Kuukausi yksin reissussa

Eipä tässä niin kovasti ole yksin oltu, mutta....

En oo varma tuntuuko se enemmältä tai vähemmältä. Ehkä tuntuu siltä, että olisin ollut kauemmin. Niin monessa eri paikassa on tullut käytyä ja niinkuin aikaisemmassa postauksessa sanoin, kotiuduttua vihdoin tänne Cairnsin. Töiden saanti ja kaikki kävi niin äkkiä, että tuntuu niinkuin olisin ollut ikuisuuden. Mutta tosiaan vasta karvan päälle kuukausi takana.

Oon valtavan onnellinen, että lähdin yksin, koska täälä on koko ajan niin paljon ärsykkeitä, että en kestäisi jos tässä täytyisi jollekin matkaseuralaiselle vielä seuraa pitää. Uuden kielen jatkuva puhuminen, ymmärtäminen ja sillä selviytyminen, kämppikset, työkaverit kaikki. Koko ajan oon jonkun kanssa tekemisissä ja kaikki uusi vie tuplaten energiaa verrattaen tuttuun ja turvalliseen, että nautin niistä hetkistä, kun oon aivan täysin yksin, makaan ilmastoidussa huoneessani koko päivän enkä puhu kellekään mitään. Ja uskokaa pois. Niitä päiviä ei turhan usein ole. Eikä siinä mitään..mun kämppikset on huipputyyppejä, töistä oon löytäny ystävän ja englantikin alkaa sujua. En siis valita todellakaan. Mutta oon ihminen joka tarvii hiljaisuutta ympärilleen latautuakseen ja pystyäkseen taas järkevään kanssakäymiseen ihmisten kanssa.

Järkevään.............

Kävin tosiaan bookaamassa bussilipun Cairnsista Sydneyn ja samalla tulin bookanneeksi kaksi kolmen päivän mittaista retkeä. Toisen Whitsundays Islandille ja toinen Frasier Islandille. Matkatoimisto yritti väkisin bookata mulle koko matkalle jos jotain häppeninkiä eikä niille meinannu mitenkään mennä kaaliin, että en halua. Siis en kerta kaikkiaan halua, että mun on koko matka pakko sosialisoida miljoonalla eri retkellä vieraiden ihmisten kanssa. Ei. Jos mulle on 6 päivää jo moista ohjelmaa bookattu, niin kiitos. Varmasti nautin retkistä, mutta varmasti oon onnellinen myös saadessani jatkaa matkaa yksin niiden jälkeen. Ne oli ihan ihmeissään, että miten en muka halua nähdä kaikkea mahdollista ja ottaa nyt tilaisuudesta kiinni. Mikään nähtävyys, jonka miljoonat ihmiset on tuola käyny tillistelemässä ei oo niin tärkeetä, ku mun mielenrauha ja hyvinvointi enkä juokse missään pääkolmantena jalkana vain siksi, että niin täytyy tehdä. Fuck that. 

Vodkaparty with flatmate! <3

Yksinmatkustelusta oon oikeastaan saanu kaiken sen mitä odotinkin. Helpompi puhua ihmisille ja oikeasti oppia itse sitä kieltä, kun on pakko. Oon aina tienny, että mun elämässä ei oo esteitä millekään mitä todella haluan tehdä, mutta tällä reissulla se on jotenkin korostunu, että pystyn vielä enempään, kuin kuvittelin.

Jotenkin odotin, että kaikki olis ollu paljo hankalempaa tuon kielimuurinkin vuoksi, vaikka ehkä koinkin pienoisen kriisin mun ekana työpäivänä. Kun suurin osa tulevista työkavereista ei tervehtinyt ollenkaan. Vastaanotto oli niin jotenkin kylmäkiskoinen, että se kavahdutti. Mut ohitettiin ihan suoraa ja olin niinkuin ilmaa. Lisäksi jännitin paljon, oli hankala ymmärtää ketään, kun musiikki pauhasi niin kovalla ja tuntu, että oon aivan yksin ja paskin ihminen maan päällä. Yks työkavereista kuitenkin lohdutti mua, ku näki vissiin naamasta, että oon vähä hukassa, sanomalla, että "Tiedän ton sun tunteen. Mäki alotin täälä hetki sitten ja olin ekan päivän jälkeen ihan paskana, mutta sitte päätin, että vitut muista. Mä oon tullu tänne tekemään rahaa enkä etsimään ystäviä."Ja se kyllä autto valtavasti. Kriisi oli jotenkin niin älytön, että ihan itkua väänsin etenkin, kun mies vielä osas laittaa niin oikeanlaisia viestejä ja olla niin jotenkin huolehtiva ja lämmin. (Niinhän se aina on, mutta erityisesti sinä päivänä se oli jotenkin piste i:n päälle ja itkeskelinkin täälä kotona töiden jälkeen samalla, kun söin jogurttia. hahah..kaunista. Kämppiskin kysy, että oonko ihan ok. En tiiä tarkottiko se kyyneliä vai suupielestä valuvaa kuolan ja jogurtin sekotusta. Rabies.)

No se oli sellanen yhden päivän kriisi ja sen jälkeen oonki ollu ihan ok. Työkaveritki alko lopulta puhua mulle edes vähän ja tosiaan sieltä löytyi pari tyyppiä keiden kanssa hengailin mieluusti vuoron aikana ja yhden kanssa vapaa-ajallakin toisinaan. 

Paikallisliikenteen käyttö käy, kun vanhalta tekijältä ja vasemmanpuoleinen liikenekkään polkupyörällä kypärä päässä suhatessa ei tuota pään vaivaa. Olen jo kutakuinkin oppinut katsomaan oikeisiin suuntiin ylittäessäni katua eli kuolemanvaarakaan ei ole enää liikenteessä jatkuvasti läsnä. 

Onko koti-ikävä?

Siinä mielessä, että muutin alle viikko ennen reissua miehen kanssa yhteen ja se juuri alotettu uus elämä ja ihanampaakin ihanampi ihminen, joka mua siellä odottaa niin kyllä ne houkuttelee ja oon malttamaton sen suhteen, että pääsen jatkamaan meidän elämää siitä mihin se jäi. Ristiriitaisia tunteita tämä tuo siinä mielessä, että mua ärsyttää ikävöidä ja kaivata kotiin, kun viimein pääsin tänne, toisaalta taas on ihanaa, että on joku ketä kaivata ja ehkä tavallaan kuitenkin sitä on oppinut taas näkemään sen oman arjen, jossa sulla on oma vaatekaappi, oma sänky, tutut ja rakkaat ihmiset, taas hieman ihanampana ja mukavampana mitä se välillä siinä pyörityksessä ollessa näyttäytyy. Kun on kaukana kaikesta tajuaa miten onnellinen on, että on niin onnekas, että on saanut sellaisen "tylsän" ja tasaisen arjen itselleen. Siitä pitäis muistaa nauttia enemmän. Tähänkin elämään on mahtunu niitä itse järjestettyjä myrskyjä, vuoden ja kahdenkin mittaisia pelkkiä paskassa tarpomisen kausia, että sellainen tavallinen elämä, jossa ainoa päivän mieltä askarruttava asia on se, että mitähän sitä söisi päivälliseksi, on todella enemmän kuin jees. Ja tälläkin kertaa..sitä piti tempasta itsensä taas toviksi tänne kauemmas, että voi tillistellä omaa elämäänsä siellä lähellä vain tajutakseen, että se on oikeasti ihan parasta.

Kuukausi takana, ainakin toinen moinen edessä. Kolmen viikon duunit on nyt taputeltu ja torstaina aika jatkaa matkaa. Just nyt...mun tulee suunnaton ikävä näitä ihmisiä keihin kerkesin tutustua ja kiintyä. Samalla kaipaan tien päälle. Oon vähän jo tylsistynyt täällä. 

Kuranda - Kylä vuorilla sademetsän laitamilla

Kurandasta tiesi mulle heti kämppis kertoa asettumistani seuraavana aamuna ja että sinne kannattaisi suunnata ja niimpä viimein tämän viikon maanantaina päätin näin tehdä vapaa päivän sattuessa kohdalle.

Kurandaan pääsee Cairnsista bussilla tai junalla. Bussi on ihan tavallinen bussi ja maksaa 6,50$/suunta ja juna taas on nähtävyysjuna, oikein vanha ja hitaasti etenevä ja matkan aikana saat maistaa palan rautatien ja Cairns - Kuranda välin historiaa. Hintaan 50$/suunta ihan tavallisessa vaunussa. Mahdollisuuksia on johonkin prameampaan royal luokkaankin, jossa saa samalla nauttia viiniä ja juustoja. Mun viinapäällä parempi matkustaa ilman viinaa(viiniä), jos haluaa muistaa edes puolet siitä mitä näki. 

Onneksi valitsin rautatien. Se kokemus oli AIVAN HUIKEA! Maisemat oli sitä upeammat mitä korkeammalle juna kiipesi vuorta pitkin ja matkalla tuli nähtyä vesiputouksia, huikeita näkymiä alas vuorelta, jotka avautuivat talojen ja katujen ylle. Vuoria, sademetsää ja kaikkea mahtavaa. Ja se ihana metsän tuoksu, joka valtasi junan kaikkien räppänöiden ollessa auki ja lämpimän tuulen puhaltaessa kasvoille. Se oli oikeasti mahtavaa! Yritin bongata ikkunasta kenties puiden isoilla oksilla kölliviä käärmeitä tai jotain ällöttävää, mutta en nähnyt ketään. Metsä tuntui kuin nukukuvan ja vähän jopa siltä, että oli luvatonta jyskyttää siellä junalla häiritsemässä. Jotenkin kovin taianomaista.

Junamatka kesti 2h, vaikka Kurandaan ei ole niin pitkä. Juna kuitenkin pysähtyy matkalla vesiputoukselle ja hidastaa välillä upeampien näkymien kohdalla, joten siksi se ottaa aikansa mikä on ihan kiva niin ehtii ikuistaa maisemia. Vaikkei yksikään kuva anna oikeutta niille näkymille mitä livenä pääsi näkemään.

Juna lähti Cairnsin rautatieasemalta klo 8.30 raiteelta 2 (lipun sai ostettua kakkoslaiturilta erikseen Kuranda Scenic railwaylle tarkoitetusta pisteestä) ja oli siis perillä Kurandassa klo 10.30.

Aluksi ajattelin, että matkustaisin Skyraililla sademetsän yllä, mutta koska koettuani tällaisen skyrailin jo Singaporessa päätin vaihteeksi tehdä jotain muuta ja menin katsomaan Koaloita, kenguruita ja muita öttiäisiä Koala puistoon ja sitten Lintupuistoon, jossa linnut saivat lennellä vapaana ja niiden seassa käpsytellä.

Kärmeksiäkin siellä oli jos jonkunmoista

Sinällään eläintarha hiukan harmitti, koska esimerkiksi Koaloita pääsi halaamaan lisämaksusta enkä tiedä miten monen eri ihmisen halittavaksi sama Koala päivässä joutuu. Ja koska Kenguru sai olla ihmisten seassa puistossa vapaana pyöri sen ainokaisen Kengurun kimpussa koko ajan ainakin 10-15 ihmistä taputtelemassa ja poseeraamassa sen kyljessä kiinni. Kävi sääli. Mutta olisin halunnut kyllä mielelläni nämä ihanan näköiset karvakuonot viedä kotiin. Etenkin nuo laiskat Koalat olivat vallan hellyttävä ilmestys. 

Kurandan kylästä löytyi tietysti myös ravintolaa, jos jonkinlaista putiikkia ja markettialue. Tekemistä olisi riittänyt skyrailin ja kansallispuisto käppäilyn merkeissä ja jokiajelun, mutta mulle riitti junailu, elukat ja pienoinen kyläkierros. Sitten suuntailinkin jo bussilla takaisin Cairnsin. Edellisen yön 4h unet tuntu kyllä kiitettävästi ja taisinkin lähes koko 45min bussimatkan takaisin vetää unta kuulaan. 

Jos olet Cairnsissa, käy ehdottomasti Kurandassa ja valitse jompaan kumpaan suuntaan juna! 

Pankkitilin avaaminen Australiassa?

Vinkkivitosta taas tarjolla niille, jotka tätä pähkäilevät. Kuinka onnistua?

Täälä siis yks surkeaakin surkeammalla englanninkielen taidolla varustettu matkalainen, jota tämä nimenomainen asia jännitti ehkä kaikista eniten. Miten selvitä virastoasioista, kun matkustat yksin?? Mutta selvisin ja niin selviät sinäkin..no worries!

1. Ihan ensimmäisenä, kun saavut Australiaan HANKI AUSTRALIALAINEN PUHELINLIITTYMÄ! Sinä tarvitset sitä KAIKKEEEEEN! Australiassa on kaksi isompaa tarjoajaa Telstra ja Optus. Optus tarjoaa parhaat prepaid vaihtoehdot ja kuuluvuus kattaa paremmin koko Australian, kuin Telstralla. Näin mulle sanottiin ja näin luin netistäkin näiden kahden arvosteluista. 

Optuksen liike löytyi kauppakeskuksesta, toki saanet näitä prepaideja varmaan jostain ihan tavallisestakin putiikista.

2. Pankkejahan Australiasta löytyy, mutta suosituin ja paras, jonka automaatteja löytyy lähes joka paikasta taitaa olla Commonwealth(tämä oli myös ystävän suositus, joten oli selvää, että sinne). Itse marssin kyseiseen pankkiin, jonka sisällä heilui mies kyselemässä jokaiselta tulijalta millasta palvelua kaipaa ja näin ohjasi aina ihmisiä yksitellen oikean asian äärelle.(tarjoili myös namuja kiposta, kun odotusaika hiukan venyi ja pahoitteli kovin..:D ) 

Ja näillehän on WH visallisille tilin avaaminen ihan täysin arkipäivää, joten ei tarvinnut, kuin sanoa, että mulla on kyseinen viisumi ja homma oli oikeastaan sillä selvä. Odotin aikani vuoroa ja latasin samalla luuriin kyseisen pankin appin. Aulasta mut nouti hirmuisen iloinen virkailija huoneeseen ja ei, kun tiliä avaamaan.(ja tässä kohtaa se puhelinnumero tulee ajankohtaiseksi. Tiliä EI saada rekisteröityä eikä sulle nettipankkia ennenkä oot toimittanu numeron. Mullahan sitä ei vielä tuolloin ollut, joten kaks reissua piti tehdä). Mutta numeron kanssa saat suoraa nettipankin auki, virkailija ohjeistaa rahan siirrossa jne. Ja sulle lähetetään oma pankkikortti postissa(mikä meinaa että joku osote, jossa vietät pidemmän aikaa ois syytä olla(en oo varma käykö joku postrestant systeemi)). Commonwealthilla ainakin on se hauska puoli, että vaikka korttia tilille ei ole, pystyt nostaa rahaa puhelimen avulla automaatista, joka meikäläisen pelastikin korttia odotellessa.(kortti saapui viikon kuluttua tilin avaamisesta)

Rahat Suomesta siirsin ihan oman pankkini kansainvälisen siirron kautta, joka kustansi 29€!!!!! Ja koska tein siirron euroissa sain myös pankin kurssin valuuttamuutokseen, joka oli aivan paska. Joten...olkaa te järkevämpiä ja tutkikaa voiko sen tehdä jotenkin halvemmalla jotain muuta kautta.

Homma ei siis todellakaan ole tuon ihmeellisempi. Marssit pankkiin sanot Bank Account ja Working Holiday, jos et sen enempää osaa turista, ja homma hoituu melkein, kuin itsestään. 

Cairns - Koti Australiassa

Moni on matkanvarrella kysynyt, että miksi Cairns ja totta tosiaan...empä tiedä. Miksi ei? Jostain moinen Cairns pomppasi silmille, kun tutkailin Australian karttaa ja koska pohjoinen ja aina lämmintä niin todellakin MIKSI EI?? Vähän niinkun olisin pitänyt silmiä kiinni, näpännyt karttaa ja päättänyt, että tuonne minä menen mihin sormi osoittaa ja niin..tänne minä sitten tulin..vailla sen suurempaa tarkoitusta. 

Aiemmin mainitsemani Virolainen, jonka tapasin ensimmäisessä hostellissa jaksoi meinaan piinata mua tästäkin. Sillä oli joku tarve ylianalysoida kaikki mitä sanoin. "On sulla joku syy olla täällä. Miksi sä oot täällä. Miks just Cairns. Kerro nyt!!!" Vaikea varmaan uskoa, että on ihmisiä, jotka oikeasti haahuilee ympäriinsä vailla mitään maatamullistavia suunnitelmia. Noh..täällä joka tapauksessa yksi, että morjesta vaan...

Balin ja Singaporen jälkeen täällä on todella vihreää ja puhdasta. Kukaan ei huutele mitään, jopa joka sunnuntai järjestettävillä vihannesmarkkinoilla saat olla aivan täysin rauhassa. Katsella ja ihmetellä eikä kukaan sano sulle tervehdyksen ja kevyen small talkin lisäksi sanaakaan. Ei pakko myy, ei huuda eikä kitise. Virkistävää.

Keskustassa sijaitseva pieni puisto on iltaisin kivasti valaistu

Kotipiha siinä

Ja onhan tähän kaupunkiin helppo rakastua. Ihmiset ovat ystävällisiä ja rentoja. Vaikka sadekausi on tuonut mukanaan paljon vettä, lämpötila on silti ollut vähintään +28 astetta joka päivä, aurinkoisina +31. Vaikka ainakaan täälä kaupungin liepeillä ei uimaan ole asiaa rantaviivan vallanneiden medusojen takia, jotka siis tappaa, jos menet sinne niin uintimahdollisuuksia löytyy kyllä. Keskellä kaupunkia on ilmainen uima-allas jonka ympärille on rakennettu hieman biitsin tuntua tuomalla sinne valkoista hiekkaa. Ja vaikka allas ja alue eivät kaupungin kokoon nähden suuria olekaan niin silti tilaa on ollut oikein mukavasti helteisimpinäkin päivinä polskia ja ottaa aurinkoa. Mähän oon alkanu nukkumaan siellä mun päiväunet. Hahah. Ja koska tarjolla on lukolliset lokerot dollarin tuntihintaan niin saan nakata kaikki puhelimet ja lompakot sinne ja oikeasti pötköttää ja pulikoida vailla huolen häivää.

Taustalla näkyy meri

Cairns on lisäksi Australialaisittain aika pieni kaupunki alle 200 000 asukkaallaan, vaikka meidän mittapuullahan tavoteltais jo Suomen varmaan toiseksi suurinta kaupunkia.

Tänne, kun tulee must see kohteisiin kuuluu ehdottomasti iso valliriutta ja Kurandan vuoristokylä sademetsässä. Sinne tämäkin muija suunnistaa. Ainakin Kurandaan. Valliriutasta en ole niin varma. Uiskentelu kaikkien mahdollisten öttiäisten seassa keskellä merta ei juurikaan houkuttele, jos rehellisiä ollaan.

World Gym again. Taiwanissa 2013 treenasin myös World Gymillä.

Fillari ja täälä ei saa ajaa ilman kypärää, joten......

Työpaikalle juuri saapuneena

Cairns edustaa mulle vähän ikään, kuin vahingossa sitä mun tavallista arkea. Kerkesin kahdessa viikossa luoda tänne puitteet, jotka mulla vallitsee kotonakin Suomessa. Käyn töissä, asun kämppisten kanssa, treenaan ja syön terveellisesti. Saatana. Aloinkin jo miettiä raahautuessani taas eräänä iltana työpaikalle, että ihanko oikeasti tulin tänne vain tehdäkseni sitä samaa? No tavallaan joo, mutta maaliskuun alussa muija nakkaa taas repun selkään ja jatkaa arjen pakoilua. Oon aivan hitsin hyvä ja nopea kotiutumaan...välillä liiankin. 

Kaks kämppistä ja heidän pari ystävää järjestivät Korealaisen bbq dinnerin jonne sain kutsun ja olivat vallan vaikuttuneita, kun osasin syödä ruokani puikoilla ja vielä oikeaoppisesti. Ja ruoka oli ihan järkyttävän hyvää. Ekaa kertaa elämässäni maistoin Kimziä, joka on kuulemma heillä sellanen herkku jota kaikki tunkee joka paikkaan. Mulla on tosiaan kämppiksenä Korealainen, Japanilainen(hän tosin lähti eilen), Vietnamilainen ja Filippiiniläinen. Miehiä kaikki. hahah. Mutta oikein hyvä porukka. Viihdyn.

Siinä kevyttä löpinää Cairnsista ja miten täällä on elämä lähtenyt rullaamaan.

Matkalla Australiaan - Lentokone "mähinät"

Lähdin Balilta kohti Australiaa 2.2. Lento lähti illalla 23.15 ja lensin jälleen JetStarilla. Vaikka en ollut varannut istumapaikkaa kysyi virkailija Check-in:ssä, että haluaisinko ikkunapaikan ja tottakai halusin. Lisäksi pyysin paikkaa vielä koneen takaosasta, joka sekin järjestyi. Mahtavaa. Päätin heivata rauhoittavan naamaan ja nukkua koko lennon, koska lentopelko. Mukava pikku stressi valtaa aina viimeistään päivää ennen lentoa. En vaan tykkää.

Lentoaika oli n. 4,5h ja kone oli pieni ja vanha mikä ei yhtään helpottanut fiiliksiä. Mullahan kävi sellanen tuuri, että istuin yksin kolmen penkin rivillä ja ikkunapaikalla, joka tarkoitti mahdollisuutta vaaka asentoon koko lennon ajaksi. Mukana kulkee lennoilla Air Macaon koneesta aikanaan nyysitty lentofiltti ja omat villasukat, jotta saan mummoutua rauhassa penkkien syövereihin niin mukavasti, kuin se ylipäätään on lennoilla mahdollista.

No kaikki ei aina ole niin yksinkertaista ja sainkin ennen uneen vaipumista tapella, olettamukseni mukaan Intialais syntyisen, naisen kanssa. Koneen noustua ilmaan ja turvavyövalon sammuttua olin juuri asettelemassa itseäni sikiöasentoon penkeille rauhottavan jo humistessa korvien välissä, kun penkin päähän parkkeerasi tämä nainen. Katsoin naista ja hän katsoi minua nähden selvästi, että asettelin puhallettavaa niskatyynyäni käsinojalle käydäkseni maate. Hän ilmoitti, että hänen aviomiehensäkin tulee siihen istumaan(hän ei siis ikinä kysynyt, että sopiiko siihen tulla tai käyttäytynyt muutenkaan kohteliaasti) ja minä ilmoitin, ettei muuten tule, koska minä aion nukkua. Hän sanoi, että hänen täytyy saada istua aviomiehensä vieressä, että hänenkin on nukuttava, koska hänen täytyy aamulla töihin. Nii-in...mene omalle paikallesi nukkumaan tai nuku siinä, mutta keskipenkille ei tule ketään. Simple as that. Asetin itseni sikiöasentoon ja nainen alkoi huutaa, että en voi tehdä niin ja että mun täytyy siinä tapauksessa siirtyä muualle istumaan. Sanoin, että mun paikka on sentään sillä rivillä toisin, kuin hänellä, että voin huonosti ja aion pötköttää tasan siinä. Halusi hän tai ei. Nainen siinä kutsumaan lentoemäntää paikalle ja kertomaan, kuinka "That rude girl don't let us sit here!!!" Sanoin lentoemännällekin, että mun on maattava, koska huono olo ja lentoemäntä sano naiselle, että sori..meillä ei oo vierekkäisiä paikkoja täälä nyt teille, että ei voi mitään. Siinä se tovin tuhisi päädyssä, kunnes poistui ja minäkin vaivuin unentakaamaan teleporttiin ja heräsinkin siihen, että laskeutumisesta kuulutettiin.

Ajattelin ensin, että olen hieman itsekäs, mutta toisaalta..jompi kumpi meistä ois saanu oman itsekkään tahtonsa läpi, jos en minä niin se nainen. Se nainen ei piitannut minusta pätkääkään, enkä minä hänestä. Joten tottakai tässä tapauksessa voitin mieluummin itse.

Laskeuduttiin Cairnsin ajallaan ja Australian tullia seuranneena odotin hiukan jotain jäätävää laukkujen pengontaa, vaikka toki olin tietoinen myös siitä seikasta, että Suomalaisen on melko helppoa tulla Australiaan keskinäisten sopimusten puitteissa. Eikä todellakaan olla se syynätyin matkustajaryhmä.

Ilmoitin maahantulokortissa mukanani olevista lääkkeistä, joiden laillisuudesta kyseisessä maassa en ole sataprosenttisen varma eikä tämäkään johtanut minkäänlaiseen laukun penkomiseen. Virkailija vaan kysyi multa, että mitä lääkkeitä ja mihin tarkotukseen(naurahtaen hiukan, kun kerroin, että siihen etten yhtään tykkää lentää) ja onko mulla allekirjotetut reseptit mukana ja kerroin ja vastasin kyllä ja se oli sillä selvä. Laukkujen läpivalasun jälkeen mut ohjattiin suoraa kentältä poistumisaulaan. Se kävi jouhevasti.

Kentältä sitten hetimiten taksia alle ja hostelille. Olin tosiaan ryssinyt varaustani ja vahingossa bookannut hostellin alkamaan jo siitä päivästä, kun lento lähti Balilta, vaikka laskeuduttiin vasta seuraavana aamuna klo 5.45 (muistaakseni). Mutta tästä syystä ei tarvinnutkaan odottaa sisäänkirjautumisaikaa vaan mut kirjattiin heti sisään, kun pääsin hostelille joskus seitsemän jälkeen. 

Sellainen siirtymävaihe tälläkertaa. Hah.

Mukavan vihreää ja puhdasta verrattuna Singaporeen ja etenkin Kutan..

Ensimmäisenä päivänä Cairnsissa en tehnyt juuri mitään. Kävin ihan ensin hostellille päästyäni etsimässä aamiaista virkailijan osoittamasta suunnasta ja löysin subwayn. Samalla reissulla löysin myös apteekin, josta hainkin heti aurinkovoidetta kassatädin naureskellessa mun nilkkojen rusketusrajoille..hahhah ja myöhemmin keskustassa hostellin ilmaiskyydillä ostamassa ruokaa ja pööpöilemässä. Sen jälkeen oikeastaan vaan makasin milloin missäkin jalat kohti kattoa ja someilin. Lämpöä oli sellaset kevyet 31 astetta ja aurinko porotti. Ihan kelpas alottaa Australian valloitus siitä. 

Miltä tuntui lähteä, kun toinen jäi?

Kun päätin lähteä Australiaan olin ollut sinkku jo hyvän tovin. Tuntui, että elämä junnasi sitä samaa oravanpyörää eikä mikään oikein edennyt, että istuin kotona yksin, pläräämässä tinderiä ja miettimässä mitä sitä elämällä tekisi ja etenkin tekisikö sitä elämää enää ikinä kenenkään toisen kanssa, sen verran sammakoita tuli suudeltua ja oltua itsekin melkoinen sammakko. Ja kun ei ollut syytä jäädä, päätin lähteä.

Elämä on siitä hassua, että se muuttuu yleensä eniten, kun sitä vähiten odottaa. Elämä kertoo toisinaan, että ne omat suunnitelmat on ihan haista paskaa sen rinnalla mitä se on meidän varalle suunnitellut eikä siinä käy silloin rimpuilu. 

Ja niin nytkin, kun käänsin muuttokuormani kohti pohjanmaata tarkoituksena viimein tehdä niitä uhrauksia mitä muutto Australiaan tulisi vaatimaan, päätti maailma nakata kapuloita rattaisiin. Jottei tässä nyt aivan niin helpolla päästä, että noin vaan pakataan ja lähdetään. Ehei.

Niin..olin hädin tuskin purkanut viimeistä laatikkoa uuteen kommuunikotiini, kun tuo miekkonen pyyhälsi hakemaan treffeille. Ja varmaan siitä ensimmäisestä hetkestä olinkin ihan myyty. Perkele. Tuli ja pilasi kaikki selkeääkin selkeämmät suunnitelmat omaisuuden myymisestä ja määräämättömäksi ajaksi maailman toiselle puolelle matkustamisesta. Mulkero. Mutta ehdottomasti mun elämän lemppari mulkero. <3 Enkä ole katunut sekuntiakaan sitä, että rakastuin ennenkä olin ostanut ensimmäistäkään lentoa.

Pysyin kuitenkin lähtöpäätöksessäni. En lähtisi niin pitkäksi aikaa, läheskään, kuin alunperin suunnittelin, mutta menen. Vaikka piruvie se, että iso pala sydäntä jäi Suomeen, on todella saanu mut kyseenalaistamaan päätöstäni monta kertaa. Mutta uskon, että jos meidät on tarkoitettu kestämään se kestää. Enkä oikeastaan enää edes pelkää, ettei se kestäisi. Eikä tässä mistään vuodesta ole kyse eikä edes puolikkaasta. Vaikka viikkokin ja siinä välissä 10 000km ja päälle tuntuu jotenkin tavattoman pitkältä, vaikka ollaanhan me nyt erossa oltu..kolmekin viikkoa joskus.

Melkoisen katkera vaimokokelas olisinkin, jos sivuuttaisin levottoman kaukokaipuuni. Tukahduttaisin seikkailijan itsessäni. Eikä hänkään sitä pakota tukahduttamaan. Mikä lähdöstä tekikin erityisen hankalaa. Että hän on siinä antaen mun olla minä. Levoton itseni, painostamatta ja vaatimatta olemaan mitään muuta.  Sitä kun on löytänyt jotain niin arvokasta, sitä ei halua 
menettää.

<3

Vastaus siis otsikon kysymykseen: Pelotti valtavasti lähteä, kun nyt olisi ollut erinomaisen hyvä syy jäädä.

Vaikka täälä Cairnsissa mun hostelin huonetoveriksi sattunut Neuvostoliitossa syntynyt nykyinen Virolainen dissasikin sitä, että mun mies on "päästänyt" mut yksin reissuun. EI ole kuulemma mitään rakkautta se, että päästää muijan yksin maailmalle. Olen eri mieltä....

.....rakkaus elää vapaudessa.

Gili Trawanga - Viimeisiä viedään Balilla

Olinkin upottanut alku Balin täyteen touhua ja maanantaisen surffi ja sekoilu päivän jälkeen koittikin tiistai jonne olin varannut lauttamatkan Gili Trawangalle, yhdelle Lombokin pienistä kolmen saaren rykelmästä (Meno ja Air kaksi muuta) ja yhden yön majoituksen. 

Trawanga on tunnettu saarista vilkkaimpana ja ns. bilettäjien suosimana paikkana ja sellainen se olikin, vaikkei mulla vertailukohtaa ole Menon ja Airin kohdalta antaa, koska niillä en käynyt. 

Trawanga ei poikennut kaupustelumeininkeineen juurikaan Kutasta. Kyllä jokaisella ruokapaikalla oli sisään heittäjänsä ja kojulla huutelijansa. Mutta kauneudellaan ja järjettömän sinisine vesineen se kyllä hurmasi. Tuli käveltyä rannalla vailla päämäärää ja pulahdettua välillä uimaan. Vesi oli, kuin linnun maitoa eikä Kutan tavoin jalkoihin ensimmäisenä kiertyneet muovipussit.

Sateella tuplasuihku

Majapaikkanikin oli vallan viihtyisä. Oma bungalow isoine ikkunoineen, jotka antoivat suoraan pienelle altaalle. Lisäksi bungalowissa oli oma kylpyhuone, jonka suihkunpäällä oleva katto oli pelkkä verkko. Illan kaatosateessa, kun olisi halunnut suihkuun niin ei olisi tarvinnut laittaa suihkua päälle ensinkään. Se oli hassua.

Trawangan reissu oli sitä perus rentoa hengailua. Kävelin ympäriinsä, join aika paljon kaljaa, makasin altaalla, uiskentelin meressä, kävin hyvin syömässä ja lopulta, koska alkoi sataa AIVAN KAATAMALLA n. klo 19 painuin omaan majaani ja hyvissä ajoin sänkyyn. Yritin myös etsiä turtelpointia, jossa pääsisi näkemään kilpikonnia, mutta en löytänyt.

Fastboat

Lautta matka Trawangalle ei ehkä ollu matkapahoinvointisen hommaa..ei mennen eikä varsinkaan tullen. Tullessa pois porukka oksentelikin lautassa pikkupussukoihin joita oli tolpissa tarjolla. Ja jännityksen hetkiä koettiin, kun jäätävien pomppujen lisäksi koko purkista sammu moottorit keskellä merta. Sillon meikäläisenkin kuoleman pelko oli melkosessa nousussa ja klaustrofobia ahtaassa ja hikisessä pikaveneessä nosti päätään. Kukaan ei selittänyt miksi moottorit sammu ja yhtäkkiä ehkä, elämäni pisimmän, 5 minuutin jälkeen ne taas käynnisty ja matka jatkui..noin vain.

Liput Gilille hankin hostellin respasta ja niihin kuului kuljetus satamaan, pikavene mennen tullen ja kuljetus takaisin hotellille. Takaisin tulo olikin jälleen siitä hermoja raastava, että meitähän oli sitten satamassa vastassa n. 100 erilaista kyydin tarjoajaa jotka vuorotellen jokainen kertoi, että "Jooo..matka takasi Kutalle kestää 3-5h, ku ne kyydit kiertää kaikki paikat ja teitä ängetään sinne ahtaaseen bussiin joku kymmenen tyyppiä ja joo..kannattaa nyt ihan parilla sadalla tuhannella ostaa multa kyyti, että mä ajan sinne 1,5h" Ihmettelin miksi meno matka takasi Kutalle kestäis 5h, kun sieltä tulo satamaan ei kestänyt, kuin 1,5h. Siis muaki kävi varmaan 10 "taksikuskia" nykimäs ja se oli ihan vitun hermoja raastavaa. Ilmoitin, että mulle on aivan sama miten kauan matka Kutalle kestää, mutta oon kyytini maksanu jo aikaa sitte eikä kellekään heru penniäkään enempää. Piste. Joku porukka siinä tämmöseen kusetukseen haksahti ja otti kyydin mutisten vielä  "Three hours..NO WAY! Okay how much?" ja 250 000 ne sai sen kyydin Kutalle. hahhah, koska se kyytihän ei sinne Kutalle todellakaan kestänyt, kuin saman 1,5h, kuten tullessakin sillä ennalta varatulla ja maksetulla kyydillä.

Jollain naisellakin meni hermo aivan täysin..se tuli ulos veneestä..hän oli rehvä tummaihoinen nainen (mainitsen tämän siksi, jotta voitte kuvitella sen tumman naisen upean asenteen mahdollisimman selvästi) ja huusi täyttä kurkkua samalla, ku rymisteli sen taksihelvetin läpi "GET OUT OF MY WAY!" ja jotain muutakin se huuti, että sillä on jo kyyti eikä tarvii mitään enempää. Ihmiset hurras ja taputti sille täysiä. Loistavaa! Samainen mimmi tuliki samalla kyydillä, ku minäkin ja hikoiltiin kylki kyljessä etupenkillä sen bussiksi kutsutun penkillisen pakettiauton kyydissä.

Gileistä ehkä näin yksinreissaavana Meno tai Air olisi ollut sopivampi. Kun Kuta jo ihmisineen aiheutti mulle hiukka ahdistusta ois Trawangaa rauhallisempi vaihtoehto ollu varmaan parempi vaihtoehto. Ei huvittanut siellä pääkadulla kävellä ollenkaan, koska se huutelu alko oikeasti olla jo todella syvältä hanurista. Tunnet ittes inhottavaksi jos et reagoi, mutta ahdistaa reagoida jokaiseen jotenkin. Se että jokainen ihminen jonka ohitat huomioi sut jotenkin ja sun pitäis huomioida heidät. Se on raskasta.

Vähän Balin rahoihin:
Varasin Balille 3 000000IDR n. 180€ (ja budjetti ylittyi 750 000IDR n.44€:lla)
-Majoituksiin meni yhteensä 1 600 000IDR eli n. 95€ sillä sain siis 7 yötä.(n.13,5€/yö)
-Lauttamatka Gilille meno-paluu 550 000IDR n. 33€ 
-Uudet plugit 150 000IDR n.9€
-Surffiopetus 2h 250 000IDRn.15€
-Pyykkien pesu 11000IDR n. 0.60€
-Söin koko viikon pelkästään ulkona ja Gililläkin kävin hiuan paremmassa ravintolassa syömässä joten normaalin 50 000IDR n. 3€ sijaan siellä meni 180 000IDR n.10€  yhteen ruokaan ja drinkkiin. 
Päivässä meni arviolta normaalisti 100 000IDR n.6€ syömisiin, koska söin vähintään kahdesti päivässä lämpimän ruoan, hostelleihin kuului ilmainen aamiainen, lisäksi tuli ostettua jonkinlainen välipala. Lisäksi rahaa kului kahviin, kaljaan ja veteen melko huolettomasti.

Eli rahan meno yhteensä 3 750000IDR n 224€ sisältäen majoituksen, syömiset, juomiset ja kaikki aktiviteetit. Eli n. 37€/päivä. Kyllähän tuolla varmaan vähemmälläkin pärjäisi, jos ei esim. olisi harrastanut mitään aktiviteetteja, olisi karsinut kaljan ja kahvin kittaamista jne.

Sellainen oli Bali ja Gili Trawanga. Sitten siirrytäänkin Australiaa kohti.