Back in Finland

Kotona ollaan. Kotona on oltu jo yli kuukausi. Töissäkin olen jo kolmatta viikkoa, vaikka alunperin suunnittelin, että en ehkä menisi töihin ennen kesää, mutta sattui mukava paikka kohdalle, jota hiukan kieliposkella hain ja sain paikan, joten niin se arki imaisi mukaansa nopeampaa, kuin osasin odottaa.

Avustajana sitä tulee tehtyä toisinaan kaikenlaista

Pari ensimmäistä koti viikkoa meni hiukan paluumasennuksessa. Kaipuu Australiaan takaisin iski yllättävän kovana päälle ja ikävä takaisin Cairnsiin, jossa sen ensimmäisen kuukauteni vietin. Lisäksi sain vielä maistaa kevyen puraisun niistä pakkasista, joita alunperin yritin välttää ja luntakin oli edelleen mielestäni ihan liikaa. Nyt on kuitenkin tilanne jo aivan hyvä. Olon ja viimein katoavan talven osalta.

Poukamassa jossa tätä kuvailin oli samaan aikaan menossa ulkoilma opera, joka soi sopivasti taustalla. Tämä oli myös mun viimeinen  ilta Australiassa. Oli aika tunteikas fiilis. Seisoin sielä yksin pienessä vesisateessa ja oli vaikea uskoa, että ainakin juuri tämä matka alkoi olla ohitse.

Sydney

Opera House

Bondi Beach. Näin jopa kaks hengenpelastus tilannetta. Tuolla on virtaus ja aallokko todella voimakasta.

2013 kun palasin edelliseltä reppureissulta, olin pari vuotta niin täynnä ajatustakin matkustamisesta, että siitä seuraava kerran matkustin vasta 2015. Nyt kuitenkaan en kokenut palatessani mitään "En reppureissaa enää ikinä" -viboja vaan olisin aikalailla valmis heittämään repun selkään samantien uudelleen tai edes suuntaamaan jollekin viikon mittaiselle kunnon turre lomalle esim. Canarialle.

Hodari

Kotosalla on kyllä töidenkin ohella riittänyt puuhaa, että ei tässä ihan kamalasti aikaa ollut sitä alun masennusta vatvoa. Kouluun laitoin hakupaperit jo reissunpäällä ja niin ikään sain aloittaa esivalintakokeisiin lukemisen jo lentokoneessa ja jatkaa sitä hetimiten kotosalla. Lisäksi olen autellut miestä tämän kämpän remontin loppuun saattamisessa ja tottakai treenit on pyöriny ihan normaalisti 4krt/vko niinkuin aina.

Koinkin tuossa about 2 viikkoa reissun jälkeen ahaa elämyksen kävellessäni eräänä aamuna salille ja ollessani ihan pirun tyytymätön likipitäen kaikkeen ja pahalla päällä. Aina sanotaan, että matkan tulisi olla tärkeämpi, kuin määränpää ja tajusin, että SE on nimenomaan mun ongelma monessa asiassa. Nautin matkasta aina niin paljon, että en osaa olla tyytyväinen, kun pääsen perille. Oon ihan innoissani, kun saan suunnitella ja mennä kohti jotain tiettyä asiaa. Oon tyytyväinen niin kauan, kun mulla on suunnitelma, mutta kun saavutan haluamani asian en osaa nauttia perille pääsystä vaan kaipaan jo heti seuraavaa asiaa mitä kohti suunnata. Sen takia juuri mun ois syytä opetella nauttimaan nimenomaan siitä perille pääsystä ja lakata ihannoimasta matkantekoa yli sen, koska se vaan on fakta, että elämässä on asioita, jotka ei loputtomasti mene eteenpäin ja sellaisiin asioihin täytyy osata pysähtyä. Osata pysähtyä nauttimaan siitä mitä on ja olla tyytyväinen siihen ilman, että koko ajan täytyy väkisin löytää jotain projektin tynkää. Ja tämän hoksaaminen jotenkin kevensi mieltä ja siihen kävelyhetkeen oikeastaan päättyi mun ahdistus.


Mutta näin. Kotona ollaan, kesää odotan kovalla innolla ja kaikki sormet ja varpaat ristiin, että pääsen kouluun(tai nyt ensin alkuun valintakokeisiin). Pitkästäaikaa ihan todella haluan opiskella ja esivalintakokeisiin lukiessa, vaikka en niistä mitään täysiä pisteitä todellakaan napannut(oon täysin sellanen vähä keskivertoa huonompi opiskelija, joka oppii kyllä jos opiskelee, mutta mikään luonnon lahjakkuus en oo missään aineessa tai asiassa, että aina on joutunu kovasti tehdä töitä, jos haluaa saada pisteitä tai läpäistä jonkun kokeen), tajusin, että mulla on sittenkin se taito opiskella, jos vaan tarpeeksi haluan.