lauantai 21. lokakuuta 2017

Ex - tupakoitsija täällä hei.

Kappas niin se aika vierii. Sitä oltas oltu nyt 4 vuotta ilman tupakkaa. Siis oltais...jos en olisi repsahtanut 3 vuoden jälkeen. Niin. Se maaginen 3 vuotta. Tuntuu, että sen jälkeen lopettanut tupakoitsija yleensä alkaa taas polttaa. Miksiköhän?

No kuitenkin olen ollut 4 vuotta kaiken kaikkiaan polttamatta koska vuoden tupruttelun jälkeen lopetin uudestaan karvan päälle vuosi sitten. Pidin ns. välivuoden. haha.

Alunperin lopetin 2012 Champix lääkekuurin avulla. Olipa vekkuli lääke se. Se kaivo meikäläisestäkin esiin kummallisille asioille känisevän pikku ämmän. Sen aikanen avokkikin oli ihmeissään ("ootko taas ottanu ilta lääkkeen?"  "EI JOHDU SIITÄÄÅÅ!!" niimpä niimpä...), kun itkeskelin iltaisin mm. kaveripariskunnan Espanjan reissun vuoksi ja vuolaasti kyynelehdin uunissa kuukahtaneille muffinseille. Tilanne eskaloitui 8 viikon kohdalla farmaseutin huoritteluun, jolloin päätin ettei ne lääkkeet ehkä sovi mun  mielenterveydelle. Edellinen moinen supertunteellinen sekava fiasko pätkä mun elämässä oli, kun yritin syödä Cerazette merkkisiä minipillereitä. Meininki oli ihan yhtä fucked up. Ku oon ilmankin melko räiskyvä luonne niin mitään ylimäärästä ei passaisi...



Joka tapauksessa tupakanpoltto loppu kolmeksi vuodeksi kokonaan ja jonkun aivopierun seurauksena keväällä 2015 päätin, että on järkevä ajatus polttaa yks. Siis entisenä tupakoitsijana on järkevää polttaa "yks" tupakka?? Oikeestaan en tiiä mitään typerämpää mitä oisin voinu päätää tehdä paitsi ehkä itsemurha. No...siitähän se ajatus sitte lähti ja ekat pari kk sinnittelin niin, että poltin millon keneltäki tupakan tai pari tai kymmenen kunnes päätin, etten mä ny oikein niinkään voi tehdä joten ostin oman askin taas monen vuoden jälkeen ja se oli se viimenen pisara, siinähän sitä taas oltiin.

Vuosi sitten kyllästyin, kesken hyvän kännin, lopulta sen syöpärullan imemiseen, tumppasin ja nyt on tosiaan oltu hippasen päälle vuosi jälleen ilman. Tällä kertaa ei tarvinnut lääkitystä eikä muitakaan oheistuotteita. En varsinaisesti oo koskaan ollu mikään himohiisaaja enkä niinkään koukussa nikotiiniin. Ehkä enemmänkin tapaan. En esimerkiksi oo koskaan kokenu mitään voimakkaita fyysisiä oireita lopettamisen alussa. Ja tuon välivuoden aikanakin saattoi olla useita päiviä etten polttanut yhden yhtä tupakkaa. Tapariippuvainen täysin. Ensimmäisellä lopetuskerralla eniten harmitti se etten voi bussia odotellessa pysäkillä enää hiisata. Ja nyt tokalla kerralla harmitti se, ettei kesällä voi terassilla nautiskella auringosta (niin mistä??) tupakka kädessä. Jos se ei ois epäterveellistä ja vaikuttais niin oleellisesti hapenottokykyyn ja sitä kautta treenaamiseen niin mähän polttaisin ihan onnessani.

kuva: peda.net


Välillä on koviakin himoja, kun tulee romantisoitua omassa pääkopassa niitä tuprutteluhetkiä ihanemmiksi, kuin mitä ne todellisuudessa on. Elokuussa tuli tällainen romantisointihetki ja päätin mutsin tupakasta hiisata henkoset ja maistu niin helkkarin kamalalle ja yskin, ku mikäki esiteini metikössä ekojen henkosten äärellä. Ei ihan niin romanttinen kokemus mitä alunperin olin päässäni kaavaillut.

Kaikesta huolimatta Champix oli sillon aikanaan hyvä potku lopettamiseen ja helppo, vaikka se pääkoppaa vähä sekottikin, mutta se oli vaan 8 viikkoa. Kai sen seisoo vaikka päällään...ne kanssaihmisetkin. Hahah.(tai 12 viikkoa se kuuri on, mutta lopetin kesken, koska se farmaseutti...) Ja sen jälkeen uudelleen lopettaminenkin kävi aika iisisti, koska en oikeastaan tuon 3 vuoden jälkeen mieltänyt itseäni enää tupakoitsijaksi edes tuon repsahdu vuoden aikana... niin  tuntuu, että se helpotti tätä uutta kiekkaa..

Mut hyvää vuosipäivää mulle ja kaikille, jotka sellasta saa juhlia. Toivottavasti ei tartte enää ikinä lopettaa.

(ja hyi helvetti, ku lopetin 2012...bonuksen sinisen sai 3€:lla...saako nykyään mitään normiaskia alle 5€?? )

2 kommenttia:

  1. Siis, mitään normiaskia ei saa enää alle 6€ !
    Ja, cerazette oli kanssa yks saatana tässä pääkopassa 😂

    VastaaPoista
  2. Oho. Ei mitään alle 6e:n?? No hyi hemmetti! 😂 Joo en oo cerazeteistä kuullu yhtään hyvää kokemusta keltään, jonka tiiän niitä kokeilleen. 😅

    VastaaPoista