Miltä tuntuu olla pullukka?

Teksti keskittyy aikalailla pelkästään ulkonäköön raskausaikana ja niiden muutosten omakohtaiseen kokemiseen, että lukeminen omalla vastuulla.

Raskaus pelotti, eikä pelkästään viime kevään toistuminen mielessä vaan ihan ulkonäöllistenkin seikkojen vuoksi.

Kun on viimein siinä 30 ikävuoden korvilla oppinut hyväksymään kehonsa ja jopa oppinut rakastamaan sitä ilman, että vaa'an lukema tai mahdollisimman vähän syöminen on määritellyt rakkauden tasoa tai syvyyttä, sitä pelkäsi kuollakseen, että raskaus, etenkin neuvolassa kytättävä paino ja väistämättä isontuva peilikuva romuttaisivat tuon vaivalla rakennetun itsetunnon ja minäkuvan silmän räpäyksessä. Että kun tikkuun ilmestyy kaksi viivaa alkaa 9kk kestävä itseinho ja väistämätön +30 raskasukilon haaliminen. Sen pelko oli todellinen ja heti vähintäänkin toiseksi suurin. 

Mm. Tämmöistä on popsittu.

Muistan itseasiassa kokeneeni jonkin valtavan ahaa elämyksen jossain ensimmäisen neuvolan kohdilla, kun mietin päässäni, että mistä se +30kg painoa tulee, jos syön niinkuin tähänkin asti ja pyrin liikkumaan normaalisti niin kauan, kun se on fyysisesti  tai olon puolesta mahdollista. Muistan myös, kun tajusin, että niimpä. Eihän se mistään tyhjästä tule. Että muhun ei ilmesty tyhjästä ylimääräistä, jos en yhtäkkiä muutu normaalista aktiivisesta itsestäni sohvalla 24/7 sipsiä syöväksi täysin eri persoonaksi. Tuntuu jotenkin tajuttomalta, että kun oma tietämys syömisestä, liikunnasta ynnä muusta asiaan liittyvästä on kohtuu kattava niin siltikin sitä omien pelkojen ohjaamana onnistuu edelleen asian tiimoilta ajautumaan ihme psykoosiin, jossa ei ole mitään järkeä.

Arkiaamuina on edelleen uponnut puuro

Vaikka toisaalta olen kovasti mukavuudenhaluinen sohvalla köllöttäjä, jolle kyllä munkki kahvin kanssa maistuu useammankin kerran viikossa epäröimättä samoin foodoran käyttely onnistuu sohvanpohjalta erinomaisesti. Niin toisaalta olen myös hyvin vahvasti suorittaja persoona, joka rakastaa erinäisiä liikunnallisia projekteja ja saa mielihyvää siitä, kun saa paljon aikaan ja saavuttaa tavoitteita. 

Raskauteen liittyen halusin päästä mahdollisimman helpolla alusta saakka kipujen, painonnousun, kehollisten muutosten ja kaiken suhteen. En halua korjata isoja vahinkoja jälkeenpäin vaan tehdä kaikkeni jo etukäteen, jotta palautuminen on mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Ja mulle henkilökohtaisesti se oma palautuminen on tärkeää niin kehon toimivuuden, vauva arjen jaksamisen, kuin oman ulkonäönkin näkökulmasta. Mutta tottakai siten, että liikkuminen on vauvan kannalta järkevää ja ravinnon saanti ehdottomasti riittävää.

RV38

Otin etukäteen aika paljon selvää mm. liitoskivuista ja niiden lievittämisestä seuraamalla somessa äitysfysioterapeutteja. (mm. Mirka Katajiston Turusta mainitakseni. Erittäin pätevä nainen näissä asioissa.) Ja järkevä ruokailu ja crossfit on ollut tarkoitus pitää mukana läpi raskauden ja onneksi olen tosiaan pystynyt liikkumaan tähän meneillään olevaan RV39 saakka ja uskonkin, että treenit ovat mahdollisia ihan sinne sektioon asti, johon on muuten alle viikko. 

Ja toki tämän keskittymisen näihin asioihin on mahdollistanut se, että olen onnekseni voinut koko raskausajan super hyvin. Alussa oli inhoa tiettyjä ruokia kohtaan, lähinnä terveellisiä, mutta en ole esim. voinut pahoin niin etten olisi kyennyt liikkumaan tms. Raskaus on ollut kaiken kaikkiaan melko huomaamaton mukana kulkija lukuun ottamatta tuota pyöristyvää vatsaa, joka sekin ilmeisesti tottelee kuria, kun on jäänyt maltillisen kokoiseksi. Hehheh.

Päärynästä on tullut virallisesti omena

Vaikka tuo kuuluisa palautuminen on itselleni tärkeää en silti ole vihannut, inhonnut tai ollut ahdistunut muutoksista, joita matkanvarrella on tullut. Vaikken vieläkään usko, että tulen koskaan sanomaan, että "Mulla on niin ikävä tuota mahaa." niin ei sen kanssa eläminen ole haitannut. Siinähän tuo on mukana kulkenut ja on aika luonnollinen osa tämän hetkistä tilaa.

Vastaus siis otsikkoon on, että ei tunnu pullukalta, vaikka näyttää pullukalta. Ja yllättävää kyllä, pullukalta näyttäminen ei ole haitannut. 

Silmäpussit varmaan on tulleet jäädäkseen.

En ole enkelilapsen äiti

Hankala pukea sanoiksi niitä tunteita, joita tunsin tai tunnen mitä tulee meidän kokemaan geneettiseen keskeytykseen raskausviikolla 23.

Ja puhun nyt suurimmaksi osaksi omista tunteistani, vaikka miehen kanssa asiat ollaan käyty läpi ja tiedän meidän olevan aikalailla samalla mielellä niin en voi kuitenkaan omista tunteistani puhua toisen omina. Hänen kokemuksessaan lienee kuitenkin joitain eri sävyjä, ovathan ne hänen ja kuitenkin jo fysiologisestakin pakosta hieman eri vinkkelistä koettuja.

Tunteiden sanoiksi pukemisesta tekee ehkä hankalaa se, että koen niiden olevan ehkä erilaisia mitä yleisesti tunnutaan odottavan. Liian järkeviä, ei ihan niin maailmanlopullisia.

En ole oikein koskaan tykännyt jäädä ryveskelemään elämässä tapahtuviin kurjiin tai tosi kurjiin asioihin. Vaikka meikäläisenkin elämässä on tapahtunut paljon asioita, joihin olisi helppo jäädä kylpemään ja antaa niiden määritellä elämänlaatu ja elämän reiluus niin loppujen lopuksi olen määritellyt ne aina mieluummin itse.

Tottakai kuolleen sikiön synnyttäminen alateitse raskausviikolla 23 sisälsi kiteytettynä kaiken sen mitä etukäteen pelkäsin. Kuolleen lapsen alun ja alatiesynnytyksen. Tuntuihan se kohtuuttomalta, että niin raa'asti jouduin kohtaamaan ne raskauteen liittyvät pahimmat pelot silmästä silmään. Suorastaan maailman pään aukomiselta. Kun pelkäsin sitä niin paljon niin olisiko ollut liikaa vaadittu, että se oma raskauskokemus olisi ylittänytkin odotukset eikä suinkaan alittanut niitä olemattomiakin. Näköjään oli.

Raskaus itsessään oli outo kokemus enkä oikeastaan huomannut edes olevani raskaana. Joka kerta, kun neuvolassa tai ultrassa kuunneltiin sydänääniä, yllätyin että siellä todella oli jotain elävää. Se oli aina niin omituista. Oli siis aika hankala siinä vaiheessa olla vielä kovin kiintynyt asiaan, jota ei suurimmaksi osaksi muistanut olevan olemassa. 

Ehkä jos olisin kärsinyt suunnattomasta vauvakuumeesta jo alunperin tai jos me oltaisiin yritetty lasta kuukausia tai vuosia tai jos haave omasta lapsesta olisi jotenkin aina ollut todella voimakkaasti läsnä ja se asia, jota varten koen eläväni, olisi tunteet varmasti olleet hyvin paljon erilaisia. Tottakai me odotettiin innolla uutta jännittävää ajanjaksoa meidän elämässä, mutta ehkä sitten sillätavalla järkevästi. hah.

Kuitenkin käydessäni tätä kaikkea läpi samanaikaisesti oli niin sanotusti miljoona rautaa tulessa. Hoidin viimeistä työharjoittelua Kuopiossa eikä sen siirtäminen syksylle tullut itselleni kysymykseenkään. Ajattelin, että vaikka oma elämä pysähtyisi hetkellisesti niin muu maailma ympärillä valitettavasti ei ja kaikki siirretty odottaisi syksyllä kuitenkin hoitamista, joten valitsin suorittamisen. Ja toisaalta miksipä ne asiat kotona makaamalla olisivat muuttuneet, eivät miksikään. Sen sijaan ulostelaboratorion biosuojakaapissa työskentely vaati sen verran paljon keskittymistä, että siinä ei paljon joutanut muuta miettimään, mikä oli siinä hetkessä erittäin tervetullut moodi. Mutta täysin teräsnainen se en ole minäkään, että kyllä sitä ensimmäinen viikko keskeytyksen jälkeen meni illat suihkun lattialla itkien. Päivät harjoittelussa paskaa ja parasiitteja ja illat siellä suihkussa. Melkein tragikoomista, mutta semmoinen se oli se viikko. Mieskin katsoi paremmaksi ajella kesken viikon Kuopioon vähän katsomaan perään,  sen verran itkuista oli touhu. 

Mutta se viikko oli oikeastaan se kamalin ja sen jälkeen jotenkin elämä palasi aika normaaleihin uomiinsa enkä ole tuntenut mitään pohjatonta surua tai ikävää sen jälkeen.  Missään vaiheessa en ole kokenut, että meiltä olisi kuollut lapsi. Enkä osaa ajatella, että "Meillä olisi nyt, jos...". Ei sillälailla elämisessä ole minun maailmassani järkeä. 

Tottakai nämä tapahtumat tulevat vaikuttamaan uuteen raskauteen. Se ei ole huoleton eikä helppo. Mutta näillä mennään mitä on ja toivon ihan älyttömän paljon, että vastaavaa ei tarvitse enää uudelleen kokea. Kyllä se kaikki tämän vuoden voimavarat on syönyt, koulun loppukirin ja jatkuvan töissä käymisen ohella. Vähä turhan tapahtumarikas vuosi minun makuun. Mutta kaikesta selvitään niin kauan, kun henki pihisee. 

Ihana kamala syöminen

Eipä ole tullut taas toviin raapusteltua tännekään mitään, kun koko Norjan reissukin meni sattuneesta syystä puihin enkä tiedä tarvitseeko Koronaa erikseen mainita, mutta jos jollain ei raksuttanut niin Korona on syy. Katsomme sitä Norjaa sitten toivottavasti ensi keväänä uudelleen.

Jos koronassa on ollut paljon pahaa niin pakko sanoa, että on siinä ainakin allekirjoittaneelle ollut paljon hyvääkin.

9 Viikon poissaolo boksilta pakotti improvisoimaan treenejä kotioloissa ja onneksi meidän boksilla Turussa Crossfit East:lla valmentajat piti huolen siitä, että kotitreenit oli laadukkaita. Tulin treenanneeksi kotosalla vähintäänkin yhtä täysiä, kuin boksilla. Painoja ei ollut saatavilla yht'laajasti, ei edes lähelle, mutta vanhan  bodarinkin pää saatiin kääntymään siinä mielessä, että tuli huomattua, että hapottava treeni onnistuu tarpeen vaatiessa ilmankin tai täyttämällä reppu esim. kahvakuulilla ja vesipulloilla.

Tai käyttämällä ystävältä lainattuja  TRX remmejä esim. mustassa huoneessa

Sen lisäksi mun ja sokerin suhde on alkanut rakoilla pahasti tämän kevään aikana. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta sokeri mieliteot ovat poistuneet lähes kokonaan enkä edes muista milloin viimeksi mun olis oikein kunnolla tehnyt mieli esim. karkkia saati, että olisin ostanut, vaikka jotain irtokarkkeja siis edes ennen koronaa, kun niitä vielä sai kaikkialta. (Vaikka on meidän lähikauppa kylläkin myynyt mokomia koko ajan). Löysin jokunen kuukausi sitten kuivatut lakritsi taatelit, jotka ovat siis ihan vaan kuivattuja taateleita, jotka on pyöritelty lakritsijauheessa. Ei lisättyä sokeria eikä oikein mitään muutakaan, vain ne taatelit ja se jauhe. Ne on ihan mielettömän hyviä ja ne on ainut makea asia mitä välillä tekee oikein mieli, mutta muuten sokeriset asiat eivät ole maittaneet. 
Osaltaan johtunee myös siitä, että omalla kohdalla sokeri tekee kasvoille ihan kamalia asioita. Ne räjähtää täyteen paiseita ja niitä saa sitten nöyristellä ja anella anteeksiantoa pari viikkoa, että rauhoittuvat ja inhoan sitä....PALJON, joten myös se on saanut hiukan jopa tietoisesti tekemään parempia valintoja sokerin suhteen. Nykyään pystyn ottamaan kahvipöydästä yhden keksin ja jättämään siihen. Ennen yksi keksi olisi käynnistänyt viikon sokeriputken. Mahtavaa aikuista edistymistä eikö?

Best!

Muutenkin havahduin tuossa loppu keväästä sellaiseen iloiseen asiaan, että miten terveellä pohjalla oma syöminen viimein on. Ei siihen mennytkään, kuin joku 15 vuotta. Ruoka ei pyöri mielessä koko ajan epäterveellä tavalla. Ei ahdistavana asiana eikä kontrolloinnin tarvetta vaativana eikä etenkään asiana, jota ohjaa tunteet (entinen tunnesyöjä moi). Monipuolinen 4 krt päivässä syöminen on muodostunut mukavaksi rutiiniksi, johon mahtuu leipää ja välillä purkki kermaa kanapastan sekaan. Aikoja sitten on päästy sellaisesta sairaalloisesta laihuuden ihannoinnista, joka eli ja voi hyvin aina Bikini Fitness tavotteisiin asti. Vasta silloin ymmärsin, ettei jatkuva vaa'an tuijottaminen kerro mitään eikä 58kg maaginen tavoitepaino tee autuaaksi(en voisi enää kuvitellakaan painavani 58kg..siis en mitenkään pääsisi sellaisiin lukemiin terveellisesti) mutta vasta nyt on oikeasti sellainen tunne, että myös ruoka on asettunut sellaiselle paikalle elämässä, että terveellinen ja monipuolinen syöminen tulee vaivatta selkärangasta eikä sitä tarvitse perustella itselleen ja että monipuolisuus voi sisältää myös ravintolaillan tms ystävien kanssa ilman, että siitä seuraa mitään kamalaa. On äärimmäisen tervettä osata sanoa mieliteoille, ei. Mutta on myös äärimmäisen tervettä osata sanoa niille välillä, kyllä. 

Hassua sinänsä, että aloitin aktiivisen kuntosaliharjoittelun marraskuussa 2011, keväällä 2013 muistaakseni aloin aktiivisesti kiinnostua myös treenaamista tukevasta syömisestä ja ymmärtämään, että ehkä ylipäätään syömistä olisi hyvä harrastaa, jos mielii tuloksia ja nyt 7 vuotta myöhemmin koen vasta olevani balanssissa sen kanssa. On se vaan ollut yllättävän pitkä ja kivinen tie, kun syöminen on ollut monella tapaa elämässä se suurin ongelma vuosia tai aina. Enkä ole ikinä hakenut siihen mitään Personal Traineria kummempaa ulkouolista apua, vaikka näin jälkikäteen, kun katselee niin todellakin olisi pitänyt. Eikä mun valmentajat ole koskaan edes tienneet mun ongelmista, koska en ole itse pitänyt niitä siinä hetkessä ongelmina ne on olleet vain asioita joiden kanssa olen itsekseni takunnut ja koska olen äärimmäisen hyvä noudattamaan ohjeita niin on ollut helppo noudattaa valmentajan laatimaa ruokavaliota, koska silloin on voinut laskea irti siitä itsensä kontrolloimisesta ja saanut luvan kanssa olla jonkun toisen "kontrolloitavana" mikä on ollut siinä tilanteessa helpotus.

Kai tämän paatoksen tarkoituksena on jollain tapaa koittaa kertoa, että elämäntapamuutokset vaatii todellakin aikaa. Etenkin, jos on iskostanut elämäänsä jotain huonoja/hankalia käytösmalleja, voi niistä irti päästäminen olla pitkä prosessi, etenkin jos ei ymmärrä pyytää apua. Ehkä olisin ollut itseni kanssa tässä pisteessä jo 5 vuotta sitten tai ehkä jo 10 vuotta sitten, jos olisin oikeasti ymmärtänyt tai myöntänyt, että kyse on ihan oikeista ongelmista. Ei ihmisen kuulu vihata itseään saati miettiä puntarilla seisten uskaltaako tänään laittaa voita leivälle tai ostaa 2% raejuustoa. (Nykyään syön 5%, koska se on niin ihanan rasvaista ja saa voisilmän kanssa puuron maistumaan taivaalliselta.) Sellaiset asiat ei saisi olla asioita, joiden miettiminen vie päivästä valtaosan.

Semmosta. 

Nyt oikein hyvää juhannusta ihmiset! Ottakaa vähän viintä ja makkaraa, mutta älkää hukkuko! 

Työharjoittelu ulkomailla - hommat etenee!

No niin. Tätä vuoden vaihdetta onkin odotettu jo ihan siitä syystä, että sormet on syyhynnyt päästä täyttämään tuota ulkomaan työharjoittelun hakulomaketta.

No ei varmaan kovin uutta elämää, mutta luvassa kyllä monenmoista.

Ja nyt on sitten lähettety hakukaavake matkaan ja ykkösvaihtoehdoksi valikoitui se Norja niinkuin syyslomareissun jälkeen kaavailin ja koska täytyi varmistaa selustaa niin toiseksi vaihtoehdoksi valikoitui Kreikka ja kolmanneksi Portugali. Haluan uskoa kuitenkin, että Norjaan tie vie enkä näin ollen noita kahta muuta pidä juuri edes vaihtoehtona, vaikkakin Portugali olis ollu ihan mukava siitä puolesta, että ois nähny palautuuko portugalin puhuminen mieleen yhtään,  mutta sinne mennään minne kutsu käy. Ja vaikka Norjaan haluan ykkösenä aivan ehdottomasti niin en usko, että harmittais "joutua" esim. Kreikkaan...jotenkin en usko, että se tuntuis kovin hirveältä. Jännä. Turun harjoittelupaikat, kun ei kuitenkaan riitä kaikille opiskelijoille, että jos joka tapauksessa pitää lähteä jonnekin kauemmas niin mieluiten lähtee sitten kunnolla Paimiota edemmäs.

On kyllä niin mahtavaa, että on vihdoin joku pidempi reissu tiedossa. Vaikka kielitaito vähän jännittää, koska on ihan eri asia puhua jotain puutaheinää säästä, kuin vääntää jotain labrakieltä englanniksi mitä et kaikkea ymmärrä edes suomeksi. Mutta jotenkin sitä vähän jaksaa luottaa siihen, että kyllä sitä selviää, kun on pakko. Siksi mun mielestä on myös kiva lähteä "yksin" eli ei kenenkään suomalaisen kaverin kanssa, koska kielellisesti saa enemmän irti. Ja tietty elättelen toiveita, että Norjan kielikin avautuisi vähäsen samalla. En nyt toki kummosia panoksia laittais tämän puolesta. Sanotaan, että ihminen on hyvä joko matikassa tai kielissä. En tiiä mitä mulle kävi, kun en oo hyvä kummassakaan.

Ai, että! En malta odottaa, että pääsen kollaamaan majoitusta(oon sitä kyllä vähän jo tehnyt) ja varaamaan lentoa! Kerkesin myös jo ottaa selvää crossfit mahdollisuuksista ja niitähän onneksi löytyi heti mieluisia. First things first! Ja Norja on myös siitä kiva kohde, että pääsen ehkä käymään kotonakin jonakin viikonloppuna tai raksu mun luona, koska Norja on kuitenkin niin lähellä. Australiasta ei oikein viikonloppureissut tullut kysymykseen. 

Sit pitäis vielä muistaa, että JOS pääsen Norjaan. JOS!

Varmaan tästä tulee nyt taas joku matkablogi jahka hommat etenee. Matkoista on niin kiva kirjotella! 

Norja ja 2500km

Tosiaan syysloma on reilusti jo takanapäin ja niin on myös aivan huikea roadtrip Norjassa. Niin kuin aiemmin kirjoitin niin eurooppa eikä etenkään pohjoismaat ole näytelleet kovinkaan suurta roolia matkusteluni kiinnostuslistalla. Oikeastaan ne eivät ole olleet koko listalla. Mutta ehdottomasti Norja sai mut muuttamaan täysin mieleni. Vaikea käsittää, että noin lähellä on noin upea maa, josta meikäläisellä ei ole ollut pienintäkään hajua!

Koko reissu meni sanalla sanoen niin kuin siellä kuuluisassa Strömsössä eli aivan käsittämättömän hyvin. Ajettuja kilometrejä meidän ikivanhaan Volvon rotteloonkin kertyi n. 2500 ja hän kesti koko reissun täysin mukisematta. Osoittautui mokoma 400€:n hätäostos siis vallan kelpo peliksi.

Matkareitti 

Lähdettiin tiistaina iltalaivalla Turusta Tukholmaan joten oltiin ke aamulla hyvissä ajoin Tukholmassa, josta matka jatkui autolla kohti Norjan Åndalsnesia, josta olin varannut yhden yön majoituksen. Åndalsnes sijaitsi aika keskellä noita matkan varrelle suunniteltuja "must see" kohteita; Trållstigenia, Geirangerin vuonoa ja Atlantic Roadia (atlantic road kyllä karsiutui lopulta pois), joten sinne oli hyvä majoittua. Joskin näiden nähtävyyksien vuoksi sieltä oli hankala löytää kovin halpaa majoitusta. 80€/yö kahdelta hengeltä oli halvin jonka löysin. Loput olivat 100€ ja yli per yö sillä hetkellä.

Ajettiin Åndalsnesin suoraa Tukholmasta, toki välillä pysähdellen. Matka kesti pysähdyksineen n. 13h.

Åndalsnes - "kotikatu"

Åndalsnes oli kiva pieni kaupunki vuorien keskellä ja oli aika hurjaa ajaa sinne illan pimetessä, tällaisena tasaiseen tottuneena suomalaisena, ja nähdä jäätävän korkeiden vuorien tummien hahmojen piirtyvän, ehkä jopa hiukan uhkaavan tuntuisina, ympärillä. Mutta aamulla oli aika ihana herätä auringonpaisteeseen ja nähdä keittiön ikkunasta vuoret samalla, kun hörppi aamukahvia.

Aamukahvit ja nyppylät

Oltiin kyllä ihan turreina jo alkumatkasta. Niskat jäykkänä naamat kohti taivasta, kun ihmettelee vuoren nyppylöitä monta sataa kilometria niin vähemmästäkin saa päänsärkyä. Ja kunnon aasialaisina pysähdeltiin milloin levikkeelle ja milloin keskelle tietä kuvaamaan milloin mitäkin jännää. Puhumattakaan kaupassa käymisestä. Mun on hankala hillitä intoa, kun pääsen ihmettelemään kaikenlaisia kummallisen näköisiä ruokatarvikkeita.

Trollstigen

Torstaiaamuna pakattiin kamat ja lähdettiin ensimmäisenä suunnistamaan Trollstigeniin, jonne siis Åndalsnesista piti olla 30km, mutta koska vuodenaika oli ilmeisesti sellainen, että normaalisti tämä lyhin reitti on siihen aikaan jo suljettu, jouduttiin kiertää 150km, että päästiin perille. Perillä kyllä huomattiin, että tämä lyhyempi reitti olisi sittenkin ollut vielä auki, mutta google maps ei vain ollut tästä tietoinen. Noh..kevyet 3h (kyllä 3h, koska Norjassa kaikki vie tuplasti enempi aikaa, kuin muualla) ylimääräistä ajoa, mutta onneksi maisemat teki siitä sen arvoista. (ja tämän pidentyneen matka-ajan vuoksi siis Atlantic road jäi välistä)

Maisemat oli matkalla aika kohdallaan koko ajan

Trollstigen oli aivan huikea paikka. Ehkä hieman toki liian kaupalliseksi nähtävyydeksi tusattu kohde rakennettuine näköalatasanteineen, kahviloineen ja putiikkeineen (jotka kylläkin olivat näin kauden ulkopuolella suljettuja), mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen silti. Luultiin tuota Trollstigenin,ylempänä kuvassakin näkyvää, vuoristoreittiä hurjaksi, mutta oikeastaan tuo ei ollut juuri mitään verrattuna niihin mitä päästiin(jouduttiin) lopulta ajelemaan.

Geirangerfjord

Trollstigenista lähdettiinkin sitten ajelemaan kohti Geirangerin vuonoa, josta ajateltiin, että päästään kätevästi lähtemään etelään päin kohti Haugesundia saman päivän aikana. "Kätevä" ei lopulta osoittautunut sanaksi, jota tulisi tästä reitistä ja ideasta käyttää.

Lautalla Geirangerin

Matkalla Geirangerin sattui myös yllättävä lauttamatka. Yhtäkkiä vaan matka tyssäsi lautalle ja oli aika mukava ekstempore matkan katkaisu tällainen lautalla ylitys. Norjassa, kun nuo lautat olivat vielä melko hulppeita vempeleitä, joissa oli mahdollisuus päästä sisätiloihin istumaan, löytyi kahviot ja kaikki. Ja pääsi myös ylös kannele katselemaan maisemia.

Geirangerin vuono sijaitsi todellakin syvällä keskellä korkealle kohoavia vuoria. Mietittiinkin, että sellaisessa paikassa asuminen vois jo tuottaa melkoisen klaustrofobisia fiiliksiä. Oltiin niin montussa, kuin ihminen voi olla. Ajettiin alas vuonon pohjalle samanlaista tietä, kuin Trollstigen, mutta huomattavasti jyrkempää.

Laskeutumista

Geiranger oli upea! Ajeltiin pientä hiekkatietä pienen vaellusreitin alkupäähän ja kiipparoitiin kalliolle mistä nähtiin koko kylä ja vuono. Siellä luonto tuntui jotenkin olevan juuri sellaisenaan, kuin se on. Vaikka kylän hotelleista saattoi päätellä, että siellä käy kesällä melkoinen turisti kuhina, mutta nyt oli mukavan rauhallista.

Sitten alkoikin meidän matkan hurjin osuus, josta ei onneksi tiedetty lähtiessä vielä mitään.

Päätettiin siis jatkaa kohti etelää palaamatta lautalla lähtöpisteeseen, joka oli aivan helvetin huono ajatus. Nousu vuonolta ylös pitkin vuoren seinämillä kulkevia mutkaisia pikkuteitä päivänvalossa oli jo jännittävää sinänsä, mutta alkumatka meni kuitenkin mukavasti. Oli suhteellisen kuivaa ja leppoista ja ilmeisestikin tämän turvallisuuden tunteen rohkaisemana päätettiin ajaa Bergeniin asti sen yön aikana. Oikeastaan heti, kun olin varannut majoituksen Bergenistä alkoi melko piinallinen tieosuus, jossa kuolemanpelko oli vahvasti läsnä koko 2h, jonka se kesti.

Matkalla oli myös vuodenaikoja joka lähtöön

Korkeimmillaan noustiin autolla 1300m, oli pilkkopimeää ja lunta pyrytti vaakatasossa. Tie oli yhden kaistan levyinen, paikka paikoin ei kaiteita ja kummallakin puolen tietä näkyi vain mustaa. Ainut mikä vähän lohdutti oli tiessä näkyvät renkaan jäljet, joka osoitti, että edellä meni joku muukin eikä oltu aivan yksin. Oltiin niin korkealla, että siellä oli isoja sähkölinja tolppia, joiden välistä välillä pujoteltiin. Välillä tie vei meitä neulansilmä mutkia pitkin alaspäin vain, jotta voitaisiin taas nousta tuplasti ylöspäin samanlaisia mutkia. Ei katuvaloja, ei ihmisiä, ei mitään. 30-40km/h siinä edettiin kielet melkoisen keskellä suuta lumipyryssä. Helpotus oli aika voimakas, kun laskeuduttiin viimein lopullisesti alas ovre Årdal nimiseen kaupunkiin ja sen jälkeen matka oli kohtalaisen tasaista tai niin tasaista, kun Norjassa voi olla. Onneksi laitettiin ennen Norjaan lähtöä nastat alle.

Bergen

Joskus kahden jälkeen yöllä saavuttiin viimein Bergeniin, jossa oli tarkoitus vaan nukkua ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa kohti Haugesundia. Tarkoituksena oli piipahtaa vielä Trollstunga nimisellä nähtävyydellä Oddassa, mutta alkoi sen verran nähtävyys juoksentelu painaa allekirjoittanutta, että päätettiin ajaa suoraan aampäivästä Haugseundin, jotta ehtisi vähän lepäilläkin.

Pikaisella vilkaisulla myös Bergenistä jäi kiva fiilis. Bergen ei ollut enää niin isojen vuorien ympäröimä mikä oli itseasiassa oikein kiva. Kaupunki oli iso, mutta kuitenkin viihtyisän oloinen. Keskusta ei ollut mikään jäätävän sykkeen keskus vaan jotenkin idyllinen nupulakivikatuineen. Ja siellä oli Starbucks(mikä siis tärkeintä. Hah.).

Haugesund

Haugesundin saavuttiin perjantaina iltapäivällä. Bergenistä matkaa oli joku 140km, mutta matka-aika sitten taas ihan oma lukunsa eli n. 3h. Haugesundista olin varannut jälleen airbnb majoituksen kahdeksi yöksi ja hyvin huokeaan 30€/2hlö/yö hintaan saatiin omaan käyttöömme kalustettu kaksio aivan keskustan ja jäähallin tuntumasta. Ei paha. 

Cupcakehouse

Haugesund oli myös mukava isopieni kaupunki meren äärellä, jossa oli mukavan idyllinen keskusta kävelykatuineen ja mataline rakennuksineen + tietysti huikea satamakatu, jonka varrella oli ravintoloita. Vaikka ilmeisestikään Haugesund ei Norjalaisten keskuudessa nauti kovinkaan suurta suosiota.

Koko Norja oli siitä hauska maa, että ihmisillä tuntui olevan kaikki viimeisen päälle. Vaikka ajeltiin missä vuoristossa tai kaupungissa niin talot ja pihat näyttivät joka paikassa viimeisen päälle puunatuilta. Ihan, kuin kaikki talot olisi rakennettu tai vähintäänkin maalattu ja kiillotettu eilen. Jopa yhden talon piha-aita kiilsi niin kovasti, että olisin voinut peilata lärviäni siinä. Missään ei repsottanut mitään ryönää eikä edes maalaistalot rönsyilleet julkisivuista. Ainut mikä herätti kysymyksiä oli heinäpellot talojen katoilla. Voiko se olla kovin terveellistä?

Wtf Norjalaiset? Kuvan kaltaisia tönöjä sattui matkalle paljon. Pellot katolla. Miksi?

Haugesundissa rentouduttiin lähinnä se perjantai eikä tehty oikein mitään järkevää, mikä oli 3 päivän reissaamisen jälkeen ihan mukavaa. Käytiin vähän keskustassa syömässä ja kävelemässä, mutta muuten viihdyttiin ilta kämpillä. Lauantaina käytiin view pointilla, josta nähtiin koko Haugesund ylhäältä käsin ja illalla oli odotettu Haugesund Seagullsien jääkiekkopeli, jossa miehen veli pelaa ja hän oli meille sinne liputkin hankkinut. Myöhemmin käytiin vielä porukalla keskustassa pyörähtämässä yksillä ennen aamuöistä kotiin lähtöä.

Haugesund ishall

Sunnuntaina n.klo 5.00 aamulla startattiinkin sitten auto kohti Tukholmaa ja matka oli kotimatkaa vaille valmis. Liian nopeasti meni viikko ja Norjassa olisi mielellään viettänyt pidemmänkin ajan. Bergenissä ja Haugesundissa erityisesti. Tykästyin kaupunkeihin kovasti.

