perjantai 13. kesäkuuta 2014

Työpaikka ja kimppakyytejä

Nakkasin tän mun kaaoksen ihan kunnolla järjestykseen ja annoin heinäkuuksi kämpän lainaan ja päätin viettää ainakin kesän Savonlinnassa, joten tulin sitten hakeneeksi sieltä myös töitä,  jonne sainkin kutsun työhaastatteeluun heti viime maanantaiksi.

Tuttuja kuvioita. Henkilökohtaista avustamista ja palkanmaksajakin sattu olemaan sama, kuin pari vuotta takaperin, kun tein kyseisessä kaupungissa samoja juttuja.

Haastattelu meni hyvin ja olin aika varma omista mahdollisuuksistani ja niin olikin, että tiistaiaamuna sain soiton, että asiakas oli valinnut minut avustajakseen. Huh! Ihan huippu juttu! Yksi stressitekijä toistaiseksi taas vähmmän ja tän hetkiseen elämäntilanteeseen 26h/vko töitä on ihan paras ratkasu. \o/

Ja koin myös suuren hämmästyksen, kun toinen vanha työnantaja soitti ja tarjos töitä, kun oli kuullu mun Savonlinnassa pyörimisestä. Hahha. Sanon aina kaikille, ettei ne työt tule ketään kotoa hakemaan, mutta näköjään voi tulla. 

Kesiviikkona



(SORRUIN SYÖMÄÄN MANGOMELONIPALLON.OMNOMNMO Kun käytiin kakkos aamiaisella ennen mun lähtöä.Jännä muuten miten jäätelöistä, suklaista yms..maistaa sen rasvan tai tuntee sen kielen päällä, kun rasvasten tuotteiden käyttö on olematonta. En oo ikinä ennen tajunnu, ku rasvan mättäminen on ollu niin normaalia.) sitten kimppakyyteilinkin Lahteen, josta jatkoin bussilla Tampereelle laittamaan asioita järjestykseen ja hakemaan henkilökohtaset tavarat heinäkuun asukkien tieltä pois.

automatka evästykset

bussissa on tunnelmaa

Tähän kohtaan muuten suosittelen kaikille erittäin lämpimästi kimppakyytejä! Savonlinna - Tampere  VR =60-80€/suunta. Kimppakyyti + Tarjousbussilippu =22€/suunta.

Ite kyllä vältän julkisia ihan viimeseen pisteeseen asti. Säädän mieluummin, vaikka kolmella eri kimppakyydillä kohteeseen, ku maksan VR:n riistohintasia lippuja. Ja sitte vielä "Kumpa ihmiset käyttäs enemmän julkisia." Voi HV!! Enkä suinkaan toivottele hyviä vappuja!

Puhumattakaan siitä, että kimppakyydeissä on mahdollista tavata jos jonkunlaisia ihmisiä ja tähän asti omat kokemukset on ainaki ollu pelkästään positiivisia. 

Toki erilaisia tarjouksia on tälläkin saralla sadellut, mutta sellaset kyydit voikin sitten ihan suoraa jättää omaan arvoonsa ja tietysti nyt kannattaa muutenkin vähä miettiä, että millasen ihmisen kyytiin on järkevä hypätä. 

Mutta...suosittelen kokeilemaan, jos ei oo vielä tuttua puuhaa. Facebookissa on kymmeniä kimppakyyti ryhmiä eri kaupunkien väleille ja omia nettisivujakin löytyy tähän tarkotukseen.

Ja sunnuntaina sitten palailen taas savon suuntaan ja katotaampa miten mun ja prinssin käy, ku joudutaan kattoa toistemme naamoja yli kuukauden ilman mun pakenemismahdollisuuksia omaan kotiin edes viikonlopuksi. Hahhaha. Siitä voi tulla hauskaa tai sitten ihan hiton paljo vähemmän hauskaa. :D

Tänään tapaan Pt:n toimiston puolella ja tsuumaillaan kai jotain muutoksia johonkin. Ennen sitä taidan käydä pumppailemassa olkapäät niin on sitten tämän päivän velvollisuudet hanskassa ja voin jatkaa tavaroideni jemmailua ja pakkailua.

Ja nyt jokainen tanssii jonkunlaista aurinkotanssia, koska mua alkaa vituttaa tää jatkuva vesisade, joka tuntuu seuraavan mua mihin tahansa meenki. -.-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti