valmiina. Paniikki mistä saada korvaavia tuotteita ja jääkö joku ateria syömättä, ehtiikö sen korvata jollain ja ja ja ja...elämä on yhtä ruokaa.

Oulun matkan eväät

Mun laboratorio

Viikon päästä lähettelen PT:lle ekoja mittoja itestäni. Jännä nähä onko kolmessa viikossa tapahtunu mitään. Ite ainaki huomaan, että vatsalihakset vähä meinaa kurkistella ja hartialinja on lyhyessä ajassa tullu selkeemmäksi. Kyllä ruokavalio, herkkulakko ja juomattomuus vaan puree, vaikka ne ajoittain tuottaakin pieniä tuskastumisen aaltoja. \o/

Hullun myllyn viikko 48

Aaaah..muuttaminen.(jonka takia siis päivityksetkin ovat viipyneet) Tuo mieltä ylentävä hyötyliikunnan muoto, joka saa hermot poksahtamaan nopeempaa, ku supersetti hack-kyykkyjä.

Lauantaina oli määrä muuttaa ja viime viikko oli kaikinpuolin kiireinen muutenki, joten pakkauspuuhat jäi vähä heikkoihin asetelmiin. Alkuviikosta pyörähdin eksän luona tekemäs jotain roinavuoren kasaamista eteiseen, mutta siihen se sitte oikeestaan jäikin, koska tietysti ystävien tapaaminen meni tällästen sivuseikkojen, kuten muutto, edelle. Hahhah.

Tähtityttö kuvaukset oli myös viime viikon tiistaina Helsingissä ja kuva (joka muuten tullee olemaan ehkä maailman hirvein, koska mut pakotettiin hymyilemään niin, että hampaat näkyy..eksää lainaten "Oh FUCK!!" Hahhah.) ilmestyy helmikuun ekalla viikolla seiskassa + tietysti se epämukava ja nolo videohaastis. Oh my lord! Noh...kokemus oli kuitenkin ihan hauska ja kukapa tyttö ei nauttis siitä, että tukan ja meikin tekee kerrankin joku muu, kuin itse JA nythän mulla ei ollu sitä perinteistä viikonlopun jälkeistä pöhöäkään, joten kroppa saattaa edes olla vähän edukseen. Vaikka en hehkuta sitäkään nyt liikaa, koska musta otetut kuvat vaan ei onnistu ikinä. Piste.

Maanantaista keskiviikkoon olin siis Järvenpäässä ystävän luona turisemassa paskaa ja keskiviikkona otin jälleen suunnaksi Tampereen ja tyhjän asuntoni, jossa olin vakaasti päättänyt jo yöpyä. Oli sielä onneksi Siperiaan hankkimani fleece makuupussi ja patjan virkaahan toimitti toppatakki. Tähän voinen sanoa nyt, että "Siperia opettaa!". Yö oli kohtalaisen kamala. Yksinäisyyden tunne korostui kylmässä ja kaikuvassa asunnossa maatessani kovalla laminaatilla. Siinä sitä tuli mietittyä, että tästä vaan ei päästä enää, kuin ylöspäin. 

Erittäin paskasti nukutun yön jälkeen, torstaiaamuna pakkasin jälleen kimpsut ja kampsut ja otin suunnaksi Porin ja sielä odottavan uudelle haisevan parin päivän työkeikan. Aloin olla ihan kuitti ja hermoja kiristi niin kovaa. En olisi yhtään enää jaksanu rampata, mutta niin vaan täyty ja Porihan oli paikkana ihan huippu, huippuine ihmisineen, että se sentään vähä piristi. Ja tuli sitä tietysti Porin päässä käytyä kuntosalillakin, joka nyt ei ollu mun tarpeisiin ehkä kyllin kattava, mutta kyllä mä reiteni kipeeksi sain.

Perjantaina jälleen Tampereelle viimeiseksi yöksi kovalle lattialle ja sitten aamusalin jälkeen, ystävän korvaamattomalla avustuksella, hakemaan kamoja Lahdesta. Voi olin niiiiin onnellinen. VIHDOIN!! Tanko, sänky, töllö!! Mitä luksusta!! Oma OSOITE!! Mä oon taas olemassa tämän yhteiskunnan silmissä. Hahhhah. 

Me kaks muijaa suoritettiin kamojen kanto kärriin n. tunnissa..3.kerros ei hissiä. Hurautettiin Tampereelle, purettiin kuorma 4. kerrokseen..onneks oli hissi..PAITSI..käytiin myös hakemassa siinä hötäkässä mun uus (käytetty) sohva, jonka varasin alkuviikosta, joka oliki kokoluokassaan sitä kaliiperia, ettei se mahtunu hissiin. Niimpä me näppärät ämmät, ystäväni voimanaisena etenkin, kannettiin se kierreportaita kahdestaan sinne stnan 4. kerrokseen. Meinasin repiä peliverkkarit ihan tyystin, mutta saatiin, kuin saatiinkin se vaan ylös asti, mutta kyllä me oltiin loppu!! Silti vaan, kamat vähä näennäisesti omille paikoilleen, ykköset ylle ja yöhön. 