Norjan hintatasosta sitten sananen, koska se kuitenkin kiinnostaa.

Näin Suomalaiselle se ei tuntunut kovinkaan paljon kalliimmalta. Ulkona syöminen ja juominen toki ON huomattavastikin kalliimpaa. Esim. käytiin normi kebabilasta pizza ja kana caesar salaatti ja pizza oli 14€ ja salaatti 14,90€. Käytiin yksillä ja esim. Corona maksoi baarissa n. 8-9€ ja kaupassa n.4€. Alkoholi ja ulkona syöminen siis maksaa. Kaupassa taas normaalit ruoat ja elintarvikkeet eivät merkittävästi eronneet Suomen hinnoista. Bensa taas oli suurimmaksi osaksi hiukan halvempaa (1.41-1,45€/l), vaikka ei muuttuvin hinnoin olekaan kauhean vertailukelpoinen.

En voi, kuin suositella Norjassa käymistä. Oli aivan huikea kokemus! 

Norja taisi jopa muuttaa mun mielen työharjoitteluun lähdöstä. Veikkaan, etten
lähdekään Aasiaan asti.  

Roadtrip Norjaan

Kroonistuneen matkakuumeen tässä vaivattua vuosikausia, pääsen vihdoin ja viimein Australian jälkeen sitä hieman lääkitsemään.

Ehkä pohjoismaat eikä eurooppa ylipäätään ole viime vuosina ollut meikäläisen matkakohteiden listan kärkipäässä tai oikeastaan edes koko listalla, mutta koska miehen veli päätti ampaista Norjan perukoille jääkiekkoa pelaamaan, ilmaantui tässä sangen hyvä syy suunnitella "pieni" Norjan kiertoajelu.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli lentää Haugesundin, olla siellä pari päivää ja lentää takaisin, mutta sellainenhan ei vanhalle kunnon reppureissaajalle sovi ensinkään vaan täytyyhän Norjassa jotain nähdäkin. Ja kerran tässä nyt ollaan Turkuun muutettu ja tästä kätevästi pääsee laivalla auton kanssa yli Ruotsiin niin suunnittelin myös "pienen ja kätevän" 1500km:n kiertotien matkalle kohti Norjan Haugesundia. Ah..siinä se vm. -95 Volvon ja parisuhteen kestävyys punnitaan.

Tarkoituksena olisi siis ajella Tukholmasta Norjan länsirannikolle The Atlantic Roadille ja piipahtaa samalla katsastamassa Geirangerinvuono ja Trollstigen eli Peikonpolku, joka mutkittelee 11 neulansilmä mutkan kautta 1800m korkeuteen ja sisältää 9% nousun (Lainaus blogista Vuosi Vuonojenmaassa).

Trollstigen kuva

The Atlantic Road kuva

Geirangerinvuono kuva

Aika huikeet maisemat! Tosin me kun matkataan vasta lokakuun puolivälin tienoilla niin noin vihreää ja tyyntä ei saata olla, mutta uskon, että maisemat eivät jätä kylmäksi siltikään. Tosin sää sitä vastoin saattaa jättää.

Ja viimeisenä eikä suinkaan vähäisimpänä, vaan matkamme pääkohteena tietenkin Haugesund, jonne mennään moikkaamaan miehen veljeä ja kannustamaan kiekkokatsomoon. Ja näin vesistöjä rakastavana, Haugesund vaikuttaa todellakin vierailun arvoiselta kaupungilta ja pikaisen tutkailun jälkeen sieltäkin löytyy halukkaalle, vaikka mitä nähtävää.

Haugesund, Smedasundet Guest Harbour

Majoituksia ei olla vielä hommattu. Ebookersin kautta katselin kohteita läheltä trollstigeniä ja geirangeria, mutta ainakin yksi kohde laittoi jo talveksi pillit pussiin ja availee vasta keväällä uudelleen, joten vaikea sanoa onko siellä minkälaisia majoitus mahdollisuuksia näin "kauden" ulkopuolella. Haugesundissa taas näytti olevan tarjolla melko huokeaa airbnb majoitusta ja uskon meidän siellä päässä hyödyntävän niitä. (Teltta mukaan. Haha. )


Mutta näillä fiilistelyillä syyslomaa odotellen. Jännä nähdä onko kelien puolesta mahdollisuus toteuttaa mitään edellä mainituista vai saako paahtaa suoraa Haugesundin.  

Avoin AMK - Bioanalytiikan polkuopinnot

Kun päätin hakea opiskelemaan Bioanalytiikkaa, oli koko alasta hyvin vähän tietoa missään noin niinkuin henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuen. Kaikki tieto löytyi koulujen tai Bioanalyytikkoliiton sivuilta. Ja kun polkuopiskelu tuli sitten ajankohtaiseksi niin eipä siitäkään mitään ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia löytynyt mistään. Sen tiedon varassa olin mitä oppilaitoksen sivut tarjosivat ja niinkuin tässä vuoden aikana on käynyt selväksi, sekin tieto on ollut hyvin eläväistä.

Mitä polkuopiskelu sitten tarkoittaa?

Avoimen polkuopinnot ovat väylä päästä sisään Ammattikorkeakouluun opiskelemaan haluamaasi alaa, jos varsinaisissa pääsykokeissa ei kertakaikkiaan lykästä. Jos siis haluamasi ala tarjoaa polkuopinto mahdollisuuden. Kaikilla aloilla se ei ole mahdollista, mutta esim. Sosiaali- ja terveysalalta löytyy näitä mahdollisuuksia jonkin verran, mm. Sairaanhoitajat, Fysioterapeutit, Bioanalyytikot(nämä ne mihin itse olen perehtynyt. Vaihtoehtoja on paljon muitakin.).

Polkuopinnot ovat siis tietyn tutkinnon ensimmäisen vuoden opintokokonaisuus. Avoimessahan voi opiskella myös yksittäisi kursseja sieltä täältä, mutta polkuopinnot sisältävät koko ensimmäisen vuoden opinnot tutkinnosta, johon opiskelija aikoo erillishaussa hakeutua.

Polkuopiskelijoille tarjotaan yleensä tietyn verran paikkoja. Esim. viime vuonna Turku tarjosi Bioanalyytikoille 8 paikkaa, Metropolia 7 ja TAMK 2. Sisään otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, joten nopeat syövät hitaat tässä taistossa. Etukäteen tietysti ilmoitetaan milloin ilmoittautuminen alkaa ja mihin kellonaikaan, sitten vain sormea liipaisimelle ja koska tämä haku alkaa monessa koulussa yht'aikaa kannattaa miettiä tarkkaan mihin ilmoittautumiseen sen aikansa käyttää, koska koulut tosiaan ottavat eri määrän polkuopiskelijoita sisään JA hinta lukukaudelle on myös jokaisella koululla omansa.

Polkuopiskelijat opiskelevat normaalisti tutkinto-opiskelijoiden mukana ensimmäisen vuoden opinnot, mutta polkuopiskelijat maksavat lukukausimaksut itse, mitkä esim. Turussa olivat yhteensä 400€ koko vuosi syksystä kevääseen. Polkuopiskelija ei ole oikeutettu Kelan opintotukeen eikä opintolainaan. (Mutta jos olet esim. töistä opintovapaalla saatat saada aikuisopintotukea TAI saatat onnistua neuvottelemaan työvoimatoimiston kanssa omaehtoisen opiskelun tuen. Itse en sopinut kumpaankaan kategoriaan, joten kävin töissä.)

Turussa ainakaan polkuopiskelijat eivät saa opiskelijahintaista lounasta koulussa. Emme myöskään ole oikeutettuja opiskelijahintaisiin matkoihin(bussiliput, junaliput). Tänä vuonna emme olleet oikeutettuja myöskään Campus Sportin halpoihin liikuntapalveluihin, mutta siihen tuli nyt keväällä muutos, joten ensi vuoden polkuopiskelijat saavat nämä palvelut käyttöönsä. 

Aluksi oli myös niin, että Bioanalytiikan polkuopiskelijoilla ei ollut oikeutta ensimmäisenä vuotena työharjoitteluun, mutta siihenkin onneksi tuli tänä vuonna muutos ja päästiin ilmeisesti ensimmäisinä (Turussa) tämän alan polkuopiskelijoina työharjoitteluun tutkinto-opiskelijoiden kanssa, joka kyllä vieräytti ison kiven sydämeltä jatkoa ajatellen.


Miten tutkinto-opiskleijaksi?

Tutkinto-opiskelija on siis se tyyppi, joka on tullut pääsykokeissa valituksi ja valmistuu aikanaan tutkintoon. Avoimen opinnoista ei voi valmistua tutkintoon, joten polkuopinto-oikeus kestää ainoastaan vuoden, johon voit anoa 6kk lisäaikaa, mutta se on maksimi. Joten viimeistään 1,5 vuoden sisällä on jollain ilveellä raivattava tiensä tutkinto-opiskelijaksi ja tähän lääkkeenä on Erillishaku. Erillishaku(tai väylähaku, millä sitä kukin kutsuu) on polkuopiskelijoille tarkoitettu haku, joka järjestetään keväällä ja syksyllä yhteishaun jälkeen. Ja se haetko syksyn vai kevään erillishaussa riippuu aivan täysin alastasi ja milloin olet polkuopinnot aloittanut, vuoden alussa vai syksyllä. Esim. Bioanalyytikoille erillishaku on ollut nyt keväällä 2.-16.5.2019, koska me aloitettiin elokuussa.

Voidaksesi hakea erillishaussa on siihen olemassa ehtoja. Jotta et voisi vallan ilmoittautua avoimeen AMK:n ja lusmuilla tietäsi ilmaiseksi tutkinto-opiskelijaksi tulee sinun suorittaa tietty määrä opintopisteitä ja saavuttaa tietty keskiarvo erillishaun loppuun mennessä tullaksesi valituksi tutkinto-opiskelijaksi. Nämä kriteerit sitten lienevät ala ja koulukohtaisia.

Turussa on ollut ainakin siitä kiva, että jokaiselle polkuopiskelijalle on varattu myös paikka toiselle vuodelle eli kun polkuopiskelijoita otettiin 8 niin myös 8 otetaan erillishausta sisään, kaikki jotka täyttää vaaditut kriteerit. Aina on tietysti se teoreettinen mahdollisuus, että jostain toisesta koulusta hakee polkuopiskelija myös meille, mutta en tiedä lopulta tapahtuuko sitä, että joku opiskelisi esim. ensimmäisen vuoden opinnot Tampereella ja hakisi kuitenkin ykkösvaihtoehtona Turkuun tutkinto-opiskelijaksi. Tällaisessa tilanteessa kai voisi syntyä jonkinlainen kilpailuasetelma, mutta sitten näissä painaa aina mm. suoritetut opinnot, jotka kuitenkin joka koulussa menee aina hieman eri järjestyksessä, eri laajuudella jne.



Siinä pieni infopläjäys polkuopinnoista, jollekin joka näitä miettii.