Eilinen aamu mökötys paisu ihan valtavaksi härdelliksi ja tilanteen kärjistymisestä en voi jälleen kerran syyttää, kuin itseäni ja omaa lapsellisuuttani. Loppujen lopuksi kyse ei ollut enää edes väärään aikaan puhumisesta tai käskyttämisestä vaan mun koko maailma romahti n. klo 21.00. Kyllä..murjotin yli 12h, jonka päälle tappelin(huusin, raivosin, itkin ja heittelin tavaroita)n. 2h. Ihan järkyttävää!
Juteltiin tänään Jyrkin kanssa pitkät tovit aiheesta ja ottihan se koville katsoa toista silmiin ja sanoa, että "Anteeksi. Meni hiton kovaa överiksi. Olin kusipää.". Tärkeää kuitenkin on, että olen harjoitellut virheideni myöntämistä ja nykyään osaan nöyrtyä ja pyytää anteeksi, kun on historiassa aika, jolloin en koskaan pyytänyt anteeksi keneltäkään eikä minussa milloinkaan ollut mitään vikaa. Tietenkään.
Joka tapauksessa, pyysimpä anteeksi tai en..ei se tee tilanteesta itselleni juuri sen mukavampaa. Nuo kohtaukset on aika pelottavia ja epämiellyttäviä. En voi sanoin kuvailla sitä puristuksen tunnetta rinnassa ja sitä tarvetta tehdä jotain konkreettista pahaa päästäkseni pakoon sitä sisäistä ahdistusta. Eli tässä oltais taas vahvojen pakko harjotusten äärellä...miten päästä siitä fiiliksestä ilman kiljumista, toisen loukkaamista ja muuta lapsellista toimintaa?
Toki oon aina ollu temperamenttinen, mutta tää alkaa olla itellenikin aika uutta ja kanssaihmiseni huomauttaessa raivareiden ja kovaa treenaamisen yhteydestä..aloin ajatella asiaa.
En ehkä siltä kantilta, että treenaaminen sais mut raivon valtaan tai ruokavalio tai kisatavoite. Ei. Mä oon onnellinen niistä asioista. MUTTA kaikki muu mikä tapahtuu mun ympärillä, kun tavoite on suuri ja vaatii mun jakamattoman huomion tai haluan antaa sille kaikkeni. Se, että mikään muu asia mun ympärillä ei olekaan balanssissa, stressaa ja saa mun aivoissa räjähtelemään. Yhtään mikään muu ei ole kunnossa ja se on perseestä! Ja kyllä..se on varmasti iso syy siihen, että en kestä pienintäkään ryppyä tai asian muuttumista. Kaikki tuntuu heti maailmanlopulta ja raivari on heti miten valmis.
Hartain toiveeni olis saada tähän kohtaan sellanen turvallinen oravanpyörä, joka sisältää selkeät aikataulut arkipäivien kulkuun ja illalla tylsän vanhettumisen mieheni kainalossa ennen klo 23.00 tapahtuvaa nukkumaan menoa. Sitä haluan ja TARVITSEN juuri nyt, että mun pää pysyy läjässä enkä tapa ketään sen takia, että parsat unohtu kaupan kassalle. Jumalauta..eihän se ole normaalia!!?
Näistä asioista johtuen...alan todellakin ymmärtää miksi se arjen tasapaino on helvetin tärkeätä näissä hommissa...miksi siitä puhutaan niin paljon. Muutenhan mulla ei ois tän mun hallitun kaaoksen kanssa mitää ongelmaa, mutta tähän kohtaan se hallittu on muuttunu hallitsemattomaksi eikä näin ollen sovi kuvioon.
Onnekseni tämä vanha narttu oppii vielä uusia temppuja ja voi näin ollen vielä paikata tilanteen ja opiskella antikusipäisyyttä ja mielenrauhaa. Että ei, kun ketarat ristiin ja meditoimaan.
Taas opittiin jotain uutta..snadisti kantapään kautta, mutta meneepä viesti perille tähän luupäähän.
Sunnuntai-illan jatkot toverit!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti