Pullan tuoksuinen viikonloppu ja sananen onnellisuudesta

Oon ihan finaalissa. Niin valmista kauraa pistämään päätä tyynyyn, mutta pakkohan se on hoitaa blogi avautuminen alta pois, koska iltasinhan ne selkeimmät ajatukset on päässä ja valmiina läjättäväksi. Hahha.

Perjantaista tähän aamuun oli kyllä niin täydellistä leipomusrallia, että oksat pois ja vastoinkäymisiltäkään ei vältytty.

Ystävä kävi, miehensä kanssa, noutamassa mut perjantaina luokseen ja matkalla saatiin ilmoitus, jotta juuri silloin..juuri silloin perjantaina, kun kerrankin..meidän pyhänä tarkoituksena oli tuseerata tuleva ilta ja yö täytekakkujen, kinkkutäytteiden ja sokeritöhnä ruusujen ihmeellisessä maailmassa (lue: viettää aikamme siis tehden jotain hyödyllistä..kerrankin)..oli ystäväni asuttama kortteeri ainut kortteeri koko kylässä, josta oli sähköt napsahtaneet poikki ja sähköyhtiön mukaan saatais nauttia valoisaa kotia ja surisevaa vatkainta lauantaiaamuna kymmeneltä. Ou jeah. Eihän meillä ois ollukaan, kuin 4 täytekakkua, 3 voileipäkakkua, 2 marjapiirakkaa, 3 suolaista piirakkaa, 2 juustokakkua, 40 wieneriä jne...tehtävänä.

Alotettiin siis urakka ruusujen vääntämisellä, koska ei vaan voitu tehdä muuta sillä hetkellä ja sähköyhtiön ilmotuksesta huolimatta päätettiin odotella, josko sittenkin onni potkasis ja niimpä kävikin, että vajaan 3 tunnin sähköttömyyden, 20 ruusun ja 50 terälehden jälkeen n. klo 23.00 saatiin valoa kansalle. Ihan huikee aika alottaa leipominen täyspitkän työpäivän ja treenaamisen päälle.

Kuitenkin klo 03.30 kakkupohjat oli paistettu, wienerit leivottu, juustokakut saatu jääkaappiin hyytymään ja suolaisiin piirakoihin väsätty muropohjat. Hyvä me! Sitten 6h unet kaaliin ja ralli jatku lauantai-ilta seitsemään.

Lauantaina jossain täytekakkujen ja voileipäkakkujen täyttämisen välissä kerkesin käydä suhaamassa uuden mäkisen ulkotreenini ja se oliki ihan älyttömän ihana tauko siihen sokeriliemessä lillumiseen. Tuntu, että joka ihohuokonen ja solu valuu sokeritaikinaa, massaa, kuorrutetta, rasvaa..kaikkea mahdollista.

Sinne vedin juosten ja askelkyykkykävelyllä ja juurella pysähdyin tekemään pakarapotkuja ja sjmv:tä. Olin ihan yksin, musiikit korvilla, hiki lensi ja fiilis oli ihan mahtava! Ja sattuu muuten takareisiin ja perseeseen, joten kyllä se perille meni sinne minne kuulukin.

Juoksulta otin snadit päikkärit kuola poskella, koska kaikki energia vaan poistu musta ihan suoraa, kun pääsin takasi sokerihuurujen äärelle, mutta jatkoa oli luvassa ihan tähän aamuun saakka, kun jäin, muiden lähtiessä kampaajalle ja kirkkoon, laittamaan juhlapaikkaa kuntoon ja kuorruttamaan viimeisiä kakkuja kirkon jälkeistä kestitystä varten.

Juhlat järkättiin vartavasten vuokratussa mökissä järven rannalla ja lauantaina tuli myös saunottua puusaunassa ja pestyä hiukset järvessä ts. heitettyä talviturkki. Kylmää oli, mutta ihanaa..joskin mökkielämän ihanuuden varjopuolet muistu mieleen heti viime yönä, kun koko yö meni valvoessa hyttysen ininää ja sen ansiosta pää täytty taas jos jonkinlaisilla ajatuksilla, joiden ansiosta unta tuli kokonaiset 2 h. 

Edellisenä iltana ystäväni oli myös päättänyt, että kakkuja on ehdottomasti liikaa ja tiputti yhden metsäpolulle. Linnuille kuulemma, linnuille. Omista näpeistä lipsahti juustokakku vuoan irrotus vaiheessa ja onnistuin murtamaan siihen kunnon loven kylkeen. Joo....paikkaaminen mangoilla ei paljo tilannetta pelastanut. Katastrofin avaimet oli tytöillä käsissä hetken verran..

Täytekakun, osittain tuhoutuneen, kuorrutus jäi mun heiniksi aamulle ja jouduinkin pienen ajatustyön käydä läpi päässäni, että miten tilanne korjataan, kun yksi osa oli poissa ja toinen osa ihan kasaan painunut.

Mutta taisin onnistua melko näppärästi, vaikka kolmikerroksisesta suunnitelmasta poiketen saatiin vaan kaksi kerrosta ja sekin porras malliin.

Kaikki tarjottavat koko komeudessaan. Siihen vaadittiin pari päätäväistä akkaa ja 1,5vrk. Vaikka erään kääpiön mielestä me naiset ei oltu tehty yhtään mitään. Onko oikein kysyä 9 vuotiaalta, että "Istutko sinä oikeasti siinä vittuilemassa??"

Juhlat saatiin käyntiin siis tänään 11.45 ja minä poistuin kiitollisena paikalta klo 14.00. Ihanat oli juhlat ja kaunis oli juhlakalu, mutta ihan helvetin rankka viikonloppu ja pakko nostaa ystävälle hattua, että hän..neljän lapsen äitinä, pyörittää tuohon verrattavaa palettia joka helvetin päivä. Kyllä ei minusta olisi. Kotiin , kun pääsin kölähdin puolialasti terassille luukuttamaan Mansonia(maailman parasta voimamusaa! Mansonin kanssa on koettu erot, ilot, siivouspäivät ja surut!! Treenit, lenkit ja rentoutumiset!!) ja makasin kuolaposkella(miks päikkäreillä aina valuu kuola?? ja niiden jälkeen tekee mieli suklaata!) 3 tuntia auringossa, josta raahauduin toisen ystävän seuraksi turisemaan muutamaksi tunniksi ja josta taas kaivauduin sänkyyn makaamaan puolikuolleena ja tässä olen..valmiina ummistamaan silmät..ihan kohta.....

Kun päähän pölähtikin ajatus onnellisuudesta tuon muutaman tunnin rupattelusession päätteeksi. Heräsi halu kysyä ystävältäni, että onko hän onnellinen? Tai saamatta vastausta sanoa hänelle, että elämä on liian lyhyt ihmisen jumittaa asioissa tai tilanteissa, jotka ei tee onnelliseksi. Vastuunsa voi kantaa olematta onneton. Elämän ei pitäisi olla uhrautumista ja joutumista. Joskus täytyy luovia, toisinaan joustaa, mutta maailma on niin täynnä valintoja ja keinoja, ettei kenenkään pitäisi elää täydellisessä onnettomuudessa vain siksi, että on muka pakko. On turha kuvitella, että olemalla itse onneton, voisi tehdä sivussa jonkun toisen onneliseksi. Nope.

Tänään oli just sellanen kesäpäivä, kun pitää ja toivon todella että nämä jatkuu. AAah. Niin väsynyt, mutta niiiiiin jotenkin...rauhallinen ja hyvä olo. Sln hiljenee tältä päivää. :)