perjantai 8. elokuuta 2014

Pelottoman kummat pelot

En ookkaan ehtiny kirjotella, ku tuntuu, että heti on ollu kaikkea puuhaa yllin kyllin. Ja keskittyminen jotenkin heikkoa. Puhumattakaan siitä, että oon niin hyvällä mielellä, että pursuan kaikenlaista ylimäärästä energiaa!! 

Oon, siitä lähtien, ku aloin treenaamaan, ollu omassa kuplassani. Ihan yksin. En oo halunnu ketään treenikaveria. Inhoan, jos mun pitää juoruta kesken treenaamisen. Inhoan, jos joku tulee kyselemään joko oon lämmitelly tarpeeksi. Jos näytän vielä lämittelevän niin ilmeisestikään en ole valmis. Ja ei...kesken sarjan mulla ei ole mielipidettä sinun hanurin kehityksestä tai siitä mitä Jaska mahto eilisellä tekstiviestillään tarkoittaa.

Jotta en olisi enää tämän kusipäisempi..oon vaan käyny yksin. Ja se onkin ollu sitä mun omaa aikaa, jossa kaiken muun ajattelu katoaa. Ei oo olemassa mitään ihmissuhde sotkuja, rahahuolia eikä hajonnutta puhelinta..ei siellä...salilla.

Oon jopa tietoisesti karttanu tilanteita, joissa saattaisin joutua tekemisiin muiden kisaajien kanssa. Jotenkin suorittaisin niin paljo mieluummin yksin. Mutta nyt..se yksin tekeminen on alkanu tuntua tosi yksinäiseltä ja huomaan miten yhteishengellistä porukkaa tiimini jäsenet tuntuvat olevan ja ite oon palloillu vaan seinäruusuna marraskuusta asti ja käyny jopa ihan eri salilla, kuin kaikki muut.

Mikkokin mainitsi, että mun olis syytä raahata perseeni sinne muiden joukkoon..sinne missä tiimini vaikuttaa. Sanoin, että on niin kamala alemmuuskompleksi. Kaikki tuntuu olevan niin kovia ja määrätietosia. Tunnen itseni pikku kakka kikkareeksi siinä upeassa joukossa. Vaikka hitsin vitsit..en minäkään taida kuitenkaan ihan paska olla. Enhän? Oon saanu vajaassa vuodessa paljon aikaan. Ja jos valmennuspuoli näkee jo nyt, että mussa on potentiaalia. Niin perkele. Eikö sitä silloin ole? Voin hyvillä mielin olla sielä missä muutkin? Ja eihän sinne mitään ulkonäkö tai osaamisrajaa ole. Se raja on mun omassa päässä.

Oonkin nyt ollu erityisen rohkea ja yrittänyt hissukseen totutella uusiin juttuihin ja kaivautua yksinäisestä kolostani ihmisten ilmoille. Salin vaihdon lisäksi oon hiukan heilutellu tassuani ilmassa, kun on kyselty kiinnostuneita yhteistreeneihin ja nyt ilmottauduin uudelleen Lokakuussa järjestettävälle Training Campille ja tällä kertaa aion päästä sinne!

Kahdesti oon jo osallistunu PT-päiville ja heinäkuun päivien mennessä sivu suun jopa harmitti, vaikka sillon keväällä kynnys ekaan osallistumiseen oli niin kamala.

Jännä miten toisissa asioissa oon niin avoin, menevä, sanavalmis ja sosiaalinen. Ja toisissa asioissa taas ihan onneton velliperse, joka pelkää omaa varjoaankin tai on ainakin epävarma siitä onko se turvallinen.

Teinhän mä se ryhmäliikunta pätkänkin koreografioineen ja vedinkin sen vielä ennestään tuntemattomalle joukolle. Jos selvisin siitä ilman paskahalvausta niin mitä mä täälä tärisen. Uusiin ihmisiin tutustuminen. Ihan, ku se nyt oikeesti ois joku maailman hirvein asia.

Kaikenlaisia mietteitä. Turhiakin ehkä, mutta oon tällänen ylianalyytikko.

Keskiviikkona menin treenille vasta hiukka ennen ilta kasia ja se oli hiton paljo parempi vaihtoehto, kuin se klo 17. Ei tarvinnu jonottaa ja haahuilla. Olkapäät ja ojentajat oli vuorossa ja hyvin sain olkapäille kyllä tuntuman! Avot! Viimeset pystypunnerrukset käsipainoilla supersettinä vipareiden kanssa..ei ei ei...ihan  viimesessä sarjassa kädet vaan tippu alas. Ei voinu mitään. Niin piipussa. Ja kyllä vaan oli ihan heti eilen aamusta sellanen tunne, yökkäriä riisuessa, että jotain on tullu tosiaan tehtyä! 

Eilinen reisi, pohje treeni meni erittäin putkeen ja vatsat siihen päälle. Ekaa kertaa vissiin onnistuin tekemään smith, hack, reisojennuksen tripla settinä. Normaalisti oon tehny jonku noista pudotuksilla, kun hankala välillä haalia kolmea värkkiä itselleen. Meinasin kuolla. Sellanen polte kävi reiska paroissa, ku sahasin viimesiä reisiojennuksia. Ja hack on suoraa niin helvetistä, että rakastan sitä.


kinttutreenin jälkeen. En tajua miten joillan on se taito näyttää läpi treenin niin hyvältä. 

Oh..ja mussa vaan ei taida nyt sitten asua sitä vaadittua neitimäisyyttä. Geelilakkauksetkin hylkii mua. Niille tais olla siivominen, treenaaminen ja paikkojen korjailu ihan liikaa.


Viimenen niitti oli salitohvelin jalkaan veto keskiviikkona. Jumansviidu!

Noh se tästä taas. Tänään tulee ystäväinen kylään pikku marakattinsa kanssa ja sunnuntaina olis taas suuntana Seinäjoen nurkat pariksi päiväksi. 

Mainiota viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti