Nihkeähkö alku

Noooin on startattu uus ohjelma (siis jo heti viime torstaina) ja ihan helvetin laihoin tuloksin. Empä oo ihan just äsken tuntenu itteeni noin aasiksi mun lempipaikassa. Kannellessani ähisten ja puhisten painoja eessun taassun, poistaen ja lisäten, seisoen minuutti tolkulla tuijottamassa jonku ristitaljan yläosaa ja puhellen itsekseni, että miten se face pull nyt tehtiinkään. Hahhah. Minä joka päämäärätietosesti normaalisti menen osiosta toiseen, hoidan hommani ja lähen kotiin, olinki nyt ihan sormi suussa.

Valmentajan tapaamisessa kaikki oli niin selvää ja "joo joo muistan muistan." no niin hävis kaikki päästä siinä silmän räpäykses, ku astuin töiden jälkeen Fressille. Noin tehotonta ja hietöntä treeniä ei oo ihan äsken kyllä ollu. VAIKKA koitin päästää itseni pälkähästä, koska eka treenihän se vasta oli. Ei se ikuisesti noin mene. Hassua, kun sitä niin pienestä heti tuskastuu itseensä.

Kuitenkin...jos jotain positiivista haluaa huomioida niin kokeepahan hommat taas kivan piristyksen, kun kaikki on uutta. Sitä lähtee salille taas mielenkiinnon ruplatus aivoissa, kun ei tiedä etukäteen minuutilleen miten kauan treenit sinä päivänä kestää eikä muista ja näe silmissään koko treenitoimitusta etukäteen.

Ja lauantaiaamun jalkatreeni pyyhki kyllä totaalisesti torstain itseensä pettymykset pois, koska se vaan meni niiiiiin hyvin. En oo aikoihin kyykänny bulgarialaisella itteeni polvilleen, mutta nyt kyykkäsin, ku ei vaan päässy enää vikalla kunnolla ylös, vaikka miten pusersi. Ai, että sitä tuskaa! Vihaan sitä, mutta rakastan! Jalat vaan on mun juttu!! Tänään sitten luvassa olkapää hommia, jännä nähä mitä tuleman pitää. 

Ja nyt on uus keittiövaakakin jälleen hankittu ja pienet ihanat muovipurnukat, joissa kivasti voin kannella punnittuja eväitä mukanani. \o/

Saanen esitellä..uusi ystäväni.

Nyt se on totta!!

Eilen kävin siis sovitussa PT tapaamisessa.

Mua jännitti ihan yliyliyli paljo koko tapaaminen ja rakentelin päässäni jo kauhuskenaarioita siitä miten saan huutia mun kunnosta ja kuinka mulle lisätään sali käyntejä ja poistetaan ruokaa ja ja ja...ihan laidasta laitaan mietin kaikkee hirveetä, joka saa mut juoksemaan pois paikalta ennenkä ehditään edes alottaa. 

Mutta........

Mitä negatiivisempaa odottaa sen positiivisempaa yleensä saa eikä metsään menny tälläkään kertaa. Ensinnäkin yllätyksekseni sain älyttömät kehut mun lähtökunnosta, vaikka en todellakaan oo tyytyväinen siihen panostukseen minkä annoin ennen näyttäytymistä. 
Ekaa kertaa mun elämässä mun lyhyt ja "rasvaa ärsyttävissä paikoissa" -kroppa olikin täydellisen mallinen nimenomaan tähän lajiin. Kerranki se on täydellinen johonkin. Outoa. Yleensä se on nimenomaan ollu sitä epäsopivinta lajia yhtään mihinkään.

En myöskään oo tähän asti syöny kovinkaan väärin. Ruokavalio noudattelee samaa kaavaa aika samoilla raaka-aineilla paitsi, että saan syödä enemmän. IHANAA! Molemmilla lämpimillä aterioilla pastaa! Ja treeni päivinä jopa hedelmää! Aamupalakin runsastui. Syömistä rakastava ihminenhän on innoissaan. Hahhah.

Aamulenkit lyheni. Tuntuu, että mun elämä tässä vaiheessa helpottu siihen nähden mitä oon siitä ite itelleni tehny. Eli..vielä ei olla vaikeuksien äärellä näiden asioiden suhteen. Lienee positiivista, jos ensimmäiseen mahdolliseen kisa-ajankohtaan on 1,5v.

Puolisen tuntia läpikäytiin ruokavaliota ja saliohjelmaa, joka oli laadittu sillä tähtäimellä, että ne bikinit on edessä. Ja sitten salin puolella käytiin jokainen liike läpi. Osan laitteista kanssa voi tulla pitkä ja kivinen tie yhdessä, jos ne jo ilman painoja tuntu ihan hirveeltä paskalta. Aijaijai!! Toistaseksi vielä oon niin sairas, että kiemurtelen innostuksesta. Kyllä se tästä vielä suruksi muuttuu..ei pelkoa.

Viikolla 51 tapaamaan sitten pääjehua, joka kertoo tarkan kisa-ajankohdan. Hiiohoi! Siihen asti persaukset laulamaan (tai räjäyttelemään trip mehuja niinkun valmentajani hauskasti ilmaisi).

Ja tämä kaikkihan tarkottaa myös sitä, että ryyppääminen on nyt sitten virallisesti ohi ja se se onkin saanut jännän efectin aikaan. Minä en olekaan se kenelle se päätös siitä asiasta on vaikein vaan muut ihmiset. Ihan, ku pitäis tuntee jotain huonoa omaatuntoa siitä, että himoitsen tätä bikini fitness asiaa tällä hetkellä. "Aina sitä yhden voi ottaa." "Sulla leviää pää." "Ihanko meinasit 2 vuotta olla juomatta?" "Mites joulu ja uusivuosi ja KESÄ..sullahan on kamala kesä edessä!!".

Niin. Nämäki kai niitä asenne kysymyksiä. Mähän oon juomatta just niin kauan, ku tarve vaatii. En väitä, ettei missään vaiheessa ala vituttaa. Tulen todennäköisesti erakoitumaan, koska en osaa bilettää ilman viinaa. (Vois tietty liittää tähän projektiin ihan kokeiluna tuon viihteellä käymisen selvinpäin. Uskokaa tai älkää..se on mulle ihan utooppista. (pleksit tai ei mitään..hahhah) Joten voisin ihan kirjotella siitäkin tässä sivussa.)

Mutta...tällä hetkellä tämä tavote on sen verran suuri ja tärkeä mulle, että ykskään nautittu bissen tippa ei ole sen tuhoutumisen arvonen. Ja tämän päätöksen ei pitäisi olla keltään muulta pois. 

Miljoonasti oon kyllä saanu jo kannustusta kaikilta ja mutsikin lupas jouluksi tehä mulle mun ruokavalio ruokaa. Ehkä se on helpottunu, ettei sen tarvii ostaa mun takia 13kg kinkkua tai väsätä 700 laatikollista lanttu ja maksalaatikkoa. Kerrankin. Ootappas vaan äityli, kun tämä kaikki on ohi niin sitte tehäänki kahden menetetyn joulun edestä!! Ja sillon on varmaan jäljellä vielä tulevan joulun juhlapöydän konvehditkin!! (Ainut suklaa, joka meillä säästyy vuodesta toiseen..)

Näillä eväillä! Tästä lähteekin sitten käyntiin kaikessa ärsyttävyydessään ehkä maailman 750 00000000 Fitness blogi rustailu. Nauttikee!

Bikini fitness

Sehän se olis sitten se suuntani. Torstaina alkaa vuosivalmennus ja aika intopiukeena ootan mitä tuleman pitää.

Uskon, että kisa ajankohta tulee olemaan 2015, vaikka ehdottomasti mullekaikkihetinyt -ihmisenä haluaisin tähdätä ensi vuoteen, mutta reissun yms stressi tekijöiden takia uskon sen ajankohdan olevan kuntooni nähden aivan liian kiireinen.

Tarkotus oli, reissusta palattua, ponkasta ihan heti salille, unohtaa sosiaalinen elämä ja karkkihyllyt, että ois edes jotain mahiksia vuoteen 2014, mutta eihän se asia menny yhtään niinku olin suunnitellu. Salille palasin kyllä kovalla sykkeellä ja ruokavalioonkin...arkipäivisin, mutta nuo viikonloppu huminat ei sitten oikein jäänykkään. Oli tietty ikävä kavereita ja huijasin itteeni, että kyllä nyt yhen päivän viikosta voi ottaa. No jooh. Kaikki tietää ettei voi! Seuraavana päivänä aamupuuron mättäminen suklaamuffinsien sijasta ja aamuaerobisilla käyntihän on sula mahdottomuus. Joten, jos alunalkajaanki vuosi 2014 oli tähtäimenä häilyvä, on se nyt lähes näkymätön ja en voi, kun syyttää itseäni. Siitähän ei päästä minnekään.

