tiistai 5. elokuuta 2014

Kottiin kottiin, mie pääsin kottiin!


Onnellinen Tamperelainen täällä hei!! Home sweet home!! Vihdoin!! On tainnu olla melkonen koti-ikävä, koska puolet kaikesta masennuksesta ja murheesta tuntu kuoriutuvan mun harteilta sillä sekunnilla, ku sain kämpän takas omaan järjestykseen. (eilen taas tein sellasta henkistä kuolemaa, että siinä ois ollu oikeesti masentunu ihminenki ihmeissään) Totta..viettäkää aikaa LEMPIpaikoissanne. Väärä sijainti voi tukehduttaa.

Vaikka kesävieraat oli melkosen pommin mulle tänne jättäny(no vasta painoksi oli myös kukkia jätetty) ja hiukka nakerti alkaa sitä selvittämään, mutta kun sain kaiken siistiksi ja sängynkin takasi lyöntiin. Ah sitä autuutta!! Vihdoin paikallaan. OMASSA OMASSA OMASSA KOTONA! Ei kenenkään muun riesana ja vaivana! Minä yksin, omassa päätäntävallassa ja omassa fitness kuplassani takaisin. ^_^ Voi stressin pikapoistuminen koko kehosta! Puuh. Viimein voin hengittää.

Heti miten kipitin kauppaan hakemaan jääkaapin täytettä. Imuroin, luuttusin ja varasin huomiselle pesutuvan. Tyhjäsin jopa jo matkalaukun kaappiin, vaikka normaalisti se tuppaa lojumaan viikkotolkulla huoneen nurkassa ja korjaan sen pois vasta, kun sieltä on käytetty kaikki puhtaat vaatteet.

Treenitkin kävin wfc:llä vetämässä heti viiden jälkeen, joka osottautu maailman suurimmaksi virheeksi. Ihan liikaa porukkaa mun makuun ja oishan sen oman älyn pitäny se jo kertoa, mutta kun niin kovasti halusin treenille heti enkä hetken päästä. Sain kuitenkin takareiskat ja pakarat hoideltua, joskaan en ihan niin tehokkaasti, kuin olisin halunnut. Meininki oli vähä sellasta haahuilua ja jonottamista. Mutta hikeä kyllä piisas!! Ois taas voinu luuttua raahata, sen vessasta raavitun paperitollon sijaan, matkassa. Läähpuuh! 

Ompa siis ihan kerta kaikkisen ihana olo! Nyt kampeen kyllä omaan sänkyyn ja katotaan jos huomenna saisin kirjoteltua jotain "järkevää."

Viskaan tuohon loppuun muutamat fiiliskuvat viikonloppu meiningeistä mammalassa. <3 

Toiveiden ja ruokalistan mukaista ruokaakin sain!

Äitin mielestä musta oli aika tulla tyttö..kynnet siis sponsored by mamma!

se iänikuinen tavara vuori, jota junassa on niin ilo rehata. Perseen alla matkalaukku.

Mamman kanssa siivoamista <3

Onni on pikkuveli, jolla on pidempi tukka, kuin sulla. Ja pikkuveljen onni on sisko ja hiusharja.
Ja kyllä..siinä on sangriaa. Oho.


Ja voi olla, että tää vähä kyynistyny ihmisperse on, melkein karkotettuaan erään tärkeän elämästään,..huomannut, että ehkä se kyynisyys ei kuitenkaan oo vielä vieny mua kokonaa mennessään. Tuntuu salaa ihan mukavalta. Mutta en vielä myönnä enempää, kuin vähän vaan.

Nyt hyvää yötä jokaisen omaan kotiin! ^_^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti