Aamulla ja illalla oli pikaset parin tunnin duunissa pyörähtämiset, mutta siinä välissä ehdin ihanasti loikoilla muutaman tunnin ja iltapäivällä otinkin 1,5h päikkärit kissa kainalossa. Ja ihan tällainen karvainen ja nelijalkainen mirri nimeltä Veijo. Ainut katin rotisko maailmassa, jota ei huvita nylkeä ja pistää lapasiksi.
 |
| Veijo söör Persereikä |
Siinä, ennen nukahtamista, tuota kattia rapsutellessani mietin, että olo ei tuntunu yhtään yksinäiseltä, kun jotain elävää pörisi kyljessä.
Aurinkokin pilkahteli eilen ja lämmitti, ainakin iltasella, niin kivasti, että takin kanssa tuli ihan kuuma. Sekin hymyilytti ja tuntu antavan ihan hurjasti energiaa.
Vaikka asiat tuntu tuossa hetkellisesti vaikeutuvan aika roimasti ja pari päivää koin ihan valtavaa ahdistusta, kun en tiennyt miten pitäisi toimia ja missä järjestyksessä niin nyt, saatuani korvaamatonta tukea mulle tärkeiltä ihmisiltä ja apua hiukka yllättävältäkin taholta..näyttää kaikki oikeastaan aika hyvältä.
Ja tunnen syvää kiitollisuutta, jälleen, niitä kaikkia kohtaan, jotka on jaksanu kerta toisensa jälkeen kattoa vierestä tätä meininkiä ja kipittää aina uudelleen avuksi, kun tilanne on kääntyny päälaelleen.
Ei heitä monta ole, mutta ei se määrä vaan ehdottomasti se laatu, joka on ihan parasta!
Ja eilen muistin myös sen, miten paljon nautin ihan tavallisesta työnteosta. On ollu ihanaa olla töissä. Asiakas on mukava, hommat on iskostunu päähän kerta heitolla ja tuntuu niinku oisin ollu pidempäänki, ku kaks viikkoa. Niin omalta se tuntuu.
Tänään pitkästaikaa Tampereella piipahtamaan. Huomenna yhteistreenit Mikon kanssa + jokohan nyt saan ne uudet treeni ja ruoka hommelit. Saapi nähdä. Ja jos hyvin käy niin pika visiitti Seinäjoelle myös luvassa ja sunnuntaina koitan kurvailla takasin Savoon.
Hmm. Mulla on hyvä olla. Nyt. \o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti