Kuinka kävi vuoden 2018 Bucket listin?

Ensimmäistä kertaa elämässäni laadin bucket listin. Vihaan uuden vuoden lupauksia, mutta vuoden 2018 bucket list oli jotenkin niin selkeä, että tein sen, vaikkei se niinkään ollut lupaus vaan ehkä toive tapahtuvista asioista. Siispä käydäämpä vähän läpi:

1. Haluan matkustaa

-Tämä toteutuu. Mutta jo lukkoon lyödyn lisäksi haluaisin matkustaa loppuvuodestakin jonnekin. 

*Done. Osittain. Reppureissasin Singaporessa, Balilla ja Australiassa alkuvuodesta yksin niinkuin suunnittelinkin, mutta koska tältä listalta toteutui myös toinen unelmani niin loppuvuoden reissut jäi rahallisista syistä haaveksi. 

2.Opiskelu

-Haen ja aion päästä opiskelemaan Bioanalytiikkaa tavalla tai toisella. Ihme ja kumma se kiinnostaa edelleen, vaikka syksyn hausta en päässytkään sisään. 

*Ja tästä syystä ne loppuvuoden reissut jäi tekemättä, koska pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan ja nimenomaan sillä tavalla tai toisella. Elokuussa aloitin Bioanalytiikan opinnot Turun AMK:ssa polkuopiskelijana.(ts. maksan ensimmäisen vuoden omasta pussista enkä nauti kelan etuuksia). Tulevana keväänä haen erillishaussa tutkinto-opiskelijaksi.

3.Säästäminen ja sijoittaminen

-Haluan opetella paremmaksi säästäjäksi. Nyt, kun vihdoin tiedän, että pystyn säästää nopeastikin mukavan summan rahaa niin halutessani, haluaisin oppia säästämään mukavan pesämunan tulevaisuuden varalle ja sijoittamaan siitä osan järkevästi ja ennen kaikkea tuottavasti. (Kiitos Anniina kevyestä aivopesusta)

*Tässä en ole onnistunut oikeastaan. Rahaa ei kummoisia summia juuri nyt jää säästöön, mutta olen pysynyt menojen ja tulojen kanssa kohtuullisen hyvin tasapainossa, että aina on varaa laskuihin ja elämiseen ja jopa kevyesti johonkin ylimääräiseen. Säästöönkin tulee siirrettyä joitain kymppejä. 

4.Pysyä painossa

-Tuppaan seilaamaan sellasta +-5kg:n väliä. Toivoisin seilaavani vähemmän. Varmaan ihan kamalan realistinen ajatus näin reissun kynnyksellä. Haha.

*No en. On tullut kyllä taas seilattua.

*Ja sit tässä talvenmittaan ollaan vähän pulleampia, kuin näissä kuvissa. :D

5. Ajokortti

-Tarkoituksena olisi ajaa ajokortti takaisin.

*Done and Done. Toukokuussa sain ajokortin hyppysiini jälleen.

6.Valittaa vähemmän

-Vaikka viime vuosi oli huippu hyvä, valitin aika paljon. Nyt vois skarpata.

*No oon kyllä valittanut vähemmän, koska tämä vuosi on ollut pääasiassa ihan super kiva. (paitsi kesällä olin helvetin pahalla tuulella kokoajan, koska silloinen työpaikka oli henkisesti T-O-D-E-L-L-A raskasta paskaa)

7.Pitää parisuhde hyvänä

-En halua taantua pitämään toista itsestäänselvyytenä. Haluan muistaa kertoa toiselle usein, että rakastan ja arvostan. Niinäkin päivinä, kun tykätään toisistamme vähän vähemmän...erityisesti niinä päivinä.

*Tätä pitäis varmaan kysyä mieheltä, vaikka uskoisin, että hän ei koe ainakaan olevansa itsestäänselvyys. Ja olen muistanut kertoa, että välitän, vaikka vituttaiskin. Temperamenttinen, kun olen niin tulee välillä kiihdyttyä nollasta sataan nanosekunneissa, jossa vois olla tulevan vuoden skarppaamisen paikka...oppia laskemaan kymmeneen ennenkä alkaa tuulettaa palkeita.

Kaiken kaikkiaan vuosi on ollut hyvä. Tapahtunut on ihan hirvittävän paljon asioita. Jos joku ois sanonu mulle vuosi sitten, että vuoden päästä asun Turussa KISSAN ja mieheni kanssa ja opiskelen TURUN AMK:ssa niin en olisi uskonut. Ensinnäkin oon koiraihminen, toisekseen en ole ikinä pitänyt Turkua minäänlaisena vaihtoehtona minkäänlaiselle olemiselle tai asumiselle enkä ikinä uskonut, että saan tuon mun maalaiselämää rakastavan miekkosen raahautumaan mun kanssa, kun ihan maksimissaan Tampereelle väkipakolla opiskeluja ajatellen. Mutta meikäläisen koulumenestyksellä ei ollut sitten oikein opiskelupaikan kanssa varaa valita ja vaikka tuskin saan tuota toista puoliskoani Turkuun rakastumaan niin eipä tässä voisi kiittollisempi olla siitä tuesta, jonka hän on mulle antanut uhraamalla täysin hetkellisesti kaiken itselleen tärkeän, jotta minä saan tilaisuuteni koulun kanssa. On sitä helppo rakastaa.

Tosiaan. Perheenlisäystä saatiin heinäkuussa. Nahkatti(Kanadan Sfinx) tyttö Bonny liittyi perheeseen.

Eikun mainiota tulevaa vuotta 2019 kaikille! Epäkiitollista olis toivoa parempaa tulevaa vuotta, mutta voi kun olis edes yhtä hyvä, kuin mennyt vuosi! <3

Sokerinarkin päiväkirja

Ajattelin tai pikemminkin olen yrittänyt kirjoitella jotain nasevaa, joka liittyisi opiskeluihin, mutta koska aihe on toistaiseksi vielä kovin uusi ja vieras itsellenikin niin ei siitä ole oikein mitään jaettavaksi saakka. Ehkä koulujuttuja sitten, kun pystyn kertomaan bakteerin rakenteesta kiinnostavasti. Eli ehkei koskaan? Haha. Opiskelut kyllä sujuu hyvin kaiken kaikkiaan. Tai tulevat tentithän sen totuuden sitten kertoo.

Mutta asiaan... sen verran lähipiirissä on tämän tutun asian kanssa eli helvetillisen sokeriaddiction kanssa painiskelevia, että päätin TAAS palata aiheeseen. Enkä siis pelkästään siksi, että joku lähipiirissä kärsisi tästä vaan siksi, että minäkin olen jälleen kerran orjuuttanut itseni sokerille nyt ehkä pahemmin, kuin aikoihin.

Se lähtee aina niin pienesti ja viattomasti. Takana on onnistuneita viikkoja ilman sokeria ja päätät palkita itsesi ihan vain jollain pienellä. Kyllähän sitä nyt perjantaina viikon päätteeksi munkin voi syödä. Totta. Voihan sitä, jos kyse on todella siitä yhdestä perkeleen munkista. Mutta, kun ei. Seuraavalla viikolla se on munkki ja suklaapatukka..ei vain perjantaina vaan myös lauantaina. Sitä seuraavalla viikolla se on suklaapatukka torstaina, perjantaina irtonamuja ja lauantaina jäätelöä. jne jne. Loppujen lopuksi huomaat kaksikuukautta viettäneesi joka viikonloppu neljän päivän sokerikarnevaaleja ja jaksat ihmetellä miksi helvetissä turvottaa, on vetämätön olo ja naama, kuin perunapelto? Tai no..eihän kukaan itselleen rehellinen ihminen tätä enää jaksa edes ihmetellä...paitsi vähän salaa.."Enhän mä nyt niin paljon sokeria syö." -Ei sano ainakaan hanurissa majaileva lisääntynyt selluliitti.

En tiedä mikä siinä on, että kohtuukäyttö on täysin vierasta ja ennemmin tai myöhemmin se pirun putki jää päälle. Niinkuin mulla viime viikolla. Toissa viikon torstaina sovittiin ystävän kanssa, että ei syödä sokeria ennen hänen vierailuaan viikon kuluttua siitä ja sehän meni juuri niin, että väänsin sen koko viikon sokeria naamariin juuri niinkuin emme olleet sopineet ja koska se viikko meni jo päin mäntyä, väännettiin se loppuviikkokin sitten samaan konkurssiin. mmm..ei neljä päivää vaan 9 päivää sokeripeijaisia. Olo oli, kuin maatuskalla, pyöreä ja täysinäinen.

Päätin siis kaivaa naftaliinista taas hyväksi havaitun keinon; totaalikieltäytymisen, joka on ainut mikä toimii. Ja niimpä nyt on maanantaista asti oltu ilman sokeria. 

Maanantaina vitutti, tiistainakin vitutti ja särki päätä, keskiviikkona särki enää päätä ja nyt torstaina -aamuisten treenien jälkeen koko viikon runsaan veden lotraamisen ja puhtaasti syömisen seurauksena- alkaa olo olla jo kohtalaisen ihmismäinen ja fresh. Alkuun tässä olisi tarkoitus totaalikieltäytyä tuonne marraskuun puoleen väliin saakka, kun tulee ystäviä kylään, jotka jakavat kanssani tämän samaisen addiction eikä se tule olemaan mikään addictien vuosikokous...silloin repsahdellaan iloisin mielin ja todennäköisesti perusteellisesti. Haha.

Mutta nyt pysyy namipussin nyörit kiinni tuonne saakka ja keskitytään laadukkaan ravinnon mättämiseen ja treenaamiseen. Lisäsin myös normaalin ruokavalioni hiilareiden määrää, koska kylläinen olo --> vähemmän herkkuhampaan kolotusta. 

Saa liittyä seuraan. Tässä ois nyt paikka ennen joulun suklaakarnevaaleja. :D

Olisikos blogihiljaisuus taas selätetty?

Blogihiljaisuutta on pitänyt. Kai se oli taas se yhdenlainen ähky, kun oli sitä reissuraportointia ja tottakai itse reissaamista. Kotiin palattuani se arki odotti täällä eikä se ollut miksikään muuttunut. Sitä vaan joutui sen pyöritykseen ja tuntui, ettei siitä ole juuri sanottavaa. Tai olisi ollut paljonkin, mutta ei vain jaksanut.

Aloitin mm. Uuden työn. Se se vasta olikin seikkailu se....yhden otsaan kasvaneen 5metrisen lerssin mittainen seikkailu. Olen toiminut yli 3 vuotta henkilökohtaisena avustajana ja avustanut varmaan yli kymmentä eri ihmistä eikä missään ikinä mua ole kohdeltu niin ala-arvoisesti, kuin tuossa viimeisimmässä. Eikä siinä mitään. Avustettavan kanssa tulee toimeen aina..hänet saa voitettua tavalla tai toisella puolelleen olemalla mukava, joustava ja hoitamalla sovitut ( ja ehkä vähän ekstraa) asiat hyvin. Noh...kun olisikin ollut kyse itse avun tarvitsijasta, joka käytytyi sopimattomasti niin olisikin ollut helppoa, mutta kyse oli perheenjäsenestä ja lopulta jouduin hakea sairaslomaa ja purkaa työsopimuksen koeajalla. Vitutti aikalailla aamusta iltaan tuon lähes 4kk niin ei siinä oikein jutunjuurta ollut laittaa kehiin. Ei kotona saati blogiin.

                                     

Epätoivoisesti sätkin myös jälleen päästäkseni opiskelemaan Bioanalytiikkaa, esivalintakoe meni paremmin, kuin edellisellä kerralla ja pääsin taas valintakokeeseen. Valintakoe sitten menikin päin helvettiä ja siinä missä syksyllä jäin 4 pisteen päähän sisäänpääsystä, nyt en läpäissyt edes koko valintakoetta. Vitutti.

Onneksi on olemassa polkuopinnot joiden avulla voi näyttää potentiialinsa alaan liittyvällä opiskelulla ja osaamisella ja kovalla työllä eikä millään palikka testeillä, joita raksitaan 3h putkeen. En ole niin luontaisesti älykäs valitettavasti, että pääsisin sellasilla ikinä eteenpäin. Joten päivystin, kuin ilotyttö portikongissa, Turun AMK:n ilmoittautumista josta pääsisi 8 ensimmäistä avoimen toteutukseen. Ja kärppä, kun olen niin avautui muutakin, kun ilotytön kiska ja sain teputella Turun AMK:n ja ilmoittaa itseni ehdottomasti läsnäolevaksi. Vittu JES! Sinänsä mukavaa, että tieto valituksi tulemisesta tuli 3.8, jolloin asuttiin vielä tyytyväisenä Pohjanmaalla, koulu alkoi 22.8. ja 14.8 mulla oli Turusta kämppä, työpaikka ja opiskelupaikka. Miestä en vielä saanut matkaan, mutta kohta.

Lisäksi me saatiin perheenlisäystä heinäkuun puolessa välissä, ku mun vauvakuumeella ei ollut enää mitään rajaa ja mies ilmeisesti kyllästy mun jatkuviin nakuilu juttuihin. Ja jottei kukaan ymmärrä väärin, mikä lienee jo myöhäistä...olen himoinnut nakukissaa eli Kanadan sfinxiä jokusen vuoden ja tänä keväänä ja kesänä se eskaloitui jatkuviin kissavideoihin ja myynti-ilmojen pläräilyyn. Sitten löytyi pentu johon tuo mieskin taisi ensi vilkaisulla rakastua, joten sitä lähdettiin nilkkasuorana Helsingistä hakemaan. Nyt meidän perheessä, joka koostuu kahdesta koiraihmisestä on kissa. Kissa, jota lellitympää saa varmaan hakea. Mamman ja isin muru. <3

Siinäpä tuo kevät ja kesä pähkinän kuoressaan. Nyt yritän tehdä kaikkeni, jotta pääsen arvosanojeni turvin tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa ensi keväänä eli tehdä sellaista mitä en ikinä ennen ole koulussa tehnyt, hikipingottaa! Oon se ärsyttävä eturivin istuja, joka tekee tehtävät ennen deadlinea. Tai ainakin yritän olla. Tai mun pitää olla, jos mielin valmistua tästä. Lisäksi yritän käydä töissä rahoittaakseni jotenkin tämän tukemattoman opiskeluni ja elämiseni siinä ohella. Kiirettä tulee pukkaamaan, mutta eiköhän tästä selvitä. Ehkäpä aktivoidun taas tämän bloginkin parissa.

Syksyn alkua immeiset. Pakko myöntää vihdoin, että se ihanan lämmin kesä meni jo.

Back in Finland

Kotona ollaan. Kotona on oltu jo yli kuukausi. Töissäkin olen jo kolmatta viikkoa, vaikka alunperin suunnittelin, että en ehkä menisi töihin ennen kesää, mutta sattui mukava paikka kohdalle, jota hiukan kieliposkella hain ja sain paikan, joten niin se arki imaisi mukaansa nopeampaa, kuin osasin odottaa.

Avustajana sitä tulee tehtyä toisinaan kaikenlaista

Pari ensimmäistä koti viikkoa meni hiukan paluumasennuksessa. Kaipuu Australiaan takaisin iski yllättävän kovana päälle ja ikävä takaisin Cairnsiin, jossa sen ensimmäisen kuukauteni vietin. Lisäksi sain vielä maistaa kevyen puraisun niistä pakkasista, joita alunperin yritin välttää ja luntakin oli edelleen mielestäni ihan liikaa. Nyt on kuitenkin tilanne jo aivan hyvä. Olon ja viimein katoavan talven osalta.

Poukamassa jossa tätä kuvailin oli samaan aikaan menossa ulkoilma opera, joka soi sopivasti taustalla. Tämä oli myös mun viimeinen  ilta Australiassa. Oli aika tunteikas fiilis. Seisoin sielä yksin pienessä vesisateessa ja oli vaikea uskoa, että ainakin juuri tämä matka alkoi olla ohitse.

Sydney

Opera House

Bondi Beach. Näin jopa kaks hengenpelastus tilannetta. Tuolla on virtaus ja aallokko todella voimakasta.

2013 kun palasin edelliseltä reppureissulta, olin pari vuotta niin täynnä ajatustakin matkustamisesta, että siitä seuraava kerran matkustin vasta 2015. Nyt kuitenkaan en kokenut palatessani mitään "En reppureissaa enää ikinä" -viboja vaan olisin aikalailla valmis heittämään repun selkään samantien uudelleen tai edes suuntaamaan jollekin viikon mittaiselle kunnon turre lomalle esim. Canarialle.

Hodari

Kotosalla on kyllä töidenkin ohella riittänyt puuhaa, että ei tässä ihan kamalasti aikaa ollut sitä alun masennusta vatvoa. Kouluun laitoin hakupaperit jo reissunpäällä ja niin ikään sain aloittaa esivalintakokeisiin lukemisen jo lentokoneessa ja jatkaa sitä hetimiten kotosalla. Lisäksi olen autellut miestä tämän kämpän remontin loppuun saattamisessa ja tottakai treenit on pyöriny ihan normaalisti 4krt/vko niinkuin aina.

Koinkin tuossa about 2 viikkoa reissun jälkeen ahaa elämyksen kävellessäni eräänä aamuna salille ja ollessani ihan pirun tyytymätön likipitäen kaikkeen ja pahalla päällä. Aina sanotaan, että matkan tulisi olla tärkeämpi, kuin määränpää ja tajusin, että SE on nimenomaan mun ongelma monessa asiassa. Nautin matkasta aina niin paljon, että en osaa olla tyytyväinen, kun pääsen perille. Oon ihan innoissani, kun saan suunnitella ja mennä kohti jotain tiettyä asiaa. Oon tyytyväinen niin kauan, kun mulla on suunnitelma, mutta kun saavutan haluamani asian en osaa nauttia perille pääsystä vaan kaipaan jo heti seuraavaa asiaa mitä kohti suunnata. Sen takia juuri mun ois syytä opetella nauttimaan nimenomaan siitä perille pääsystä ja lakata ihannoimasta matkantekoa yli sen, koska se vaan on fakta, että elämässä on asioita, jotka ei loputtomasti mene eteenpäin ja sellaisiin asioihin täytyy osata pysähtyä. Osata pysähtyä nauttimaan siitä mitä on ja olla tyytyväinen siihen ilman, että koko ajan täytyy väkisin löytää jotain projektin tynkää. Ja tämän hoksaaminen jotenkin kevensi mieltä ja siihen kävelyhetkeen oikeastaan päättyi mun ahdistus.


Mutta näin. Kotona ollaan, kesää odotan kovalla innolla ja kaikki sormet ja varpaat ristiin, että pääsen kouluun(tai nyt ensin alkuun valintakokeisiin). Pitkästäaikaa ihan todella haluan opiskella ja esivalintakokeisiin lukiessa, vaikka en niistä mitään täysiä pisteitä todellakaan napannut(oon täysin sellanen vähä keskivertoa huonompi opiskelija, joka oppii kyllä jos opiskelee, mutta mikään luonnon lahjakkuus en oo missään aineessa tai asiassa, että aina on joutunu kovasti tehdä töitä, jos haluaa saada pisteitä tai läpäistä jonkun kokeen), tajusin, että mulla on sittenkin se taito opiskella, jos vaan tarpeeksi haluan.

Miun lemppari paikka; Fraser Island!

Olin sangen oikeassa arvellessani, että orastavan flunssan kanssa ilmastoituun bussiin 14h linnoittautuminen on lähempänä hitaan itsemurhan suorittamista, kuin niinkään jännittävää ja mieltä vavisuttavaa seikkailua. Niistin varmaan muidenkin matkustajien riesaksi asti ja nenäni verelle ja nukuin bussin penkillä ladymaisesti paperitollot sieraimissa. Tiedättekö sen flunssavaiheen, kun makuuasennossa nenä on tukossa, mutta silti heräät siihen, kun sieltä valuu hallitsemattomasti räkää. Olen keksinyt tämän tupot sieraimissa nukkumisen. Nenän kautta ei voi hengittää joka tapauksessa niin ainakaan se perkele ei herätä maagisella rään erityksellään..(siis mistä se tulee??)

Aina kun oli tauko huoltoasemalla, kipitin anelemaan pahvimukiin kuumaa vettä, että sain vetää finrexinin tapaisia inkivääri-parasetamoli nuhajuomia. Suositus oli 4 vuorokaudessa. Vedin 10. Just in case. Silti olo vain paheni ja saapuessamme aamulla 7.45 Rainbow beachille...en ollut iloinen. En ollenkaan. Se kolmimetrinen kyrpä otsassa riitti varmasti puhdistamaan valtaosan hämähäkin seiteistä hostellin katonrajasta. Täytyi odottaa 12.30 saakka, että voi sisäänkirjautua ja klo 17 oli luvassa seuraavana päivänä alkavan Frasier Island campingin turvallisuus priiffi. Sillä hetkellä vakavissani mietin, että saatan jopa mieluummin hukata 500$, kuin lähteä koko saatanan telttaretkelle. Olin niin pirun kuollut ja edelleen yksinäisyyden kaipuinen Whitsundaysin jälkeen.

Illan priiffissä meidät jaettiin 12 auton ryhmiin 6-8 hlöä per ryhmä ja mun ryhmässä yks mimmi kysyikin innokkaana "hei ootko innoissas huomisesta???!!" Hahhah...voi jösses. Olisittepa nähny mun punasen nenän ja kuullu vastauksen.  As u can see...can't be more happier.

Aluksi mut laitettiin ryhmään 4, mutta jotkut kaverukset joutu erilleen ja mua pyydettiin vaihtamaan ryhmään 1 ja suostuin. Tästä hyvityksenä sain hostellista ilmaisen illallisen, vaikka olin enempi ku tyytyväinen. Ensimmäinen vaihtoehto olisi ollut pelkkiä mimmejä ja tunsin jo heti, että ei saatana....mutta onni potkaisi.

Noh...kaikesta tästä negailusta huolimatta, vaikka kyrvästä otsassa oli vielä puolisen metriä jäljellä myös lähtöaamuna, päätin lähteä reissuun ja etsiä vaikka käärmeen syömään mut, jos oleminen käy ylivoimaiseksi. Ideana se oli pommin varma, koska Fraserillahan asuu top. Kympissä olevat maailman vaarallisimmat luikerot lisäksi fraserin rannat ovat yksiä maailman vaarallisimpia, joten uimista ei suositeltu meressä lainkaan. Eli jos ahdistaa eikä kärmestä löydy niin aina voi loikata hain huikopalaksi. 

Kuitenkin päästyäni nelivedon kyytiin(enkä puhu nyt Suomalaisesta nelivedosta joka aamuneljältä mönkii baarilta yleensä kotiinpäin) ja kun päästiin painamaan saaren rantaviivaa musiikin pauhatessa ja tuulen hulmuttaessa avoimesta ikkunasta ihokarvoja, tulin siihen tulokseen, että reissu ei välttämättä oo fiasko ensinkään. 

Eikä se ollut. Fraser oli kokemukseltaan jonkun 100 kertaa parempi, kuin whitsundays. Vanhana partiolaisena camping meininki uppos meikäläiseen, kuin puukko mummoon ja sain lisäksi yksin kokonaisen teltan niin mikäs sen parempaa. Aamukahvin valmistus ja nauttiminen ulkosalla muiden vielä nukkuessa hiveli niin ikään tätä eräjormailijaa.

Fraser reissu sisälsi lähinnä upeiden maisemien tillistelyä ja saaren sisällä olevilla biitseillä ja järvissä pulikointia. Meininki oli kertakaikkiaan chilliä. Osansa kokemukselle antoi varmasti myös se, että olin 3 päivää täysin ilman kenttää luurissa, joten ei somea eikä yhteyttä ulkomaailmaan, vaikka tämä toki äitiparan olikin huolestuttanut kovasti, koska en osannut varoittaa ennen singnaalin totaalista hiipumista, kun en niin tiennyt käyvän...siis että olisin aivan täysin tavoittamattomissa. Mutta hyvää se teki piruvie. Ja mamman huolenkin pääsin pyyhkimään heti kun tavoitin signaalin saarelta palatessa.

Tuli nähtyä Lake McKenzie, lazy River, Champagne poolit ja joku toinen järvi keskellä saarta jonne oli parin kilometrin kävelymatka, josta niin ikään olin innoissani. Tällä reissulla oli paljon autossa istumista ja rannalla makaamista ja olin oikeasti fiiliksissä, kun pääsi vähän käppäilemään pidemmän matkan. Koko viikolla en meinaan muuten harrastanut palaakaan liikuntaa ja ilman liikuntaa olo on puolitehoinen.

Maheno

Champagne Pools

Lake MacKenzie

Blackbutts

Ruoka reissulla oli kohtalaisen ok. Toki täälä tuntuu hiilarit olevan suosiossa.  Isompaa porukkaa, kun on halvempi ravita hiluilla. Aamiaiseksi, yllätys, paahtista, maapähkinä voita, suklaalevitettä, hilloa ja margariinia + hedelmiä. Lounaaksi joka päivä wrappeja lihalla ja kasviksilla ja erilaisia kastikkeita oli. Sitten oli välipalapussit per auto. Keksejä jne. Ja illalliseksi ekana päivänä friednoodles ja kanaa ja tokana iltana saatiin ihan piffit ja perunaa. 

Nukuin molemmat telttayöt paremmin, kuin yhtäkään hostelliyötä tähän mennessä. Lämpötila oli aivan pöööfekt eikä bailaavat kanssa retkeilijät haitannu juurikaan. Tokaa yötä ehkä hiukan pidensi viereisen teltan yritelmät jonkinlaisesta erittäin humalaisesta aktista aamuyöstä, joka sanan vaihdon perusteella päättyi lopulta miehen osalta luovuttamiseen. Miltä osin kunto päättyi? Sitä ei tarina kerro. Se toinen teltta oli mun teltassa kiinni ja rukoilin, että se homma hoituisi äkkiä. Mutta niinkuin kaikki jotka tätä ovat kännissä yrittäneet tietävät...se ei ole pikatoimitus ei. Ja niinkuin tämäkin...päättyi 1-0 humalan viedessä voittopotin. Viimeinen turhautunut naisen kuiskaus kuului pimeydessä "fucking Irish". 

Niin huippua kun tuo leirielämä olikin, olin jo erittäin valmis kolmantena päivänä palailemaan sivistyksen ja etenkin urheilun pariin. Ja uskomatonta kyllä pyyhälsin suoraa jalkatreenille päästyäni takaisin Rainbowlle, koska olin jo aiemmin äkännyt hostellin vieressä mukavan näköisen pikku Gymin, jota syyhysin päästä testaamaan nyt, kun olin viimein telttailun aikana myös parantunut.

Mutta jos jotain itä-rannikon reissulla voin suositella niin tätä Camping kokemusta! Omani järjestettiin Peter Pan matkatoimiston kautta ja lähtö ja yöpymiset ennen ja jälkeen reissun olivat Dingos hostellilla.

Meidän autolline porukkaa.

Airlie Beach - Whitsunday Island

Nimensä mukaisesti hitsin valkoista hiekkaa ja hienoa sellaista.

Kuvat puhukoot puolestaan. Se oli niitä nowords needed kokemuksia. Harmittaa jälleen, kun kuvat ei mitenkään anna oikeutta kokemukselle, mutta koittakaa ryystää itseenne edes palanen siitä.

Tällä reissulla snorklasin myös jättimäisen kilpikonnan kanssa sekä näin haita ja delfiinejä.

Bookattuna oli kolmen päivän reissu New Horizon nimisellä paatilla tuonne saaristoon. Yöt uinuttiin botskissa mukavassa sukan ja pierun hajussa sulloutuneena kannen alle yli 30 ihmisen voimin. Siinä läheisyys lämmittää ja naapuri sängyn suolikaasut.

Tuo 3 päivää ns. Sillit suolassa kokemus oli mulle ehkä vähän liikaa, vaikka mukavaa porukkaa matkassa olikin ja miehistönkin ulkoinen habitus hiveli varmaan yhden jos toisen silmää. Jotenkin kuitenkin jäi tuntumaan, etten ihan ehkä saanut mun lähes 500$ vastinetta, mutta toki maailmassa on ihmisiä jotka tuhlaa joka päivä tuon verran eikä ne silti oo vielä ikinä uinu kilpikonnan kanssa, joten en mä nyt täs osaa hirveen pettynytkään olla. 

Meillä oli myös afterpartyt Airlie beachilla samana iltana, kun rantauduttiin takaisin. Aluksi meinasin etten mene, mutta tutustuin botskilla Maresa nimiseen saksalaiseen ja Sabrina nimiseen hollantilaiseen mimmiin ja päätettiin mennä yhdessä ja tintata puteli votkulia etkoiksi. Tuli tanssittua ja todellakin juotua sitä vodkaa, mutta oltiin puolenyön maissa jo kiltisti peiton alla joten krapulaa ei aamulla juurikaan ollut. Mulla oli edessä vielä iltapäivällä 14h bussimatka Rainbow beachille. Maresa oli toki lähtenyt matkaan jo aamukympiltä kohti Townsvilleä...ei käynyt kateeksi.

Sain paatilta vaihteeksi flunssan ilmastoinnista, joka ei afterpartyjen votkulin killityksestä ainakaan tykännyt, joten edessä oli mitä hirvein yli 900km bussissa....

Townsville - Magnetic Island

Long time no see...On ollu nettiyhteydet vähän perseestä niin on tämä kirjottelu jäänyt. Tai ei jäänyt, mutta en ole voinut julkaista mitään tekstiä vaan tekstit ovat maanneet puhelimen muistiinpanoissa...mutta lähdin tosiaan Cairnsista 1.3 bussilla kohti Sydneyta ja matkaa on kohta taitettu 3 viikkoa...ensimmäinen stoppi Townsville saavutettiin heti silloin 1.3....

Saavuin Townsvilleen bussilla yhden jälkeen päivällä. Matka Cairnsista ei kestänyt kuin 6h ja sekin sisälsi puolen tunnin stopin matkalla. 

Sääolosuhteet tarjosivat jännitystä matkalle, kun jännitettiin onko valtatie Townsvilleen sateen vuoksi suljettu, päästäisiinkö kaupunkiin koko päivänä sittenkään. No meidän Townsvilleen jäävien onneksi päästiin, mutta eteenpäin jatkavien harmiksi päivän loput bussivuorot olivat tämän sään vuoksi peruttu ja heitä odotti yöpyminen Townsvillessä myös. Eräs tyttö itki bussissa puhelimeen ja varmasti se oli harmillinen takaisku jokaiselle jolla oli muunlaiset suunnitelmat.

Townsville itsessään oli pieni ja rauhallinen kaupunki, joka heräsi eloon lähinnä ilta-aikaan...no niinku mikä tahansa kaupunki ainakin täällä päin. Yövyin Rambutan nimisessä hostellissa dormissa jakaen sen seitsemän muun kanssa. (Saksalaisten ja ruotsalaisten YLLÄRII..täälei muita ookkaan..haha..yhden skotin ja yhden ranskalaisen) Townsvillestä pääsee nopeasti ja edullisesti paatilla Magnetic Islandille, jonne päätinkin tehdä ainoastaan päiväretken itsekseni.

Saavuin Townsvilleen torstaina ja Magneticille lähdin perjantai aamuna. Olin bookannut hieman pidempikestoisen matkan autolautalla, joka kesti 40min, kun speedboatilla ois päässy 20min, mutta 40 min isomman veneen kattoterassilla maisemia katsellen oli ehdottomasti kokemisen arvoista. Kyseessä oli Fantasea Cruise ja edestakaista hintaa saarelle tuli 28$.

Päikkärit paatissa koivet ylhäällä.

Onnistun aina jotenkin tekemään kaiken toisin, kuin kukaan muu. Mun bookaama paatti oli täysin toisella puolella satama-allasta, kuin mikään muu paatti ja sinne oli näin ollen tietysti paljon pidempi matkakin. Aamun fressi suihkun jälkeinen olo ja meikit jotka länttäsin naamaan olivat puolessa välin kävelymatkaa jo tipotiessään ja täällä olen pari kertaa tehnyt sen virheen, että olen napannut matkaan paikallisten kiehuvaan veteen väsätyn mustan kahvin ja kanna sitä sitten mukana 30 asteen helteessä, kun sitä ei voi juoda kun se on niin pirun kuumaa ja se ainoastaan läikkyy sormille kävellessä. Tein siis tämän raivostuttavan virheen(toivottavasti viimeisen kerran) kävellessäni lautalle. Hiki valuu, sormet palaa, silmään menee aurinkorasvaa joka kirvelee, unohdat että on meikkiä ja hierot silmää, paita liimautuu ihoon ja reppu liimautuu selkään...niitä pikku vittumaisuuksia jotka kasaantuneena turhauttaa näinkin onnellisessa asemassa olevaa matkaajaa.

Pääsin kuitenkin lopulta botskiin ja moiset pikku ärsyttävyydet unohtu sen siliäntien, kun pääsi tillistelemään merelle. Veden lähellä oleminen on kyllä ihan parasta.

Magnetic Islandilla on kansallispuisto, jossa seikkaillessa pääset vierailemaan saaren lukuisilla ja suojaisilla rannoilla, joissa ei juuri muuta porukkaa näy...ainakaan tähän aikaan vuodesta, kun uiminen vaatii meduusan kestävää pukua. Tällaisena kortittomana joka paikkaan pikakävelijänä  ajattelin 1.3 km matkan Balding baylle olevan pikainen piipahdus ja päätin tämän pikaisen piipahduksen suorittaa. Noh...ehkei lopulta niin pikainen...reitti kulki suoraa siis kansallispuistoon eli metsään eli vuorelle ja naaman edessä nököttikin hetimiten kivistä rakennettu portaikko ja 900m pelkkää nousua. Kuvittelin kipitteleväni Balding baylle ja pääseväni sieltä kätevästi suoraa tielle jossa linja-auto kulkee, vaan ei...ainut vaihtoehto oli palata takaisin samaa reittiä, kuin tulin. Takaisin mennessä polku haarautui ja se lupasi Radical baylle olevan 700m. Päätinkin täysin takaisin menon sijasta mennä sinne, koska muistelin, että sieltä ainakin pääsisi tielle. Haha...ei päässyt. Eli taas takaisin ja tällä kertaa täysin sinne mistä lähdin. Vesi oli loppunut jo alkumatkasta, koska ajattelin tosiaan vaan nopeasti piipahtaa. Loppujen lopuksi kiipeilin vuorta ylös ja alas 2h ja n 4km. Vettä riitti ensimmäiselle kilometrille. 

900m portaita ylöspäin ja +30 ja rapiat lämpöä

Kun viimein pääsin ulos metsästä, kävelin suoraa Horseshoebayn (josta alunperin lähdin) rantaan ja tiputin vaatteet mennessäni ja suorinta tietä mereen. Niin kuumissani ja loppu olin. Kansallispuisto oli kyllä kaunis ja samoin nuo rannat..antaa kuvien puhua puolestaan. Mutta mun reissut vaan tuppaa olemaan aina jonkin asteista säätämistä. Eipähän tuu tylsää edes yksinään.

Australiassa aina hyvä idea vetää metikössä tälläset turvakengät jalassa. Ei pure kärmes varpakseen,

Magnetic Island on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja siellä saanee kulumaan vuorokauden jos toisenkin, jos haluaa tutustua esim. Eläinpuistoon ja harrastaa monen moista vesiaktiviteettia. Itselleni riitti vallan hyvin päiväkäynti ja kerkesin 6h aikana jopa hieman pitkästyä. Magnetic Island oli muutenkin sellainen ylimääränen saarivaellus, kun bookattuna oli kuitenkin jo Whitsundays ja Frasier, jotka oli ne meikäläisen pääkohteet.