lauantai 3. helmikuuta 2018

Bali - Surffausta ja kadotettu puhelin

Sunnuntaina, hiihdellessäni rantsuun, lyöttäytyi mun seuraan pari paikallista surffityyppiä ja niiden kaupustelu kävi niin smoothisti(istuivat mun kanssa rantatuoleissa ja juttelivat tunnin verran ihan muuten vaan ja vähän kaikesta), että palasin maanantaina heidän kanssaan surffaamaan niinkuin edellisessä postauksessa mainitsin. Ei kuulunu sitä ärsyttävää "HEEELLOUUUU!! WEER AAR JUU GOING..HEI LADY..MIIIIIIISSS..DARLING!" Vaan ne siis puhu mulle ihan, ku ihmiselle. Ja tällä yksinkertaisella Suomalaista hivelevällä myyntikikalla he saivat minut ostamaan kaks tuntia opetusta seuraavalle päivälle. Tadaa!


Siinä nää mun surffityypit vasemmanpuoleisen tyypin nimeä en osaa sanoa saati kirjoittaa oikealla oleva oli kuulemma Ari, mutta hän esitteli itsensä myös Marjutiksi, Heikiksi ja miksi lie..:D Ja sit toi vanupuikko tos keskellä häikäsee...

Aamu kympiksi herrat mua vänkäs rannalle enkä paljoa myöhästyny, mikä oli ihan hyvä, koska ei ollu niin pahaa ruuhkaa meressä. Sielähän nimittäin surffin kokeilijoita on oikeasti ihan metrin välein.

Surffaaminen oli super hauskaa ja lopulta nappasin ihan omatoimisestikin aallon. Pysyin toisin sanoen siis ihan pystyssäkin. Huraa! Mutta oli se saatana rankkaa. Kaks tuntia meressä yhdellä vartin tauolla. Kiipeät laudalle uudelleen ja uudelleen ja juokset aaltoja päin ja raahaat lautaa ja kauhot menemään lauta alla kädet hapoilla jajaja. Olin aivan loppu...ja persekin palo...ihan kunnolla.(jaaaa Note to self and all of you: surffiopettaja on pääasiassa koko ajan sun takana, kun makaat vatsallasi laudalla. Älä pue postimerkin kokoista bikinien alaosaa. On meinaan paistanut siinä temmellyksessä silmiin varmaan muukin, kuin aurinko).

Mereen sitten sukelsi surffaamisen yhteydessä myös mun molemmista korvista plugit, koska olin niin tonttu etten ottanut niitä pois ennen surffausta, vaikka ne oli jo ennestään löysät ja koska nämä venytykset repaleet eivät esteettisyydellään kamalasti silmää miellytä enkä todellakaan halua niiden kuroutuvan umpeenkaan, oli edessä uusien plugien hankinta heti ruoan päälle.

Jo kävellessäni surffaamasta takaisin hotellille lähestyi mua laihanpuoleinen herra huonoine hampaineen ja kärppänä heti huomasi mun korvanlehdissä tyhjänä ammottavat aukot. Tästäkö herra heti raha reikää repimään ja teki mulle vastustamattoman tarjouksen 350 000IDR hintaan plugit, joita hänellä ei ollut mulle näyttää. Joka kerta, kun sanoin etten osta mitään ennenkä näen tuotteen, laski hinta. Lopulta sanoin, että palaan ehkä myöhemmin asiaan, josta herra hätääntymään, etteikö nyt mitään saadakaan myytyä ja viimeisenä oljenkortena, koska näytän varmaan siltä kuiskutti korsiparka mun korvaan "Do you smoke weed??". Juu en. Ja lähdin.

Samaisella matkalla kävelin erään tatuointi puljun ohi, jonka yksi tatuoitsijoista oli mut jo pariin otteeseen ohi kulkumatkalla pysäyttänyt. Bob nimeltään(tai näin hän itsensä esitteli). Siinä hän taas napotti ja nimeltäkin jo huuteli, joten kipaisin kysymään mahdolliseen plugi ongelmaan ratkaisua täältä. Hänellä ei ollut mulle myydä tarvittavaa, mutta neuvoi mut toiseen liikkeeseen missä varmasti olisi ja lupasin mennä käytyäni ensin Hostelilla. 

Iltapäivästä taas suunta kohti Ryaya Legian(se tie) tuota siis pahinta myyntirysä helvettiä, jossa et puoltametriä saa kävellä ilman, että joku vaatii huomiota jonkun myytävänä olevan asian suhteen. Käppäilin sen melkein päähän ja käännyin vasemmalle, josta löysin Bobin neuvoman puljun. Marssin sisään ja kutakuinkin ilmoitin ovella, että "Help!" Haha. Kolme naamaa käänty kattomaan muhun päin ja sain selitettyä minne mun plugit oli joutunu ja että tarviisin uudet. No siellä oli arsenaalia, vaikka muille jakaa, ystävällinen  palvelu ja löytykin nopeesti sopivat. Nakkasin korut korviin, maksoin (150 000IDR) ja lähdin automaatille nostamaan lisää rahaa. 


Nyt on tiukat ainakin. Ei lähde aallon mukana.

Käveltyäni n. 15 min löytääkseni automaatin ja alkaessani kaivaa repusta puhelinta, jossa mun pankkikortit sijaitsee niin ei missään. EI pikku taskussa, ei isossa taskussa, ei välitaskussa ei perkele missään koko puhelinta! Sydän alko hakata jotain paria sataa ja päässä vilistä kaikki mahdolliset ihmiskontaktit matkalla lävistysliikkeeltä automaatille missä joku sen olis voinu pölliä. Pidin tiukasti kuitenkin toivoa yllä, että olin vaan jättäny sen liikkeeseen, vaikka samalla mietin jo mielessäni miten loppureissun käy, jos näin ei ole. Paniikki oli sanoin kuvaamaton. Jos normaalistikin kävelen lujaa niin nyt vasta kävelinkin, kyydin tarjoajien huudellessa perään teki mieli huutaa takasin, ettettekö nää, että mun jalat menee todennäköisesti nyt kovempaa, ku ykskään teidän mopoista. (se oli sillä hetkellä tottakin..iltapäivä ruuhka oli just meneillään ja koko liikenne seiso joka kadulta..mun onni..ei tarvinnu odotella kun ylitti teitä).

Pääsin viimein liikkeelle ja kun yks tiskin takana olevista tyypeistä näki mun pelmahtavan hikisenä ja paniikissa eteiseen käänty hän jo kaivamaan hyllyltä jotain ja se joku oli mun puhelin!!! Sillä hetkellä lähti kiitos kaiken maailman menninkäisille ja virtahevoille ja yksisarvisille ja puutarhatontuille! Sitä helpotuksen määrää ei voi sanoin kuvailla!! Ja kiittelinkin heitä vuolaasti, että olivat keränneet sen pöydältä jonne olin sen jättänyt, talteen ja että pelastivat mun päivän. Siis sissos. En voinu olla miettimättä mitä ois käyny, jos oisin unohtanu sen mihin tahansa muualle. En ois ikäpäivänä nähny koko luuria ja kortteja. HUH! Nyt oonki puristanu tuota tarkasti räpylässä koko ajan tai pitänyt repun uumenissa.

HUH!

3 kommenttia:

  1. Jaahas, neiti taas omana ittenään reissun päällä, koita aina välis tarkistaa että edes pää pysyy tuola hartioiden välis. Meinaan ettet vaan jätä sitä jonnekin :-D :-D

    VastaaPoista
  2. Hahhah. Joo oon kyllä yllättävän huithapeli. 😂 Tarkistetaan. 😎

    VastaaPoista
  3. Jos sinun on palkattava luotettava hakkeri seuraamaan puolisosi puhelinta tai sosiaalista verkostoa, ota yhteyttä expressfoundations@gmail.com Se on erittäin luottamuksellista

    VastaaPoista