Miltä tuntuu olla pullukka?

Teksti keskittyy aikalailla pelkästään ulkonäköön raskausaikana ja niiden muutosten omakohtaiseen kokemiseen, että lukeminen omalla vastuulla.

Raskaus pelotti, eikä pelkästään viime kevään toistuminen mielessä vaan ihan ulkonäöllistenkin seikkojen vuoksi.

Kun on viimein siinä 30 ikävuoden korvilla oppinut hyväksymään kehonsa ja jopa oppinut rakastamaan sitä ilman, että vaa'an lukema tai mahdollisimman vähän syöminen on määritellyt rakkauden tasoa tai syvyyttä, sitä pelkäsi kuollakseen, että raskaus, etenkin neuvolassa kytättävä paino ja väistämättä isontuva peilikuva romuttaisivat tuon vaivalla rakennetun itsetunnon ja minäkuvan silmän räpäyksessä. Että kun tikkuun ilmestyy kaksi viivaa alkaa 9kk kestävä itseinho ja väistämätön +30 raskasukilon haaliminen. Sen pelko oli todellinen ja heti vähintäänkin toiseksi suurin. 

Mm. Tämmöistä on popsittu.

Muistan itseasiassa kokeneeni jonkin valtavan ahaa elämyksen jossain ensimmäisen neuvolan kohdilla, kun mietin päässäni, että mistä se +30kg painoa tulee, jos syön niinkuin tähänkin asti ja pyrin liikkumaan normaalisti niin kauan, kun se on fyysisesti  tai olon puolesta mahdollista. Muistan myös, kun tajusin, että niimpä. Eihän se mistään tyhjästä tule. Että muhun ei ilmesty tyhjästä ylimääräistä, jos en yhtäkkiä muutu normaalista aktiivisesta itsestäni sohvalla 24/7 sipsiä syöväksi täysin eri persoonaksi. Tuntuu jotenkin tajuttomalta, että kun oma tietämys syömisestä, liikunnasta ynnä muusta asiaan liittyvästä on kohtuu kattava niin siltikin sitä omien pelkojen ohjaamana onnistuu edelleen asian tiimoilta ajautumaan ihme psykoosiin, jossa ei ole mitään järkeä.

Arkiaamuina on edelleen uponnut puuro

Vaikka toisaalta olen kovasti mukavuudenhaluinen sohvalla köllöttäjä, jolle kyllä munkki kahvin kanssa maistuu useammankin kerran viikossa epäröimättä samoin foodoran käyttely onnistuu sohvanpohjalta erinomaisesti. Niin toisaalta olen myös hyvin vahvasti suorittaja persoona, joka rakastaa erinäisiä liikunnallisia projekteja ja saa mielihyvää siitä, kun saa paljon aikaan ja saavuttaa tavoitteita. 

Raskauteen liittyen halusin päästä mahdollisimman helpolla alusta saakka kipujen, painonnousun, kehollisten muutosten ja kaiken suhteen. En halua korjata isoja vahinkoja jälkeenpäin vaan tehdä kaikkeni jo etukäteen, jotta palautuminen on mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Ja mulle henkilökohtaisesti se oma palautuminen on tärkeää niin kehon toimivuuden, vauva arjen jaksamisen, kuin oman ulkonäönkin näkökulmasta. Mutta tottakai siten, että liikkuminen on vauvan kannalta järkevää ja ravinnon saanti ehdottomasti riittävää.

RV38

Otin etukäteen aika paljon selvää mm. liitoskivuista ja niiden lievittämisestä seuraamalla somessa äitysfysioterapeutteja. (mm. Mirka Katajiston Turusta mainitakseni. Erittäin pätevä nainen näissä asioissa.) Ja järkevä ruokailu ja crossfit on ollut tarkoitus pitää mukana läpi raskauden ja onneksi olen tosiaan pystynyt liikkumaan tähän meneillään olevaan RV39 saakka ja uskonkin, että treenit ovat mahdollisia ihan sinne sektioon asti, johon on muuten alle viikko. 

Ja toki tämän keskittymisen näihin asioihin on mahdollistanut se, että olen onnekseni voinut koko raskausajan super hyvin. Alussa oli inhoa tiettyjä ruokia kohtaan, lähinnä terveellisiä, mutta en ole esim. voinut pahoin niin etten olisi kyennyt liikkumaan tms. Raskaus on ollut kaiken kaikkiaan melko huomaamaton mukana kulkija lukuun ottamatta tuota pyöristyvää vatsaa, joka sekin ilmeisesti tottelee kuria, kun on jäänyt maltillisen kokoiseksi. Hehheh.

Päärynästä on tullut virallisesti omena

Vaikka tuo kuuluisa palautuminen on itselleni tärkeää en silti ole vihannut, inhonnut tai ollut ahdistunut muutoksista, joita matkanvarrella on tullut. Vaikken vieläkään usko, että tulen koskaan sanomaan, että "Mulla on niin ikävä tuota mahaa." niin ei sen kanssa eläminen ole haitannut. Siinähän tuo on mukana kulkenut ja on aika luonnollinen osa tämän hetkistä tilaa.

Vastaus siis otsikkoon on, että ei tunnu pullukalta, vaikka näyttää pullukalta. Ja yllättävää kyllä, pullukalta näyttäminen ei ole haitannut. 

Silmäpussit varmaan on tulleet jäädäkseen.