Päätin jo juhannuksen tienoilla, että heinäkuu tulee olemaan tipaton ja aion suorittaa ainakin 3 aamuaerobista viikossa, joka multa on paljon luvattu, koska sängystä ylös nouseminen ja tyhjin vatsoin, ILMAN AAMUKAHVIA, ovesta ulos ryntääminen ei vaan mitenkäänpäin voi sisältyä mun loivaliikkeisiin aamuihin, joita normaalisti siivittää koneen ääressä matoilu ja silmien hidas aukominen kera 3 kahvikupillisen. Mikään tässä maailmassa ei voisi pilata mun päivää yhtä tehokkaasti, kuin se, että joutuisin näistä mun aamumatoiluista luopumaan.
Siispä, pitkin hampain, kello soimaan aamu 8 sijaan 6.30, sängystä HETI ylös, vesilasillisen kautta lenkki tamineet niskaan, musiikki korville ja ovesta pihalle, kellon soimisesta ehti kulua 5 minuuttia. Hyvä minä!
 |
| Niin pirteänä ja skarppina lähdössä -.- |
Reipastahtinen, välillä hölkän värittämä kevyen hikinen 45min aamuaerobinen saatiin suoritettua ja tähän päivään mennessä niitä on suoritettu kaikkiaan neljänä aamuna. (ekalta viikolta jäi ensimmäinen(heti maanantaina) suorittamatta, koska perustelin itselleni paskan tekosyyn miksi mun ei tarvitse tai en "ehdi".. ) JA nyt, kun olen päässyt makuun niin ei kai se niin kamalaa olekaan. Jotenkin, kun asennoitu jo niin ajoissa niihin aamuheräämisiin ja kertakaikkiaan oli päättänyt, että nyt ne suoritetaan niin sitä vaan lähtee..silmät sirrissä ja järki jäässä ja havahtuu jossain puolessa välissä lenkkiä siihen, että ylipäätään on lenkillä.
Ja tämä on jälleen niitä itsensä ylittämisiä(ja uskokaa tai älkää..aamuaerobisen suorittaminen ON itsensä ylittämistä!!! -.-) mihin sitä koittaa aina tähdätä ja joista loppujen lopuksi koostuu se hyvä fiilis. Mikään ei oo parempaa, kun antaa itelleen haasteita, joilla taas kerran voi osottaa sen, että ei oo olemassa sellasta lausetta, kuin "En minä pysty.". Kaikkeen pystyy, kun tarpeeksi haluaa. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti