Ja sitä psyykkeen pirstaleiden keräilyn määrääääääää pari päivää! Ei luoja..en muista millon olisin ollu henkisesti niin palasina! Noh..se on ohi nyt ja rakas saleilu ja ruokavalion noudattaminen ovat täällä taas!
Kuinka mahtava tunne oli viime keskiviikkona palata salille. Pelotti ihan hitosti, että kuolen sinne aivan varmana, mutta vaikka se soija lensi ja vaikka todella tein kuolemaa niin muistin kyllä taas, että miten paljo rakastankaaaaan sitä homma ja kunnon treeni pelastaa päivän, ku päivän..siitä ei pääse mihinkään.
Maaliskuussa en myöskään tullut uhranneeksi ajatustakaan Trans Mongolia reissulle. Ei vaan kiinnostanu mikään muu, ku se pään totaalinen sekottaminen, mutta nyt taas ku mieli on virkeä, aurinko paistaa ja eilen Katjan kanssa suunniteltiin ja mehusteltiin niin voi ETTÄ OON INNOISSANI!!!
Pitänee alkaa tutkailla tätä rinkka tilannetta, kun tuo mun ikiaikanen partiorinkka on vähä mimmonen on, että pystyykö sitä kanniskella ja miten kätevä se on pakata VAI pitääkö purra hammasta ja ostaa uusi. Mikä ei kyllä nappailisi yhtään, kun rahan menoa tulee olemaan muutenkin.
Ja voi sitä tavaran paljoutta ja tuskastelua siitä mitä kannattaa syyskuussa ottaa mukaan ja mitä ei. Osassa paikoista kun matkan aikana ollaan alle +10 asteessa ja osassa paikoista saattaa olla yli +26 astetta. Yritä siinä sitten pakata sopivasti. Alkuperäisen suunnitelman kariutuminen on kylläkin osottautunu mitä loistavimmaksi asiaksi, koska syyskuussa matkustaminen, heinäkuun sijaan, alkaa vaikuttaa koko ajan järkevämmältä. Lämpötilojen ja ruuhkien ja hintojen suhteen. Heinäkuussahan olis ollu ensinnäkin hiton kuuma kaikkialla ja junailua koskien ainakin sesonkiaika käsillä.
Visojen hankinta on tuottanut jo tässä vaiheessa hieman päänvaivaa, mutta bongattiin tuossa sivu minkä kautta hoitunee Kiinan ja Venäjän viisumit kohtuullista korvausta vastaan postitse ja jäljelle jää enää Mongolia minkä kai PITÄISI olla noista halvin ja helpoin saada. Päänvaivaa siis siksi, että mietittiin, että pitääkö meidän henk.koht. sutkutella Helsinkiin konsulaatteihin monta eri kertaa ja raahata ite niitä passeja hakemuksineen eteenpäin vai onnistutaanko jollain ilveellä postitse. Jos onnistutaan postitsen junalipunhinnan suuruista korvausta vastaan saamaan ne niin käy mulle.
Ja..sanoisinkohan nyt sanasen vielä itse järjestetystä keskiviikkopaskasta.
Kävin eilen kirjottelemassa vuokrasopimuksen ja kattilat menee jakoon tämän kuun viimenen viikonloppu. Suurimmaksi osaksi oon tosi onnellinen, että pääsen alottelemaan omaa elämää ja tekemään omia juttuja ilman sellasta "vastuuta" toisen hyvin voinnista, koska musta tuntuu, vaikka ei pitäisi, että oon vastuussa siitä, että tuolla toisella on kaikki hyvin. Ja niinku tuolla oon kirjotellu nii se on sellanen tavallaan vika mussa, että otan liikaa omaksi hommakseni huolehtia toisesta, vaikka aikuisiahan tässä ollaan ja jokaisen pitäis kai osata huolehtia ensi sijaisesti itsestään, jos ei ole lapsia hankkinut ja minä en tietääkseni ole.
Jotenki vaan....kaikki nää kuukaudet ja mitä niiden aikana on tapahtunu tai on jääny tapahtumatta on tehny musta jotenki..ajoittain kylmän ämmän. Välis on sellasia hetkiä, että en tunne mitään, että mikään tähän asiaan liittyvä ei tunnu yhtään miltään. Ja välis taas mietin, et kaduttaako mua joku kaunispäivä niin, että tukka lähtee? Mutta näitä nyt lienee turha miettiä etukäteen. Sitte, ku asiat tulee eteen niin ratkotaan niitä sen mukaan. Nyt oon ainakin edelleen ihan sinut näiden päätösten kanssa ja sisäistänyt sen, ettei oo olemassa toisenlaista ratkaisua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti