Perjantai aamu valkeni aurinkoisessa säässä ja tunnelmassa. 7.00 oltiin aika tikkana pystyssä, kun kyydin oli määrä tulla 9.30. Auringosta huolimatta mukaan lähti tuulipuku, pitkät kalsarit, lapaset, villasukat ja pari pitkähihasta paitaa. Sen siitä saa, kun kaks vilukissaa haistaa kevyen viiman niin pelataan kyllä varman päälle. Mieluummin liian kuuma, kuin kylmä.
Päivä reput selässä, makuupussit matkassa ja tuulipuku arsenaali niskassa kömmittiin kuskimme perässä ulos hostellista kuumaan, varmaan yli 25 asteen, kesäiseen säähän ja siitä kierähdettiin vielä pikkuruisen Hondan takapenkille. Tulikohan laitettua liikaa päälle? Ehkä.
Odotettiin jo intopiukeena puistoon pääsemistä ja yurthaan asettumista, mutta ohjelmaan kuulukin meno matkalla, musta ainakin, teennäistä turisti etapeissa kierrätystä..oli budhaa ja neuvostoliiton muistomerkkiä, ziljoonaan portaan päässä, kallion koloa ja kilpparin muotosta järkälettä...Vitut niistä...missä ne ponit on?? Räpsin kuitenki pakolliset kuvat kerta sielä itsepintasesti napotettiin joka etapilla ja olihan ne portaat, sinne muistomerkille, hyvää liikuntaa mun suklaastaa turpoavaa ahteria ajatellen.
 |
N. 2h:n ajelun jälkeen kurvattiin viimein 3 yurthan eteen, oikestaan hyvinki keskelle ei mitään ja edessä kököttävä paikoitusalueesta kertova sininen ympyrä P kirjaimineen kirvoitti pienen ääneen hymähdyksen huuliltani. Siitä sitte kamat kantoon ja englantia osaamattoman kuskimme viittomilla kannoilla kohti yurthaa. Hiukan epävarmoina, tulevista tapahtumista, asetuttiin takaseinustan sohvalle nätisti istumaan. Tiedossahan oli, että ilman yhteistä kieltä tässä oli pärjäiltävä seuraavaan iltaan. Onneksemme, joku englantia puhuva pariskunta oli lähdössä pois samalla kyydillä, kun me oltiin tultu ja kävivät kertomassa meille mistä vessa (reikää ympäröivät 3 seinää) löytyy ja että ollaan vapaita puuhaamaan mitä meitä huvittaa, että lukuun ottamatta sovittua ratsastusreissua seuraavalle päivälle, on ohjelman järjestäminen omissa räpylöissä. Hyvä.
Pariskunta oli viettänyt perheessä 4 päivää. Myöhemmin ymmärsin ihmetellä, että miten vitussa??
Ensin oli kuitenkin vuorossa etukäteen pelätty hevosenmaito kokemus. Emäntä tulla liihotteli vauva rintarepussa ja lasikulhot käsissä pöydän luo ja asetteli kipot meidän eteen. Pöydällä nököttävän, hempeästi kuvioidun jättitermarin salaisuuskin paljastu sillä sekunnilla. Lämpimän ja imelän navetanomaisen löyhähdyksen leijaillessa nenään, emännyksen raottaessa termarin korkkia, olin aikah varma, että joudun luikertelemaan tilanteesta tavalla tai toisella ja armas reissuystäväni näytti jotakuinkin pyörittelevän päässään samoja aatoksia. Nenän eteen iskettiin myös kasa kumman hajuisia kiekuroita, jotka ymmärsin olevan, ainaki osan, kuivattua jogurttia. Mielessä käväisi, että tuleekin paasto hyvään saumaan, jos näillä mennään kaks päivää. Meissä kuitenkin täytyy olla jotain kermaperseen vikaa, koska kuski kumos kyynelehtimättä kaks kupillista maitoa naamaan ja kyytipojaksi, tyytyväisen näköisenä, rouskutti jogurtti kiekuroita niinku siinä olis ollu kuppi kahvia ja kaurakeksejä. Hyhhyh
Kuskin poistuessa ja emännyksen ollessa teillä tietymättömillä, livahti hepan maidot yhteisestä sopimuksesta, osa yurthan ulko-ovelle ja osa takas termariin. Aijai mitä herkkuja!! Tuli sitä lopulta ihan normi ruokaakin, joka oli oikeestaan tosi hyvää, vaikka ennakkoluulot oli melko massiiviset.
Siinä ruuan päälle päätettiin lähtee vähä tallustelemaan nyppylöille ja kuvailemaan maisemia. Löydettiinpä siinä matkalla rukousnauha tolppakin, johon omat siniset, matkailijan hyvän onnen, nauhat sidottiin. Parisen tuntia rämmittiin kukkuloita ylös alas ja näpsittiin kuvia, mutta siihen se into siitä asiasta lopahti ja päätettiin, kameran muisti täynnä kiviä ja kukkuloita, lyllertää takasin kohti päämajaa.
Iltapala nautittuna ja pimeydessä iltakävely suoritettuna löydettiin itsemme napottamasta hämärässä yurthassa klo 20.00 miettien, että mitä niissä asuvat ihmiset tekee sielä iltasin. Kamiinan ja kynttilän hämärässä hehkussa koitettiin suoriutua parista korttipelistä, jonka aikana huomattiin, että kamiina ei ainakaan mikään varaava laitos ollu, että jos et tunnin välein lisää puita on kyyti kylmää. Mielenkiintonen yö oli edessä.
Ysin aikoja luovutettiin ja kömmittiin sänkyihimme. Tuskin ne paikallisetkaan voi muuta tehdä, kun vedellä unta kuulaan, joten samoja ratoja sitten. Ja niin aikasin, ku kävi nukkumaan niin sitä tuli myös heräiltyä, piirteenä ku peipponen, pari kertaa yön aikana ja ehkä asiaan vaikutti myös yurthaan hiipivä kylmyys kamiinan jäädesä välillä muutamiksi tunneiksi huomiotta. Voi nostalgiaa, partiovuosien muistuessa mieleen.
Jonkun verran univelkaa oli vissiin kertyny, ku posotettiin kuitenkin aamu ysiin asti unta kuulaan. Ei, ku aamarit naamariin ja vihdoin etsimään pollea ja ratsastusretken vetäjää. Jiiihaaa!! Pieni heppatyttö sisuksissani oli poksahtamassa innostuksesta!! 10.30 starttailtiin kaakit ja oli puhe, että ratsastetaan ChinggisKhaanin patsaalle ja sieltä sitten kuski noutaa meidät takasi hostellille.
Oli ihan huippu tunne olla vuosien jälkeen taas hevosen selässä. Niin ku en ois ikinä millään tauolla ollukaan. Kaikki asiat palautu mieleen ja tuntu siltä, että just sitä oon kaivannu. Ihan mahtavaa!! Ajattelin ensin, että oon ihan paskat housussa, mutta ei...tiesin tasan mitä pitää tehdä ja olin niin varma itestäni ja siitä tuntemattomasta hevosesta, että se oli ihan uskomatonta.
Meidän retken vetäjä oli joku paikallinen poika, joka ei puhunu, ku ehkä kaks sanaa englantia. Viittomilla mentiin ja "SUHSUHSUH!!!" sillon, ku piti lisätä vauhtia. Aika alkumatkasta kävi jo selväksi, että mun hanuri ja orastava selkäsärky ei välttämättä tulisi nauttimaan matkasta niin paljoa, varsinkaan, kun satulat yms. Varusteet ei ihan näiden lähi vuosien viimesintä mallistoa ollu.