Oli aika testata pään kestävyyttä selvinpäin baarissa viikonloppuna. Vichy linjalla ystäväiseni ryystäessä tyytyväisenä jos jonkunlaista herkku juomaa. Kieltämättä olo oli vähän orpo ja joukkoon kuulumaton, mutta en usko, että tulevaisuudessa ois mahdotonta kyetä sopeutumaan selvinpäin baarissa oloon. Ei ahdistanu niin paljo, ku ois voinu olettaa. Ilta meni istuskellessa ja jutellessa. Oltiin niin loppu ettei oikein lähteny muutenkaan sen enempää se meininki, vaikka melkein pilkkuun jaksettiinkin olla. Ja J:kin on sen verran lujaa vielä mielessä toivonkipinänä, ettei tuo miestarjonnan tuijottelukaan huvittanut pätkääkään.

Tyytväisenä kyllä kömmittiin sängyn pohjalle, takas MINUN KOTIIN pästyämme, ja ei tarvinnu vissiin kummankaan juuri unta kysellä.

Ihan siis hullu viikko takana ja alan todella toivoa, että tää tästä jo kohta rauhottuu. NYT, kun on virallisesti koti, haluan mun oravanpyörän takasi! Kiitos nam!!

Nihkeähkö alku

Noooin on startattu uus ohjelma (siis jo heti viime torstaina) ja ihan helvetin laihoin tuloksin. Empä oo ihan just äsken tuntenu itteeni noin aasiksi mun lempipaikassa. Kannellessani ähisten ja puhisten painoja eessun taassun, poistaen ja lisäten, seisoen minuutti tolkulla tuijottamassa jonku ristitaljan yläosaa ja puhellen itsekseni, että miten se face pull nyt tehtiinkään. Hahhah. Minä joka päämäärätietosesti normaalisti menen osiosta toiseen, hoidan hommani ja lähen kotiin, olinki nyt ihan sormi suussa.

Valmentajan tapaamisessa kaikki oli niin selvää ja "joo joo muistan muistan." no niin hävis kaikki päästä siinä silmän räpäykses, ku astuin töiden jälkeen Fressille. Noin tehotonta ja hietöntä treeniä ei oo ihan äsken kyllä ollu. VAIKKA koitin päästää itseni pälkähästä, koska eka treenihän se vasta oli. Ei se ikuisesti noin mene. Hassua, kun sitä niin pienestä heti tuskastuu itseensä.

Kuitenkin...jos jotain positiivista haluaa huomioida niin kokeepahan hommat taas kivan piristyksen, kun kaikki on uutta. Sitä lähtee salille taas mielenkiinnon ruplatus aivoissa, kun ei tiedä etukäteen minuutilleen miten kauan treenit sinä päivänä kestää eikä muista ja näe silmissään koko treenitoimitusta etukäteen.

Ja lauantaiaamun jalkatreeni pyyhki kyllä totaalisesti torstain itseensä pettymykset pois, koska se vaan meni niiiiiin hyvin. En oo aikoihin kyykänny bulgarialaisella itteeni polvilleen, mutta nyt kyykkäsin, ku ei vaan päässy enää vikalla kunnolla ylös, vaikka miten pusersi. Ai, että sitä tuskaa! Vihaan sitä, mutta rakastan! Jalat vaan on mun juttu!! Tänään sitten luvassa olkapää hommia, jännä nähä mitä tuleman pitää. 

Ja nyt on uus keittiövaakakin jälleen hankittu ja pienet ihanat muovipurnukat, joissa kivasti voin kannella punnittuja eväitä mukanani. \o/

Saanen esitellä..uusi ystäväni.

Nyt se on totta!!

Eilen kävin siis sovitussa PT tapaamisessa.

Mua jännitti ihan yliyliyli paljo koko tapaaminen ja rakentelin päässäni jo kauhuskenaarioita siitä miten saan huutia mun kunnosta ja kuinka mulle lisätään sali käyntejä ja poistetaan ruokaa ja ja ja...ihan laidasta laitaan mietin kaikkee hirveetä, joka saa mut juoksemaan pois paikalta ennenkä ehditään edes alottaa. 

Mutta........

Mitä negatiivisempaa odottaa sen positiivisempaa yleensä saa eikä metsään menny tälläkään kertaa. Ensinnäkin yllätyksekseni sain älyttömät kehut mun lähtökunnosta, vaikka en todellakaan oo tyytyväinen siihen panostukseen minkä annoin ennen näyttäytymistä. 
Ekaa kertaa mun elämässä mun lyhyt ja "rasvaa ärsyttävissä paikoissa" -kroppa olikin täydellisen mallinen nimenomaan tähän lajiin. Kerranki se on täydellinen johonkin. Outoa. Yleensä se on nimenomaan ollu sitä epäsopivinta lajia yhtään mihinkään.

En myöskään oo tähän asti syöny kovinkaan väärin. Ruokavalio noudattelee samaa kaavaa aika samoilla raaka-aineilla paitsi, että saan syödä enemmän. IHANAA! Molemmilla lämpimillä aterioilla pastaa! Ja treeni päivinä jopa hedelmää! Aamupalakin runsastui. Syömistä rakastava ihminenhän on innoissaan. Hahhah.

Aamulenkit lyheni. Tuntuu, että mun elämä tässä vaiheessa helpottu siihen nähden mitä oon siitä ite itelleni tehny. Eli..vielä ei olla vaikeuksien äärellä näiden asioiden suhteen. Lienee positiivista, jos ensimmäiseen mahdolliseen kisa-ajankohtaan on 1,5v.

Puolisen tuntia läpikäytiin ruokavaliota ja saliohjelmaa, joka oli laadittu sillä tähtäimellä, että ne bikinit on edessä. Ja sitten salin puolella käytiin jokainen liike läpi. Osan laitteista kanssa voi tulla pitkä ja kivinen tie yhdessä, jos ne jo ilman painoja tuntu ihan hirveeltä paskalta. Aijaijai!! Toistaseksi vielä oon niin sairas, että kiemurtelen innostuksesta. Kyllä se tästä vielä suruksi muuttuu..ei pelkoa.

Viikolla 51 tapaamaan sitten pääjehua, joka kertoo tarkan kisa-ajankohdan. Hiiohoi! Siihen asti persaukset laulamaan (tai räjäyttelemään trip mehuja niinkun valmentajani hauskasti ilmaisi).

Ja tämä kaikkihan tarkottaa myös sitä, että ryyppääminen on nyt sitten virallisesti ohi ja se se onkin saanut jännän efectin aikaan. Minä en olekaan se kenelle se päätös siitä asiasta on vaikein vaan muut ihmiset. Ihan, ku pitäis tuntee jotain huonoa omaatuntoa siitä, että himoitsen tätä bikini fitness asiaa tällä hetkellä. "Aina sitä yhden voi ottaa." "Sulla leviää pää." "Ihanko meinasit 2 vuotta olla juomatta?" "Mites joulu ja uusivuosi ja KESÄ..sullahan on kamala kesä edessä!!".

Niin. Nämäki kai niitä asenne kysymyksiä. Mähän oon juomatta just niin kauan, ku tarve vaatii. En väitä, ettei missään vaiheessa ala vituttaa. Tulen todennäköisesti erakoitumaan, koska en osaa bilettää ilman viinaa. (Vois tietty liittää tähän projektiin ihan kokeiluna tuon viihteellä käymisen selvinpäin. Uskokaa tai älkää..se on mulle ihan utooppista. (pleksit tai ei mitään..hahhah) Joten voisin ihan kirjotella siitäkin tässä sivussa.)

Mutta...tällä hetkellä tämä tavote on sen verran suuri ja tärkeä mulle, että ykskään nautittu bissen tippa ei ole sen tuhoutumisen arvonen. Ja tämän päätöksen ei pitäisi olla keltään muulta pois. 

Miljoonasti oon kyllä saanu jo kannustusta kaikilta ja mutsikin lupas jouluksi tehä mulle mun ruokavalio ruokaa. Ehkä se on helpottunu, ettei sen tarvii ostaa mun takia 13kg kinkkua tai väsätä 700 laatikollista lanttu ja maksalaatikkoa. Kerrankin. Ootappas vaan äityli, kun tämä kaikki on ohi niin sitte tehäänki kahden menetetyn joulun edestä!! Ja sillon on varmaan jäljellä vielä tulevan joulun juhlapöydän konvehditkin!! (Ainut suklaa, joka meillä säästyy vuodesta toiseen..)

Näillä eväillä! Tästä lähteekin sitten käyntiin kaikessa ärsyttävyydessään ehkä maailman 750 00000000 Fitness blogi rustailu. Nauttikee!

Bikini fitness

Sehän se olis sitten se suuntani. Torstaina alkaa vuosivalmennus ja aika intopiukeena ootan mitä tuleman pitää.

Uskon, että kisa ajankohta tulee olemaan 2015, vaikka ehdottomasti mullekaikkihetinyt -ihmisenä haluaisin tähdätä ensi vuoteen, mutta reissun yms stressi tekijöiden takia uskon sen ajankohdan olevan kuntooni nähden aivan liian kiireinen.

Tarkotus oli, reissusta palattua, ponkasta ihan heti salille, unohtaa sosiaalinen elämä ja karkkihyllyt, että ois edes jotain mahiksia vuoteen 2014, mutta eihän se asia menny yhtään niinku olin suunnitellu. Salille palasin kyllä kovalla sykkeellä ja ruokavalioonkin...arkipäivisin, mutta nuo viikonloppu huminat ei sitten oikein jäänykkään. Oli tietty ikävä kavereita ja huijasin itteeni, että kyllä nyt yhen päivän viikosta voi ottaa. No jooh. Kaikki tietää ettei voi! Seuraavana päivänä aamupuuron mättäminen suklaamuffinsien sijasta ja aamuaerobisilla käyntihän on sula mahdottomuus. Joten, jos alunalkajaanki vuosi 2014 oli tähtäimenä häilyvä, on se nyt lähes näkymätön ja en voi, kun syyttää itseäni. Siitähän ei päästä minnekään.

Torstaina varmaan selviää enemmän ja tiedän mitä alan tehdä ja millä ajalla. Oon kuitenki superinnoissani!!

Ja nyt, kun on ollu tapetilla tämä "Bikini fitness muoti-ilmiönä" -asia niin pakko varmaan iteki sanoa siitä sananen, vaikka turpa kiinni oleminen ois varmaan järkevintä, mutta enhän minä voi.

Tämä nk. kohu hivuttelee niitä asioita, mitkä on kaikessa ongelmana, kun kyseessä on naissukupuoli. Onko miesten kisapuolella samanlaista kuohuntaa? Vääntääkö äijät tai purnaako ne jossain netissä tai pukuhuoneessa siitä kuka saa ja kenen ei pitäis osallistua mihinkin lajiin tai sarjaan. Ja sitte kirjotellaan ja tapellaan ja supistaan, kun tuokin luulee olevansa niin fucking fitness ja toinen huutaa, et saan mä olla fitness jos haluun. Hmmm..rohkenen epäillä tai sitte oon väärässä ja ihan vitun pihalla maailman menosta...ja nykypäivän miehisyydestä. :D

Jospa kokeillaan ihan sellasta, että keskitytään niihin omiin hommiin jokainen. Erityisesti me ämmät, ku meillä on niin ärsyttävä pätemisen ja toisten dissaamisen tarve. Siis jumalauta! Suurin osa meistä, jotka tietää mitä on fitness, jollain tavalla pyrkii pitämään kunnostaan huolta, elämään terveellisesti jne. Toiset haluaa kisata, toiset ei, mutta onko kumpikaan vaihtoehto keltään muulta pois? Ei, ei se ole. Kaiken tämän "muiden ratkaisuista ärsyyntymisenergian", kun laittais johonki järkevään tekemiseen niin sitä saattas saada ihan älyttömästi aikaan.

Ite en henk.koht. tiiä mistään mitään. Joku aavistus on siitä, että kisaaminen tulee olemaan kaikkee muuta, ku helppoo ja veikkaan, et mun aavistus menee, todellisuuden läjähtäessä naamaan, potenssiin sata. En oo treenaillu, ku pari vuotta, josta vuoden enempi tosissani. Sitä ennen poltin, ryyppäsin, söin ja jojo laihdutin.

Tykkään haastaa itseni ja viime vuoden haaste oli röökinpolton lopetus ja tsippatsappa..onnistuin, koska päätin niin! Ja koska henki kulkee salilla sen ansiosta paremmin ja tulostakin alko näkymään..aloin haaveilla seuraavasta itseni haastamisprojektista eli bikini fitnessistä. Ja sitä kohti aion mennä. Emmä oo kysyny kenenkään mielipidettä siihen enkä aio kysyä. Mutta ei mulla oo myöskään mielipidettä siihen asiaan, jos jollain on tai ei ole samoja aikeita. Mitä jos tahoillamme dumpataan ne energiat siihen treeniin ja lakataan tuijottamasta ja arvostelemasta muita ihmisiä ja heidän valintoja.

Kylmä kotimaa.

16.10.2013

Jännä kakka oli tullakseen viikkoa aiemmin housuun, ku mailiin saapu joku ilmotus, että mun lennon uus Boeing oli vaihdettu Airbusiin ja saisin vaihtaa lentopäivämäärää, jos haluisin. Nopeesti vilkastuna siis aluksi olin jo varma lennon peruuntumisesta, mutta ei sentään. Inhoan muutoksia, mutta ei ollu aikomustakaan vaihtaa päiviä. Halusin miehen kainaloon ja vauhdilla.

Saavuin lentokentälle n. 4h ennen lennon lähtöä, koska päätettiin poistua hotellista yht´aikaa ettei tulisi mitään ihme säätöä pantin yms. asioiden kanssa. Ja joka tapauksessa nukuin yöllä vain tunnin, että saisin lennolla nukuttua niin sama se oli lähteä kentälle norkoomaan.

Olin varmaan näky jättimäinen rinkka pinkeenä selässä ja iso violetti, täyteen ahdettu, hippikassi olalla. Pussittavat harmaat collarit jalassa ja niin ikään harmaa trikoopaita. Mukavuus pitkällä matkalla ennen kaikkea. Hahhah. 

Vetäsin kentällä jättikupin kahvia naamariin ja lähdin nakkaamaan rinkka hirvitystä lähtöselvitykseen.(se paino jo reilu 15kg, ku lähtiessä matkaan 2kk aiemmin n.10kg) Ihme kyllä, lähtöselvitys oli auki jo tosi aikasin ja pääsin kassistani nopeasti eroon. Pyysin myös paikkaa koneen takaosasta, jos ois pieni mahis saada vedettyä sitä unta kuulaan.

Suvarnabhumi

Yllättävän nopeesti aika kentällä meni loppujen lopuksi ja kohta jo pääsin sulloutumaan koneeseen Ruotsalaislauman kanssa. 

Pääsin kolmanneksi vikalle kolmen hengen riville ja rivin toiseen päähän istu joku tyttö. Keskipaikka jäi vapaaksi, joten nousun ja turvavyövalon sammumisen jälkeen törkeesti nostin käsinojan pystyyn ja käperryin sikiöasentoon penkeille. 

Tuoreet lennon jälkeiset tunnelmani kuvailtuna Facebookista:

"Ai, että...unelmieni 11,5h koneessa. Kaks uhmaikästä kakaraa kahden penkin päässä ja ilmeisesti joku auktoriteetiton äitiparka, koska ne vitun kakarat kailotti koko lennon. Ihan vähä teki mieli antaa Kata tädin auktoriteettia pikku pilteille. Ystävällisesti kertoa miten näppärästi sinne Norjalaisen siivelle pääsee, jos turpa ei tukkeudu. Turbulenssia tietenkin tasaisin väliajoin...oikein kunnon vapaa pudotus kuoppia välillä. Ei ollu paskaa housussa. + Joku saatanan papupata Ruotsalainen puhumas kännykkään, koneen kiihdytellessä nousua kohti. Tekipä mieleni sillekin ilmottaa, että jos se vitun luuri ei sulkeudu niin mielelläni upotan sen kohtalaisen haipakkaan sinne pyhimpään ja syvimpään päivän paisteettomaan onkaloon. Lentoemäntä ennätti ensin hieman pehmeämmällä lähestymis tavalla."

Lento meni siis hyvin.

Ruotsissa edessä oli reipas 4h odotus ja oli pakko nostaa muutama kruunu, koska en ollu bkk-arlanda lennolle varannu ruokia, joten takana oli n 12h syömättä. Nälkä hiukan kaiversi sisuksia ja kehoni kiljui kahvia! 
Ensin kuitenkin laukkuni etsintä, koska lennot oli buukattu eri aikaan, jouduin toimittaa itse laukkuni jatkolennolle. Hieman jouduin seilaamaan, mutta laukku löyty ja oikea terminaalikin löyty. Onneks oli aikaa. (Lennolla oli btw Suomalaisiakin tietysti mun lisäksi..vähä oli outoa kuulla Suomenkieltä ympärillään. Ihan kummallisen outoa!!)

Otettuani selvää oikeista Check-in tiskeistä yms, raahauduin kaikkine kasseineni syömään, jonka jälkeen oli aika alottaa Operaatio Ihmistys. Tämä oli varmaan myös mielenkiintosta seurattavaa(jos joku sattu kiinnittämään huomiota) niistä, jotka näki mut Bangkokin päässä nousevan koneeseen aikasemmin mainitsemissani rytkyissä ilman meikin palaakaan, hiukset litistyneenä päätä myöten.

Salainen täyteen ahdettu hippikassini sisälsi tietysti alusvaatteista korkkareihin kaiken. Aloin raahautua pitkin Arlandan vessoja. Ensimmäisessä etapissa vaihtu alusvaatteet, naamalle pohjustus ja laitoin tukan. Check-In:n jälkeen linnottauduin yhteen vessaan meikkaamaan loppuun ja ehdottomasti mielenkiintosin vaihe tapahtu lentokoneessa nousun jälkeen, kun nykäsin collareiden tilalle vesiraja hameen ja skeittareiden paikalle avonaiset korkkarit. Muuten ei mitään ihmeellistä, mutta Bkk-Fin välillä sään ja vaatteiden suhde hiukka väärinpäin. 

Melkein kotona

Astuessani koneesta viimein Suomen kamaralle, se kylmyys tuli ihan puskista!! Siinä ei ollu mitään hellää tai varovaista..meinasin KUOLLA!! Ja kyllä!!..keräsin lentokenttä bussissa huvittuneita katseita kannikoideni vilkkuessa pakkasessa. 

Sipsutin matkatavara kärrin kanssa matkatavara hihnalle ja mun laukku tuliki melkein ensimmäisten joukossa. Sitten perhoset vatsassa etsimään J:tä ja nähdessäni sen loistavan naaman odotushallissa tiesin, etten ollu värjötelly olemattomissa kuteissani turhaan. Hah. Viimein kotona.

Pikakatsaus: Bangkok!

14.10 - 16.10

Kerkesin ottaa erittäin pikasen kosketuksen Thaimaahan. Ja lentomatkakin sinne oli taas yhtä...noh..ei niin miellyttävää toimintaa...jo senki takia, että kyseessä oli joku tärisevä ja rämisevä Air Macau varustettuna henkilökunnalla joka näytti siltä, ettei vois vähempää kiinnostaa ja lentokin oli myöhässä. Siinä missä stressatiin jo sitä, että ehditäänkö vaihtolennolle Macaussa, oli sieläkin päässä lento myöhässä ihan reilusti. Kiire vaihtui siis kärsimättömään odotteluun ja portti bongailuun.

Mulla ei ollu tietenkää mitään käypää valuuttaakaan, joten en voinu viihdyttää itseäni syömällä jotain käsittmätöntä paskaa. MUTTA onnen kantamoiseksemme lentoyhtiö tarjos ilmaset ruokalipukkeet aikataulun kusemisen johdosta, joten päästiin lappaamaan noutopöydästä, minusta ihan, kelpo sapuskaa. 

Hitaasti, mutta varmasti aika mateli siihen pisteeseen, että päästiin viimein jatkamaan Bangkokiin. Ymmärrän kyllä täysin miten ison osan lentomukavuudesta ja turvallisuuden tunteesta lentoemännät tekee. Väkisinki, ku näkee naama norsunvitulla kulkevaa lössiä, sitä alkaa ajatella, että jos näitä ei kiinnosta tämä osio lennosta tuon vertaa niin onkohan lentoyhtiössä muillakaan osa-alueilla (kuten huollossa, lennonjohdossa, ohjaamossa) asiastaan kiinnostunutta porukkaa?? Skitso mieli taas ylianalysoi. Joka tapauksessa kolmanneksi viimeinen lentoni vei, kuin vei sekin turvallisesti perille.

Sen verran oltiin myöhässä, että jouduttiin miettimään hotelli asiaakin taas, että ehditäänkö sinnekään oikeeseen aikaan, mutta Bangkokissa aikavyöhyke koki jälleen sen verran muutosta, että saatiin tunti lisää aikaa ja näin ollen kerettiin hotellille kuitenkin hyvin. 

Oli taas matkustettu koko päivä, joten sen kummempia ei keretty enää hommailla. Puhelu J:n kanssa, koska ei oltu voitu puhua koko viikkoon, kun olin Taipeissa ja korvat täynnä siirappia kävin siis unille. 

Aamulla lähdettiin syömään ja vähä kiertelemään Khao Shania. Hohhoij. Päivä oli siis omistettu viimesten ropojen tuhlailulle erittäin vahvasti.

Jumalille evästä. Ne tykkää näemmä limusta.

Aamulla siis vietettiin pari tuntia kierrellen ja hypistellen vaatteita, mutta päätettiin sitten vetäytyä hotellimme (katto)uima-altaalle tekemään välikuolemaa pahimman kuumuuden ohi ja palata illalla takaisin.

Ihana välikuolema

Näkymä katolta

Illalla siis raahauduttiin takas mestoille ja pistin loppu roposeni haisemaan. Uuden käsimatkatavaranki tarvitsin lentokoneeseen, koska rinkka natisi jo liitoksistaan ja rinkan mukana keikkuva 15l päiväreppu ei todellakaa ollu riittävä enää mun paisuneelle matkatavara määrälle. Ylläri.

Käytiin myös ottamas tunnin hieronnat ja ite otin lisäksi joku naama neulauksen ja kulmien siistimisen..olihan se seuraavana päivänä yritettävä näyttää ihmiseltä, ku oli Suomeen paluu edessä.

Yhdet bisset siinä jossain pubikassa vielä livemusiikkia kuunnellen naamariin, viimenen puhelu J:lle ja Bangkok alko mun osalta olla siinä.

Khao Shan

Harmitti vähän kun visiitti Bangkokiin oli niin lyhyt. Mua ois todellaki huvittanu olla sieläkin edes viikko. Eipä sitä oikein mitään kummallista ehtinyt nähdä, mutta jäi sellanen mukava käry, että pakko palata vielä pidemmäksi ajaksi.

Varasin itelleni päivällä jo seuraavaksi aamuksi klo 4.00 minibussikyydin lentokentälle. Taksi ois tullu maksamaan n. 600 bahtia, mutta minibussi teki ainoastaan 120 bahtia. Ei hullummin. Lentokentälle oli kuitenki ihan jonku verran matkaa hotellilta.

Lennon oli määrä lähteä klo 9.00 Suvarnabhumin lentokentältä kohti Ruotsia. Tunnin yöunien jälkeen pakkasin siis kamat ja hyvästelin viimein Katjan ja Juuson ja loikkasin omaan minibussiini heidän suunnatessa omallaan toiselle kentälle. 7,5 viikon tutkimusmatka oli siis ohi ja kotimatka virallisesti alkanut.  

Kun elämä jatkaa leviämistä

Karma is a bitch!! On todellaki aika selkeetä, että tämän vuoden perseilyä ei meinata antaa mulle anteeksi ihan hepposin perustein, vaikka voisin väittää, että oon yrittäny korjailla virheitäni, mutta en kai sitten tarpeeksi ripeästi tai jostain saatanastahan mua rangaistaan eikä siinä mitään. Kyllä mä kestän..ompahan taas täältäki sitte kaivauduttu ylös ja toistaiseksi kuitenki terveys on tallella ja työpaikka niin ei kai ne asiat ihan loputtoman hullusti ole.

Niin siinä vaan kävi, että mun ja J:n tiet eros kaikesta yrittämisestä huolimatta. Omalta osaltani olisin ollu valmis aika radikaaleihinki ratkaisuihin saadakseni asiat toimimaan, mutta pakko myöntää, että olis se vaan ollu saatanan kovan työn takana eikä sitte loppujen lopuksi jaksanu taas vääntää ja vakuuttaa yksin. Jos jatkuvasti pitää osottaa luotettavuutensa, selittää jokainen evän liikahdus ja jättää niistä mieluiten 90% liikauttamatta niin ei se ole elämää jota mä haluan tai pystyisin elää ja niin ikään J:n oli mahdotonta kestää mun hullua tarvetta pitää 100 rautaa tulessa yht'aikaa ja ehkä sitä, etten sisimmässäni kuitenkaan ole se prinsessa, joka tarvii saati haluaa miehen puuttuvan jok'ikiseen asiaan. 

J todella kiinnitti muhun huomiota (tosin oon aika varma, että musta ei missään vaiheessa ollu kyse vaan hänestä itsestään). Siinä missä mun ja edellisen suhde ei pelittänyt, koska en saanut huomiota, niin nyt sain sitä niin paljo, että sekään ei toiminu ja tällä tarkotan sitä, että Karma is a bitch! (Täs on huomiota niin, että tukehdut stna!!) Ja siis aloin jo kaiholla muistelemaan sitä, kun ketään ei kiinnostanu mitä teen ja kelle kirjotan. Tosi pelottavaa. Missä vitussa se kultanen keskitie lymyää??

Lisäksi kaikkee kiristi myös se, että reissuni jälkeen oon vaan ajelehtinu muiden(J:n) nurkissa vailla kaikkea omaa ja pysyvää. J tarjos omaa kotiaan mun kodiksi mitä arvostan suuresti, mutta ei se mene niin. Tarviin ihan oman paikan, jossa on mun tavarat, mun osoite, mun järjestys ja rutiinit. Haluan mun oman oravanpyörän takasi, jossa on määräysvallassa vain minä!

Nyt on aika vetää syvään henkeä ja laittaa elämä järjestykseen. Välillä meinaa iskee älytön epätoivo kaiken suhteen, koska varsinkin nyt tuntuu, että oon ihan yksin, mutta tiedän, että asiat järjestyy aina tavalla taikka toisella ja parempi tehdäkin tämä taas vaihteeksi yksin niin sitä jaksaa taas jatkaa vahvempana eteenpäin. 

Ja käytettyäni viime yön ajatustyöhön ja tajuttuani muutamia älyvapaita asioita, mitä ois pitäny älytä ajoissa, koitan ehkä korjata pari paskaksi laitettua asiaa. Mutta vasta sitten, kun oon ite takasi balanssissa. J:tä lainatakseni "Ennenkä omat asiat on kunnossa, ei oo lupa hämmentää muiden asioita."

Näillä mietteillä tänään.

(Postaan joku päivä tässä vikan osan reissusta..)

Kuntosali metsästys Taipeissa

Tämä urakka ansaitsee ihan oman osion. Sen verran joutu verta ja hikeä vuodattaa asian tiimoilta.

Netistä löyty, treenausta ajatellen, kaks vaihtoehtoa. American Club ja World Gym. Aluksi ajattelin World Gymiä, mutta luettuani joltain foorumilta, että se on paskalla musiikilla varustettu pimeä loukko, jossa yritetään kusettaa sulta rahaa, päätin, että lähden kokeilemaan AC:tä.

Loikkasin metroon, sutkutin muutaman pysäkin välin (Gongguan - Yanshan), kävelin 2km 30 asteen helteessä reppu selässä vain tullakseni siihen tulokseen, että kyseessä oli joku varakkaiden statuksen taputtelu seura, jonne mulla ei ollu mitään asiaa. Se kävi respa muijan pitkästä päästä varpaisiin tuijotuksesta ja "Members only" -tokasusta hyvin selväksi. Ehkä vähä myös siitä, että pihassa seiso ainoastaan mustia, kiiltäviä, isoja autoja ja paikan yhteydessä oli pikkunen viinibaari. WTF. Tiesin kyllä minne en tatuointeineni ja turistishortseineni kuulu.

Salin metsästysreissulta Yuanshan

Mutta minäpä en aikonu luovuttaa, takas 2km:n matka metrolle, muutama pysäkin väli täysin toiseen suuntaan(yuanshan - )  1km kävelyä ja lähdin tsekkaamaan World Gymin. Ja mullahan ei ollu WG:n osotetta ylhäällä eikä karttaa puhelimessa sinne, koska olin jo varautunu jääväni AC:lle, muistin vaan, että se on jossain kauppakeskuksessa ja mun onneksi Metro asemalla oli opasteet Carrefour kaupakeskukseen ja siitä palautuki mieleen, että sehän on siellä.

Päätin jo päässäni hinnan mitä suostun viikon treeneistä maksamaan ja päätin pysyä siinä. Ja mietin jo valmiiksi miten sellaset keskustelut käydään englanniksi. Psyykkasin itteeni ihan huolella sellaseen kädenvääntö mielentilaan niiden netistä luettujen mielipiteiden perusteella.

Asia nyt ei kuitenkaan osottautunu taas ihan luulemani kaltaiseksi vaan ensinnäkään paikalla ei ollu ketään kuka osaa englantia ja jouduin siis pelkäämääni tilanteeseen ja kielitaitoni kanssan puhelinkeskusteluun. Yllätyksekseni sain kuitenkin selvitettyä mitä olen vailla ja sovittua tapaamisen jonkun yhteisen kielen omaavan miespuolisen henkilön kanssa seuraavaksi päiväksi. Eli salihaaveet siltä päivää oli kuopattu, mutta olin kyllä yhdet cardiot siinä metsästyksen ohessa vetänyt ihan helposti, että lihaskunnon saatto huoletta jättää seuraavalle päivälle.

Näin siis vitusti vaivaa, mutta en saanu aikaan oikein yhtään mitään...tai siltä se tuntu, ku vieläkään en tienny että pääsenkö treenaamaan vai en ollenkaan. 

Seuraavana päivänä liitelin puolen päivän jälkeen paikalle ja vihdoin paikalla oli joku, varmaan mun ikänen, miespuolinen työntekijä, joka tuli selvittämään mun kanssa sitä sali asiaa.

