Ihmiset matkassani

Aamu sai pöllähtäneen avauksen, kun puuron keitosta vilkasin sohvalle ja huomasin puhelimen vilkkuvan ja mutsin tavoittelevan. Kerkes jo sydän hypähtää tuuman, kun ei mun puhelin soi nykyään koskaan. Ja jos soikin niin sielä on jotain sellasta mitä en halua kuulla.

Vastasin pahinta odotellen, mutta mutsi avaski suunsa huvittuneen kuulosena ja ilmotti, että sitä on just haastateltu radioon mun fitness jutuista. Olin ihan, että wtf?? Päässä kerkes vilahtaa sata ajatusta, että miksi, kuka, missä milloin??? Mutta mamma oli kuunnellu radiota ja bongannu sieltä Janni Hussin tulevan haastattelun ja syöksyny heti näpyttämään tekstaria, että "Minunkin tytär aikoo kilpailla!!" ja niin mamma oli saanu paluu tekstarin, jossa kysyttiin sopiiko häntä haastatella. Hahhah. Ja mammaahan sopi. 

Mutsi on kyllä ihan paras ja on niin käsittämätöntä kuulla tai seurata vierestä, kun joillain välit ja kannustus perheessä on ihan olematonta...oli kyse mistä vaan. Mä taas en muista, että mamma ois koskaan kyseenalaistanu mitään mun valintoja tai jättäny hehkuttamatta mun tekemisiä kaikille, jotka vaan jaksaa kuunnella, vaikkei mun valinnat aina niitä kannattavimpia oo ollukaan eikä todellakaan edes pysyviä...ja onhan noi ton mamman lompakonki päälle välillä käyneet ihan kivasti. Silti se innostuu, joka kerta uudestaan, kun keksin mitä haluun milloinkin olla..ja uskokaa, ku sanon, että varmaan on ollu hankala välillä pysyy kyydissäkin. Mä, ku saatan haluta tänään olla jonglööri ja huomenna afrikkalainen. Silti..mamma on aina ollu peukut pystyssä ja sanonu, että "Aha! No siitä vaan sitte!".

Meillä mamma hoitaa asennusasiat! Täälä ei miehiä niihin hommiin tarvita!

Leveän hymyn siis sain kyllä huulilleni tästä puhelusta ja taas muistutuksen siitä, että vaikka näennäisesti puuhastelen täällä yksinäni, on mun taustalla kuitenkin pieni hiljainen joukko (farmin lisäksi), joka muistaa tasaisin väliajoin muistuttaa olemassa olostaan ja siitä, että en todellakaan ole matkallani yksin ja se muistutus on tärkeä. 

Nää on niitä hienoja asioita taas mistä pitää muistaa olla kiitollinen joka päivä, koska se ei ole itsestään selvyys sekään. <3

Treenailusta sen verran, ettäh....

Selkäpäivällä mentiin eilen ja treeni oli aika napakymppi. Sain huippu tuntuman selkään ja uskalsin taas koittaa viimesen mave sarjan 80kg selkävammautumisen jälkeen. Vähähän se oli raskaan tuntunen, mutta meni se niukin naukin loppuun asti.

Tänään vetelin etureiskat ja vatsat. Ja kylläpä teki sekin eetvarttia! Huomenna kukon laulun aikaan vielä täsmäisku perseeseen ja päiväseltään Jukan käsittelyyn Farmille jatkamaan kinttukidutusta hieronnan merkeissä. Aijaijai!

Loppu viikolla ei tarviikkaan sitten alaosastoon puuttua ollenkaan, kun maanantaina meni se takareinotreenikin Mikon vetämänä. Tuntuu, että perse ja jalat on ihan puhki, mutta ompa menny kaikki perille ainakin. Hahah!

Nyt nukkumaan, että jaksan tosiaan raahautua sängystä ylös sillon, kun pitää. Miten tää venyykin aina näin myöhään..ihme hommaa.