Matka starttas jo tiistaina eli päivää ennen lennon lähtöä, kun äiti nakkas junalle Kauhavalle, josta suhasin Helsinkiin. Itse lentopäivänä Pohjanmaalta ei nimittäin menny yhtään järkevää junaa niin, että olisin ehtinyt aamulla klo 7.55 lähtevälle lennolle.
No kerkesin mukavasti moikata vielä muutamaa ystävää ennen Suomesta irtaantumista ja melkein tempasta kahden sidukan humalan tyhjään mahaan,ah...koska mullahan on loma. (Baarimikko yritti tyrkyttää kolmelta päivällä sidukan kylkeen Jallua. Oli varmaan tyytyväinen mun hoippuessa niiden kahden siiderin jälkeen ulos, että kieltäydyin)
Lentäminenhän ei millään tavalla kuulu mun suosikki juttuihin, etenkään vuoden 2012 jälkeen, kun löysin foxilta AirCrash investigationin. Aivan, kuten silloinkin, olen nytkin psyykannut viimeiset kaksi vuotta itseäni kuolema mielialaan ja saanut itseni vakuuttumaan, että lentokoneen mukana tälläkin reissulla se viimenen tyhjään potkasu tapahtuu, ahmimalla siis kaikki jaksot kyseistä sarjaa läpi.... kolmesti.
 |
| Ei tarvinnu maksaa noista eyebageista lisäkäsimatkatavaran hintaa. |
Keskiviikkona 2h yöunien jälkeen olin siis pohjattoman riemuissani, kun pääsin pyyhältämään klo 04.32 Järvenpäästä junalla kohti Helsinki-Vantaata. Olihan siinä toki lähdön tuntua ja Gabrielin riippumatto siivitti hyväntuulisesti aamua, vaikka lähenevä departure time sai mut oikeasti voimaan fyysisesti pahoin ja päässä huippaamaan. En oikeasti tajunnu, että olin saanu lentoahdistuksen aivan niihin sfääreihin.
Suomalaisten perus tungeksiminen ja jonottaminen ei auttanu asiaa tippaakaan. Vaikka miten istuin penkillä siihen asti, että suurin osa ihmisistä oli päästetty portista koneeseen, silti ne perkeleet oli muodostanu jonon sinne ahtaaseen putkeen, jossa saatiin sitten jonottaa klaustrofobisissa tunnelmissa, koska sellaisen ymmärtäminen, kuin "älä seiso koneen käytävällä tukkimassa reittiä, jos olet löytänyt paikkasi" tai "pysy paikallasi niin kauan, että muutkin ovat löytäneet paikkansa" on jotenkin ihan hemmetin hankalan tuntuista. Lisäksi Lontooseen saakka lennettiin pienellä kipolla, joka oli aivan täynnä. Ihmisillä on myös pakottava tarve, turvavyövalon sammuttua, rynnätä kaikkien jonottamaan niihin kolmeen tarjolla olevaan WC:sen. Voin olla väärässäkin, mutta jotenkin helpottais varmaan henkilökunnankin työtä, kun oikeasti aikuiset ihmiset istuis omalla paikallaan odottamassa sen WC:n vapautumista. Ei siellä kahdenkymmenen ihmisen ole järkeä muodostaa jonoa yhdelle kapealle käytävälle. Ei perkele ole.
Helsinki - Gatwick väli kruunasikin sitten mun lentoahdistuksen aivan viimeisen päälle. Nousun aikana sydän paukutti varmaan yhden salitreenin tahdilla verta eteenpäin ja matka muutenkin kaiken kaikkiaan oli erittäin töyssyinen. Turvavyövalo oli kovassa käytössä ja ensimmäistä kertaa olin varma, että laskeutumisen aikanakin on todennäköistä kuolla. Lontoossa puhalsi kova sivutuuli ja se myös tuntui. Kapteeni kehotti miehistöä valmistautumaan laskeutumiseen kahdesti, joten ensimmäinen yritys ei tuntunut menevän ihan putkeen. Ikkunoista ei näkynyt, ku pilviä, välillä kone jarrutti ja kiihdytti ja tärisi ja heittelehti. Maata kohden tunnuttiin tulevan sellasessa sivuluisussa, että mietin miten se kone ikinä osuu jokaiselle pyörälle, mutta ehjänä selvittiin.
Helsingin päässä matkaa viivästytti jääneston tekeminen, joten oltiin n. tunti myöhässä, joka oli vaihtoyhteyden kannalta erittäin epäedullista. Alkuperäinen 1h50min vaihtoaika oli kutistunu 40min, josta 20min oli aikaa ehtiä portille ennen sen sulkemista, joka taas sisälsi koneesta ulos pääsemisen(kiitos tien raivaamisesta kanssa matkustavalle pariskunnalle, jotka olivat matkalla samalle jatkolennolle), turvatarkastuksen ja niin saatanallisen matkan juoksemista Gatwickin halki, että oksat pois. Olin portilla n. 2min ennen sen sulkeutumista ja hikisenä, limaisena ja haisevana ryntäsin koneeseen. Eli kyllä...Gatwickillä vaihtoon riittää 20min, jos pystyy juoksemaan, TÄYSIÄ.
Ennen lähtöä sain lääkäriltä lentopelkoon rauhottavia, mutta koska en ikinä mussuta mitään mun migreeniin tarkotettuja miranaxeja kummempaa en ainakaan ennen vaihtoa uskaltanut rouhia ainuttakaan ja hyvä niin...Gatwickillä olisin vielä tänäkin päivänä. Singaporeen päästiinkin lentämään uudehkolla Dreamlinerilla, jossa tilaa on mukavasti ja ihmisiä sopivasti. Niinpä tempasin pikku välkkäpalan naamaan, kokeeksi puolikkaan rauhotuspillerin ja nukuin, kun vauva kokonaiset kaks tuntia ja rapiat. Ehkä kokonainen olisi kuitenkin tullut kysymykseen. Nyt sitten pohdin, että uskallanko juoda päälle kaljan. Sekakäyttö here i come!(torstai huom. otin kaljan...ei vaikutusta...paitsi nukuin lisää).
Tänään torstaina tosiaan klo 7.30 oltiin rullattu putkelle ja saatiin alkaa vääntäytyä koneesta pihalle. Ja kaikkine turvatarkastuksineen ja laukkujen läpivalaisuineen kentälle upposi sellanen tunnin verran aikaa, mutta mulla nyt ei varsinainen kiire ollut minnekään, kun hotelliinkin pääsi kirjautumaan vasta kolmelta.
Nyt tässä viimeistelin tämän koneessa aloitetun postauksen ja oon vieläkin aivan ulapalla koko päivästä. Jotenkin tuo aikaero on käyny nyt voimakkaammin päähän, kuin koskaan ennen. Varmaan siksikin, että alla on n. 3vrk yhteensä sellasilla 8h unilla. (Klo on täällä nyt 21.12)
Sain tänään kuitenkin käytyä tillistelemässä Singaporen futuristiset puut Garden by the bayssa ja huomenna suuntana Sentos, Cable car ja jos vaikka biitsiä. Lämpöä tällä hetkellä n. +30 ja fiilis kaikesta sekoilusta huolimatta ihan 10+!
Singaporesta itsessään lisää myöhemmin.