Innokkaana kuitenkin matka jatku vetäjän vauhdissa. Missän perus muodostelmassa ei tarvinnu mennä..välillä vetäjä paineli kaukana edellä ja välillä me oltiin kopottiminemme hajaannuttu pitkin peltoja..lääniähän oli missä vetää.
N. 1,5h jälkeen pidettiin ensimmäinen lyhyehkö tauko. Siinä vaiheessa oli myös käynyt selväksi, että tuulihousut, pitkät kalsarit, pitkä hianen, tuulitakki ja lapaset oli siinä lähemmäs ellei tasan 30 asteen helteessä ihan vitusti liikaa!
Tuulitakki ja lapaset katos repun uumeniin vauhdilla.
Jonku 15 min juomisen ja istuskelun jälkeen noustiin takasi satulaan ja jatkettiin matkaa. Tunsin hanurissani jo pienen vihlasun istuessani alas, mutta se ei vielä häirinny.
Nyt päästiin jo mieluiseeni vauhdin hurmaan nimittäin laukkapätkälle. Arvelin, että nämä hevoset ei mitään varsinaisia laukkapohkeita tunne, joten "SUHSUHSUHSUH!!!!" Ja molemmat kintut tiukasti kylkiin niin saatiinhan se sieltä. Hihiiiiii!! Vähä oli siistiä!! Aaaaargh!!! Olin niin mehuissani!! Mutta...siihenhän se retki oliskin ollu sitten järkevää lopettaa. Ratsastusta oli takana n. 2,5h ja tässä vaiheessa mun hanuriin alko sattua sillä tavalla ihan oikeasti. Mutta sisälläni ei asu luovuttajaa, joten koitin kestää ja koska VIELÄ pystyin ravaamaan ilman suurempia tuskia, annoin palaa. Kuumuus alko myös käydä melko sietämättömäksi. Aurinko porotti ihan suoraa pilvettömältä taivaalta eikä reitillämme ollu yhtään varjokohtaa. Pelkäsin, että joku auringon pistos yllättää illalla viimestään.
Viimein n. 3h jälkeen saavuttiin johonki puiden ympäröimälle leveälle joelle, jossa pysähdyttiin syömään.
Maisemat ja ilma oli täydelliset................
Joen ylityskin, siltaa pitkin, oli edessä ja siinäkin saatiin aikaa tanhuttua varsin 20min, ku vetäjän kopukkaa jännitti. Ei, ku pienen soutamisen ja viittomisen jälkeen pois ratsailta ja talutus pelillä eteenpäin. Jokanen satulasta pois ja takasi nousu kerto todellisen tilanteen mun perseen ja selän voinnista ja se ei ollu häävi.
Kun matkaa oli taas jatkettu n. 30min ihan täydessä auringon paisteessa ja ite ainakin pelkässä kevyessä istunnassa, koska sattu vaan niin paljon perseeseen, päätettiin Katjan kanssa, että me vaan ei enää jakseta eikä pystytä jatkaa matkaa. Pienen mietinnän, miten tehdä asia selväksi vetäjälle, jälkeen viitoin tyypin pysähtymään ja koitin englanniksi ja viittoen selittää, että voidaanko lopettaa, koska sattuu ihan joka kohtaan ja on liian kuuma. Tyyppi oli vaan "okeokeoke" ja kuvittelin hitaan artikulaation menneen jakeluun. Jatkettiin matkaa ja ajattelin tyypin vievän meitä johonkin mistä meidät on helppo noutaa, mutta jälleen n. 30min pensaiden ja kivien seassa puikkelehtimisen jälkeen ymmärsin, ettei viesti ollut mennyt perille ja uusi yritys kehiin..tällä kertaa Katjan toimesta ja nyt päästiinkin yhteisymmärrykseen.
Tulihan siitä vähä luuserimainen olo, ku yleensä sitä jatkaa, vaikka hampaat irvessä hamaan loppuun saakka, mutta nyt ei lähteny. Kaiken kuumuuden ja kivun lisäksi vesikin oli ihan finaalissa mikä ois jo itessään muodostunu ongelmaksi matkan jatkuessa.
Tyyppi sai hoidettua meidän kuskin tulemaan aiemmin hakemaan ja Katja sai selvitettyä asian meidän hostelliemännän kanssa ja sitten ei, kun tiukka uukkari. Lähdettiin ettimään paikkaa mistä meidät on helppo noutaa. Ja voi sitä onnen päivää, kun n. 30min takasipäin ratsastuksen jälkeen kuultiin auton torvi ja nähtiin pikkunen tuttu sininen auto pellolla meitä odottamassa! Kaupunkilaistyttöjen pelastus oli saapunut! Vaivalloinen lyllerrys kopukan selästä alas, vetäjällä kiitokset kaikesta vaivasta ja onnellisena laskin hellästi takamukseni pehmoiselle auton takapenkille.
Kokemushan oli mitä mahtavin ja maisemat upeita. Ratsastamaan pääseminenki herätti mussa suuren halun palata rakkaan harrastukseni pariin. Ja luonnossa oleminen oli tosi huippua verrattuna Ulan Batorin paskaseen ja tympeeseen kaupunkialueeseen. Mutta tulipa huomattua, että se oma paikka on kyllä visusti tiedossa ja nykyinen elämä rakkaassa koti suomessa noudattelee sitä kultaista keskitietä noin niinku sijainnin suhteen. Maalaistytöstä on kasvanu pikku kaupungin tyttö, jolle on tärkeää, että käden ulottuvilla on kaikki mitä ihminen tarvitsee tyydyttääkseen perustarpeensa hyvin. Eli kunnon wc, suihku ja juoksevaa vettä. Ehkä kävelyetäisyydellä kauppa ja ravintola. Siinä mielessä musta on kai kasvanu vähä kermaperse, mutta annan sen anteeksi itelleni. Oon tässä elämässä tehny oman osani paskan lappaamisen eteen, joten joo...kiva lähteä vaikka heppatallille, mutta sen max. 2 tunnin jälkeen haluan kotiin suihkuun, syömään ja nukkumaan 160cm jenkkiini kiitos
Rahan meno Mongoliassa:(3.9-9.9)
Majotukset, matkat, retket/ naama(ilman yllätys lentoa Pekingiin joka oli 199,61e)
-Taksi bussille 100r(5365 tog) (2,5e)
-Bussi UU-UB 1300r (69 745 tog) (32,5e)
-UB asema - Steppe Guesthouse kyyti 1500tog (0,70e)
-majotuksen varausmaksu 3500tog + ite majotus 43 200tog (1,63e + 20,13e)
-taksi 2000tog (0,93e)
-juna UB - Zamun Uud 28 500tog (13,28e)
-Kansallispuisto retki ratsastuksineen ja lisä yö hostellissa 313 500 tog (146,09e)
-taksi lentokentälle 5000tog (2,33e) (ja siis koko taksi lentokentälle oli 30 000tog eli 13,98e)472 310tog (220,09e)
Syöminen ravintoloissa:Yht. 69 800 tog (32,53e)
Kaupassa käynnit (jätskiä, vettä karkkia, kahvia)
Yht.45 504tog (21,20e)
Muut "huvit" (pyykin pesu, krääsä puljut, kortit)
Yht. 18 000tog (8,39e)
Kaikkineen viikko Mongoliassa teki 282,21e.
Majotus:
Steppe GuesthouseHalpa, ystävällinen palvelu englanniksi, joustava Ensi vaikutelma ulkoapäin ei ollu häävi, mutta omasta mielestä majotus oli viihtyisä. En oo kylläkään kovin vaativa ihminen.Sijainti Ulan Batorin keskustassa.Budjetti reissaajalle ihan loistava.WiFi
:-) Olipa taas mukava lukea -
VastaaPoista