Niillä ois ollu tarjolla vaan jotain vuoden jäsenyyksiä ja hän tiedusteli, että miten kauan meinasin olla Taiwanissa ja monena päivänä treenailla. Sanoin, että joku nelisen päivää varmaan kerkeen treenailee, että jos saisin sitte jonku päiväpassin tmv. No sellasta heillä ei ollu mulle myydä, ku ainoastaan pidempiaikaset jäsenyydet oli mahdollisia. MUTTA hän sitten kysy, että jos hän kirjottaa mulle viikon ilmaispassin niin käykö sellanen? Olin ihan, että WTF?? Freepass?? Ja ihan epäuskosena vielä, ku tyyppi alko kirjottaa mun tietoja sellaseen lomakkeeseen, kysyin, että niin mutta mitä se maksaa?? Tyyppi katto mua vähä, ku jotain ääliötä, että niiiih...se on ilmanen. Aha. Ilmanen..no perkele. Johan kävi munkki. Buahhahah!!

En siis yhtään suotta vuodattanu verta ja hikeä. Pääsin treenaamaan. Hihhih. Siinä taas otin ilon irti siitä asiasta Taiwanissa!! 

Ja en tiedä missä salilla kaikki ne on käyny, jotka sitä WorldGymiä (www.worldgym.com) netissä haukku, mutta mulle ainaki riitti 2 kerrosta kuntoilutilaa, ihan mun mielestä, vaativampaanki makuun varustetuilla herkuilla. Sain myös erittäin moitteetonta palvelua.

alakerran osastoa

Cardiotaki mahtu harjottamaan

Yläkerran tilaa

Tuntematon Taiwan

7.10 - 14.10

Se oli taas se perus setti, että jonku ihan mulle vieraan yhtiön koneeseen ja sydän miljoonaa hakaten koitin kestää reippaan tunnin lentomatkan kohteeseen. Epätoivo kalvo sisuksia, ku tiesin, että edessä ois vielä 4 lentoa ja pisin niistä 11,5h sitten, ku otettais kotisuuntaa. Melkonen velliperse olen tätä nykyä, pakko myöntää. Pelkotilat meni joka kerta siihen pisteeseen, että kentältä oli pakko laittaa aina J:lle viesti ennen puhelimen sammuttamista, että rakastan sitä ja pitää peukkua, että pysytään ilmassa. Siitähän tuli siis ihan rituaali. Muuten en saanu rauhaa. Hahhah. Kipeetä. Mutta päästiin ehjänä myös Taiwaniin.

Taiwan oli ihan ennestään tuntematon kohde mulle enkä ollu ajatellu koko paikan olemassa oloa ennen tämän reissun suunnittelua, mutta siksi kai odotinki sitä niin jotenki innolla. Viikon stoppi ja aikaa asettua ja haistella ympäristöä paikassa, jolle ei oo koskaan uhrannu ajatustakaan eikä mitään käryä mitä odottaa. Siistiä!

Taipei

Lentokentältä otettiin bussi(numero 1819) Taipei main stationille (makso NT125). Ja main stationilta metrolla Gongguan stationille, josta oli kävelymatka Skygardenille, meidän majapaikkaan. Se löytyki kohtalaisen helposti ja asunnon omistajakin oli meitä jo vastassa siellä. 

Asunto oli kyllä huippu!! Tiedän todellaki minne menen, kun ens kerralla matkustan Taiwaniin. 

Meidän kattohuoneiston terde

Olkkari ja mun maja

Terdeä toisesta suunnasta

Katjan ja Juuson residence...

Ite vietin lähinnä viikkoni jälleen treenaillen ja ruokavaliotani tsuumaillen. Rakastuin muuten ihan hulluna tuoreananaksen ja kaurapuuron yhdistelmään. (Tiedetään, ettei hedelmiä hyväksytä jatkossa ja kyllä...söin myös reissun päällä kaurapuuroa..).

Se oli taas sitä mun omaa aikaa, ku lähdin kekkuloimaan salia kohden ja kattelin samalla maailman menoa. Ei valittamista.

Yhtenä iltana käytiin porukalla Shilin Nightmarketilla, joka oli ISO markettialue lähellä Jiantan metroasemaa. Sielä oli vaikka sun mitä ja lähti sieltä muutamat tuliaisetkin matkaan. Vaikeuksia oli kyllä pitää itteeni kurissa ...ois ollu niin paljon kaikkee.

Oli hedelmäkojut poikineen

Kokoa itse ateriasi -koju. Nää oli hauskoja

Muutama ihminen yömarketilla

Ruokapornoa markettialueella maan alla

Myös meidän asunnon lähellä oli ryönämarketti alue, jossa yhtenä iltana käytiin pyörähtämässä.

Taiwan meni lähinnä tutustuessa asuinympäristöön ja hyviin ruokapaikkoihin. Ja siis nimenomaan Taipein alueella. Ite haluan kyllä vielä matkustaa Taiwaniin uudestaan ja nähdä muutamat vesiputoukset ja Tainan kaupunki jäi kiinnostamaan paikkana.

J:llä on kestämistä ku saan asiani kuntoon ja matkakuumetta alkaa pukata päälle. Voi mies parkaa.