lauantai 24. elokuuta 2013

Sanattomaksi vetää

Sitä on aina pitäny itteensä sellasena piin kovana ämmänä, joka vihaa ja halveksii kaikkee ällösöpöä ja siirappiromanttista. Käytännöllisyys kunniaan ja arjen romantiikka ts. mun eteen on nähty vaivaa esim. imuroimalla tai tiskaamalla, on se mun juttu. Mutta ei. Tykkään sittenkin niistä ruusunterälehdistä. Prkl.

Järjestin mulle ja prinssilleni parin vuorokauden mahdollisuuden viettää laatuaikaa kahdestaan ennen mun pitkää reissua. Kaikenlaista takkua ja pahaa mieltä on taas mahtunu tähän ikävän ja kaiken muun takia niin halusin, että kummallekin jää hyvä ja rauhallinen mieli ja olis mahdollisimman helppo kestää erossa.

Ensinnäkin prinssi kurvas hakemaan, mut töistä keskiviikkona ja tallusteli vastaan kauluspaita päällä ruusu kädessä, ku astuin työpaikan ovesta ulos. Siinä kohtaa olin jo ihan myyty ja otettu. Mahtunee yhteen käteen ne kerrat, kun oon saanu kukkia. (hyvin pitkälle kyllä oma syy, koska toitotan aina miten turhanpäivästä paskaa se on..minä ja suuri suuni...se on ihanaa!! :D)  Tässä ei suinkaan kaikki...päästiin majapaikkaan, jossa prinssini hieman vaikeaksi ja ujoksi muuttuen ilmoitti, että sielä odottaa jotain sellasta mitä hän ei ole ikinä järjestäny kenellekään ja jos mua yhtään naurattaa niin voinko yrittää olla nauramatta. Avasin oven ja ihmiset, jotka mut tuntee tietää, että mulla on aina ja ikuisesti kaikkeen jotain sanottavaa, mutta tähän, sisällä mua odottavaan, ei todellakaan ollu. Kyllä...ruusun terälehtiä oli joka puolella ja muutama joku violetti, mulle tuntematon, kukka.(ja violettia siksi, että se on mun lempiväri...WTF??? mitä täällä tapahtuu??)

Sen lisäksi, että tajusin olevani edelleen, tuon järkähtämättömästä jääräpäisyydestä ja mulle oudoista periaatteistaan huolimatta, ihan korviani myöten rakastunut tajusin myös, etten inhoakaan ruusun terälehtiä. Arjen romantiikkaankin mahtuu ripaus luksusta kohtuullisissa määrin silloin tällöin. Enkä usko, että kovinkaan muija voi olla sulamatta silloin, kun sen eteen nähdään moista vaivaa, lempivärin muistamisesta lähtien. 
eikä ruusussa ja terälehdissä kaikki. <3



Että sellasta prinsessan elämää, vaikka todellaki odotin vaan yhteistä aikaa ja juttelua ja se ois ehdottomasti mulle myös riittäny. Jotenki sitä on huono ottamaan vastaan tälläsiä huomion osotuksia, mutta J on kyllä yllättäny mut ennenki ja saanu, hyvällä tavalla, olon ihan täysin erilaiseksi, ku ennen. Alkaakohan "Haistakaa kaikki vittu pärjään ilman kenenkään apua ja läsnäoloa"- muija vähän kenties sulaa ja hellittää? Ehkä sittenki tarviin jonkun pitämään kädestä...tai lähinnä haluan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti