Suunnitelmia ja haaveilua

Oon huomaamattani alkanu vieroksua nk. oikeita töitä ja selatessani mol:n sivuja, saan pelkästään kylmiä väreitä lukiessani joustamispakosta, täysistä viikko tunneista yms. Ja siihen päälle kuunnellessani ihmisten pidetyistä lomista ja väkisin vääntämisestä. Apua! Miten voin enää ikinä alkaa tehdä mitään sellasta, ku oon ollu kohta 3 vuotta Freelancerina, joka voi tehdä töitä just silloin, kun huvittaa?

Töitä oon katsellut lähinnä siksi, että haluaisin ostaa oman asunnon ja yhteiskunta ei pidä mua nykyisellään todellakaan siinä asemassa, että olisin oikeutettu lainaan, edes kunnon takaajan avustuksella. 

Ja koska päätin, että nyt kun täytyy keskittyä kisaamiseen ja treenata hulluna enkä suostu joustamaan siitä tuumaakaan, on parempi, että freelancerin hommat jatkuu ainakin siihen saakka, että kisataival on taputeltu. Ja asunnon osto hommat saa pysyä haaveissa toistaiseksi.

TOKI mulla on tässä parikin suunnitelmaa miten aion yhdistää kondiittorin taitoni näihin hommiin ja oon sillä saralla tehnyt hieman kyselyitäkin jo. Kunhan vaan tuo koulutus päättyy ja saan tehtyä hiukan koevedoksia niin AVOT. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Hahhaha. Siitä voi tulla aika hauskaa!

Kiva väsätä jotai sacherii, ku ei voi maistaa!

Hedelmäkakku hirvitys. Onneks näihin ei oo himo.

PT unelma elää vahvana edelleen ja sitä silmällä pitäen tulinkin ilmoittautuneeksi Fitfarmin Training Campille, jossa treenaillaan ja käydään luennoilla yhden viikonlopun ajan. Ihan huippu juttu! Oon niin laiska etsimään tietoa netistä kaikesta ja muutenkin mulla menee jakeluun paremmin, ku joku kertoo mulle miten ja miksi joku asia tehdään. Ja on hyvä olla etukäteistietoa ennen varsinaista PT koulutusta, ettei ihan ummikkona porhalla koulutukseen, opiskele tietonsa kirjoista ja jakele sitä kirjaviisautta sitten eteenpäin, kun ei itsellä ole mitään konkreettista kokemusta mistään. Ei käy mulle sellainen! Haluan olla, sitten aikanani, sellainen pt, joka puhuu kokemuksella ja tietää mistä puhuu! Ja tietenkään en halua olla enempää enkä vähempää, kuin paras! Hahahha!

En tiedä enkä osaa selittää missä oon killunu vuoskaudet, kun lapsena kävin tosi paljon heppaleireillä ja ihan ympäri suomea. Oman pitäjän tallilla ja leireillä kävin ihan yksinäni..siis ilman ennalta tunnettuja kavereita, tutustuin sitten siellä tyyppeihin. Myös kaikenlaisilla eräleireillä...lähinnä seurakunnan järkkäämillä ja partio touhuissa tuli oltua mukana aktiivisesti.

Ja mietin siis lähinnä sitä, että vuosiin en tuossa aikuisiällä, osannu käydä yhtään missään ilman kavereita. Edes jumpassa tai lenkillä. Ja nyt yht'äkkiä...menen kaikkialle yksinäni ja vieläpä ihan mielellään. Ehkä tuo avoliiton päättyminen, vuosi sitten, sai mut taas itsenäistymään ja tajuamaan sen, että todellakin osaan ja voin tehdä asioita yksinäni ja se voi jopa olla ihan hauskaa.

Siis mullahan on vissiin ihan oma elämä nykyään? Niinkö tässä on päässyt käymään? Kaikenlisäksi taidan olla vielä niin uutuuden viehättynyt siitä, että murisen kaikille, jotka yrittää tunkeutua siihen. Hahhah. 

Näillä jaarituksilla torstai käyntiin ja tänään jumpataan etureisiä. Jospa koitetaan olla hajottamatta selkää reidenjennuksissa ja vähennetään pakkotoistoja. \o