Oon kai pohjimmiltani melkonen taiteilija sielu. Mikä tarkottaa sitä, että mun rakastamien asioiden muuttuessa pakonomaiseksi ja stressaavaksi, meen lukkoon ja mun luovuus kuolee. Siksi en esimerkiksi oo ikinä saanu piirrettyä, pyynnöistä huolimatta, yhtään tatuointi suunnitelmaa ihmisille. Koska se asettaa niin kauheet "Nyt on pakko tehdä ja nyt on PAKKO olla luova jollain tietyllä aikataululla" -fiilikset, että sillä sekunnilla multa lakkaa tulemasta tavaraa pihalle ja niin on käyny nyt vähä myös tän bloggaamisen kanssa.
Tuntuu, et mun on pakko ehtiä kirjottaa jokasesta kokemuksesta ja jokasesta paikasta missä oon käyny ja ottaa tsiljoonia kuvia tätä blogia varten. Kuitenki oon kokenu NIIN PALJON ja nähny saman verran, että en ensinnäkään osaa valita parhaita asioita, joista kirjotan ja kaikesta en jaksa enkä voi. Lisäksi turhauttaa pelkästään se, että se on ihan sama mistä kirjotan ja miten paljo kuvia laitan...kukaan, joka ei oo täälä mun mukana ei saa niistä irti sitä fiilistä mitä minä täällä koen ja näen. Joten miks vitussa mä jaan jotain puoli vajaita kokemuksia ja kuvia jostain nyppylöistä, kun kukaan ei kuitenkaan erota onko se nyppylä kuvattu Osakassa vai Ulan Batorissa ja onko se kuvan joki Shanghaista vai Siperiasta.
Toinen asia on se, että noista mun teksteistä huokuu se miten epäkiinnostunu oon ollu noista nähtävyyksistä ja se tekee mun teksteistä myös paskoja. Ja kirjottaminen on mulle iso juttu ja rakastan sitä ja se on yks niistä harvoista asioista, jossa voin sanoa olevani hyvä ja nyt mä en vaan oo ollu aikoihin hyvä ja se vituttaa.
Vaikeeta hyväksyä taas tämäkin asia itsessään, mutta niin se vaan menee. Väkisin väännetty paska repii perseenreikää. Eihän siinä muuta, ku pitää lakata vääntämästä.
Tää on ollu melkonen reissu kyllä. Suuri jo itsessään, mutta se matka mitä oon tehny itteni kanssa on aika mullistavaa. Tiiän aika tasan tarkkaan nyt millanen ihminen oon ja missä mun kuuluu olla.
Luulin, että on olemassa joku sääntö miten pitää matkustaa. Pitää ehtiä tehdä mahdollisimman paljon ja nähdä miljoona asiaa. Höpönlöpön. Vaikka oon nauttinu hulluna koko reissusta eikä mua oo vituttanu ihan kunnolla, ku kaks kertaa...niin kaikista paikoista ja tekemisistä...tää Hong Kong tuntuu siltä, että voin ihan oikeesti hengittää.
Ehkä lähinnä siksi, että kerkesin tossa viimesen vuoden aikana erakoitua melko pahasti ja aloin viihtyä yksikseni tehden mulle tärkeitä asioita ja nyt oon saanu pari päivää olla yksin, käydä pitkästä aikaa treenaamassa ja tuntuu, että oon ihan jossain taivaissa. Niinki yksinkertasista ja jonku mielestä varmaan, tylsistä asioista johtuen.
Ehkä toi tiivis yhteiselo toisen, kaiken lisäksi vieraan, ihmisen kanssa on mulle kovempi pala, ku luulin tai oon suostunu myöntämään.
Tiedän myös, että todellaki inhoan aikatauluja. Ymmärrän, että tälläsellä reissulla, jossa lentoja ja hotelleja on varattu etukäteen, pitää olla joku roti, mutta inhoan niitä silti. Mä en todellakaan tiedä huvittaako mua ylihuomenna klo 13 lähteä yhtään minnekään. Hahhah. Ehkä oon omalla tavallani vähä tällänen boheemi haahuilija joka toimii fiilispohjalta. Tai siis ei ehkä..vaan mä OLEN sellanen. :)
Sellanen avautuminen tähän päivään. Vielä ois vajaa kaks viikkoa resuamista jäljellä ja pari maailman kolkkaa näkemättä. Taiwan ja Bkk täältä tullaaan..kohta!! \o/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti