Mulle on ollu aina tärkeetä, että jokaisella kuvalla mun ihossa on joku merkitys..tuolla keijulla ei ollut silloin, kun sen otin, mutta vuosien saatossa se on saanut sen kaivatun merkityksensä enkä näin yli 10 vuoden jälkeenkään kadu sen ottamista tai halua peittää sitä. Se oli silloin 15 vuotiaasta Katasta hyvä ajatus ja kunnioittakaamme hänen päätöstään.
Sen jälkeen otetuilla kuvilla on kaikilla ollut jo valmiina merkitys, miksi haluan juuri sen kuvan. Välillä olen suunnitellut jotain tiettyä kuvaa kaksikin vuotta ja välillä kaksi viikkoa.
Kaikki kuvat on niin osa mua, että en todellakaan enää tiedosta niiden olemassa oloa tai pidä itseäni mitenkään poikkeavan näköisenä kulkiessani tuola ihmisjoukossa, mutta välillä kohdalle sattuu ihmisiä, jotka muistuttavat, että erotun joukosta...enkä välttämättä positiivisella tavalla. Ja arvatenkin niin kävi tänään..kulkiessani ensimmäistä kertaa hihattomassa talven jäljiltä.
Nykyään tatuointeja on kaikilla. On harvinaisempaa, ettei ole yhtäkään kuvaa missään. Mutta silti sitä välillä törmää niin outoon käytökseen, että tänään esimerkiksi meinasin poksahtaa ahdistuksesta ja sen jälkeen raivosta.
Kävin Sokoksella kaupassa nappaamassa häthätää kotiin puuttuvia ruoka-aineita ja nappasin myös välipalaksi proteinipatukan, jota tyytyväisenä matustin liukuportaissa ollessani poistumassa kaupasta.
Mun edellä meni joku ulkomaalainen vanhempi herra(arvelisin, että joku turkkilainen/arabi tmv..) suomalaisen naisensa? kanssa. Hän vilkas taaksepäin, mutta en kiinnittäny siihen sen kummemmin huomiota ennenkä portaiden yläpäässä tämä herra jäikin odottamaan ja alko lähestyä mua tosi määrätietoisesti, ku pääsin portaista.
Hän oli tulossa niin lähelle, että otin askelen taaksepäin ja tämä herra tuli aina sen askelen lähemmäs ja mä taas otin askelen taaksepäin ja jälleen herra asto saman verran lähelle. Jouduin jo kädellä näyttämään, että pysyis siellä kauempana. Vieressä seiso se muija ja katteli tätä hupinäytelmää ja veti jäätelötuuttia naamaan.
Sitten tämä herra, edelleen se seiso siinä erittäin epämiellyttävän lähellä, alko englanniksi tivata, että mikä pointti mun tatuoinneissa on ja miks niitä on niin paljon. Yritin änkyttää, että se on vähä niinku mun henkilökohtanen asia, mutta tämä herra jatko tivaamista, että miksi mulla on niitä ja mikä niis on se juttu. Se osotteli mua sormella ja yritti kosketella mun kuvia. Kiemurtelin ja luikertelin sen käsien ulottumattomiin ja mua ahdisti ihan helvetisti ja koko ajan vaan enemmän! Ja sen muija vaan seiso siinä vieressä ja veti sitä tuuttia naamaan samalla, ku se äijä tuijotti mua tosi vaativasti silmiin ja paukutti niillä kysymyksillä, eikä tehny elettäkään huomauttaakseen tälle herralle, että tyttö näyttää nyt hiukka pelokkaalta, että josko jätettäis se rauhaan. Koska en epäile hetkeekään, etteikö mun naamasta ois loistanu kilometrin päähän, etten todellakaan nauttinu tilanteesta.
Sain lopulta änkytettyä, että mun tosissaan pitää nyt mennä, että asia on henkilökohtanen ja niin luikertelin herran kättely yritelmästä äkkiä irti ja ulos. Päässä humisi ja en oiken tienny ahdistiko, ärsyttikö, pyörryttikö vai mitä hittoa, mutta mun oli aivan saatanan äkkiä päästävä ulos sieltä kaupasta. Ja kotiin kävellessä mua vasta alko todenteolla vituttaa koko episodi!!
Tiedän, että kulkemalla tämän näköisenä julkisilla paikoilla, on aina olemassa mahdollisuus, että jotain kiinnostaa ja joku haluaa kysellä. Eikä siinä ole mitään pahaa. Vastaan ja keskustelen aiheesta mielelläni. Mutta useimmat kysyjät, ei herätä mussa tunnetta, että olisin jossain karjamarkkinoilla ja velvollinen vastaamaan ja KAIKEN KUKKURAKSI antaako nämä kuvat ihmisille oikeuden tulla iholle? Koskettelemaan mielivaltasesti ja tökkimään niinku jotain elukkaa eläintarhassa.
Olipa sangen kurja kokemus. Käytöstapoja ihmiset.
:-)
VastaaPoista