Blogi 2 vuotta! Kuvina.

Oho. Sitä on näköjään ylläpidetty tätä mun henkisen oksennuksen per*ereikää tasan 2 vuotta. Mihin tää aika menee ja mitä kaikkea sinä aikana on ehtiny tapahtua. Ohmy!

Ennen GFG:n alotusta tammikuussa 2013

Elämäni ensimmäisiä aamuaerobisille lähtöjä klo 6.00

Oon suunnitellu Aasian matkaa, oon treenannu(keskeyttämättä (jo melkein vuoden ennen blogin perustamista)..ohohoh), oon toteuttanu 2kk:n Aasian matkan, oon eronnu ainakin neljästi kahdesta eri tyypistä..ensimmäisestä kerran vimesimmästä ainakin kolmesti. Muuttanu kolmesti. Alottanu kisataipaleeni. Ottanu kolmesti loparit. Jatko kouluttanut itseäni. Ollut onnesta soikeena kaikesta. Ryöminy niin syvissä pohjamudissa, etten oo ollu varma pääsenkö ikinä ylös.

Pakkausta pari päivää ennen moskovan junaan nousua 23.8.2013

Mongolia

Mongolia

Shanghai

Ja tuon kahden vuoden aikana oon löytäny taas sen Katan, joka puskee apinan raivolla, vaikka läpi harmaan kiven saavuttaakseen omat unelmansa, vaikka kuka sanois tai tekis mitä. Sen tytön, joka auttaa mielellään niitä, joita rakastaa, mutta ei enää ikinä oman onnensa kustannuksella. Sen päämäärätietoisen ämmän, jolla on tarkka käsitys omasta arvostaan ja joka ei häpeä ja jonka ei tarvii hävetä olla sitä mitä on..sata lasissa.

Japanissa

HongKongissa treenailemassa

Tokiossa tatuointia

BKK viimesten päivien rentoutuminen ennen suomea

Tässä matkalaukussa elin 4,5kk

Siitä se purnukka ja puntarielämä alko 21.11.2013

Ekat vertailukuvat, ku valmennusta takana joku 3kk

Tähtityttöiltyä tuli myös

ja jeesattua kaveria teurastushommissa

Tehtyä myös töitä

ja ylitettyä ihmismassojen pelko. Elämäni ekat PT pävät. Pelotti!

Hyviä ystäviä ja selvinpäin biletyksen opettelua

Niitä teurashommia

Elämäni ensimmäinen proteinileivonnainen. Pannukakku!

Fitness kisoja opintomielessä. Elämäni ekat nämäkin.

Sitä jatkokoulutusta

Sekalainen seurakunta kuvamateriaali blogin elinvuosilta siis siinä. Ja miten nyt sitten menee. Pikku hiljaa kertyy niitä päiviä, kun olen pelkästään onnellinen. Kun kaikki haaveet tuntuu oikeilta ja niitä kohti meneminen kevyeltä. Yksin oleminen ei ole enää yksinäistä enkä pidä mahdottomana hymyillä ilman syytä. Tai kai se yleinen onnellisuus on riittävä syy hymyillä joka päivä. 

Matkablogina tämän aloitin, mutta enemmän Fitness blogi tästä on tullut. Ja koitan lopettaa sen henkisen pahanolon oksentamisen tänne..tai siis toivon, ettei tule mitään oksennettavaa. En aio elää mitään kulissielämää. Jos menee päin persettä niin sitten menee. Elämäähän tämä on kaikkine ruusuineen, terälehtineen ja myös niine piikkeineen. Hyvin on ollut tunnepitoista.

Se niistä muisteloista! Nyt yliannostus c-vitaminia ja teetä tai jotain. Flunssa yrittää, ekaa kertaa vuoteen (sairastin viimeksi vuosi sitten Siperiassa) iskeä kimppuun. Kurkkua korventaa ja en todellakaan halua tulla kipeäksi, vaikka onkin kevennetty viikko meneillään.
Kävinkin tänään heti aamusta palauttavaa pumppailua tekemässä alakropalle. Ihan naurettavilla painoilla tein siis pitkiä sarjoja reisille, berberille ja pohkeille. Ennen treeniä otin vähä juoksumattoa, putkirullausta ja venyttelyä. Ja kyllä sitä kivan pikku hien sai aikaan ja ihan tunnin kulumaan treenin kimpussa, vaikka se säälittävältä tuntukin...se touhu.

Huomenna, jos en vuoteen omaksi joudu niin yläkropan vuoro ja jos aamulla ei sada niin teen sen aamuaeronkin.