Joku kaunis päivä vielä saan jonku kunnon slaagin täälä himassani yksinään ja siinä sitä sitten ollaan. Kuka mut täältä löytää ja ei oo kissojakaan syömässä mun mädäntynyttä ruumista aikojen saatossa.
Oon epäilly lauantaista lähtien, että vois haista olo vähän virtsatietulehdukselle, mutta koska oireet oli ihan erilaisia, kun aiemmin niin ajattelin, että höpöhöpö..kyllä se outo poltelu ohi menee, kun nyt vaan juo kunnolla vettä. Ja eilen illalla alkokin jo tuntumaan, että kaikki on ok. Noh...ei aivan ollu...
Viime yö siis hiukan säikäytti, kun heräilin siinä ennen kolmea aika ikävään, munuaisen kohdalla jyskyttävään, kipuun. Yritin käännellä ja väännellä, mutta mikään asento ei helpottanu. Ja pakko se oli vaan kaapia luuri kauniiseen käteen ja alkaa pläräämään jostain päivystyksen numeroa. Aluksi mietin, että odottaisin aamuun, mutta kipu vaan ylty ja ylty, joten en halunnu jäädä odottelemaan mahdollista munuaisvauriota, joten pistelin soitellen.
Sain siunauksen saapua Acutaan, joten ei kun taksi alle ja menoksi. Taksikuskikin ystävällisesti, enkä olisi älynny edes ite pyytää, kiersi hämeenkadun, ettei nupulakivet tee mua hulluksi kipuni kanssa. Kiitos hänelle siitä.
Acutassa vierähti iloisesti kaks tuntia odotellessa ja kipukin laantu aika merkittävästi sinä aikana, jonka jälkeen sain aamu antibiootit ja reseptin. Kuumetta ei ollut ja tulehdusarvotkaan ei koholla, joten tulehdus kyllä oli, ärhäkkänä sellaisena, mutta munuaisiin asti se ei ollut mennyt. Hyvä niin. Huh!!
Hauskoja asioita ihmisen päässä liikkuu, kun tulee joku äkkinäinen "kriisi". Olin oikeesti yöllä vähä peloissani, että mitä tapahtuu ja mitä mä nyt teen, kun oon ihan yksin eikä oo hajuakaan minne voin soittaa tai lähteä. SILTI päällimmäisenä mielessä oli ensinnäkin aamu kympiksi sovitut treeni treffit kaverin kanssa Fressille, että jos ne peruuntuu niin en kyllä sulata sitä ja siihen päälle se, että miten mahdollinen munuaisvaurioi vois vaikuttaa tulevaisuudessa treenaamiseen ja ruokavalioon. Kaikkea tuota kerkesin surra ihan jo ennenkä sain edes päivytyksen numeroa tapailtua puhelimeeni.
Noh..onni onnettomuudessa ja kaikki hyvin siis. Ja bussilla takaisin kotiin matkatessa huomasin myös, etten mä ehkä kuolisikaan yksin kotiini tai ainakaan mun ruumis tuskin ehtis mädäntyä kovinkaan kauaa löytymättä...siis sillä edellytyksellä, että ehdin päivittää Facebook tilan ennen tätä. Hahhah. :D
Tällänen mahtiaamu tänään. Oli jo tiedossa, että tulee raskas päivä niin pitihän se näköjään pohjustaa ihan kunnolla, ettei jää mitään epäselvää. NYT sinne treenille, joka ei todellakaan jää välistä! Olkapäät! \o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti