On ollu sellanen ikävä tunne, että en vaan saa hauikselle yksin tapahtumaan mitään, että se vaan on sellainen, kun on eikä kasva eikä kiristy eikä yhtään mitään enää alun jälkeen. Noh..kai sitä on vaan sitten niin sokea ja itsekriittinen, että ei vaan itse pysty näkemään tuloksia siinä mittakaavassa mitä ne on, koska Mikko ilmoitti selkeästi, että mun yläkroppa ei vaadi yhtään mitään ylimääräistä erityishuomiota, että käsivarsikin alkaa lähennellä bodyfitnessiä enemmän, kuin bikiniä, joten on parempi, että kulutan aikaani perseen ja reisien huomioimiseen ja pidän breikin peilin edessä pullistelusta ja tulosten kaivelusta. Hahhah.
No tottahan se on, että kun näkee itsensä joka päivä..on vaikea enää alun jälkeen nähdä kehitystä.
Tehtiin joka tapauksessa se rinta-haukkari-ojentaja treeni ja kyllähän se käpälissä taas tuntuu tänään, että jotain tuli väännettyä vähän enemmänkin. Mutta ens kerraksi on kuulemma takareijoille suuniteltu jotain spesiaalia, joten mun ei tarvii ite miettiä mitä treenataan. :D
Posettelut Sirpan kanssa on erittäin antoisia, avoimia ja välittömiä tunteja. Ja oli mukava saada kehuja siitä, että oon harjotellu, koska kerrankin..ihan oikeasti ja tosissaan oon harjoitellu jotakin vaadittua asiaa! Ja nyt opeteltiinkin se T-kävely, kun lineup hommat oli mulla hanskassa...poseeraukset ja kävelyt siis...se rentous ja keimailuhan siihen täytyy saada, mutta ne on helppo lisätä, kun askelkuviot on selvät ja selkärangassa. Jeh! \o/
Koko eilinen aamupäivä Farmin hoivissa oli muutenkin niin kehujen ja tsemppien värittämä, että meinasin pakahtua ja oli niin vaikea ottaa sitä kaikkea vastaan ja suhtautua, kun välillä sitä miettii, että tekeekö kylliksi ja kun kuitenkin siihen omaan epävarmuuten saa vaan ylitsepursuavaa positiivista palautetta...tulee jotenki etuoikeutettu fiilis. Tuntuu siltä, että JO NYT ihmisillä on lujaa uskoa muhun ja ihan, ku itsestään selvää, että tämä paketti saadaan niin helposti siihen jamaan, että pärjään heittämällä ens keväänä. Se kyllä saa mut tosi onnelliseksi ja valaa uskoa ja itsevarmuutta tämän "projektin" edessä. Hmmm..olen tyytyväinen tähän meininkiin. :)
Uuh..ja tänään saan ihanan ystäväni kylään koko viikonlopuksi.
J lähti aamulla ja illalla siis saapuu Virpini <3. Luvassa on varmaan jotain tankotanssimista, aurinkoa, kaupunkia ja treenaamista. Ihanan letkeetä pölläilyä siis. Ja varmaan, meidän 7 vuotisen historian, ensimmäinen kokonainen yhdessä vietetty viikonloppu ilman biletystä. Hahahha. Outoa.
Suuresta rakkaudestani J:tä ja Virpiä kohtaan huolimatta..koetellaan taas meikäläisen, vuoden aikana kasvatettua, erakkoluonnetta melkoisesti. Enkä valita vaan yritän hiukka löyhätä omaa kaavamaisuuttani ja hengailla sen totutun mukavuusalueen ulkopuolella ja päästä näistä itsekkäistä ajatuksista ja antaa tilaa muillekin.
Eilen oli kuitenkin pakko kysyä J:ltä, että suuttuuko se ihan järjettömän kamalasti, jos raahaudun hänen perässään itä-suomeen vasta maanantaina tai tiistaina, koska olisin ihan uskomattoman helpottunut, jos saisin olla pävän taikka kaksi ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, viikonlopun jälkeen, tehden just niitä asioita kaikessa hiljaisuudessa, jotka on mulle tärkeitä ja rentoutumisen kannalta oleellisia.
Ihan mainiota totuttelua muiden ihmisten humioimiseen nämä tälläset vierasviikot kyllä on, mutta näiden perään on pakko saada pari itsekästä päivää, kun ei tarvii jakaa töllöä, vessaa eikä sänkyä kenenkään kanssa! Hiljaa hyvä tulee ja ehkä koittaa vielä se päivä, ku tarviin enää sen tunnin tai kaks omaa aikaa ja se riittää. Eikä mun tarvii itsepintasesti pitää kiinni kokkiohjelmien katselu oikeuksista tai kiukutella, jos joku kanssaihminen puhuu mulle ennenkä kaks tuntia heräämisestä on kulunut. Vaikee antaa periksi, ku on näihin erakkomaisiin kaavoihinsa kangistunu, mutta uskon kuitenkin onnistuvani. :)
Nyt jatkan nautiskelua näistä parista yksinäisestä tunnista ennen viikonlopun huminoita ja käyn ehkä pari blogia läpi ja kenties jopa pari jaksoa gymlogia. \o/ <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti