Kotona opittu "uhrautuminen", muiden tarpeiden edelle laittaminen ja ajatus "Minun hyvinvointini koostuu muiden onnesta" on tuonut elämääni melkoista omantunnon kanssa piehtarointia.
Jos en auta, uhraudu ja tee myönnytyksiä olen paha ihminen ja vihaamiseni on oikeutettua. Ja karman kosto suloinen sen kerran, jos erehdyn asettamaan jonkin oman tarpeeni listaykköseksi.
Näin oli vielä jokin aika sitten...pääni sisällä ajatukset.
Fitness tuo kirosana, joka on liitetty vähintäänkin narsismin tiukkaan kasvuun ja syömishäiriöiden lisääntymiseen, on omalla kohdallani ainakin se avain sana tasapainoiseen elämään ja terveeseen itsekkyyteen, jota jokainen meistä tarvitsee. Fitness se sama asia, joka laittoi stopin kummalliselle ruoka venkoilulle, itsensä näännyttämiselle ja muistutti, kuka on elämäni tärkein ihminen..nimittäin minä.
Kisatavoite, ruoka, päivittäiset treenit ja kaikki niihin liittyvät rutiinit levosta lähtien ovat ensimmäisiä asioita elämässäni, joista en ole suostunut tinkimään piiruakaan en minkään enkä kenenkään takia, joka on omalla kohdallani aikamoinen harppaus eteenpäin. Uskokaa tai älkää olen meinannut ja luopunutkin aika monista, minulle tärkeistä, asioista toisten ihmisten vuoksi, koska aiemmin muiden hyvin vointi oli omaani tärkeämpää. " Ei haittaa." "Joo. Siirretään vaan. Ei se ollu mulle niin tärkeää." "Joo. Voin mä jättää menemättä, jos se on sulle silleen helpompi." "Joo ei, ku ota vaan emmä niin paljo sitä tarvii." Kuulostaako tutulta?
Välillä todella kirvelee olla näkemättä ystäviä, olla menemättä sinne, olla järjestämättä tätä ja olla antamatta tuota. Ja sanoa aina syyksi, treenit, ruoka, lepo tai että en vain yksinkertaisesti jaksa. Eikä se asia kirpaise siksi, että tämän hetkinen elämäntyylini estäisi tekemästä jotain. Ei..ei, se kirpaisee nimenomaan siksi, että HALUAN panostaa niin paljon tähän tekemiseeni, että olen joutunut opettelemaan itseni laittamisen ensimmäiselle sijalle tässä asiassa ja näin ollen sanavarastooni on löytynyt sana EI. Ja sen sanominen on toisinaan aika vaikeaa. Välillä on huono omatunto siitä, että haluan tätä niin kovasti. Onko se kuitenkin joltain toiselta pois?
Tärkeää itsensä kuuntelussa, omien tavoitteidensa etusijalle laittamisessa ja terveessä itsekkyydessä lieneekin se, että samalla olen löytänyt ne ihmiset ketkä kuuluvat ja keitä tarvitsen rinnalleni. Tuon mahtavan joukon joka ymmärtää, tukee ja kannustaa siitä huolimatta, että en aina olekaan käytettävissä, etten aina jaksa tai kerkeä. Tällaiset isot elämän muutokset todellakin erottelee jyvät akanoista ja näyttävät ketkä ovat niitä todellisia ihmisiä elämässä. Ja olen kiitollinen, että heitä on siinä juuri ne keiden kuuluu. He keille ei tarvitse selittää.
Ja varmasti Fitness kisaaminen ja kaikki siihen liittyvä onkin, ulkopuolisen silmiin, todella itsekästä ja itserakasta touhua. Vaikka itse olen näissä touhuissa törmännyt ainoastaan joukkoon ihmisiä, joita sydämellisempiä, lämmin henkisempiä ja tasapainosempia saa hakea. En tiedä onko päässäni jotkut pinkit lasit, olenko sokea vai mitä, mutta minä näen ympärilläni vain terveellä itsekkyydellä varustettuja, oman paikkansa tietäviä ihmisiä, joilla on järki päässä ja jalat maassa. (vaikka jokaiseen korilliseen varmasti mahtuu muutama mätäkin omena..sitä en kiellä) Vaikka sinne peiliin tuijotetaankin, siitä omasta ruokakiposta pidetään kynsin hampain kiinni ja viisarin hakatessa kolmatta tuntia laukataan ruokakaukalolle, kuin mielipuoli niin silti jokaisella tapaamallani ihmisellä on ollut niin lämmin ja huolehtiva suhtautuminen ympäristöönsä, elämäänsä ja kanssa ihmisiinsä, että välillä olen ollut ihan halolla päähän lyöty. Missä ne kaikki hehkutetut pinnalliset kusipäät on? Ei ole paljo näkynyt.
Onko se täällä suomessa vaan tosiaan niin, että jos kävelet pää pystyssä tyytyväisenä itseesi. Tietoisena siitä mitä haluat ja valmiina pistämään kaiken peliin sen takia. Olet itserakas kusipää ja sillä sipuli? Ei omaa tyytyväisyyttä saa näyttää, pitää tuijotella kengän kärkiä ja anteeksipyydellä olemassa oloaan, ettei vaan kukaan pidä minään?
Minusta sopiva itsekkyys, itsetietous ja tyytyväisyys on enemmän, kuin ok. Meidän pitäis kaikkien Suomalaisten muistaa, ettei se tee kenestäkään itserakasta tai itsekästä, jos välillä panostaa ihan vain itselle tärkeisiin asioihin ja uskaltaa jopa joskus sanoa, että "Hitto, mä oon hyvä tässä.".
Sadannen kerran. Vain rakastamalla itseäsi ja olemalla sopivan itsekäs, voit antaa rakkautta muille ja olla epäitsekäs....ehdoitta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti