sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isätön isänpäivä

22. Vuosi, kun tämä sunnuntai on samanlainen, kuin viime sunnuntai, yht'normaali kuin viime kuun toinen sunnuntai.



Tarvitaanko meidän kaltaisten vuoksi läheisenpäivää?

Ei minusta. Isäni kuoli vuonna 1995 paria viikkoa ennen isänpäivää, kun korttien askartelu oli koulussa jo aloitettu. Muistan vieläkin sen kravatin muotoisen kortin. Sitten aikanaan se päätyi haudalle niinkuin muutama muukin isänpäiväkortti siitä eteenpäin. En koskaan ajatellut, edes sinä pienenä tokaluokkalaisena, ettei muilla olisi oikeutta viettää isänpäivää sellaisena, kuin se on. Tunsinko haikeutta ja tunnenko vieläkin? Kyllä, mutta ei se minua ole rikkonut eikä riko. Se on elämää, minun elämääni ja se on aina ollut, kaikesta huolimatta, hyvä näin eikä muun maailman tarvitse sen edessä polvistua.

Toivotan äidille hyvää isänpäivää, koska hänhän sen roolin on meillä hoitanut. Hyvin onkin. Mamma on auttanut korjaamaan mopoja ja opettanut ajamaan autolla ennen autokoulua. Mamma opetti laittamaan ruokaa, mutta myös pitämään vasaraa kädessä. Hän on opettanut tarpeen vaatiessa olemaan edustuskelpoinen nainen, mutta niin ikään olemaan myös yhtä valmis käärimään hihat ja työntämään kädet sontaan.

Meillä äiti on myös isi. Olen kiitollinen, että mulla on yhdessä paketissa kumpikin.

Hyvää isänpäivää äiti ja hyvää isänpäivää isi sinne jonnekin. ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti