maanantai 27. elokuuta 2012

Alkuinnostusta

Tajusimpa tuossa, mieheni ilmoittaessa lähtevänsä Kiinaan kaverinsa kanssa, että miksi minä en voisi lähteä myös jonnekin pidemmälle reissulle? Kun aina kuitenkin olen haaveillu reppureissusta ja jotenkin tympii vartavasten rakennetut turistirysät. (Voiko niissä löhöämistä sanoa loppujen lopuksi edes matkustamiseksi?) Vaikka empä muulla tavalla ole elämässäni vielä matkustanut ja rentoutumiseenhan ne on tarkoitettu ja se sielä onnistuu kaikkine all inclusive palveluineen. 

Kuitenkin, muistin eräiden tuttujen höpöttäneen haaveistaan matkustaa junalla Venäjän halki Kiinaan. Tuolloin ohitin moiset höpinät olan kohautuksella enkä miettinyt asiaa millään tavalla sen tarkemmin, kunnes nyt se palautui mieleeni: Todellakin..junalla Kiinaan! Miksi ei??

Netistä löytyikin todella paljon hyvää ja ajankohtaista tietoa aiheesta. Viisumien hankinnasta rinkan kokoon. Ja hyvä, että tulin lukeneeksi noista viisumeista. (En todellakaan olisi tajunnu, että tarviin 3 maan viisumit.)
Aikani selailtua ja luettua (Mieskin jo sano, etten nykyään tee muuta, ku selaa netissä reppureissaajien foorumeita..) päätin, että reissu toteutuu ja se toteutuu 30.3-30.4 välisenä aikana. Ja kyseessähän on siis Trans Mongolian reitti. Listalla on pysähtyminen Baikal järvellä ja Ulan Batorissa. Ja koska olen suuruuden hullu Jousimies, päätin myös yrittää samalla reissulla matkustaa Shanghaista paatilla Japaniin ja ehtiä viettää sielä n. 2 viikkoa (yli tai ali..riippuu miten selviydyn junailusta ja muista..en halua stressiä.)

Ja tietenkin, koska innostun aina täysillä kaikesta heti, oli pakko alottaa tämä bloggailukin jo hyvissä ajoin, että pääsen purkamaan innostustani ja voinhan tässä jo kertoilla miten onnistuu viisumien hankinta ja muu, jos tästä blogista tulisi tulevaisuudessa olemaan hyötyä muille reissaajille.

Rinkka(tosin sellainen taitaa olla partio ajoilta vielä jossain tallessa) ja kaikenlaista matkatavaraa olis hankintalistalla, koska tämä tosiaan tulee olemaan ensimmäinen reppureissu Suomen ulkopuolella JA en ole ainakaan vielä saanut ketään lupautumaan matkaseuraksi, joten jännä nähdä lähdenkö yksin. Yksin lähteminen tulisi olemaan varmasti aika haastavaa, mutta haastehan on otettava vastaan, jos kukaan ei innostu.

Mutta näillä suunnitelmilla jatketaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti