torstai 18. lokakuuta 2018

Sokerinarkin päiväkirja

Ajattelin tai pikemminkin olen yrittänyt kirjoitella jotain nasevaa, joka liittyisi opiskeluihin, mutta koska aihe on toistaiseksi vielä kovin uusi ja vieras itsellenikin niin ei siitä ole oikein mitään jaettavaksi saakka. Ehkä koulujuttuja sitten, kun pystyn kertomaan bakteerin rakenteesta kiinnostavasti. Eli ehkei koskaan? Haha. Opiskelut kyllä sujuu hyvin kaiken kaikkiaan. Tai tulevat tentithän sen totuuden sitten kertoo.

Mutta asiaan... sen verran lähipiirissä on tämän tutun asian kanssa eli helvetillisen sokeriaddiction kanssa painiskelevia, että päätin TAAS palata aiheeseen. Enkä siis pelkästään siksi, että joku lähipiirissä kärsisi tästä vaan siksi, että minäkin olen jälleen kerran orjuuttanut itseni sokerille nyt ehkä pahemmin, kuin aikoihin.




Se lähtee aina niin pienesti ja viattomasti. Takana on onnistuneita viikkoja ilman sokeria ja päätät palkita itsesi ihan vain jollain pienellä. Kyllähän sitä nyt perjantaina viikon päätteeksi munkin voi syödä. Totta. Voihan sitä, jos kyse on todella siitä yhdestä perkeleen munkista. Mutta, kun ei. Seuraavalla viikolla se on munkki ja suklaapatukka..ei vain perjantaina vaan myös lauantaina. Sitä seuraavalla viikolla se on suklaapatukka torstaina, perjantaina irtonamuja ja lauantaina jäätelöä. jne jne. Loppujen lopuksi huomaat kaksikuukautta viettäneesi joka viikonloppu neljän päivän sokerikarnevaaleja ja jaksat ihmetellä miksi helvetissä turvottaa, on vetämätön olo ja naama, kuin perunapelto? Tai no..eihän kukaan itselleen rehellinen ihminen tätä enää jaksa edes ihmetellä...paitsi vähän salaa.."Enhän mä nyt niin paljon sokeria syö." -Ei sano ainakaan hanurissa majaileva lisääntynyt selluliitti.

En tiedä mikä siinä on, että kohtuukäyttö on täysin vierasta ja ennemmin tai myöhemmin se pirun putki jää päälle. Niinkuin mulla viime viikolla. Toissa viikon torstaina sovittiin ystävän kanssa, että ei syödä sokeria ennen hänen vierailuaan viikon kuluttua siitä ja sehän meni juuri niin, että väänsin sen koko viikon sokeria naamariin juuri niinkuin emme olleet sopineet ja koska se viikko meni jo päin mäntyä, väännettiin se loppuviikkokin sitten samaan konkurssiin. mmm..ei neljä päivää vaan 9 päivää sokeripeijaisia. Olo oli, kuin maatuskalla, pyöreä ja täysinäinen.

Päätin siis kaivaa naftaliinista taas hyväksi havaitun keinon; totaalikieltäytymisen, joka on ainut mikä toimii. Ja niimpä nyt on maanantaista asti oltu ilman sokeria. 




Maanantaina vitutti, tiistainakin vitutti ja särki päätä, keskiviikkona särki enää päätä ja nyt torstaina -aamuisten treenien jälkeen koko viikon runsaan veden lotraamisen ja puhtaasti syömisen seurauksena- alkaa olo olla jo kohtalaisen ihmismäinen ja fresh. Alkuun tässä olisi tarkoitus totaalikieltäytyä tuonne marraskuun puoleen väliin saakka, kun tulee ystäviä kylään, jotka jakavat kanssani tämän samaisen addiction eikä se tule olemaan mikään addictien vuosikokous...silloin repsahdellaan iloisin mielin ja todennäköisesti perusteellisesti. Haha.

Mutta nyt pysyy namipussin nyörit kiinni tuonne saakka ja keskitytään laadukkaan ravinnon mättämiseen ja treenaamiseen. Lisäsin myös normaalin ruokavalioni hiilareiden määrää, koska kylläinen olo --> vähemmän herkkuhampaan kolotusta. 

Saa liittyä seuraan. Tässä ois nyt paikka ennen joulun suklaakarnevaaleja. :D

4 kommenttia:

  1. Onneks en oo sokeriaddicti, leipää kyllä sitten menee senkin edestä ja juustoo, juustoo, juustoo.....hmmmmmphhh.

    VastaaPoista