Oman kehon kuuntelu ja kaukokaipuu

Sen verran vanha ja kova itsensä kusettaja päivystää täällä ruudun takana, että meinas tuossa männä viikolla vallan hassusti käydä, kun niin olin sitä mieltä, että "Jaksaa jaksaa, painaa painaa!!" No, ei vittu välttämättä jaksa!

Siinä lepoviikon keskiviikkona, kun lähdin nakuttamaan, työmatkan merkeissä fillarilla, kilometrimittariin sitä kuudettakymmenettä kilometria ja sen lisäksi olin stressannu aamuaerobisten erikseen suorittamista ja kun ensimmäisen kerran maailman horisontti vippas järven ylittävällä kävelysillalla..aloin ajatella, että onkohan sillä lepoviikolla olemassa joku muukin, kuin nimellinen merkitys.

Kolmatta päivää työstin munamankelia räntäsateeseen ja helvetilliseen vastatuuleen 20km/päivä ja takana 4 viikon treenit..viimeisin 6 päivän treeniputkella niin kuinkahan siinä sitten niin kävi, että koko keskiviikon kiipeilin pitkin seiniä, kun taju meinas poistua päästä harva se hetki? Puhumattakaan siitä, että tunnin välein olin nälkäkuoleman partaalla, kun maha piti omaa konserttiaan niin, ku ei ois muka koskaan ruokaa nähnytkään, vaikka samalla tavalla häntä ravitsin, kuin aiemminkin.

Niimpä. Mitenköhän?

Vaikka osaan olla melkonen aasi niin sen verra sain kaivettua järjen rippeitä kasaan, että ymmärsin, että nyt jos koskaan on aika sipasta omantunnon ääni jesarilla tukeksiin ja höllätä remmejä ihan kunnolla! Ja kyllä..onnistuin olemaan loppu viikon ihan superisti antifitness ja vieläpä, ainakin 96% ajasta, nauttimaan siitä.

Toisinaan sitä on niin kuuro oman kehon viesteille, kun joskus aikanaan sitä osas niin hienosti selitellä itselleen miksi milloin minkäkin liikuntasuorituksen voi jättää tekemättä tai miten milloin missäkin tilanteessa on oikeutttu pikku snickersiin. Nyt sitten, oikean väsyn iskiessä, sitä on hankala kuulla, että laiskottaako tässä vai eikö vaan oikeasti jaksa. Yleisesti ottaen pidän itseäni vaan laiskana lusmuilijana ja siitä suivaantuneena vaadin entistäkin enemmän, joka sitten näemmä kostautuu lopulta.

Mutta päätökseni palkittiin. Tämän viikon jaksaminen treeneissä on ollu ihan omaa luokkaansa. Kroppa ottaa kaiken vastaan, voimatasot on paremmat, kuin ennen lepoa ja nuo omat parsakaalit ja tomaattijauhelihasörsselipihvitkin maistuu taivaalliselle. 

Nyt onkin taas raadettu 3 päivää niin lujasti putkeen, että joka paikkaan koskee, joten tänään on ihan totaali lepoa luvassa..tosin ainoastaan treeneistä. 

Uamubyllyilyä eiliseltä

Heeeei! Tänään on melkein päivälleen 10 kk siitä, kun starttasin Trans Mongolian ja sitä myöten 2kk kestävän reippureissun Aasiaan ja hieman yli 8kk, kun palasin takaisin Suomeen. Ja nyt vasta eilen havahduin siihen tunteeseen, että joku reissu vois olla poikaa. Ja siis ihan kunnolla havahduin.

Aloin oikeasti kutkutella jollain extempore lähdöllä ja pitkästaikaa palasin jopa mol:n sivuille selailemaan ulkomaan työpaikka ilmoituksia, jota ennen harrastin harva se päivä. Näköjään 2kk;n Aasia teki todellakin tehtävänsä reissu nälälle vähäksi aikaa, kun ei oo mitään kunnollista himoa, ennen tätä, ollu yhtään minnekään Suomen rajojen ulkopuolelle.

Mutta nyt..hmm..haluan jonnekin. Hih! ^_^

Shanghai

Baikal järvellä Siperiassa

Lautalla Shanghaista Japaniin