Torstaina varmaan selviää enemmän ja tiedän mitä alan tehdä ja millä ajalla. Oon kuitenki superinnoissani!!

Ja nyt, kun on ollu tapetilla tämä "Bikini fitness muoti-ilmiönä" -asia niin pakko varmaan iteki sanoa siitä sananen, vaikka turpa kiinni oleminen ois varmaan järkevintä, mutta enhän minä voi.

Tämä nk. kohu hivuttelee niitä asioita, mitkä on kaikessa ongelmana, kun kyseessä on naissukupuoli. Onko miesten kisapuolella samanlaista kuohuntaa? Vääntääkö äijät tai purnaako ne jossain netissä tai pukuhuoneessa siitä kuka saa ja kenen ei pitäis osallistua mihinkin lajiin tai sarjaan. Ja sitte kirjotellaan ja tapellaan ja supistaan, kun tuokin luulee olevansa niin fucking fitness ja toinen huutaa, et saan mä olla fitness jos haluun. Hmmm..rohkenen epäillä tai sitte oon väärässä ja ihan vitun pihalla maailman menosta...ja nykypäivän miehisyydestä. :D

Jospa kokeillaan ihan sellasta, että keskitytään niihin omiin hommiin jokainen. Erityisesti me ämmät, ku meillä on niin ärsyttävä pätemisen ja toisten dissaamisen tarve. Siis jumalauta! Suurin osa meistä, jotka tietää mitä on fitness, jollain tavalla pyrkii pitämään kunnostaan huolta, elämään terveellisesti jne. Toiset haluaa kisata, toiset ei, mutta onko kumpikaan vaihtoehto keltään muulta pois? Ei, ei se ole. Kaiken tämän "muiden ratkaisuista ärsyyntymisenergian", kun laittais johonki järkevään tekemiseen niin sitä saattas saada ihan älyttömästi aikaan.

Ite en henk.koht. tiiä mistään mitään. Joku aavistus on siitä, että kisaaminen tulee olemaan kaikkee muuta, ku helppoo ja veikkaan, et mun aavistus menee, todellisuuden läjähtäessä naamaan, potenssiin sata. En oo treenaillu, ku pari vuotta, josta vuoden enempi tosissani. Sitä ennen poltin, ryyppäsin, söin ja jojo laihdutin.

Tykkään haastaa itseni ja viime vuoden haaste oli röökinpolton lopetus ja tsippatsappa..onnistuin, koska päätin niin! Ja koska henki kulkee salilla sen ansiosta paremmin ja tulostakin alko näkymään..aloin haaveilla seuraavasta itseni haastamisprojektista eli bikini fitnessistä. Ja sitä kohti aion mennä. Emmä oo kysyny kenenkään mielipidettä siihen enkä aio kysyä. Mutta ei mulla oo myöskään mielipidettä siihen asiaan, jos jollain on tai ei ole samoja aikeita. Mitä jos tahoillamme dumpataan ne energiat siihen treeniin ja lakataan tuijottamasta ja arvostelemasta muita ihmisiä ja heidän valintoja.

Kylmä kotimaa.

16.10.2013

Jännä kakka oli tullakseen viikkoa aiemmin housuun, ku mailiin saapu joku ilmotus, että mun lennon uus Boeing oli vaihdettu Airbusiin ja saisin vaihtaa lentopäivämäärää, jos haluisin. Nopeesti vilkastuna siis aluksi olin jo varma lennon peruuntumisesta, mutta ei sentään. Inhoan muutoksia, mutta ei ollu aikomustakaan vaihtaa päiviä. Halusin miehen kainaloon ja vauhdilla.

Saavuin lentokentälle n. 4h ennen lennon lähtöä, koska päätettiin poistua hotellista yht´aikaa ettei tulisi mitään ihme säätöä pantin yms. asioiden kanssa. Ja joka tapauksessa nukuin yöllä vain tunnin, että saisin lennolla nukuttua niin sama se oli lähteä kentälle norkoomaan.

Olin varmaan näky jättimäinen rinkka pinkeenä selässä ja iso violetti, täyteen ahdettu, hippikassi olalla. Pussittavat harmaat collarit jalassa ja niin ikään harmaa trikoopaita. Mukavuus pitkällä matkalla ennen kaikkea. Hahhah. 

Vetäsin kentällä jättikupin kahvia naamariin ja lähdin nakkaamaan rinkka hirvitystä lähtöselvitykseen.(se paino jo reilu 15kg, ku lähtiessä matkaan 2kk aiemmin n.10kg) Ihme kyllä, lähtöselvitys oli auki jo tosi aikasin ja pääsin kassistani nopeasti eroon. Pyysin myös paikkaa koneen takaosasta, jos ois pieni mahis saada vedettyä sitä unta kuulaan.

Suvarnabhumi

Yllättävän nopeesti aika kentällä meni loppujen lopuksi ja kohta jo pääsin sulloutumaan koneeseen Ruotsalaislauman kanssa. 

Pääsin kolmanneksi vikalle kolmen hengen riville ja rivin toiseen päähän istu joku tyttö. Keskipaikka jäi vapaaksi, joten nousun ja turvavyövalon sammumisen jälkeen törkeesti nostin käsinojan pystyyn ja käperryin sikiöasentoon penkeille. 

Tuoreet lennon jälkeiset tunnelmani kuvailtuna Facebookista:

"Ai, että...unelmieni 11,5h koneessa. Kaks uhmaikästä kakaraa kahden penkin päässä ja ilmeisesti joku auktoriteetiton äitiparka, koska ne vitun kakarat kailotti koko lennon. Ihan vähä teki mieli antaa Kata tädin auktoriteettia pikku pilteille. Ystävällisesti kertoa miten näppärästi sinne Norjalaisen siivelle pääsee, jos turpa ei tukkeudu. Turbulenssia tietenkin tasaisin väliajoin...oikein kunnon vapaa pudotus kuoppia välillä. Ei ollu paskaa housussa. + Joku saatanan papupata Ruotsalainen puhumas kännykkään, koneen kiihdytellessä nousua kohti. Tekipä mieleni sillekin ilmottaa, että jos se vitun luuri ei sulkeudu niin mielelläni upotan sen kohtalaisen haipakkaan sinne pyhimpään ja syvimpään päivän paisteettomaan onkaloon. Lentoemäntä ennätti ensin hieman pehmeämmällä lähestymis tavalla."

Lento meni siis hyvin.

Ruotsissa edessä oli reipas 4h odotus ja oli pakko nostaa muutama kruunu, koska en ollu bkk-arlanda lennolle varannu ruokia, joten takana oli n 12h syömättä. Nälkä hiukan kaiversi sisuksia ja kehoni kiljui kahvia! 
Ensin kuitenkin laukkuni etsintä, koska lennot oli buukattu eri aikaan, jouduin toimittaa itse laukkuni jatkolennolle. Hieman jouduin seilaamaan, mutta laukku löyty ja oikea terminaalikin löyty. Onneks oli aikaa. (Lennolla oli btw Suomalaisiakin tietysti mun lisäksi..vähä oli outoa kuulla Suomenkieltä ympärillään. Ihan kummallisen outoa!!)

Otettuani selvää oikeista Check-in tiskeistä yms, raahauduin kaikkine kasseineni syömään, jonka jälkeen oli aika alottaa Operaatio Ihmistys. Tämä oli varmaan myös mielenkiintosta seurattavaa(jos joku sattu kiinnittämään huomiota) niistä, jotka näki mut Bangkokin päässä nousevan koneeseen aikasemmin mainitsemissani rytkyissä ilman meikin palaakaan, hiukset litistyneenä päätä myöten.

Salainen täyteen ahdettu hippikassini sisälsi tietysti alusvaatteista korkkareihin kaiken. Aloin raahautua pitkin Arlandan vessoja. Ensimmäisessä etapissa vaihtu alusvaatteet, naamalle pohjustus ja laitoin tukan. Check-In:n jälkeen linnottauduin yhteen vessaan meikkaamaan loppuun ja ehdottomasti mielenkiintosin vaihe tapahtu lentokoneessa nousun jälkeen, kun nykäsin collareiden tilalle vesiraja hameen ja skeittareiden paikalle avonaiset korkkarit. Muuten ei mitään ihmeellistä, mutta Bkk-Fin välillä sään ja vaatteiden suhde hiukka väärinpäin. 

Melkein kotona

Astuessani koneesta viimein Suomen kamaralle, se kylmyys tuli ihan puskista!! Siinä ei ollu mitään hellää tai varovaista..meinasin KUOLLA!! Ja kyllä!!..keräsin lentokenttä bussissa huvittuneita katseita kannikoideni vilkkuessa pakkasessa. 

Sipsutin matkatavara kärrin kanssa matkatavara hihnalle ja mun laukku tuliki melkein ensimmäisten joukossa. Sitten perhoset vatsassa etsimään J:tä ja nähdessäni sen loistavan naaman odotushallissa tiesin, etten ollu värjötelly olemattomissa kuteissani turhaan. Hah. Viimein kotona.

Pikakatsaus: Bangkok!

14.10 - 16.10

Kerkesin ottaa erittäin pikasen kosketuksen Thaimaahan. Ja lentomatkakin sinne oli taas yhtä...noh..ei niin miellyttävää toimintaa...jo senki takia, että kyseessä oli joku tärisevä ja rämisevä Air Macau varustettuna henkilökunnalla joka näytti siltä, ettei vois vähempää kiinnostaa ja lentokin oli myöhässä. Siinä missä stressatiin jo sitä, että ehditäänkö vaihtolennolle Macaussa, oli sieläkin päässä lento myöhässä ihan reilusti. Kiire vaihtui siis kärsimättömään odotteluun ja portti bongailuun.

Mulla ei ollu tietenkää mitään käypää valuuttaakaan, joten en voinu viihdyttää itseäni syömällä jotain käsittmätöntä paskaa. MUTTA onnen kantamoiseksemme lentoyhtiö tarjos ilmaset ruokalipukkeet aikataulun kusemisen johdosta, joten päästiin lappaamaan noutopöydästä, minusta ihan, kelpo sapuskaa. 

Hitaasti, mutta varmasti aika mateli siihen pisteeseen, että päästiin viimein jatkamaan Bangkokiin. Ymmärrän kyllä täysin miten ison osan lentomukavuudesta ja turvallisuuden tunteesta lentoemännät tekee. Väkisinki, ku näkee naama norsunvitulla kulkevaa lössiä, sitä alkaa ajatella, että jos näitä ei kiinnosta tämä osio lennosta tuon vertaa niin onkohan lentoyhtiössä muillakaan osa-alueilla (kuten huollossa, lennonjohdossa, ohjaamossa) asiastaan kiinnostunutta porukkaa?? Skitso mieli taas ylianalysoi. Joka tapauksessa kolmanneksi viimeinen lentoni vei, kuin vei sekin turvallisesti perille.

Sen verran oltiin myöhässä, että jouduttiin miettimään hotelli asiaakin taas, että ehditäänkö sinnekään oikeeseen aikaan, mutta Bangkokissa aikavyöhyke koki jälleen sen verran muutosta, että saatiin tunti lisää aikaa ja näin ollen kerettiin hotellille kuitenkin hyvin. 

Oli taas matkustettu koko päivä, joten sen kummempia ei keretty enää hommailla. Puhelu J:n kanssa, koska ei oltu voitu puhua koko viikkoon, kun olin Taipeissa ja korvat täynnä siirappia kävin siis unille. 

Aamulla lähdettiin syömään ja vähä kiertelemään Khao Shania. Hohhoij. Päivä oli siis omistettu viimesten ropojen tuhlailulle erittäin vahvasti.

Jumalille evästä. Ne tykkää näemmä limusta.

Aamulla siis vietettiin pari tuntia kierrellen ja hypistellen vaatteita, mutta päätettiin sitten vetäytyä hotellimme (katto)uima-altaalle tekemään välikuolemaa pahimman kuumuuden ohi ja palata illalla takaisin.

Ihana välikuolema

Näkymä katolta

Illalla siis raahauduttiin takas mestoille ja pistin loppu roposeni haisemaan. Uuden käsimatkatavaranki tarvitsin lentokoneeseen, koska rinkka natisi jo liitoksistaan ja rinkan mukana keikkuva 15l päiväreppu ei todellakaa ollu riittävä enää mun paisuneelle matkatavara määrälle. Ylläri.

Käytiin myös ottamas tunnin hieronnat ja ite otin lisäksi joku naama neulauksen ja kulmien siistimisen..olihan se seuraavana päivänä yritettävä näyttää ihmiseltä, ku oli Suomeen paluu edessä.

Yhdet bisset siinä jossain pubikassa vielä livemusiikkia kuunnellen naamariin, viimenen puhelu J:lle ja Bangkok alko mun osalta olla siinä.

Khao Shan

Harmitti vähän kun visiitti Bangkokiin oli niin lyhyt. Mua ois todellaki huvittanu olla sieläkin edes viikko. Eipä sitä oikein mitään kummallista ehtinyt nähdä, mutta jäi sellanen mukava käry, että pakko palata vielä pidemmäksi ajaksi.

Varasin itelleni päivällä jo seuraavaksi aamuksi klo 4.00 minibussikyydin lentokentälle. Taksi ois tullu maksamaan n. 600 bahtia, mutta minibussi teki ainoastaan 120 bahtia. Ei hullummin. Lentokentälle oli kuitenki ihan jonku verran matkaa hotellilta.

Lennon oli määrä lähteä klo 9.00 Suvarnabhumin lentokentältä kohti Ruotsia. Tunnin yöunien jälkeen pakkasin siis kamat ja hyvästelin viimein Katjan ja Juuson ja loikkasin omaan minibussiini heidän suunnatessa omallaan toiselle kentälle. 7,5 viikon tutkimusmatka oli siis ohi ja kotimatka virallisesti alkanut.  

Kun elämä jatkaa leviämistä

Karma is a bitch!! On todellaki aika selkeetä, että tämän vuoden perseilyä ei meinata antaa mulle anteeksi ihan hepposin perustein, vaikka voisin väittää, että oon yrittäny korjailla virheitäni, mutta en kai sitten tarpeeksi ripeästi tai jostain saatanastahan mua rangaistaan eikä siinä mitään. Kyllä mä kestän..ompahan taas täältäki sitte kaivauduttu ylös ja toistaiseksi kuitenki terveys on tallella ja työpaikka niin ei kai ne asiat ihan loputtoman hullusti ole.

Niin siinä vaan kävi, että mun ja J:n tiet eros kaikesta yrittämisestä huolimatta. Omalta osaltani olisin ollu valmis aika radikaaleihinki ratkaisuihin saadakseni asiat toimimaan, mutta pakko myöntää, että olis se vaan ollu saatanan kovan työn takana eikä sitte loppujen lopuksi jaksanu taas vääntää ja vakuuttaa yksin. Jos jatkuvasti pitää osottaa luotettavuutensa, selittää jokainen evän liikahdus ja jättää niistä mieluiten 90% liikauttamatta niin ei se ole elämää jota mä haluan tai pystyisin elää ja niin ikään J:n oli mahdotonta kestää mun hullua tarvetta pitää 100 rautaa tulessa yht'aikaa ja ehkä sitä, etten sisimmässäni kuitenkaan ole se prinsessa, joka tarvii saati haluaa miehen puuttuvan jok'ikiseen asiaan. 

J todella kiinnitti muhun huomiota (tosin oon aika varma, että musta ei missään vaiheessa ollu kyse vaan hänestä itsestään). Siinä missä mun ja edellisen suhde ei pelittänyt, koska en saanut huomiota, niin nyt sain sitä niin paljo, että sekään ei toiminu ja tällä tarkotan sitä, että Karma is a bitch! (Täs on huomiota niin, että tukehdut stna!!) Ja siis aloin jo kaiholla muistelemaan sitä, kun ketään ei kiinnostanu mitä teen ja kelle kirjotan. Tosi pelottavaa. Missä vitussa se kultanen keskitie lymyää??

Lisäksi kaikkee kiristi myös se, että reissuni jälkeen oon vaan ajelehtinu muiden(J:n) nurkissa vailla kaikkea omaa ja pysyvää. J tarjos omaa kotiaan mun kodiksi mitä arvostan suuresti, mutta ei se mene niin. Tarviin ihan oman paikan, jossa on mun tavarat, mun osoite, mun järjestys ja rutiinit. Haluan mun oman oravanpyörän takasi, jossa on määräysvallassa vain minä!

Nyt on aika vetää syvään henkeä ja laittaa elämä järjestykseen. Välillä meinaa iskee älytön epätoivo kaiken suhteen, koska varsinkin nyt tuntuu, että oon ihan yksin, mutta tiedän, että asiat järjestyy aina tavalla taikka toisella ja parempi tehdäkin tämä taas vaihteeksi yksin niin sitä jaksaa taas jatkaa vahvempana eteenpäin. 

Ja käytettyäni viime yön ajatustyöhön ja tajuttuani muutamia älyvapaita asioita, mitä ois pitäny älytä ajoissa, koitan ehkä korjata pari paskaksi laitettua asiaa. Mutta vasta sitten, kun oon ite takasi balanssissa. J:tä lainatakseni "Ennenkä omat asiat on kunnossa, ei oo lupa hämmentää muiden asioita."

Näillä mietteillä tänään.

(Postaan joku päivä tässä vikan osan reissusta..)