Aamusärö ja koko päivä pilalla.

Hiljainen aamu, klo 6.00, sängystä ylös kellon soidessa, vaatteet kainaloon ja hiippaillen keittiöön pukemaan, että kanssa ihminen saa jatkaa uniaan rauhassa ja että minä, MINÄ saan palata hiljaiseen asuntoon viettämään yksinäistä aamuani lenkin jälkeen. Toisen vielä nukkuessa, tiedän, että se nukkuu ainakin kahdeksaan, jopa yhdeksään.

Reipas tahtinen, kuitenkin kävellen, suoritettu aamuaerobinen lintujen laulaessa ja tuon oudon valoilmiön, joka tuntuu olleen kateissa viikkoja, keventäessä askellustani.

Hikoilen kivasti ja olo on leppoinen saapuessani "kotiin" n.40min käppäilyn jälkeen. Heitän hupparin, hanskat ja pipon (KYLLÄ..varauduin totuttuihin hytinä aamuihin ja puin pipon ja hanskat..) naulakkoon ja hiippailen jälleen, kuulostellen olenko edelleen yksin hereillä, keittiöön aamupuuron ja kahvin keittoon. Aaaah...Aamut..niin vaan mun juttu. Hiljaista, rauhallista. Vain minä, ajatukset, puuro, blogit ja kahvi. Pari tuntia. Ne vaivaiset pari tuntia ja pari kupillista, jotka tarvitsen, jotta olen valmis ottamaan vastaan mitä ikinä päivä tuokin tullessaan.

Kello lyö kahdeksan. Aamupuuro syöty ja ensimmäinen kuppi kahvia saatu nenän eteen. Katson kelloa ja tiedän, että viimeisiä yksinäisiä hetkiä viedään kunnes jo kohta kuulenkin askelten suunnistavan kohti keittiötä. Tiedän Facebookin olevan hiukan arka aihe keskuudessamme, joten saatuani hyvän huomenen toivotukset ja pusun, sammutan facebookin ja jatkan pelkkien blogien ja kahvini parissa. Vielä hyvän päivän ainekset taskussani.

(Ollaan puhuttu näistä mun aamurutiineista, en edes ymmärrä miksi mun pitää niitä selitellä, mutta olen esittänyt pyynnön turpakiinniblogiaikaakahvinkanssa -aamuista ja selittänyt miksi ne tarvitsen.)

Vessan ovi käy ja kanssa ihminen ilmoittaa "Tänä aamuna en aio kattoa sua tietokoneen ruudun takaa. Nyt se kone pois." Se ilmoittaa sen tiukasti ja käskevästi ja mun ensimmäinen kupillinen kahvia ei ole edes puoliksi juotu. Kuulen päässäni vikaan menneen viulun kirahduksen, joka tuhoaa koko aamuharmonian.

Kanssaihmiselle lienee käynyt selväksi tämän päivän kuluessa, että kun sanoin, että koko päivä voi olla pilalla, jos mun aamurutiinit häiriintyy...niin se ei ollut mikään vitun vitsi. Saapahan nyt NAUTTIA mun seurasta niin kovin, että jää varmasti lähtemättömästi mieleen. :)

Asioista voi neuvotella, asioita voi pyytää, mutta aamulla..ei todellakaan käsketä...Ei ennen niitä kahvikupillisia!

Kivaa lauantaita 

t: Aikuinen Kata 

Go Hard Or Go Home!

Eilen aamulla..passatessani taas aamuisen persejumppani, koska ei vaan vittu huvittanu! Päätin, että nyt tälle lusmuamiselle ja itsesäälissä kieriskelylle on tultava loppu ja näpytin syntisenä sohvankulmastani, pakattu salireppu jalkojen juuressa, itsesäälin täyteisen synnintunnustus viestin PT:lleni, jossa kerroin kaikki tämän hetken fiilikset ja törkeät laiminlyöntini.

"Hei

Pakko ripittäytyä, koska nyt mennään alamäkeen..musta ainaki tuntuu, että vauhdilla. Tai jos ei vielä ihan täysiä niin kohta mennään, jos en äkkiä lyö faktoja tiskiin.

Oon täs huomannu, että näissä hommissa on aika lista ykkösenä se, että normi elämä on balanssissa, jotta pääkoppa kestää kyydissä. Ja nythän on niin, että mun elämä ei oo koskaan täysin balanssissa..aina on jotaki. Ja nyt on taas jotenki ollu liikaa ja muutaman päivän kaikki on tuntunu tosi vastenmieliseltä..jopa tuo rakastamani treenaaminen.

Poissa on se suunnaton ilo, joka esti öisin nukkumasta, ku niin innolla odotin aamutreenejä. Ja ne sellaset lennokkaat askeleet, ku loikin iltapäivällä piiskaamaan iteltäni jalat alta etureisitreenissä.

Nyt oon muutaman päivän raahautumalla raahautunu salille JA yö valvomiset ei todellakaan oo liittyny treeni intoon vaan suoranaiseen vitutukseen, joka on estäny mua lopulta nousemasta aamuselle persetreenille..esim. viime viikolla ja nyt en oo päässy oiken vielä tälläkään viikolla. 

Eikä siinä mitään. Kaiken kukkuraksi..oon vielä niin ankara itelleni, että pidän tästä lusmuilusta johtuen itseäni maailman paskimpana ihmisenä, joka on jo nyt ryssiny kaikki kisahaaveensa ja tuntuu vaan, ettei musta todellakaan ole mihään.  Ja se lisää sitä hiton maanraossa olon tunnetta, joka taas lisää vastenmielisyyttä treenaamista kohtaan, ku oon jo ihan varma siitä, että peli on menetetty. 

Jos jotain positiivista on tästä haettava niin kokonaan välistä on jääny se yks persetreeni, mutta ei sitä voi ajatella, että VAAN yks. Pelkään, että kohta niitä VAAN YKSIÄ on kymmenen. Nyt potkua perseelle tähän suuntaan eikä mitään pään taputtelua. Kiitos.

T: Sieluton ja säälittävä ihmisperse."

Tiesin, että siltä suunnalta asiat tulee pöytään sellasena, ku ne on eikä kukaan taputa mun päätä eikä sano, että "No ei se mitään. Jätä nyt välistä ja tee ens viikolla.". Vaan sieltä tulee ihan kunnon tekstiä enkä joutunu pettymään.

Asia meni pähkinän kuoressaan niin, että  "Sää meet tekemään ne persejumpat, vaikka taivaalta satais paskaa! Siinä kohtaa erotellaan treenaajat kilpailijoista!" "GO HARD OR GO HOME!".

Siinä tuli se äääskikkkkkki, jota tosissaan tarvitsin! Mailissa oli paljon muutakin sopivan terävästi ja totuuden mukaisesti aseteltuna.

Jotenki oon tuntenu itteni niin vätykseksi muutaman päivän, että itsensä katsominen pelistäkin on tuntunu vastenmieliseltä, mutta eilen pysähdyin hetkiseksi tarkastelemaan tämän hetken kokonaisuutta, valmentajan maili kirkkaana mielessä.

Sieltä peilistä kurkki ihan hyvään kuntoon itsensä tysökennellyt tyttö, joka meinaa pienten ulkosten paineiden puristuksessa antaa sen kaiken valua hukkaan. Päätin, ettei se missään tapauksessa käy laatuunsa. Ehkä kyse oli tosiaan siitä yhdestä persetreenistä, josta oon nyt vetäny hepulit, mutta jos vähättelen sen välistä jättämistä ja kuvittelen, että se on jotenkin ok..nii kohta niitä vaan yksiä välipäiviä on viikossa 7 höystettynä mitä erikoisimmilla selityksillä.

Vihaan kuunnella muiden ihmisten selityksiä, joten miksi vitussa kuuntelisin yhtään hiton paskaa selitystä iteltäni. Ei oo olemassa MITÄÄN hyvää syytä jättää treenejä välistä(ellei ole kipeä..OIKEASTI) tai vetää välipalaksi muffinsia. Jos elämä potkii päähän niin mitä helvettiä se treenin väliin jättäminen siinä auttaa. Päin vastoin..se suurentaa taakkaa ja tekee sieltä sängystä ylös nousemisen päivä päivältä hankalammaksi.

Tää kevät on vissiin ollu aika monelle muullekin sellasta itse tutkiskelua ja on pistetty dieetti suunnitelmia uusiksi ja huomattukin, että oma hyvä olo lähtee jostain muualta, kuin ruuan punnitsemisesta ja 5 jakosella ohjelmalla treenaamisesta. Ollaan pohdittu sitä oman sisäisen kilpailijan puuttumista ja päätetty, että bikinivartalo on silloin, kun laitetaan ne bikinit päälle.

Tulin siis miettineeksi itekin noita asioita tuossa parin päivän ajan ja saatuani sen potkun perseelle tulin todellakin siihen tulokseen, että ensinnäkään en olisi tässä kunnossa ilman tuota mun konkreettista tavoitetta ja mussa todellakin asuu se kilpailija, joka tulee onnelliseksi nimenomaan tästä kurinalaisuudesta, jossa on asetettu tavoite ja tietyllä tekemisellä on tietty suora seuraus. Oon hokenu kaikille, jotka jaksaa kysyä miten jaksan treenata ja punnita ja olla dokaamatta jne..että tätä täytyy haluta TARPEEKSI. Ja jos se mun tarpeeksi haluaminen nyt, pienen paineen alla, hetkeksi unohtuikin niin kyllä..minä haluan tätä ehdottomasti TARPEEKSI nostaakseni itseni tästä pienestä notkahduksesta takaisin raiteilleen.

Kunnioitan ihmisiä, joille riittää vähempi ja välillä on raskasta olla ihminen, jolle ei riitä mikään. Mutta aina, kun saavuttaa jotain, jonka eteen on repiny itestään kaiken niin se voittaja fiilis saa unohtamaan kaiken negatiivisen mitä on ehkä matkalla tullut vastaan tai jos ei unohtamaan niin tekemään siitä kaikesta sen arvoista.

Huh. Takasin kehässä jälleen!

Ahneella on paskanen loppu.

Ihan väkisin vedettävä toinen postaus. On nimittäin tähän päivään taas mahtunu niin paljon.

Joskus mun on niin yksinkertasen vaikee elää itteni kanssa, että se on ihan kamalaa. Haluun sitä, tätä ja tuota ja kaiken mielellään eilen. Sillon mun haluamisilla ei ollu mitään väliä, ku mutsi toimi jarruna älyttömimmissä jutuissa ja rahottajana niissä, jotka tuntu sillon olevan niin elämää suurempia ja tärkeempiä, vaikka harvoin ne oikeesti oli, mutta monesti mutsi anto kuitenki mahdollisuuden kokeilla, josko sittenkin...

Noh..nyt, kun ei oo ollu jarrua ja oon tän kevään aikana, tuon Bikini tavotteen lisäksi, halunnu niin saatanan paljo kaikkee muutakin, että meinaan ihan tukkia oman aivotoimintanikin kaikenmaailman projekteilla ja hankinnoilla ja tänään vaan kaatu kuppi nurin ja ymmärsin, että nyt pitää oikeesti valita se yks tavote ja päämäärä ja suunnata sitä kohti..tyylillä "Mitä ikinä se vaatii!".

Ja sen yhden ainoan ja tärkeimmän tavotteen on oltava mun ens kevään lavalle nousu. Ei tähän jumankauta mahdu yhtään mitään muuta. Se vaatii asioista luopumista, rahan säästämistä ja stoppia haihatteluille! Se vaatii..erittäin valitettavasti..oikeisiin töihin menemistä jonkun määräämiin työaikoihin sopeutumista ja treenit sen mukaan järkkäämistä. Huoh.

Mikään asia ei muutu miksikään sillä, että itken tässä vitun sohvankulmassa sitä, että asiat ei suju. Ajan itteni ahdinkoon, jonka vuoksi salille vääntäytyminenkin tuntuu vastenmieliseltä, koska KAIKKI tuntuu vastenmieliseltä, koska oon kaiken haluamisella ja ahneudellani ajanu itseni siihen tilaan, että tunnen olevani umpikujassa, jolloin ei pysty, kuin oksentaa ja hakata päätä seinään.

Ah..luojalle kiitos J:n järkähtämättömästä tuesta, kärsivällisyydestä ja kyvystä kaivella mun, sieluttoman ihmisperseen, repaleita maanraosta näinä mun romahduksen hetkinä, ku oon taas suunnitellu ja haaveillu itseni turmioon. Vaikka inhoan olla se säälittävä, ruikuttava ja autettava kasa...niin on se pakko nöyrtyä ja myöntää, että nyt haukkas paskaa enkä enää ite yksin tiiä mitä teen.

Nyt siis asiat ihan helvetin tiukkaan tärkeys järjestykseen ja vyö tiukalle! Ja joku ihmeen aikuistumisopas käsiin!

Pakko oppia nauttimaan vähä rauhallisemmasta menosta ja hyväksyä se, että saan kyllä kaiken haluamani, mutta en voi saada niitä nyt heti.

Tyytyminen tai olosuhteiden pakosta tehdyt kompromissit ja odottelut on aina ollu mulle niin hiton vaikeita..oikeestaan ihan mahdotonta..hyväksyä, mutta jospa nyt alettais opetella sitten sitä.

Omg. Mikä päivä. Ei herran jumala! Kohta lähen pieksemään itteni selkätreenillä ja huomenna suuntaan Savonlinnaan kattomaan, jos J sais vielä piiskattua muhun jonku aikuisasetuksen päälle. 

Hyvää alkavaa aikuistumisen viikkoa tällä kertaa mulle.

Mikälie kesäahdistus

Menneisyys vituttaa ja tulevaisuus ahdistaa vai miten se J osuvasti joskus kuvaili ja täs on nyt parin päivän aikana iskeytyny otsalohkoon erittäin vahvasti, että mitä moinen tarkottaa.

Erittäin paljon nääntää ja haluaisin vaan kaivautua peiton alle ja näivettyä näkymättömiin. Oon ahdistellu ja masennellu oman pääni sisällä niin voimakkaasti, että tänään haukuin itteni siitäkin, etten oo käyny salilla muka päivä kausiin, vaikka eilinen oli ainut päivä, kun en käynyt ja tänään olen menossa niinku kuuluukin. Mitä ihmettä??

Ruokailuissakaan ei ole ollut mitään vikaa ja silti tunnen itteni maailman paskimmaksi laiskamadoksi ja jo valmiiksi suureksi epäsonnistujaksi. Huoh. Nämä ittensä dissaamiskaudet on niin huippuja. Olen paska. Piste.

Ja mikä muutos edelliseen postaukseen, jossa olin kaikkeen niin helvetin tyytyväinen. Ja oon toki edelleenkin..kaikkeen muuhun paitsi itseeni. Oumaigaad, että voi ihmisen mieli olla vuoristorataa.

Olihan se viikonloppu joka tapauksessa huippu. Ystävä toi kaipaamani piristystä siksi hetkeksi ja meillä oli niin lystiä ja niin paljon puhuttavaa, että Virpin äänikin hävisi jonnekin ja sunnuntaina ei voitu kovinkaan montaa sanaa enää vaihtaa, kun toisesta ei vaan lähtenyt enää pihinää kummempaa. Hahah. 

Aamulenkille menossa la klo 6.00. Pirteetä ja reipasta.

Lenkkeilyn, treenaamisen ja kaupungilla hummailun merkeissä mentiin. Aurinkoakin tuli otettua ihan kunnolla ja alkaa vaikuttaa siltä, että jopa mulla on mahdollisuus saada tänä kesänä rusketus. Ehkä.

Eipä tässä taas sen ihmeempää kerrottavaa ole. Tai olis varmaan paljoki narisemisen aihetta, mutta jospa koittais, vaikka tehdä jotain niiden asioiden muuttamiseksi, jotka vituttaa ja jättäis sen narisemisen vähemmälle, kun se ei kuitenkaan ratkase mitään.

Että parempaa alkavaa viikkoa teille muille.

Tiimityytyväisyys ja erakoitumisesta luopumista

Eilen tuli tosiaan käytyä Mikon kanssa treenailemassa ja päätinkin vaihtelun vuoksi, ja minimaaliseen habaani tyytymättömänä, uhrata aikaa ja pt käynnin pulkannarujeni kanssa rimpuiluun takareinojen sijaan.

On ollu sellanen ikävä tunne, että en vaan saa hauikselle yksin tapahtumaan mitään, että se vaan on sellainen, kun on eikä kasva eikä kiristy eikä yhtään mitään enää alun jälkeen. Noh..kai sitä on vaan sitten niin sokea ja itsekriittinen, että ei vaan itse pysty näkemään tuloksia siinä mittakaavassa mitä ne on, koska Mikko ilmoitti selkeästi, että mun yläkroppa ei vaadi yhtään mitään ylimääräistä erityishuomiota, että käsivarsikin alkaa lähennellä bodyfitnessiä enemmän, kuin bikiniä, joten on parempi, että kulutan aikaani perseen ja reisien huomioimiseen ja pidän breikin peilin edessä pullistelusta ja tulosten kaivelusta. Hahhah.

No tottahan se on, että kun näkee itsensä joka päivä..on vaikea enää alun jälkeen nähdä kehitystä.

Tehtiin joka tapauksessa se rinta-haukkari-ojentaja treeni ja kyllähän se käpälissä taas tuntuu tänään, että jotain tuli väännettyä vähän enemmänkin. Mutta ens kerraksi on kuulemma takareijoille suuniteltu jotain spesiaalia, joten mun ei tarvii ite miettiä mitä treenataan. :D

Posettelut Sirpan kanssa on erittäin antoisia, avoimia ja välittömiä tunteja. Ja oli mukava saada kehuja siitä, että oon harjotellu, koska kerrankin..ihan oikeasti ja tosissaan oon harjoitellu jotakin vaadittua asiaa! Ja nyt opeteltiinkin se T-kävely, kun lineup hommat oli mulla hanskassa...poseeraukset ja kävelyt siis...se rentous ja keimailuhan siihen täytyy saada, mutta ne on helppo lisätä, kun askelkuviot on selvät ja selkärangassa. Jeh! \o/

Koko eilinen aamupäivä Farmin hoivissa oli muutenkin niin kehujen ja tsemppien värittämä, että meinasin pakahtua ja oli niin vaikea ottaa sitä kaikkea vastaan ja suhtautua, kun välillä sitä miettii, että tekeekö kylliksi ja kun kuitenkin siihen omaan epävarmuuten saa vaan ylitsepursuavaa positiivista palautetta...tulee jotenki etuoikeutettu fiilis. Tuntuu siltä, että JO NYT ihmisillä on lujaa uskoa muhun ja ihan, ku itsestään selvää, että tämä paketti saadaan niin helposti siihen jamaan, että pärjään heittämällä ens keväänä. Se kyllä saa mut tosi onnelliseksi ja valaa uskoa ja itsevarmuutta tämän "projektin" edessä. Hmmm..olen tyytyväinen tähän meininkiin. :)


Uuh..ja tänään saan ihanan ystäväni kylään koko viikonlopuksi.

J lähti aamulla ja illalla siis saapuu Virpini <3. Luvassa on varmaan jotain tankotanssimista, aurinkoa, kaupunkia ja treenaamista. Ihanan letkeetä pölläilyä siis. Ja varmaan, meidän 7 vuotisen historian, ensimmäinen kokonainen yhdessä vietetty viikonloppu ilman biletystä. Hahahha. Outoa.

Suuresta rakkaudestani J:tä ja Virpiä kohtaan huolimatta..koetellaan taas meikäläisen, vuoden aikana kasvatettua, erakkoluonnetta melkoisesti. Enkä valita vaan yritän hiukka löyhätä omaa kaavamaisuuttani ja hengailla sen totutun mukavuusalueen ulkopuolella ja päästä näistä itsekkäistä ajatuksista ja antaa tilaa muillekin.

Eilen oli kuitenkin pakko kysyä J:ltä, että suuttuuko se ihan järjettömän kamalasti, jos raahaudun hänen perässään itä-suomeen vasta maanantaina tai tiistaina, koska olisin ihan uskomattoman helpottunut, jos saisin olla pävän taikka kaksi ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni, viikonlopun jälkeen, tehden just niitä asioita kaikessa hiljaisuudessa, jotka on mulle tärkeitä ja rentoutumisen kannalta oleellisia. 

Ihan mainiota totuttelua muiden ihmisten humioimiseen nämä tälläset vierasviikot kyllä on, mutta näiden perään on pakko saada pari itsekästä päivää, kun ei tarvii jakaa töllöä, vessaa eikä sänkyä kenenkään kanssa! Hiljaa hyvä tulee ja ehkä koittaa vielä se päivä, ku tarviin enää sen tunnin tai kaks omaa aikaa ja se riittää. Eikä mun tarvii itsepintasesti pitää kiinni kokkiohjelmien katselu oikeuksista tai kiukutella, jos joku kanssaihminen puhuu mulle ennenkä kaks tuntia heräämisestä on kulunut. Vaikee antaa periksi, ku on näihin erakkomaisiin kaavoihinsa kangistunu, mutta uskon kuitenkin onnistuvani. :)

Nyt jatkan nautiskelua näistä parista yksinäisestä tunnista ennen viikonlopun huminoita ja käyn ehkä pari blogia läpi ja kenties jopa pari jaksoa gymlogia. \o/ <3

Kesä on tullut!

Ihanaa. Vihdoin se on täällä vähän niinkuin virallisesti. Tämän aamunen lenkkikin oli ihan huippu, kun aurinko paisteli täydeltä taivaalta. Uskomatonta kyllä..tein hikeä lennättävää porrasjuoksua ja huomaamattani lenkki venyi melkein tunnin mittaiseksi puolen tunnin sijaan. 

Mutta tuopa tuo aurinko mukanaan tälle tytölle ihan omanlaisiaan haasteita ruokavalion noudattamisen suhteen. Nimittäin tälläsenä vanhana tunne syöppönä auringon tuoma hyvä fiilis tahtoo houkutella jäätelöiden ja suklaiden äärelle ja etenkin nyt, kun J:kin on ollut täällä niin pakko myöntää, että sitä on tämä viikko oltu melkosella retuperällä. 

Intouduin hiukka leipomaan ja päätin yllättää J:n maanantaina "brunssilla" ja väsäsin pöytään muffinsit, bostonit, croissantit jne. Hiton viisasta väsätä muffinseja suklaakuorrutteella ja jotain muhkeaa bostonia omenkaneli täytteellä tänne himaan notkumaan. Kaikista viisainta on tehdä tämä tyhjällä vatsalla ja venyttää ruokailu väli kuuteen tuntiin.

Ei varmaan menny yhtään suklaa muffinsia eikä kuorrutetta välistä!! Uskoo ken tahtoo. Stna! Pitäis vaan muistaa, että omaa kuoppaa tässä kaivetaan, että sehän on just itestä kiinni miten rankka se hiton kisadieetti on, jos meinaan tässä ihan kunnon rasvakerroksen ennen sitä keräillä. 

Ja siksi koko viikko, tähän asti, on menny pitkin persettä ruokailun osalta, koska leivontasuklaatahan jäi jääkaappin. Ja siis sitä perkelettä ei ole siellä enää...onneksi...vaikka sen hävityskeinot olivat kyseenalaiset. Oh god! Miksi en voinut saada, vaikka suunnatonta parsan ja kurpitsan himoa. MIKSI SOKERI??

Onneksi J on siitäkin huippu tyyppi, että sen kanssa tulee käytyä käppäilemässä ihan huvin päiten pitkin poikin...tai se on aina valmis sellaseen päämäärättömään puuhasteluun. Aiemmin viikolla käytiin Ratinan rannassa käyskentelemässä ja istumassa ja eilen illalla samoiltiin melkein 3 tuntia Pispalanharjulla.

Ja joka tapauksessa treenithän on sujunu entiseen malliin ja kaikki muu. Lauantaina oli pt-päivät ja pakarat ja takareidet, niinkuin arvata saattaa, vuorossa. Ihan huikeeta taas kerran ja kyllä vaan saatiin tuntumaa!! Ah!! Olin niin onnellinen ja poikki. Aijaijai!

Sunnuntaina kävin viimein Jukalla ja selkä on taas jumiton, jonka jälkeen oliki hyvä vetää tiistaina selkätreeni, joka tuntu uppoovan taas just eikä melkein kohteeseen...just niin hyvin, että eilinen kyykkääminen eturepatreenissä tahto tuottaa hiukka päänvaivaa.

Tänään onkin WFC:llä luvassa ensin treenit feat. Mikko ja sen jälkeen posettelua kera Sirpan. En tiiä miten viisaana vaihtoehtona näkisin nuo posetreenit salitreenien perään varsinkin, kun tod.näk. taas reenaillaan takarepsikoita. Mutta eiköhän niistä selvitä. 

Tuossa vielä yks kakkuviritelmä mikä piti kokeilumielessä väsätä. Sitä en sentään syönyt.

Koristelumateriaalit olivat puutteelliset. Siksi se on vähä mitään sanomaton, mutta muuten musta onnistunut toteutus. ^_^

Leipuri hiiva kuittaa ja koittaa pitää suklaiset sormensa kaukana turpavärkistä!

Tekeekö tatuoinnit minusta eläimen?

Tatuoinnit on aina ollu musta kauniita ja kun sanon aina...tarkotan tosiaankin aina. Ekan kerran taisin tatuointia kinuta mutsilta jo joskus 10 vuoden ikäisenä, jolloin asia ei, luonnollisestikaan, ollut neuvoteltavissa. Vaikka ei tuosta kulunut, kuin 5 vuotta ja sain mutsin lämpenemään ajatukselle ja näin ollen ensimmäisen kuvani sillä ehdolla, että naamaan ei tule enää yhtään reikää...joo joo...niin varmaan. Hahah.

Mulle on ollu aina tärkeetä, että jokaisella kuvalla mun ihossa on joku merkitys..tuolla keijulla ei ollut silloin, kun sen otin, mutta vuosien saatossa se on saanut sen kaivatun merkityksensä enkä näin yli 10 vuoden jälkeenkään kadu sen ottamista tai halua peittää sitä. Se oli silloin 15 vuotiaasta Katasta hyvä ajatus ja kunnioittakaamme hänen päätöstään.

Sen jälkeen otetuilla kuvilla on kaikilla ollut jo valmiina merkitys, miksi haluan juuri sen kuvan. Välillä olen suunnitellut jotain tiettyä kuvaa kaksikin vuotta ja välillä kaksi viikkoa.

Kaikki kuvat on niin osa mua, että en todellakaan enää tiedosta niiden olemassa oloa tai pidä itseäni mitenkään poikkeavan näköisenä kulkiessani tuola ihmisjoukossa, mutta välillä kohdalle sattuu ihmisiä, jotka muistuttavat, että erotun joukosta...enkä välttämättä positiivisella tavalla. Ja arvatenkin niin kävi tänään..kulkiessani ensimmäistä kertaa hihattomassa talven jäljiltä.

Nykyään tatuointeja on kaikilla. On harvinaisempaa, ettei ole yhtäkään kuvaa missään. Mutta silti sitä välillä törmää niin outoon käytökseen, että tänään esimerkiksi meinasin poksahtaa ahdistuksesta ja sen jälkeen raivosta.

Kävin Sokoksella kaupassa nappaamassa häthätää kotiin puuttuvia ruoka-aineita ja nappasin myös välipalaksi proteinipatukan, jota tyytyväisenä matustin liukuportaissa ollessani poistumassa kaupasta. 

Mun edellä meni joku ulkomaalainen vanhempi herra(arvelisin, että joku turkkilainen/arabi tmv..) suomalaisen naisensa? kanssa. Hän vilkas taaksepäin, mutta en kiinnittäny siihen sen kummemmin huomiota ennenkä portaiden yläpäässä tämä herra jäikin odottamaan ja alko lähestyä mua tosi määrätietoisesti, ku pääsin portaista.

Hän oli tulossa niin lähelle, että otin askelen taaksepäin ja tämä herra tuli aina sen askelen lähemmäs ja mä taas otin askelen taaksepäin ja jälleen herra asto saman verran lähelle. Jouduin jo kädellä näyttämään, että pysyis siellä kauempana. Vieressä seiso se muija ja katteli tätä hupinäytelmää ja veti jäätelötuuttia naamaan.

Sitten tämä herra, edelleen se seiso siinä erittäin epämiellyttävän lähellä, alko englanniksi tivata, että mikä pointti mun tatuoinneissa on ja miks niitä on niin paljon. Yritin änkyttää, että se on vähä niinku mun henkilökohtanen asia, mutta tämä herra jatko tivaamista, että miksi mulla on niitä ja mikä niis on se juttu. Se osotteli mua sormella ja yritti kosketella mun kuvia. Kiemurtelin ja luikertelin sen käsien ulottumattomiin ja mua ahdisti ihan helvetisti ja koko ajan vaan enemmän! Ja sen muija vaan seiso siinä vieressä ja veti sitä tuuttia naamaan samalla, ku se äijä tuijotti mua tosi vaativasti silmiin ja paukutti niillä kysymyksillä, eikä tehny elettäkään huomauttaakseen tälle herralle, että tyttö näyttää nyt hiukka pelokkaalta, että josko jätettäis se rauhaan. Koska en epäile hetkeekään, etteikö mun naamasta ois loistanu kilometrin päähän, etten todellakaan nauttinu tilanteesta.

Sain lopulta änkytettyä, että mun tosissaan pitää nyt mennä, että asia on henkilökohtanen ja niin luikertelin herran kättely yritelmästä äkkiä irti ja ulos. Päässä humisi ja en oiken tienny ahdistiko, ärsyttikö, pyörryttikö vai mitä hittoa, mutta mun oli aivan saatanan äkkiä päästävä ulos sieltä kaupasta. Ja kotiin kävellessä mua vasta alko todenteolla vituttaa koko episodi!!

Tiedän, että kulkemalla tämän näköisenä julkisilla paikoilla, on aina olemassa mahdollisuus, että jotain kiinnostaa ja joku haluaa kysellä. Eikä siinä ole mitään pahaa. Vastaan ja keskustelen aiheesta mielelläni. Mutta useimmat kysyjät, ei herätä mussa tunnetta, että olisin jossain karjamarkkinoilla ja velvollinen vastaamaan ja KAIKEN KUKKURAKSI antaako nämä kuvat ihmisille oikeuden tulla iholle? Koskettelemaan mielivaltasesti ja tökkimään niinku jotain elukkaa eläintarhassa.

Olipa sangen kurja kokemus. Käytöstapoja ihmiset.

Prinsessan elämää

Ohhoh. Olis varmaan taas parempi vedellä jesarilla naama umpeen, ku asioilla on tapana haukata paskaa sillä sekunnilla, kun erehdyn hehkuttelemaan jotain onnistumisia. Kel' onni on se onnen kätkeköön -sanotaan, mutta minäpä en uhmallanikaan kätke ja huomenna keräilen sitten jälleen pirstaleita..todennäköisesti.

Viime viikkohan oli ihan huippu eikä J:n kanssa saatu yhen yhtä riitaa aikaseksi. Jotenki tuntuu, että nyt ihan oikeasti molemmat koittaa ajatella sitä yhteiseloa toisenkin näkökulmasta ja pakko sanoa, että muutamia ihan yllättäviäkin muutoksia oli J:n suhtautumisessa tiettyihin asioihin tapahtunut enkä voi olla, kuin ylpeä!! Mun Tampereelle paluukin saatiin hoidettua ilman riitoja ja sopu on tallella edelleen, vaikka välimatkaa on n. 400km ja nämä välimatkat on ollu meille normalisti aika vaikeita.

Oon koko ajan tienny, että J:ssä asuu pieni romantikko ja jossain postauksessa selitinki, kuinka joskus ajattelin, etten voi sietää sellasia ylitsepursuavia huomion osoituksia. Mutta J on kyllä pariin otteeseen saanu mut ihan hämilleen ja tuntemaan itteni niin speciaaliksi, että oon ihan sanaton...enkä huonolla tavalla.

Eilen menetin Kukkalähetti -neitsyyden (ja jos jollain heräilee tästä nyt samoja ajatuksia, kuin mulla tätä kirjoittaessani niin ei..en tarkota sillä tavalla), kun mun kotiovelle ilmesty ihka oikea kukkalähetti ruusukimppu kädessä ja kävi ilmi, että välimatkasta huolimatta mua halutaan muistuttaa, että olen todellakin mielessä.

"Makkis"

Kyllä tässä tällänen kovanaamakin vaan sulaa ihme hunajaksi ja tuntee ittensä pikku prinsessaksi. ^_^ Paras kiitos Prinssilleni tais olla mun hämmentyny änkytys luuriin, ku en ihan oikeasti saanu sanottua mitään järkevää.

Muutenkin hyvä ajotus tuo kukkapuska, kun äityliini istua napotti mun sohvalla niiden saapuessa. Ei mikään huono anopin voitelu. Hahhah.

Ja tosi sääli, kun mulla ei oo maljakkoa. Mamman mielestä se tarkottaa sitä, että meidän on pakko mennä huomenna Ikeaan. Siis ihan pakko. :D

Sitte siihen lupaamaani kuntotsekkaukseen näin mittausviikon kunniaksi.

Ylempi kuva siis lokakuulta ja alempi kuva tältä päivältä. Samat bikinit. Paino ero kuvien välillä n. 2kg. Pelkäsin, että onkohan mitään muutosta silmin nähden tapahtunu tuosta Taiwanin aikasesta takaprofiilista, mutta onneksi on. Selkä on selkeesti levenny ja reisien pökkelömäisyys muotoutunu parempaan suuntaan. Tossa saamarin hanurissahan on hommaa vielä, vaikka muille jakaa, mutta on sekin mukavasti alkanu muotoutua. Ja muutenkin kroppa tiivistyny enemmän balanssiin, kun yläkuvassa huomaa selkeästi, että minne ne rasvat hakeutuu...suoraa hanuriin ja reisiin, kun taas yläkroppa on siihen nähden sirohko.

Syvempiä kyykkyjä ja syvempiä prässäyksiä vaatii tuo perse. Nämä väli kuvat saa hyvin puhkottua, mahdollisesti alkavaa, tyytyväisyyden kuplaa, jos sellaseen yhtään meinaa ajautua. Hyvä, että tulin ikuistaneeksi tuon hanurini tilan niin tietää taas mitä varten ja miten syvältä kyykätään. Hahhah!

Suunta on kuitenkin oikea ja tässä on hiukan esimerkkiä siitä, että sillä vaa'an lukemalla on häviävän pieni merkitys loppujen lopuksi. Sillä ei ole väliä mitä sinä painat vaan se MIKÄ sinussa painaa!

Oh..ja sain Fressin hierojalta huomiseksi ajan, joten saanen suurempaa jumitusta pois ennen lauantaisia PT päiviä, joten mulla lienee mahdollisuus jalkajumppaan ilman päänsärkyä. Varsinainen runnominen tapahtuu sitten sunnuntaina Jukan hoivissa.

Mikolta sain vastauksen viikon mittoihin, jotta samalla ohjelmalla mennään kerta kroppa rokkaa. Yes Sir! \o/

Ihme fiilistelyt! Nooh..kyllä se tästä vielä suruksi muuttuu, että nauretaan nyt, ku naurattaa! :D

Siisteys

Vapaapaino alue ei käsittääseni tarkoita "Jätä painot vapaasti minne haluat." 

Ainut asia varmaan, joka ihan oikeasti ärsyttää salilla on se, että ei voida niitä omia jälkiä siivota. Olit sitten aamun ensimmäinen tai illan viimeinen tai jotain siltä väliltä niin mikä siinä on niin mahdotonta kantaa kiekot, tangot, käsipainot jne. takasi sinne missä niiden kuuluu olla?

Jokaisella salilla, jossa oon käyny on kyllä ollu limpputelineitä joka nurkassa ja kaikille steppilaudoille, scottipenkeille (ja kyllä..koko helahoito napotti joskus ihan keskellä kaikkea, kaukana omalta paikaltaan, kun aamulla lyllersin treenille) tangoille jne. omat selkeät paikat eikä se selkeä paikka ole keskellä lattiaa käsittämättömässä läjässä kaiken muun kanssa.

.

kuva: luckysgym.com

Ärsyttävää käytöstapojen puutetta ja piittaamattomuutta kanssa treenaajia kohtaan. 

Meitä, kun käy kaiken kokoisia, vahvuisia, mittaisia, painoisia ja ikäisiä siellä eikä voi olettaa, että kaikilta löytyy voimaa esim. tyhjentää 140kg edestä 20kg limppuja prässistä, kun joku on ne siihen jättänyt tai äheltää jostain tangosta 100kg edestä limppuja irti, kun joku on maastavetonsa tai minkä tahansa suorituksen jälkeen jättänyt kaikki eväät levälleen.

Ja sekin miten aikaa vievää on metsästää jotain käsipainoja ympäri salia kesken treenin, kun ne ei olekaan telineessä vaan jossain kuntopyörän juurella. Tai aamulla ensitöikseen lämmittelyn perään pitää puolen tunnin siivoustalkoot ennenkä mahtuu tekemään oman treenin ja on löytänyt siihen tarvittavat välineet sieltä sekamelskasta.

Ja nämä ajatelmat juontavat juurensa juurikin tästä aamusta, kun oli aamuinen berberi jumppa jälleen ajankohtainen ja suoritin kohtalaisen massiivista raivaustyötä heti alkuunsa, että sain perseenrakennus linjastoni kyhättyä ja jonkun verran kaivoi ohimoa se homma.

Että jospa koitettaisiin kaikkien viihtyvyyden kannalta hoitaa se omien jälkien siivous niinku missä tahansa muuallakin niin ois hitusen verran mukavampaa kaikilla. 

No se siitä nillityksestä.

Aamunen jumppahan itsessään suju vallan mainiosti, kun sen toteuttamisen kimppuun viimein pääsin.

J näytti mulle eilen gymlogista hyvän jalkojen lämppäys ohjeen ja päätinkin tänä aamuna, helixillä ketkuttelun päälle, suorittaa pienimuotoisen putkirullaus ja venytys operaation ennen täsmäiskua ja voin kertoa, että helkkari!! ihan täydellistä!

Ihan erilaisen tuntuman sain perseeseen ja takarepoihin tuon kunnon valmistelun jälkeen, kuin aiemmin. Vaikka käytin samoja painoja, kuin aiemminkin niin tällä kertaa tuntu, että lihas teki paljon enemmän töitä ja tuntuma vaan oli ihan omaa luokkaansa.

Muuten mulla on meneillään nyt lepo viikko tosiaan ja tänään ois taas aika lähetellä Mikolle mittoja. Kaikki luvut seilaa. Reisiinkin on vissiin alkanu tulemaan nyt ihan sitä lihaa ja selkä on levinny myös jokusen sentin...paidat ja takit kiristää! Vyötärö seilaa 66-68cm välillä ja hauis on itsepintasesti pysyny 29cm jo jonkin aikaa. Lantioon oli pamahtanu 2cm plussaa ja painoa oli edellisestä kerrasta + 100g eli nyt se on 59,9kg. Oletan, että saavutamme lihasmassaa emmekä ihraa.

Ens viikolle on varattuna yhteistreenit Mikon kanssa ja heti perään posettelua kera Sirpan. 

Eilen tosiaan saavuin takaisin Tampereelle, koska mamma rantautuu tänne tänään ja juhlitaan ihan omaa äitienpäivää! 

tein mammalle kakunkin. <3

Katotaan, jos mamma vois ottaa musta bikini kuvaa illalla niin saan vähä vertailua noihin Taiwanin aikasiin ja ehkä jos saisin räpellettyä jotain tekstiä tuosta Savonlinnan reissusta, joka oli hiukka yllätyksellinen ja odottamaton. :)

Hyvää keskiviikkoa kaikille!

Flunssan nitistystä ja niskajumia

Vaikka ohjeistin J:tä viime tapaamisella mun häiriintymättömien aamujen tärkeydestä ja pakollisesta tarpeesta saada kaks tuntia täysin hiljaista tietokoneaikaa kahvikupin kanssa JA vaikka J on pyyntöni huomaavaisesti toteuttanutkin niin ei tämä kirjottelu oikein meinaa sujua samanlaisella innolla, kuin kotona ollessa, joten siitä tämä blogihiljaisuus.

Treenien osalta tuo viime viikko on ollu aika kamala. Selkä on niin viimestä päivää jumissa, että tosiaan ennen jokaista treeniä oon joutunu vetää buranan naamaan, ettei ala massiivinen päänsärky heti kärkeen ja tunnen tälläkin hetkellä jomottavan poltteen koko yläselässä ja hartioissa.

J hieroi keskiviikkona melko pitkään tuota selkää ja saikin sen verran jotain aikaseksi, että torstaina en joutunu olkapäätreenille ottaa buranaa, mutta kyllä perjantaina sai taas takarepa jumppaan heittää napin huuleen, kun kyykyissä jo alko vasenta ohimolohkoa jyskyttää.

Fyssarille on laitettu mailia, mutta juuri äsken vasta, joten Matti Myöhäinen saa taas varmaan nuolla näppejään.

Onneksi nyt on kevennetty viikko ja aluksi meinasin, että tekisin tosiaan sitä kevytä treeniä niin taidampa kuitenkin hankkia sen hieronnan, venytellä ja käydä ehkä solkussa ja unohtaa sen treenailun.

Muuten viikko onkin ollu ihana ja onnistunut.


Perjantaina ulkoilin ystävien kanssa. Etkot oli hauskat enkä käsittänytkään, että juomapelin sivusta seuraaminen voi tuottaa suurempaa mielihyvää ja hupia, kuin siihen osallistuminen. Hahhah. 
Ensimmäinen baari tuotti hiukka ahdistusta ja joukkoon kuulumattomuuden tunnetta, luonnollisesti, kun se juomapeli oli jo osanottajilleen tehnyt tepposet, joten hyvästelin porukan jo hiukka ennen puoltayötä ja vääntäydyin treffeille nukkumatin kanssa.

Naikkoset etkoilla

Lauantaina käytiin vetämässä aamusella treenit ja illalla oli luvassa vähän ravintolaa ja jäätelöä töllön ääressä. Pienimuotoinen cheatmeal siis. Vaikka sain tuosta jäätelöstä ihan tolkuttoman ruokakrapulan. (Rockyroad Ingman creamy..oh my lord!! miten hyvää!!) Hikosin koko yön, ku pieni sika ja aamulla oli ihan kumma olo. Mun herkku toleranssi on näköjään laskenu. :D

Aurajuusto etanat alkupalaksi! NAM! Ja naudanpihvileipä.

Muistin taas sunnuntai aamuna miks pullaantuminen on niin helppoa. Ei jumankauta. Kello soi 7.00 ja viikon viimenen aamuaero edessä. Hiestä märkänä, edellisen päivän ruokavalio poikkeamasta. Silmät muurautunu umpeen ilmeisesti ravintola ruuan poikkeavasta suolan määrästä ja sormet niinku nippu kyrpiä kehon vastustaessa moista leväperäisyyttää pakkaamalla kostoksi nestettä joka raajaan ja kehon ulokkeeseen.

Se nanosekunnin pikanen "En lähde lenkille" -ajatus karistettuna mielestä, keräsin vaatepinoni ja lyllersin keittiöön pukemaan. Uusi, tällä kertaa n. 5 sekunnin mittainen "En vitussa lähde minnekään!" -ajatuksen jo hieman vaivalloisempi päästä karistus, tajutessani pihalla tulevan vettä, kuin esterin perseestä, puin kengät jalkaan ja suuntasin aamusateeseen.

Sade oli kohtalaisen siedettävää, onneksi muuten lämpimässä aamussa, Riihisaareen saakka.......eli siis juuri siihen kohtaan mistä on pisin matka takaisin "kotiin". Sillonhan ne taivaan palkeet vasta aukes ja vettä alko sataa sellasella voimalla, että kastumisen välttäminen oli täysin mahdotonta. Itsepintasesti vetelin lenkin viimestä askelta myöten loppuun ja samalla temmolla, kuin aina. Oishan se voinu ystävällisempikin aamun avaus olla, mutta kai siitä edellisen illan jätskimähöilystä piti jotenki rankasta, että meni kyllä jakeluun. Kiitos vain.

Onneks nykyään aamulenkit on jo niin osa rutiinia, että niile lähteminen on normaalisti jopa mukavaa ja jos joskus tuntuukin ettei oo niin osaa motivoida ittensä joka tapauksessa sinne ulos.

Jaaaa...iltapäivällä alko pahaenteinen aivastelu ja nenän vuotaminen. Olin ihan varma, että nyt nimittäin iski taudin kuvatus ja vasta aamulla juhlin ääneen, kuinka viimeksi olin kipeänä elokuussa Siperiassa. Helvetillistä kyytiä c-vitamiini naamariin, sauna päälle jonka perään kuuma finrexin huppuun ja tadaaaa!! Nitistystoimenpiteet suoritettu onnistuneesti! Minä en aio olla kipeä! Piste!

Tänään moikkailemaan ystävää ja jos koittais saada jotain tolkkua tähän elämän menoon. Kenties kesäksi jotain työnkuvatusta tai muuta. Oon ihan liian kauan työskennelly itseni kanssa niin on vähä vaikeeta päästä alkuun. Katsotaan mitä saadaan aikaseksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa. :)

Terveisiä Savonlinnasta

Keskiviikkona raahasin itteni klo 4.45 sängystä ylös, vedin hillarit naamioon, heitin kassit olalle ja painelin aamuselle berberi jumpalle ja sieltä olin päättäny suunnata suoraa suihkun kautta junaan ja reissun päälle kohti Savoa.

Hiukan muuttunu vuosien saatossa tuo mun kuntosali käytös. Siinä missä joskus luulin, että kaikki tuijottaa ja salaa arvostelee mua eikä suihkussa käyminen niissä julkisissa tiloissa tullut kysymykseenkään......

... niin nyt sitä ollaan jo niin kotonaan, niin kotonaan. Eikä edes hävetä!

(Tottakai mulle tapahtu, vaihtelun vuoksi, taas se pyyhe episodi, jossa sellanen jätetään kotiin ja kuivataan itsensä tuohon oikealla näkyvään postimerkin kokoiseen repaleeseen suihkun jälkeen.)

Laittelin salila rauhassa naaman kuntoon, sujautin ihan korkkaritkin pitkästäaikaa kinttuihin ja sipsuttelin (tai siis kompuroin ja huojuin...en oo vähään aikaan, noiden pohkeiden takia, käyttäny korkokenkiä) kaikkine kasseineni etsimään aamukahvia ja sen voimin oikeaa junaa.

Edellisenä iltana arvoin pitkään, että miten aamupalani järjestän. Teenkö prode pannaria mukaan vai puuroa. Kumpi mahtaisi tarjota kylmänä eksoottisimman makuelämyksen...Hmm.. Tässä sangen herkullinen pulma. Olimpa kuitenkin riskinotto tuulella ja päätin elää vaarallisesti ja jäädä jännittämään saisko ravintolavaunusta aamupuuroa, joten jätin aamueväät kokkaamatta ja nämä kulinaariset kokemuset odottamaan myöhempiä ajanjaksoja.

Ja onneksi, mennessäni ravintola vaunuun tiedustelemaan puuron saanti mahdollisuutta, ystävällinen ravintolaemäntä sano, että käy katsomassa ja niin vaan löyty kaapin perukoilta Elovenan pikapuuro annospusseja, joten määräkään ei mennyt metsään ja sain puuroni! Voipa ihminen olla vähään tyytyväinen. Päivä pelastettu, kun puurolautanen on nenän edessä. Hahha.

Tietenki truu bikinibeibe kantaa käsilaukussa soijalesitiiniä ja rasvatonta raejuustoa tällästen HÄTÄtilanteiden varalta!

Keskiviikkona ei enää treenailtu tuon persauksen lisäksi muuta enkä kyllä häävisti olisi kyennytkään. Selkä on viikon verran ollu nimittäin suuremmassa jumissa, kuin ikinä ennen. Henki ei kulje ja ennen jokaista treeniä on ensitöikseen naposteltava buranaa kassin syövereistä, koska päänsärky alkaa sillä siunatulla sekunnilla, kun otan käsiini jotain yli 0.5kg painavaa.

Mutta keskiviikkona sain selkä hieronnan, jonka ansiosta eilinen olkapäätreeni saatiin sujumaan ilman päänsärkyä.  J <3 \o/

Salikortti latailtu G42:lle ja tänään takarepoja pumppailemaan ja illalla tapaamaan ystävää ja kattomaan miten kauan sitä viihdytään selvinpäin yöelämässä...tai jaksetaan. Ennen aamu kuutta heivattu aamuaero niin voi olla, että silmää luppasee jo hyvissä ajoin. Ihanaa olla tylsä! 

Viikonloppuja! ^_^

Freedom

Pari vähän mörkö päivää takana tästä ikuisesta pään seinään paukuttamisesta, joka ei vaan, kertojen lisääntyessä, tunnu yhtään mukavammalta eikä helpommalta. Samaa paukutusta ja entistä kovempaan tiiliseinään lähinnä. Olen ääliö. Rakastunut sellainen. Vai riippuvainen?

Tänään kuitenkin vääntäydyin aamu kuudelta jälleen aamuaerolle ja todellaki vääntäydyin, koska nihkeä mieli treenaamisen suhteen on edelleen olemassa ja se juontanee juurensa tuosta pään hakkaamisesta, mutta ei sen väliä...raahauduin kuitenkin ulos ja hyvä niin!

Olin kivasti hiessä palatessani kotiin ja tunsin taas tuttua aamuenergiaa ja vetelinkin aamarit naamariin, kävin suihkussa, ehostin lärvin ja suuntasin kaupungille höntsäilemään, ku aurinko karhas mut mörön kuopasta vähä ulos hymyilemään.

Lieköhän taas sitä kuuluisaa aikuistumista vai mitä lie, kun nautin nykyään niin paljo sellasista pienistä jutuista. Höntsäilen just esimerkiksi kauheen mielelläni kaupungilla yksinäni ihan vaan kierrellen kauppoja ja paikkoja ja hypistellen kaikenlaista. Ja nautin suunnattomasti istuskelusta jossain torilla takeaway kahvi näpeissä. Tänäänkin istuin keskustorilla capuccino räpylässä ja vaan nautiskelin säästä.

Hiukan huonot ajatukset kuitenki kalvo pään sisustaa tai ei niin vähänkään huonot vaan tosi mustat, synkät, raivokkaat, lopulliset. Sitten...johtuneeko auringosta vai kahvista vai molemmista...aloin jotenki ajatella, että JUMALAUTA! mitä mä siinä irvistelen.

Ensinnäkin..oon just siinä pisteessä johon halusin JA jos en muistanutkaan homman olevan näin rankkaa niin ainakin nyt muistan JA toinen juttu...mua ei oo kahlittu mihkään. Mun ei oo pakko tehdä mitään mitä en halua eikä olla missään missä en halua. Oon vielä omalla päätäntävallalla varustettu piin kova eukko, joka voi muuttaa mieltään ja vaihtaa suuntaa just sillon, kun huvittaa.

Oumaigaad mikä oivallus! Tuo pieni itsestään selvä asia pelasti koko loppu päivän ja synkeät ajatukset siirty keskustorin roskikseen tyhjän pahvimukini kanssa. Jos tarvitaan muutoksia, niin sitten tehdään muutoksia ja lopetetaan ainakin se märinä. Simple as shit!

Vapaus liittyy olennaisena osana muutenkin tähän hetkeen, koska kouluhan todellakin päätty eilen ja varmaan eka ja vika kerta, ku sen päättyminen herätti pientä harmistusta. Nautin niin olostani kädet taikinassa ja takki suklaassa. Heti alussa homman mielekkyys palasi mieleen ja koko 2kk meni, ku siivillä, vaikka toisinaan illaksi kouluun meneminen olikin vähä raskas ajatus, mutta eikö se aina oo?

Eilen väsäiltiin äitienpäiväkakut kotiin viemisiksi ja tuntien päätteeksi juotiin läksiäiskahvit ja jopa mun täyty tämän kunniaksi ottaa pikku siipale kakkua. 

Kunhan saan syötyä, on aika siirtyä eturepa jumpalle ja alkaa ehkä harkitsemaan pakkaustoimenpiteitä huomenna koittavaa itä-suomen reissua varten.

Selfieitä loppuun olkaa hyvä! Vai onko nää Relfieitä?

Eturepat loistaa leggarienki läpi. Tällästä ei kuulkaa oo ikinä ennen tapahtunu!  Ja on sielä takareijossakin jotain stna! Miun rumista kintuista alkaa sittenkin tulla jotain..nyyh. :') 

Vapauttavaa iltaa kaikille tasapuolisesti!! \o/

Rennompaa otetta

Nopsaa juoksee aika näissä touhuissa ja kohta on takana puoli vuotta valmennusta ja sitä myöten juuri näillä hetkillä alkaa olla takana myös puolivuotta alkoholitonta elämää. Kuin myös yhden käden sormiin mahtuu ne kerrat, kun oon tunkenu suuhuni jotain ohi ruokalistan. Treenejäkään ei ole jäänyt välistä, kuin kaksi ja nekin on aamuaerobiset alkutaipaleelta, kun se ulos pyyhältäminen oli vielä vaikeaa.

2kk oon käyny myös Konditoria ja erikoistuotteet -koulutusta läpi ja ainoat asiat mitä koko 2kk:n aikana maistoin oli napolitana keksi, macaronsit ja konvehdit. Ja väsäsin kuitenkin kaikkee mahdollista, joka vaan voi olla mun heikkous. Ystävä naurokin mulle, että ei oo ikinä ennen kuullu Fitness Kondiittorista. Hahhah. 

Kaikessa on jotain suklaata, mutta niin vaan en oo kertaakaan nuollu edes sormiani, vaikka voin kertoa, että välillä olin iteki niinku iso leivos kunnon suklaa ja voikreemi kuorrutteella. 

Kuitenkin, vaikka oon pysyny tiukkana ja alussahan olin ihan raivohullu ja neuroottinen koko valmennuksen suhteen ja muutama ihminen sai siitä alkutaipaleesta kärsiäkin, on tässä viimesen kuukauden aikana tapahtunu joku rentoutuminen ja järkiintyminen asioiden suhteen ja oon jopa alkanu ajatella, että jos mun juhannuksena tekis mieli grillata ja juoda muutama crowmoori niin saattaisin sen jopa itselleni sallia treenivapaidenkin sattuessa sopivasti siihen saumaan. Omg! Minun suusta moista löysäilyä. Uskokaa tai älkää. ahhah. Mutta jää nähtäväksi.

Uh..eilen oli vähän venyvanuspagettisohvankulmapitäätiukastiotteessaan -päivä ja treenille lähteminen oli yhtä ittensä keräilyä eikä oikein tahtonu huvittaa minkäänlainen takarepa jumppa. Sitten lamppu sytty päässä ja keksin, että meenkin Sykkeen Fressille, koska siellä on hack ja lupasin, että kerta kävelen sinne(joku 20min) ja jos menen vielä portaatkin viidenteen kerrokseen, mun ei tarvii tehä alkulämppää millään aerobisella laitteella. (musta on tulossa ihan truuu salityyppi..inhoon aerobista enkä jaksa venytellä..:DD). Päätin kuitenkin myös, että NYT venyttelen ja saunonkin kaikessa rauhassa. 

Reidenkoukistuslaite on Sykkeellä loistava, kuin myös hack! Pelkästään niiden takia fiilis parani huomattavasti ja saatiin sitä hikeä ja jotain tuntumaakin aikaiseksi, vaikka tehot tuntu edelleen vähä löysiltä.

Tulevalla viikolla J potkinee mulle yhet treenit, seuraavalla viikolla on pt päivät, jotka taidan myös uhrata alakerralle, vaikka oli kyllä Jukan kanssa puhetta vatsaryhmään menosta, mutta kun nuo vatsat ei oo mulle ongelma. JA seuraavalla viikolla on Mikon kanssa yhteistreenit, joten sieläkin ottanen asiaksi takarepat TAI eturepat.

Myös poseeraus hommia ois taas syytä mietiskellä pikku hiljaa. 

Huomenna on vika koulupäivä ja keskiviikkona otan suunnaksi Savonlinnan heti aamuisen berberi jumpan jälkeen. Katotaan miten mun ja J:n toinen yhteiselo viikko saadaan sujumaan. Askel kerrallaan. :)

Älä laihduta!

6.5 vietetään Syömishäiriöliiton kansainvälistä Älä laihduta! -päivää.

Monna Treenaa!  -blogissa Monna oli napannut haasteen jostain blogista ja haastoi itsekin bloggarit bloggaamaan aiheesta, joten minäpä päätin lukijana tarttua haasteeseen, koska aihe on tuttu. (blogi, bloggari, blogista..hahah)

kuva: terveysnetti.turkuamk.fi

Syömishäiriö. Tuo mukava kusipää, joka alottaa läskiksi ja paskaksi haukkumisen heti aamulla, kun ekan kerran vilkaset peiliin ja väittää melkein vakavalla naamalla, että veden juontikin hukuttaa sut ikuiseen laardiin ja tekee susta maailman säälittävimmän ihmisperseen!

Se on, ku joku jakomielitauti. Syömishäiriö puhuu päällimmäisenä ja sen ääni on ehdottomasti selkein. Kuitenkin välillä se oma ääni pääsee kuuluviin ja saa sanottua, ettei tässä oo mitään vitun järkeä, mutta se hukkuu Häiskän meteliin ennenkä siitä, omasta äänestä, ehtii saada otetta.

Oon jossain postauksessa kertonutkin omista kamppailuista tällä alueella ja on tosi surullista tietää, että mun kamppailu oli vielä tosi pientä siihen verrattuna mitä se joillain on ja kuinka raskaita ne tunteet ja ajatukset oli jo siinä tilassa niin entäs sitten syvemmissä syövereissä.

Onnekseni löysin ilon terveellisestä elämästä JA yhtään vähäisempänä osatekijänä järkiintymiselle ei ollut tuo mainitsemani ja lopettamani työ, joka sai itsetunnon nousemaan sieltä pohjamudista ja edes auttoi itseni hyväksymistä.

Älä laihduta! Jos olet tyytymätön olmiseesi ja itseesi, tee elämän muutos, pysyvä. Elämän muutos, jossa voit aamulla nousta sängystä, katsoa peiliin ja sanoa, että "Näytämpä mä saatanan hyvältä taas tänään!" Ja tiedän, että se onnellisuus ei löydy vaa'an aamulukemasta eikä etenkään ilta (työntäkää ne vaa'at jonnekki syvälle ja lakatkaa tuijottamasta niitä!!). Meissä jokaisessa on jo se upeus, arvokkuus ja ihanuus. Se pitää vain jokaisen löytää itsestään. Eikä se upeus katoa, vaikka söisit aamupalaksi muffinsin.

Mikään ei ole kauniimpaa, kuin ihminen, joka viihtyy omissa nahoissaan.

Sen lisäksi, että haastan sut (AINAKIN) tiistaina piilottamaan vaa'an ja pitämään tauon kalorien laskennasta, haastan sut myös kipittämään aamulla peilin eteen ja sanomaan, että oot just maailman ihanin just tollasena, koska sä oot! :)

2009

2014

Eikä liene tarpeen kertoa kummissa nahoissa ihan aidosti viihdyn. :)




Ihanaa lauantaita kaikille! \o/