lauantai 22. kesäkuuta 2019

Avoin AMK - Bioanalytiikan polkuopinnot

Kun päätin hakea opiskelemaan Bioanalytiikkaa, oli koko alasta hyvin vähän tietoa missään noin niinkuin henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuen. Kaikki tieto löytyi koulujen tai Bioanalyytikkoliiton sivuilta. Ja kun polkuopiskelu tuli sitten ajankohtaiseksi niin eipä siitäkään mitään ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia löytynyt mistään. Sen tiedon varassa olin mitä oppilaitoksen sivut tarjosivat ja niinkuin tässä vuoden aikana on käynyt selväksi, sekin tieto on ollut hyvin eläväistä.

Mitä polkuopiskelu sitten tarkoittaa?

Avoimen polkuopinnot ovat väylä päästä sisään Ammattikorkeakouluun opiskelemaan haluamaasi alaa, jos varsinaisissa pääsykokeissa ei kertakaikkiaan lykästä. Jos siis haluamasi ala tarjoaa polkuopinto mahdollisuuden. Kaikilla aloilla se ei ole mahdollista, mutta esim. Sosiaali- ja terveysalalta löytyy näitä mahdollisuuksia jonkin verran, mm. Sairaanhoitajat, Fysioterapeutit, Bioanalyytikot(nämä ne mihin itse olen perehtynyt. Vaihtoehtoja on paljon muitakin.).

Polkuopinnot ovat siis tietyn tutkinnon ensimmäisen vuoden opintokokonaisuus. Avoimessahan voi opiskella myös yksittäisi kursseja sieltä täältä, mutta polkuopinnot sisältävät koko ensimmäisen vuoden opinnot tutkinnosta, johon opiskelija aikoo erillishaussa hakeutua.

Polkuopiskelijoille tarjotaan yleensä tietyn verran paikkoja. Esim. viime vuonna Turku tarjosi Bioanalyytikoille 8 paikkaa, Metropolia 7 ja TAMK 2. Sisään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, joten nopeat syövät hitaat tässä taistossa. Etukäteen tietysti ilmoitetaan milloin ilmoittautuminen alkaa ja mihin kellonaikaan, sitten vain sormea liipaisimelle ja koska tämä haku alkaa monessa koulussa yht'aikaa kannattaa miettiä tarkkaan mihin ilmoittautumiseen sen aikansa käyttää, koska koulut tosiaan ottavat eri määrän polkuopiskelijoita sisään JA hinta lukukaudelle on myös jokaisella koululla omansa.

Polkuopiskelijat opiskelevat normaalisti tutkinto-opiskelijoiden mukana ensimmäisen vuoden opinnot, mutta polkuopiskelijat maksavat lukukausimaksut itse, mitkä esim. Turussa olivat yhteensä 400€ koko vuosi syksystä kevääseen. Polkuopiskelija ei ole oikeutettu Kelan opintotukeen eikä opintolainaan. (Mutta jos olet esim. töistä opintovapaalla saatat saada aikuisopintotukea TAI saatat onnistua neuvottelemaan työvoimatoimiston kanssa omaehtoisen opiskelun tuen. Itse en sopinut kumpaankaan kategoriaan, joten kävin töissä.)

Turussa ainakaan polkuopiskelijat eivät saa opiskelijahintaista lounasta koulussa. Emme myöskään ole oikeutettuja opiskelijahintaisiin matkoihin(bussiliput, junaliput). Tänä vuonna emme olleet oikeutettuja myöskään Campus Sportin halpoihin liikuntapalveluihin, mutta siihen tuli nyt keväällä muutos, joten ensi vuoden polkuopiskelijat saavat nämä palvelut käyttöönsä. 

Aluksi oli myös niin, että Bioanalytiikan polkuopiskelijoilla ei ollut oikeutta ensimmäisenä vuotena työharjoitteluun, mutta siihenkin onneksi tuli tänä vuonna muutos ja päästiin ilmeisesti ensimmäisinä (Turussa) tämän alan polkuopiskelijoina työharjoitteluun tutkinto-opiskelijoiden kanssa, joka kyllä vieräytti ison kiven sydämeltä jatkoa ajatellen.


Miten tutkinto-opiskleijaksi?


Tutkinto-opiskelija on siis se tyyppi, joka on tullut pääsykokeissa valituksi ja valmistuu aikanaan tutkintoon. Avoimen opinnoista ei voi valmistua tutkintoon, joten polkuopinto-oikeus kestää ainoastaan vuoden, johon voit anoa 6kk lisäaikaa, mutta se on maksimi. Joten viimeistään 1,5 vuoden sisällä on jollain ilveellä raivattava tiensä tutkinto-opiskelijaksi ja tähän lääkkeenä on Erillishaku. Erillishaku(tai väylähaku, millä sitä kukin kutsuu) on polkuopiskelijoille tarkoitettu haku, joka järjestetään keväällä ja syksyllä yhteishaun jälkeen. Ja se haetko syksyn vai kevään erillishaussa riippuu aivan täysin alastasi ja milloin olet polkuopinnot aloittanut, vuoden alussa vai syksyllä. Esim. Bioanalyytikoille erillishaku on ollut nyt keväällä 2.-16.5.2019, koska me aloitettiin elokuussa.

Voidaksesi hakea erillishaussa on siihen olemassa ehtoja. Jotta et voisi vallan ilmoittautua avoimeen AMK:n ja lusmuilla tietäsi ilmaiseksi tutkinto-opiskelijaksi tulee sinun suorittaa tietty määrä opintopisteitä ja saavuttaa tietty keskiarvo erillishaun loppuun mennessä tullaksesi valituksi tutkinto-opiskelijaksi. Nämä kriteerit sitten lienevät ala ja koulukohtaisia.

Turussa on ollut ainakin siitä kiva, että jokaiselle polkuopiskelijalle on varattu myös paikka toiselle vuodelle eli kun polkuopiskelijoita otettiin 8 niin myös 8 otetaan erillishausta sisään, kaikki jotka täyttää vaaditut kriteerit. Aina on tietysti se teoreettinen mahdollisuus, että jostain toisesta koulusta hakee polkuopiskelija myös meille, mutta en tiedä lopulta tapahtuuko sitä, että joku opiskelisi esim. ensimmäisen vuoden opinnot Tampereella ja hakisi kuitenkin ykkösvaihtoehtona Turkuun tutkinto-opiskelijaksi. Tällaisessa tilanteessa kai voisi syntyä jonkinlainen kilpailuasetelma, mutta sitten näissä painaa aina mm. suoritetut opinnot, jotka kuitenkin joka koulussa menee aina hieman eri järjestyksessä, eri laajuudella jne.



Siinä pieni infopläjäys polkuopinnoista, jollekin joka näitä miettii.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Erillishakua odotellessa!

Melko säälittävää tämä meikäläisen blogin kirjoittelukin nykyään. Kerran kuukaudessa saa jotain aikaiseksi, jos saa ja tuntuu, että kun aloittaa kirjoittamaan jotakin niin se oma tatsi on ihan kateissa.

Johtunee varmaan osittain tästä, ilmeisesti pikkuhiljaa hiipivästä dementiasta. Viimeisen vuoden aikana on ollu pää niiiiiin täynnä kaikkea muistettavaa, että oikeasti unohtelen ihan typeriä asioita koko ajan. Esim. otan autonavaimet laukusta päästäkseni autoon, mutta laitankin ne ajatuksissani laukkuun takaisin(ja niinkun tiiätte naisten käsilaukut..niistä on niin helppo löytää kaikkea) ja kun pääsen autolle ihmettelen minne avaimet on hävinnyt ja tyhjennän koko laukun paniikissa kadulle. Ja muutenkin jätän ja tungen tavaroita ihme paikkoihin sellasessa kummallisessa sumussa ja unohdan ihan sekunneissa minne ne oon jättäny ja laittanu ja taas pengon ja kollaan paikkoja turhautuneena, kun en muista enkä löydä.

Jännän äärellä ollaan siis, kaikin tavoin. Jos ei joku vielä tiennyt niin opiskelen Bioanalytiikka ja koska en ole niin älykäs, että olisin loistanut pääsykokeissa opiskelupaikan saamisen verran niin kyttäsin elokuun alussa itselleni polkuopiskelupaikan ja suoritan ensimmäisen vuoden opintoni avoimen AMK:n opiskelijana, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelen täysin normaalisti tutkinto-opiskelijoiden mukana, mutta maksan vain kaiken itse enkä ole oikeutettu minkäänlaisiin opiskelija etuihin(mikä on kyllä erittäin huvittavaa, että oikeasti maksan useamman satasen siitä, että saan opiskella ja en ole oikeutettu edes opiskelijahintaiseen lounaaseen koulussa. EDES!) Ja täytyy hakea nyt keväällä erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi, koska avoimen puolen opinnot eivät ole tutkintoon johtavia koulutuksia, joten täytyy olla tutkinto-opiskelija voidakseen valmistua. JA avoimen polkuopiskeluoikeutta on muutenkin saatavilla vain ensimmäinen vuosi + mahdollinen anottu 6kk lisäaika. Joten olisi hyvin suotavaa saada toukokuun jälkeen se varsinainen opiskelupaikka ja oikeus näihin runsaisiin Kelan etuuksiin. HAHHAH. 

Eli erillishaku alkaa 2.5 ja päättyy 16.5 ja tieto siitä miten opiskelupaikan kanssa kävi saadaan sitten kesäkuun puolessa välissä. Kriteerit ovat väh. 35 suoritettua opintopistettä(ensimmäisen vuoden opintoja) ja väh. 1,5 keskiarvo. Ja nämä kriteerit on oikein hyvin jo täytetty, mutta jos hakijoita olisi enemmän, kuin vapaita paikkoja, joita on 8 ja joudutaan käyttää keskiarvovertailua niin siinä tapauksessa sisäänpääsy ei todellakaan ole varmaa. Silti haluan uskoa, että tämä niskalimassa raataminen palkitaan! 

Tällä hetkellä olen työharjoittelussa, johon muuten siihenkään ei pitänyt avoimen opiskelijana päästä, mutta kivasti siihenkin tuli muutos 3 viikkoa ennen harjoittelun alkua ja oli huikeeta alkaa setviä harjoittelupaikkaa ja kaikkea muuta siihen liittyvää tuolla varoajalla, kun muut olivat aloittaneet setvimisen jo ennen joulua ja valinneet paikatkin jo. Onneksi jäljellä oli vielä sopiva ja kiva paikka ja kaikki selvisi ennen harjoittelun alkua, vaikka tiukille se veti ja onneksi tämä oikeus tuli nyt meille avoimen opiskelijoillekin. Kerkesinkin aika monet kerrat ihmetellä sitä, että miksi meitä ei huolita harjoitteluun, vaikka opiskellaan täysin samat asiat, kuin tutkinto-opiskelijatkin. 

Mutta sellasta. Ensimmäinen vuosi on menny ihan hujauksessa ja opiskelu on ollut kaiken kaikkiaan kyllä tosi jees. Vaikka on ollut asioita, jotka on saanu verenpaineen välillä hakkaamaan tapissa, niin itse ala kiinnostaa koko ajan enemmän ja enemmän ja tuntuu siltä, että oikealla tiellä ollaan. Lähinnä nuo ärsytykset liittyy ehkä vatkaavaan opetuksen tasoon ja koska ärsyynnyn turhasta paskasta, siis sellasesta joka ei liity mihkään asiaan tai ei vastaa asioita mitä tullaan esim. käytännön työssä kohtaamaan niin sellasten vatvominen ottaa pannuun. Mutta avaudun niistä joskus ihan omassa postauksessa. 

Nyt oikein mukavaa pääsiäistä jokaiselle! 




sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Ihania vauvahaaveita

Eipä sitä ihminen tässä enää nuorru ja valitettavasti aika alkaa tiettyjen asioiden suunittelun kohdalla huveta vuosi vuodelta, kuin fazerin sininen päivän aikana namikaapista.

Lapsena sain lahjaksi nukkevauvan (ristin sen muuten nukkevauvaksi..mikä mielikuvitus. Ei voi, kuin ihailla.) ja rattaat. Käytin rattaita hiekan kuskaamiseen leikkimökkiin. Ja nukella en tainnut leikkiä ikinä yht'ainutta leikkiä. Siihen kiteytyy aika hyvin kaikki se, millainen olen lasten kanssa. En tunne oloani kotoisaksi. En osaa lässyttää ja lulluttaa niille mini-ihmisille. Ja vaikka olenkin sanavalmiina nuorena naisena tunnettu, niin nämä kääpiöt saa mut ihan hiljaiseksi, jopa NUKKEvauva.

Vaikka pitkään olin sitä mieltä, että lapset vaan ei oo mun juttu ja biologinen kellokin taisi olla rikki jo asennusvaiheessa, niin silti muutama vuosi takaperin tulin siihen tulokseen, että ehkä kuitenkin, sopivan ja vastuuntuntoisen kumppanin löytyessä (ilmeisesti oletin, ettei sitä löydy koskaan..toisin kävi.), se ei olisi ihan täysin poissuljettu vaihtoehto, että pyöräyttäisi jonkun pikku perkeleen, joka on velvoitettu kuuntelemaan päivästä toiseen mun lonkkakipuja sitten, kun olen vanha ja katkeroitunut hoivakodin muistisairas asukas. Ja juu tiedän..lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ja kun tätä ikää alkaa olla ja melkoisia hulabaloo vuosia takana niin kuka tietää, ehkä en edes voi saada lapsia. (ja tämän mainion aloituksen perusteella ehkä joku lukemaan uskaltautunut jo toivookin, että voisi olla parempi niin..haha)


Etsin todellakin googlesta kuvia hakusanoilla "Funny vomiting baby".
kuva: https://theoatmeal.com/comics/


En ole ikinä kokenut mitään vaaleapunaista hattara-ajatusta lasten saamisesta. Että voi, kun se olisi ihanaa ja täydentäisi meidän parisuhdetta niin ihanasti. Vitut. Päinvastoin. Mietin kauhuissani miten me selvittäisiin siitä. Mietin valmiiksi keinoja pitää parisuhde kasassa vauvavuoden ja sen jälkeen, mietin miten kestän loppuelämäni sitä menettämisen pelkoa (jota tunnen nyt jo kaikkia kohtaan), pelkään sitä, että mitä jos inhoaisinkin lastani heti kättelyssä, itsekkäästi pelkään sitä, että joudun tungetuksi johonkin suopermamma muottiin missä mun odotetaan olevan himassa kunnon kotiäitinä vähintään 3 vuotta, käyvän mammakerhoissa ja puhuvan pelkän Minni-Alisan kakan koostumuksesta. Pelkään että saan vammaisen lapsen, pelkään että saan kusipäisen lapsen, josta tulee narkkari, alkoholisti ja rikollinen, vaikka käyttäisin kaikki taianomaiset hyvän ihmisen kasvatusmetodit JA pelkään synnytystä! Voi pojat, pelkään, että repeän niskasta napaan enkä ole koskaan enää pidätyskykyinen...mistään ruumiinaukosta.

"Kaikki nuo unohtuu, kun saat sen ihanan nyytin rinnalle"- sanotaan. Mutta on myös todella paljon mahdollista, että ei unohdu.

Vaikka suurin osa ihmisistä, jotka tunnen ja joilla on lapsia, pitää lapsista ja ovat kuin tehtyjä äiti ja isi - ihmisiä niin silti en jotenkin usko olevani yksin näiden liian realististen ajatusteni(pelkojeni) kanssa. En voi olla.








sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Opiskelija täällä hei!

Oi, että kun olis mukava kirjoittaa jotenkin informatiivinen postaus näistä AMK opinnoista, mutta totuushan on se, että jäljellä on alle 2kk täyspainosta opiskelua tälle vuotta (toki huhti- ja toukokuukin, mutta viime lukujärjestys tsekkauksen mukaan kumpaankin kuukauteen mahtuu ruhtinaalliset 4pv koulua..mitenhän jaksan? ) ja vieläkin olen vähä, että mitähän v*ttua tässä on tapahtunut.




Jollain ihmeen kaupalla olen kaapinut kasaan opintopisteet kaikista ensimmäisen vuoden kursseista, joita on tähän mennessä ollut, ja tusannut kalenteriin pari ylimääräistäkin kurssia sen pelossa, että pisteet ei riitä erillishakuun. (16.5 mennessä täytyy olla koossa 35op ja vähintään 1,5ka, että voi hakea tutkinto-opiskelijaksi...laskujeni mukaan mulla on toukokuussa kasassa 63op..noiden ylimääräisten kurssien kanssa. Saatoin panikoida turhaan...hah.)

Itselleni totutulla keskiverto opiskelijan roolilla ollaan vedetty niinkuin asiaan kuuluu eli kolmosen reunoja hätyytellen. Ruotsista tempaisin kakkosen eka yrittämällä, vaikka edellisistä ruotsin opinnoista oli n. 15 vuotta. Eihän kukaan nyt kakkosella juhli...paitsi minä. Minä juhlin. Rehellisesti..yllätin itseni jo sillä, että läpäisin koko kurssin ilman uusintaa. Itseasiassa olen yllättynyt kokolailla siitä miten smoothisti olen luistellut kurssista toiseen, vaikka välillä olen tuntenut hukkuvani tehtävä määriin ja löytänyt itseni miettimästä enemmän, kuin kerran tai kaksi, että missä ihmeen välissä valmistaudun tenttiin, kun kaikki deadlinet ovat päällekäin. 



Lisäksi mun ymmärrystä on koeteltu enemmän, kuin kerran. Niin monia asia opetuksen tasossa ja sen järjestämisessä menee meikäläiseltä yli hilseen. Jaksan ihmetellä miten korkeakoulutasolla opetuksen taso voi olla niin epätasaista ja miten toiset opettajat ovat paljon laiskempia opettamaan, kuin toiset. Toiset vetoaa opetushallituksen uusiin määräyksiin ja toiset kykenee silti opettamaan hyvin niistä ns. määräyksistä huolimatta. Tiedän, että ihmisillä on eri tapoja oppia, mutta jos ei ole koskaan kuullut solun aineenvaihdunnasta niin on aika hankala oppia sitä, jos sulle sanotaan vaan KVG ja tervetuloa tenttiin. Koita siinä sitten selvittää sitruunahappokierto ja mikä vaihe on tumassa ja mikä mitokondriossa, kun tietoa on aikalailla internet pullollaan. Minä kun tarvitsen jonkun tuomaan luokan eteen palan ratakiskoa ja muotoilemaan sen perkeleen solun aineenvaihduntoineen siitä. Noin niinkuin esimerkkinä. Sitten kun vielä hermopäätteet palaa turhaan paskaan todella nopeasti, enkä osaa olla hiljaa niin siinä ollaan sitten. 

Mutta kaiken kaikkiaan opiskelu on kyllä ollut pääasiassa mukavaa. Yllättävää kyllä. Kouluun tulee mentyä suhteellisen mielellään ja vaikka kotona opiskeluun itsensä suostuttelu tuottaa vielä hankaluuksia (Esim. alat päivittää melkein kuollutta blogia, kun tarvitsisi tehdä ryhmätöitä. Myös imuri on kädessä useammin, kuin ennen opiskelujen aloittamista.)niin silti olen saanut aina tehtävät palautettua ajallaan.

Opiskelijabailannut olen niin vähän, että hävettää. Keltanokkabileet joskus syyskuussa ja opiskelijaristeily GOOM nyt tammikuussa. Siinä ainoat, joihin olen ottanut osaa. En kyllä tajua miten kukaan, joka juo torstaina (jolloin on opiskelijabileet) pääsee kouluun perjantaina, jos sellaista on. Tai tajuan, mutta täytyisi olla 20v ei 31v. Olin GOOM:ssa yhden päivän ja vaikka bileet osaltani loppuivat maanantaina, olin torstainakin vielä ihan kuollut.

Täti valmiina GOOM:lle. 

Ja olen siis vieläkin, koska keho ei selvästikään kestänyt viime viikonlopun rypemistä ja iski vielä mukavan lenssun päälle. Pitäähän sitä kerran vuodessa sairastaa.

Sellaista tämä opiskelijaelämä täällä. Kiireistä, mutta ehdottomasti kiinnostavaa. Aijaijai. Ja arvatkaa mitä...heräsin siihen todellisuuteen tuossa muutama päivä sitten, että vaihtoon pääsee 1,5v päästä, jos haluaa, pääsee, pystyy! Täytynee armaan avopuolison kanssa rupatella asiasta tovi, jos toinenkin, mutta yllättääkö, jos sanon, että olen ehdottoman kiinnostunut? 

maanantai 31. joulukuuta 2018

Kuinka kävi vuoden 2018 Bucket listin?

Ensimmäistä kertaa elämässäni laadin bucket listin. Vihaan uuden vuoden lupauksia, mutta vuoden 2018 bucket list oli jotenkin niin selkeä, että tein sen, vaikkei se niinkään ollut lupaus vaan ehkä toive tapahtuvista asioista. Siispä käydäämpä vähän läpi:

1. Haluan matkustaa
-Tämä toteutuu. Mutta jo lukkoon lyödyn lisäksi haluaisin matkustaa loppuvuodestakin jonnekin. 

*Done. Osittain. Reppureissasin Singaporessa, Balilla ja Australiassa alkuvuodesta yksin niinkuin suunnittelinkin, mutta koska tältä listalta toteutui myös toinen unelmani niin loppuvuoden reissut jäi rahallisista syistä haaveksi. 











2.Opiskelu
-Haen ja aion päästä opiskelemaan Bioanalytiikkaa tavalla tai toisella. Ihme ja kumma se kiinnostaa edelleen, vaikka syksyn hausta en päässytkään sisään. 

*Ja tästä syystä ne loppuvuoden reissut jäi tekemättä, koska pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan ja nimenomaan sillä tavalla tai toisella. Elokuussa aloitin Bioanalytiikan opinnot Turun AMK:ssa polkuopiskelijana.(ts. maksan ensimmäisen vuoden omasta pussista enkä nauti kelan etuuksia). Tulevana keväänä haen erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi.



3.Säästäminen ja sijoittaminen
-Haluan opetella paremmaksi säästäjäksi. Nyt, kun vihdoin tiedän, että pystyn säästää nopeastikin mukavan summan rahaa niin halutessani, haluaisin oppia säästämään mukavan pesämunan tulevaisuuden varalle ja sijoittamaan siitä osan järkevästi ja ennen kaikkea tuottavasti. (Kiitos Anniina kevyestä aivopesusta)

*Tässä en ole onnistunut oikeastaan. Rahaa ei kummoisia summia juuri nyt jää säästöön, mutta olen pysynyt menojen ja tulojen kanssa kohtuullisen hyvin tasapainossa, että aina on varaa laskuihin ja elämiseen ja jopa kevyesti johonkin ylimääräiseen. Säästöönkin tulee siirrettyä joitain kymppejä. 

4.Pysyä painossa
-Tuppaan seilaamaan sellasta +-5kg:n väliä. Toivoisin seilaavani vähemmän. Varmaan ihan kamalan realistinen ajatus näin reissun kynnyksellä. Haha.

*No en. On tullut kyllä taas seilattua.



*Ja sit tässä talvenmittaan ollaan vähän pulleampia, kuin näissä kuvissa. :D



5. Ajokortti
-Tarkoituksena olisi ajaa ajokortti takaisin.

*Done and Done. Toukokuussa sain ajokortin hyppysiini jälleen.


6.Valittaa vähemmän
-Vaikka viime vuosi oli huippu hyvä, valitin aika paljon. Nyt vois skarpata.

*No oon kyllä valittanut vähemmän, koska tämä vuosi on ollut pääasiassa ihan super kiva. (paitsi kesällä olin helvetin pahalla tuulella kokoajan, koska silloinen työpaikka oli henkisesti T-O-D-E-L-L-A raskasta paskaa)


7.Pitää parisuhde hyvänä
-En halua taantua pitämään toista itsestäänselvyytenä. Haluan muistaa kertoa toiselle usein, että rakastan ja arvostan. Niinäkin päivinä, kun tykätään toisistamme vähän vähemmän...erityisesti niinä päivinä.

*Tätä pitäis varmaan kysyä mieheltä, vaikka uskoisin, että hän ei koe ainakaan olevansa itsestäänselvyys. Ja olen muistanut kertoa, että välitän, vaikka vituttaiskin. Temperamenttinen, kun olen niin tulee välillä kiihdyttyä nollasta sataan nanosekunneissa, jossa vois olla tulevan vuoden skarppaamisen paikka...oppia laskemaan kymmeneen ennenkä alkaa tuulettaa palkeita.


Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut hyvä. Tapahtunut on ihan hirvittävän paljon asioita. Jos joku ois sanonu mulle vuosi sitten, että vuoden päästä asun Turussa KISSAN ja mieheni kanssa ja opiskelen TURUN AMK:ssa niin en olisi uskonut. Ensinnäkin oon koiraihminen, toisekseen en ole ikinä pitänyt Turkua minäänlaisena vaihtoehtona minkäänlaiselle olemiselle tai asumiselle enkä ikinä uskonut, että saan tuon mun maalaiselämää rakastavan miekkosen raahautumaan mun kanssa, kun ihan maksimissaan Tampereelle väkipakolla opiskeluja ajatellen. Mutta meikäläisen koulumenestyksellä ei ollut sitten oikein opiskelupaikan kanssa varaa valita ja vaikka tuskin saan tuota toista puoliskoani Turkuun rakastumaan niin eipä tässä voisi kiittollisempi olla siitä tuesta, jonka hän on mulle antanut uhraamalla täysin hetkellisesti kaiken itselleen tärkeän, jotta minä saan tilaisuuteni koulun kanssa. On sitä helppo rakastaa.

Tosiaan. Perheenlisäystä saatiin heinäkuussa. Nahkatti(Kanadan Sfinx) tyttö Bonny liittyi perheeseen.

Eikun mainiota tulevaa vuotta 2019 kaikille! Epäkiitollista olis toivoa parempaa tulevaa vuotta, mutta voi kun olis edes yhtä hyvä, kuin mennyt vuosi! <3

torstai 18. lokakuuta 2018

Sokerinarkin päiväkirja

Ajattelin tai pikemminkin olen yrittänyt kirjoitella jotain nasevaa, joka liittyisi opiskeluihin, mutta koska aihe on toistaiseksi vielä kovin uusi ja vieras itsellenikin niin ei siitä ole oikein mitään jaettavaksi saakka. Ehkä koulujuttuja sitten, kun pystyn kertomaan bakteerin rakenteesta kiinnostavasti. Eli ehkei koskaan? Haha. Opiskelut kyllä sujuu hyvin kaiken kaikkiaan. Tai tulevat tentithän sen totuuden sitten kertoo.

Mutta asiaan... sen verran lähipiirissä on tämän tutun asian kanssa eli helvetillisen sokeriaddiction kanssa painiskelevia, että päätin TAAS palata aiheeseen. Enkä siis pelkästään siksi, että joku lähipiirissä kärsisi tästä vaan siksi, että minäkin olen jälleen kerran orjuuttanut itseni sokerille nyt ehkä pahemmin, kuin aikoihin.




Se lähtee aina niin pienesti ja viattomasti. Takana on onnistuneita viikkoja ilman sokeria ja päätät palkita itsesi ihan vain jollain pienellä. Kyllähän sitä nyt perjantaina viikon päätteeksi munkin voi syödä. Totta. Voihan sitä, jos kyse on todella siitä yhdestä perkeleen munkista. Mutta, kun ei. Seuraavalla viikolla se on munkki ja suklaapatukka..ei vain perjantaina vaan myös lauantaina. Sitä seuraavalla viikolla se on suklaapatukka torstaina, perjantaina irtonamuja ja lauantaina jäätelöä. jne jne. Loppujen lopuksi huomaat kaksikuukautta viettäneesi joka viikonloppu neljän päivän sokerikarnevaaleja ja jaksat ihmetellä miksi helvetissä turvottaa, on vetämätön olo ja naama, kuin perunapelto? Tai no..eihän kukaan itselleen rehellinen ihminen tätä enää jaksa edes ihmetellä...paitsi vähän salaa.."Enhän mä nyt niin paljon sokeria syö." -Ei sano ainakaan hanurissa majaileva lisääntynyt selluliitti.

En tiedä mikä siinä on, että kohtuukäyttö on täysin vierasta ja ennemmin tai myöhemmin se pirun putki jää päälle. Niinkuin mulla viime viikolla. Toissa viikon torstaina sovittiin ystävän kanssa, että ei syödä sokeria ennen hänen vierailuaan viikon kuluttua siitä ja sehän meni juuri niin, että väänsin sen koko viikon sokeria naamariin juuri niinkuin emme olleet sopineet ja koska se viikko meni jo päin mäntyä, väännettiin se loppuviikkokin sitten samaan konkurssiin. mmm..ei neljä päivää vaan 9 päivää sokeripeijaisia. Olo oli, kuin maatuskalla, pyöreä ja täysinäinen.

Päätin siis kaivaa naftaliinista taas hyväksi havaitun keinon; totaalikieltäytymisen, joka on ainut mikä toimii. Ja niimpä nyt on maanantaista asti oltu ilman sokeria. 




Maanantaina vitutti, tiistainakin vitutti ja särki päätä, keskiviikkona särki enää päätä ja nyt torstaina -aamuisten treenien jälkeen koko viikon runsaan veden lotraamisen ja puhtaasti syömisen seurauksena- alkaa olo olla jo kohtalaisen ihmismäinen ja fresh. Alkuun tässä olisi tarkoitus totaalikieltäytyä tuonne marraskuun puoleen väliin saakka, kun tulee ystäviä kylään, jotka jakavat kanssani tämän samaisen addiction eikä se tule olemaan mikään addictien vuosikokous...silloin repsahdellaan iloisin mielin ja todennäköisesti perusteellisesti. Haha.

Mutta nyt pysyy namipussin nyörit kiinni tuonne saakka ja keskitytään laadukkaan ravinnon mättämiseen ja treenaamiseen. Lisäsin myös normaalin ruokavalioni hiilareiden määrää, koska kylläinen olo --> vähemmän herkkuhampaan kolotusta. 

Saa liittyä seuraan. Tässä ois nyt paikka ennen joulun suklaakarnevaaleja. :D

perjantai 14. syyskuuta 2018

Olisikos blogihiljaisuus taas selätetty?

Blogihiljaisuutta on pitänyt. Kai se oli taas se yhdenlainen ähky, kun oli sitä reissuraportointia ja tottakai itse reissaamista. Kotiin palattuani se arki odotti täällä eikä se ollut miksikään muuttunut. Sitä vaan joutui sen pyöritykseen ja tuntui, ettei siitä ole juuri sanottavaa. Tai olisi ollut paljonkin, mutta ei vain jaksanut.






Aloitin mm. Uuden työn. Se se vasta olikin seikkailu se....yhden otsaan kasvaneen 5metrisen lerssin mittainen seikkailu. Olen toiminut yli 3 vuotta henkilökohtaisena avustajana ja avustanut varmaan yli kymmentä eri ihmistä eikä missään ikinä mua ole kohdeltu niin ala-arvoisesti, kuin tuossa viimeisimmässä. Eikä siinä mitään. Avustettavan kanssa tulee toimeen aina..hänet saa voitettua tavalla tai toisella puolelleen olemalla mukava, joustava ja hoitamalla sovitut ( ja ehkä vähän ekstraa) asiat hyvin. Noh...kun olisikin ollut kyse itse avun tarvitsijasta, joka käytytyi sopimattomasti niin olisikin ollut helppoa, mutta kyse oli perheenjäsenestä ja lopulta jouduin hakea sairaslomaa ja purkaa työsopimuksen koeajalla. Vitutti aikalailla aamusta iltaan tuon lähes 4kk niin ei siinä oikein jutunjuurta ollut laittaa kehiin. Ei kotona saati blogiin.


                                     

Epätoivoisesti sätkin myös jälleen päästäkseni opiskelemaan Bioanalytiikkaa, esivalintakoe meni paremmin, kuin edellisellä kerralla ja pääsin taas valintakokeeseen. Valintakoe sitten menikin päin helvettiä ja siinä missä syksyllä jäin 4 pisteen päähän sisäänpääsystä, nyt en läpäissyt edes koko valintakoetta. Vitutti.

Onneksi on olemassa polkuopinnot joiden avulla voi näyttää potentiialinsa alaan liittyvällä opiskelulla ja osaamisella ja kovalla työllä eikä millään palikka testeillä, joita raksitaan 3h putkeen. En ole niin luontaisesti älykäs valitettavasti, että pääsisin sellasilla ikinä eteenpäin. Joten päivystin, kuin ilotyttö portikongissa, Turun AMK:n ilmoittautumista josta pääsisi 8 ensimmäistä avoimen toteutukseen. Ja kärppä, kun olen niin avautui muutakin, kun ilotytön kiska ja sain teputella Turun AMK:n ja ilmoittaa itseni ehdottomasti läsnäolevaksi. Vittu JES! Sinänsä mukavaa, että tieto valituksi tulemisesta tuli 3.8, jolloin asuttiin vielä tyytyväisenä Pohjanmaalla, koulu alkoi 22.8. ja 14.8 mulla oli Turusta kämppä, työpaikka ja opiskelupaikka. Miestä en vielä saanut matkaan, mutta kohta.

Lisäksi me saatiin perheenlisäystä heinäkuun puolessa välissä, ku mun vauvakuumeella ei ollut enää mitään rajaa ja mies ilmeisesti kyllästy mun jatkuviin nakuilu juttuihin. Ja jottei kukaan ymmärrä väärin, mikä lienee jo myöhäistä...olen himoinnut nakukissaa eli Kanadan sfinxiä jokusen vuoden ja tänä keväänä ja kesänä se eskaloitui jatkuviin kissavideoihin ja myynti-ilmojen pläräilyyn. Sitten löytyi pentu johon tuo mieskin taisi ensi vilkaisulla rakastua, joten sitä lähdettiin nilkkasuorana Helsingistä hakemaan. Nyt meidän perheessä, joka koostuu kahdesta koiraihmisestä on kissa. Kissa, jota lellitympää saa varmaan hakea. Mamman ja isin muru. <3

Siinäpä tuo kevät ja kesä pähkinän kuoressaan. Nyt yritän tehdä kaikkeni, jotta pääsen arvosanojeni turvin tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa ensi keväänä eli tehdä sellaista mitä en ikinä ennen ole koulussa tehnyt, hikipingottaa! Oon se ärsyttävä eturivin istuja, joka tekee tehtävät ennen deadlinea. Tai ainakin yritän olla. Tai mun pitää olla, jos mielin valmistua tästä. Lisäksi yritän käydä töissä rahoittaakseni jotenkin tämän tukemattoman opiskeluni ja elämiseni siinä ohella. Kiirettä tulee pukkaamaan, mutta eiköhän tästä selvitä. Ehkäpä aktivoidun taas tämän bloginkin parissa.


Syksyn alkua immeiset. Pakko myöntää vihdoin, että se ihanan lämmin kesä meni jo.