Adventure is over

Sitä kai sanotaan, että "Pitää lähtee kauas, että näkee lähelle.". Kävin tosi kaukana ja myös lopulta tosi pohjalla. Mutta tässä sitä ollaan, hengästyneenä, mutta viimein taskussa melkein kaikki mitä halusin ja käsissä avaimet niihin asioihin mitä tulevaisuudessa haluan. 

Astuessani junasta ulos Lahden rautatieasemalle, 23.11., laiturille 1-2, ajattelin, että melkein tasan tarkkaan 3kk aiemmin lähdin samalta laiturilta kohti Siperiaa ja jätin kaiken taakseni...odottamaan mitä tuleman pitää. Aika nostalginen ja ehkä haikeakin fiilis. Olinhan sielä vaan pakkaamassa elämäni pussukoihin lähteäkseni taas seuraaviin koitoksiin.

Tossa laukussa oon asunu viimeset 4,5kk

Oon ollu niin kiireinen, etten oo ehtiny hetkeksikään pysähtyä läpikäymään koko Aasian reissua, mikä on tosi hassua. Se oli iso ja merkittävä reissu ja oon vaan siirtäny sen jonneki aivojen perukoille ja unohtanu koko jutun, ku on ollu muka niin kiire. Ja tämän kirjoittamisenkin aloitin jo yli kk sitten, mutta on ollu täysin mahdotonta kasata ajatuksia ennen tätä.

Olihan se aikamoinen itseänsä tutkiskelu matka ja pakko sanoa, että oon aika ylpee siitä sisäisestä balanssista, jonka oon jostain löytäny. Vaikka ulkopuolisen silmin tää elämän meno, etenkin viimenen vuosi..vaikuttaa kaikkea muuta, ku tasapainoselta niin silti tunnen olevani tosi rauhallisessa tilassa.

Vaikka aina valitankin kiirettäni ja sitä, ettei oo aikaa hengähtää tai maata sängyn pohjalla silti kiire ja jatkuvat projektit pitää mut hengissä. Halustani huolimatta, en pystyisi kuitenkaan maata sielä sängyn pohjalla. Kyllästyn, tylsistyn ja kuolen pois, jos mun pitäis tehdä niin ja oon ehkä hyväksyny sen, ettei siinä ole mitään pahaa.
Joidenkin ihmisten on vaikea elää mun kanssa tästä ominaisuudesta johtuen ja kun siihen vielä lisätään se, että en omista stressaamisen kykyä, siis sitä ihan aidon oikean stressaamisen, voin olla melkoisen raskas kanssa ihminen, jos tahti ja rentouden taso ei ole sama tai edes lähelle.

Reissulla myös tämä asia selkeytyi, kun pystyin niin huolettomasti imemään itseeni jokaisen kokemuksen ja vastoinkäymisen ilman hermojen kärähtämistä. Olin vaan loppujen lopuksi onnellinen, kutakuinkin, kaikesta. Ja opin myös hyväksymään sen, että mulla on lupa ottaa asiat ja tapahtumat vastaan mulle ominaisella tyylillä. Ei mun tarvii esittää, et mulla on kurjaa, jos toisella ihmisellä on.

Viihdyn myös sittenkin yksin. Oikeastaan tosi hyvin. Enkä näkisi mahdottomana vaihtoehtona tehdä tulevaisuudessa pidempää reissua omassa seurassani. Kukaan muu, kuin sinä itse, ei voi tehdä sun elämästä onnellista ja on oikeastaan aika tärkeetä oppia olemaan ensin täydellisen onnellinen yksin ja sitten vasta ottaa muita ihmisiä jakamaan se sun kanssa. Jaettu onni on kaksinkertainen, riippuvainen onni, sitä vastoin, lähinnä pettymys.

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää Aasian vallotuksen henkinen puoli. Ehkä joskus jaksan kirjottaa koosteen vielä nähtävyyksistä ja kulttuureista, mutta en lupaa siitä mitään, koska se kaikki oli mulle loppujen lopuksi ihan toissijasta, vaikka mielenkiintosta oli toki sekin.

-K