Aloitin mm. Uuden työn. Se se vasta olikin seikkailu se....yhden otsaan kasvaneen 5metrisen lerssin mittainen seikkailu. Olen toiminut yli 3 vuotta henkilökohtaisena avustajana ja avustanut varmaan yli kymmentä eri ihmistä eikä missään ikinä mua ole kohdeltu niin ala-arvoisesti, kuin tuossa viimeisimmässä. Eikä siinä mitään. Avustettavan kanssa tulee toimeen aina..hänet saa voitettua tavalla tai toisella puolelleen olemalla mukava, joustava ja hoitamalla sovitut ( ja ehkä vähän ekstraa) asiat hyvin. Noh...kun olisikin ollut kyse itse avun tarvitsijasta, joka käytytyi sopimattomasti niin olisikin ollut helppoa, mutta kyse oli perheenjäsenestä ja lopulta jouduin hakea sairaslomaa ja purkaa työsopimuksen koeajalla. Vitutti aikalailla aamusta iltaan tuon lähes 4kk niin ei siinä oikein jutunjuurta ollut laittaa kehiin. Ei kotona saati blogiin.
Epätoivoisesti sätkin myös jälleen päästäkseni opiskelemaan Bioanalytiikkaa, esivalintakoe meni paremmin, kuin edellisellä kerralla ja pääsin taas valintakokeeseen. Valintakoe sitten menikin päin helvettiä ja siinä missä syksyllä jäin 4 pisteen päähän sisäänpääsystä, nyt en läpäissyt edes koko valintakoetta. Vitutti.
Onneksi on olemassa polkuopinnot joiden avulla voi näyttää potentiialinsa alaan liittyvällä opiskelulla ja osaamisella ja kovalla työllä eikä millään palikka testeillä, joita raksitaan 3h putkeen. En ole niin luontaisesti älykäs valitettavasti, että pääsisin sellasilla ikinä eteenpäin. Joten päivystin, kuin ilotyttö portikongissa, Turun AMK:n ilmoittautumista josta pääsisi 8 ensimmäistä avoimen toteutukseen. Ja kärppä, kun olen niin avautui muutakin, kun ilotytön kiska ja sain teputella Turun AMK:n ja ilmoittaa itseni ehdottomasti läsnäolevaksi. Vittu JES! Sinänsä mukavaa, että tieto valituksi tulemisesta tuli 3.8, jolloin asuttiin vielä tyytyväisenä Pohjanmaalla, koulu alkoi 22.8. ja 14.8 mulla oli Turusta kämppä, työpaikka ja opiskelupaikka. Miestä en vielä saanut matkaan, mutta kohta.
Lisäksi me saatiin perheenlisäystä heinäkuun puolessa välissä, ku mun vauvakuumeella ei ollut enää mitään rajaa ja mies ilmeisesti kyllästy mun jatkuviin nakuilu juttuihin. Ja jottei kukaan ymmärrä väärin, mikä lienee jo myöhäistä...olen himoinnut nakukissaa eli Kanadan sfinxiä jokusen vuoden ja tänä keväänä ja kesänä se eskaloitui jatkuviin kissavideoihin ja myynti-ilmojen pläräilyyn. Sitten löytyi pentu johon tuo mieskin taisi ensi vilkaisulla rakastua, joten sitä lähdettiin nilkkasuorana Helsingistä hakemaan. Nyt meidän perheessä, joka koostuu kahdesta koiraihmisestä on kissa. Kissa, jota lellitympää saa varmaan hakea. Mamman ja isin muru. <3
Siinäpä tuo kevät ja kesä pähkinän kuoressaan. Nyt yritän tehdä kaikkeni, jotta pääsen arvosanojeni turvin tutkinto-opiskelijaksi erillishaussa ensi keväänä eli tehdä sellaista mitä en ikinä ennen ole koulussa tehnyt, hikipingottaa! Oon se ärsyttävä eturivin istuja, joka tekee tehtävät ennen deadlinea. Tai ainakin yritän olla. Tai mun pitää olla, jos mielin valmistua tästä. Lisäksi yritän käydä töissä rahoittaakseni jotenkin tämän tukemattoman opiskeluni ja elämiseni siinä ohella. Kiirettä tulee pukkaamaan, mutta eiköhän tästä selvitä. Ehkäpä aktivoidun taas tämän bloginkin parissa.
Syksyn alkua immeiset. Pakko myöntää vihdoin, että se ihanan lämmin kesä meni jo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti