Joskus mun on niin yksinkertasen vaikee elää itteni kanssa, että se on ihan kamalaa. Haluun sitä, tätä ja tuota ja kaiken mielellään eilen. Sillon mun haluamisilla ei ollu mitään väliä, ku mutsi toimi jarruna älyttömimmissä jutuissa ja rahottajana niissä, jotka tuntu sillon olevan niin elämää suurempia ja tärkeempiä, vaikka harvoin ne oikeesti oli, mutta monesti mutsi anto kuitenki mahdollisuuden kokeilla, josko sittenkin...
Noh..nyt, kun ei oo ollu jarrua ja oon tän kevään aikana, tuon Bikini tavotteen lisäksi, halunnu niin saatanan paljo kaikkee muutakin, että meinaan ihan tukkia oman aivotoimintanikin kaikenmaailman projekteilla ja hankinnoilla ja tänään vaan kaatu kuppi nurin ja ymmärsin, että nyt pitää oikeesti valita se yks tavote ja päämäärä ja suunnata sitä kohti..tyylillä "Mitä ikinä se vaatii!".
Ja sen yhden ainoan ja tärkeimmän tavotteen on oltava mun ens kevään lavalle nousu. Ei tähän jumankauta mahdu yhtään mitään muuta. Se vaatii asioista luopumista, rahan säästämistä ja stoppia haihatteluille! Se vaatii..erittäin valitettavasti..oikeisiin töihin menemistä jonkun määräämiin työaikoihin sopeutumista ja treenit sen mukaan järkkäämistä. Huoh.
Mikään asia ei muutu miksikään sillä, että itken tässä vitun sohvankulmassa sitä, että asiat ei suju. Ajan itteni ahdinkoon, jonka vuoksi salille vääntäytyminenkin tuntuu vastenmieliseltä, koska KAIKKI tuntuu vastenmieliseltä, koska oon kaiken haluamisella ja ahneudellani ajanu itseni siihen tilaan, että tunnen olevani umpikujassa, jolloin ei pysty, kuin oksentaa ja hakata päätä seinään.
Ah..luojalle kiitos J:n järkähtämättömästä tuesta, kärsivällisyydestä ja kyvystä kaivella mun, sieluttoman ihmisperseen, repaleita maanraosta näinä mun romahduksen hetkinä, ku oon taas suunnitellu ja haaveillu itseni turmioon. Vaikka inhoan olla se säälittävä, ruikuttava ja autettava kasa...niin on se pakko nöyrtyä ja myöntää, että nyt haukkas paskaa enkä enää ite yksin tiiä mitä teen.
Nyt siis asiat ihan helvetin tiukkaan tärkeys järjestykseen ja vyö tiukalle! Ja joku ihmeen aikuistumisopas käsiin!
Pakko oppia nauttimaan vähä rauhallisemmasta menosta ja hyväksyä se, että saan kyllä kaiken haluamani, mutta en voi saada niitä nyt heti.
Tyytyminen tai olosuhteiden pakosta tehdyt kompromissit ja odottelut on aina ollu mulle niin hiton vaikeita..oikeestaan ihan mahdotonta..hyväksyä, mutta jospa nyt alettais opetella sitten sitä.
Omg. Mikä päivä. Ei herran jumala! Kohta lähen pieksemään itteni selkätreenillä ja huomenna suuntaan Savonlinnaan kattomaan, jos J sais vielä piiskattua muhun jonku aikuisasetuksen päälle.
Hyvää alkavaa aikuistumisen viikkoa tällä kertaa mulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti